Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jaakko Rytkönen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jaakko Rytkönen. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, lokakuuta 15, 2016

Pieni tyttö ja puukko

lentokonemetallista korsussa tehty puukontuppi

Mieheni sai pikkulapsena isältään puukon ja tupen, jonka isä oli tehnyt rintamalla. Materiaalina on pehmeä venäläinen lentokonemetalli. Tuppi on jäljellä, puukko on kadonnut.

Kun olin alle kouluikäisenä sotalapsena mummolassa Ylä-Savossa, isoisäni osti minulle pienen terävän puukon. Istuin tuvan lattialla hänen lähellään, kun hän teki suksia ja muita puuesineitä. Hän oli neuvonut minua pitämään pehmeää puunpalaa rintaani vasten ja varovasti vuolemaan siitä lastuja. Mitään onnettomuutta ei koskaan tapahtunut, sillä olin rauhallinen vanhan ajan lapsi. Esiliina kului tietenkin siitä kohdasta, jossa pidin puunpalaa. Minun on täytynyt olla hyvin pieni, sillä muistan vain puun tuoksun, kiharat lastut ympärilläni ja ukin rauhallisen olemuksen. 

 Ukki (1875-1969) ei ollut joutunut koskaan sotaan. Hänestä Venäjä oli ollut hyvä maa, jonka "bolshevikit pilasivat", kuten hän sanoi, ja se oli ollut kaikkein käsittämättömintä, että suomalaiset olivat tappaneet toisiaan.

Kommentti Kemppisen blogiin 
P.S. Jukka Kemppinen on tehnyt veljensä kanssa kirjan puukoista
Jukka & Mikko Kemppinen: Puukot. Otava 1976



keskiviikkona, kesäkuuta 26, 2013

Viipurista ollaan



Viipurin maalaiskunnan vaakuna

Toisen blogikirjoituksen kommenteissa tuli puhetta Viipurista. Näyttää siltä, että monilla on sinne jonkinlaisia sukuyhteyksiä. Isoisäni pelimanni ja suksimestari Jaakko Rytkönen piti kovasti Viipurista ja Pietarista. Hän eli 38-vuotiaaksi asti Suomen Suuriruhtinaskunnassa, josta hänellä oli vain hyviä muistoja. Sitten tulivat bolshevikit ja pilasivat kaiken, ukilla oli tapana sanoa. Hän eli yli 90-vuotiaaksi ja suri kovasti kaikkia sotia, joita suomalaiset joutuivat käymään. Hän ei joutunut koskaan sotaan, ihmetteli vielä vanhana miehenä sitä, että suomalaiset olivat sotineet keskenäänkin. Niin ei tehty hänen kotikylässään. Hän kärsi varmaankin kovasti myös siitä, että hänen rakastamansa Pietari joutui kokemaan kovia ja tuli hirmuvallan osaksi.

Vasta viime syksynä [ vuonna 2012] kävin ensi kerran Pietarissa, kun sukulaiseni on siellä nyt työssä, kulkee isoäitinsä isän jälkiä mutta aivan eri alalla. Ukki ei ollut muodollisesti oppinut kirjaviisas. Hänen viisautensa oli elämänviisautta ja sivistyksensä sydämensivistystä. Hän oli käynyt vain kiertokoulun ja rippikoulun. Hän jätti kirjeiden kirjoittamisen vaimolleen, joka ei ollut käynyt sen kummenpia kouluja. Ukki luki innokkaasti sanomalehtiä ja oli ajassa mukana. Hän oli ihana mies. Äiti muisti lapsuudestaan, että ukki oli hänen toisen ihanteensa Tauno Palon näköinen nuorena miehenä, lauloi ja soitti.

Tiesiköhän ukki, että hänellä oli ollut esivanhempia jo keskiajalla Viipurin lähellä? (Rytkölän talo Ala-Sommeen kylässä).  Ehkä hän tiesi, sillä suullinen perimätieto on monesti hyvin luotettavaa ja ulottuu kauaksi. Mutta Suomessa on ollut pitkiä aikoja, jolloin on pitänyt varoa sitä, mitä puhuu, ja ukki oli aika hiljainen mies. Sain vasta muutama vuosi sitten tietää, että äidinpuoleiset esivanhemmat elivät 1400-luvulla Alasommeessa, Viipurin maalaiskunnassa. Se on aivan Viipurin eteläpuolella, kuulunee nykyään Viipuriin. Jotkut sukulaiset jopa lahjoittivat maatilan luostarille, ja suvun nuoret miehet olivat luostarin vuokraviljelijöinä. Sukututkimus taisi päästä vauhtiin vasta silloin, kun olin jo opiskelija ja asuin Helsingissä ja 1980-luvulla, jolloin olin poissa Suomesta.

1200-luvulta lähtien on sieltä täältä nykyisestä Etelä-Suomesta tietoja Rytkönen-nimisistä henkilöistä. Ensimmäisen sanotaan tulleen Saksasta Ahvenanmaalle. Mutta vasta 1475 Alasommeessa syntynyt Pekka Niilonpoika Rytkönen tiedetään varmuudella sukuni esi-isäksi. Joku Rytkönen oli kuulemma mukana Viipurin pamauksessakin. Pekka lähti vaeltamaan takaisin länteen jostain syystä ja päätyi Maavedelle. Siellä hän meni naimisiin vuonna 1496 Laititar-nimisen naisen kanssa. Pekka kuoli vuonna 1541, mutta hänen vanhimmasta pojastaan tuli taloon isäntä, ja siellä hänen jäkeläisensä ovat asuneet siitä lähtien.

Nuoremmat pojat lähtivät Kustaa Vaasan aikana Savoa asuttamaan ja päätyivät Pielavedelle. Isoisänikin tuli Pielavedeltä Iisalmeen vasta nuorukaisena 1800-luvun loppupuolella, ja häntä sanottiin taivaasta tipahtaneeksi pojaksi, kun kukaan ei tuntenut häntä ja hänen perhettään. Osa suvusta oli lähtenyt Iisalmen seudulle jo 1700-luvulla, muun muassa Aino Ackten esi-isä.

Olen ollut vain kerran sukukokouksessa. Hämmästyin sitä, miten siellä oli ihmisiä, jotka muistuttivat kovasti toisiaan ulkomuodoltaan. Samoin hätkähdin kovasti, kun näin ensi kerran kuvan Glory Leppäsestä, Aino Ackten tyttärestä. Niin tutut piirteet. Lapseni sanovat, että kaikki suomalaiset taitavat olla sukua toisilleen. Mutta en ihmettele sitä, että jotkut historioitsijat näyttävät tutkivan sukunsa historiaa, se on Suomen historiaa. Jos olisin saanut tietää näitä sukutarinoita jo teini-ikäisenä, olisin varmaankin alkanut lukea historiaa ja päätynyt istumaan arkistoissa penkomassa jälkiä sukulaisistani. Yhdistävänä tekijänä tutkimuksessa olisi voinut olla vaikka mikä asia.

Nykyään ei enää etsitä sukulaisia kotiseudulta, vaan otetaan selville esiäiti tai esi-isä Afrikasta tai Aasiasta DNA:n avulla. Harva on kokenut sellaista yllätystä kuin se brittiarkeologi, joka löysi ikivanhat juurensa luolasta, jossa oli tehnyt kaivauksia vuosikaudet.
Huom! Jos huomaat virheen näissä esi-isä-jutuissa, ole hyvä ja kerro se kommentissasi.

perjantaina, marraskuuta 02, 2012

Halloween ja pyhäinpäivä naistenlehdessä

Anna-lehdessä (1.11.2012) on "Pinnalla" -palstalla asiaa uskonnosta. Kerrotaan, että uusi "kirkollinen" hajuvesi Aurora Edt, suomalais-ranskalainen yhteistuoksu, on kuin "harras pyhäaamun auringonnousu" tuoksuyrittäjä Sakari Penttisen kauniiden sanojen mukaan.

Samalla palstalla sanotaan, että Halloween- tai vampyyri- asua muistuttava musta muotiasu on "kuin kirkkotellä" kulkijan mekko. Taitaa olla toimittajan mielessä Venny Soldan-Brofeltin körttimummot, sillä nykyajan kirkkotiellä näkee kaikkia värejä.

Lopuksi valitetaan sitä, että muiden maiden syksyä "valaisee" Halloween, mutta meillä pimeässä pohjoisessa on vain pyhäinpäivä.

Eikö Anna-lehden toimittaja todellakaan tiedä, että Halloween ja Pyhäinpäivä ovat kaksi eri asiaa? Suomessa voi juhlia kumpaakin. Alkujaan eurooppalainen Halloween-juhla on Pohjois-Amerikassa ja useimmissa muissa Euroopan maissa, myös Ruotsissa, lokakuun viimeisenä päivänä. Se on Pyhäinpäivän aatto. Pyhäinpäivää vietettiin Suomessakin aikaisemmin marraskuun ensimmäisenä päivänä.

Halloween on muinaista perua oleva kuolemalle ja pahoille hengille pilaa tekevä karnevaalimainen päivä, jolloin lapsilla on hauskaa naamiaisasuissa. Esimerkiksi Kanadassa monet opettajatkin pukeutuvat silloin Halloween-asuun. Aikuiset juhlivat sen sijaan Halloweenia toisinaan mauttomasti eli pilaavat senkin juhlan lapsilta.

Pyhäinpäivä on taas kristillinen vainajien ja pyhimysten muistopäivä. Kaikissa kulttuureissa ja uskonnoissa muistetaan rakkaita omaisia ja kansakunnalle tärkeitä henkilöitä sekä pohditaan koko ihmiskunnalle yhteistä kohtaloa, kuolevaisuutta.

On aika iloita ja aika surra. Suomalaisillakin voi olla sekä Halloween että pyhäinpäivä.


Lue myös Suomessa sekoitetaan Halloween ja Pyhäinpäivä
Klikkaa hakusanoja 'Halloween' tai 'pyhäinpäivä'

keskiviikkona, elokuuta 15, 2012

Mikko Lehtinen (toim.): Täällä ovat juuremme


Mikko Lehtinen (toim.): "Täällä ovat juuremme. Korpijoki, Paaslahti, Ruotaanlahti, Ruotaanmäki, Siikalahti." 509 sivua.
Länsi-Iisalmen kylähistoriapiiri 2012
ISBN 978-952-93-0826-2
http://data.nationallibrary.fi/bib/me/W00602784700http://data.nationallibrary.fi/bib/me/W00602784700

Teoksessa on runsaasti kuvia, yli 30-sivuinen rintamamiesmatrikkeli,  luokkakuvia monen vuosikymmenen ajalta, serkkuja ja pikkuserkkuja, sota-ajan kirjenvaihtoa ja laaja henkilöluettelo.  On sekä miehiä että naisia kiinnostavia artikkeleita. Tällaiset kylähistoriat ovat vuosikausien, jopa vuosikymmenien työn tulosta.

Tähän kylähistoriaan on kirjoittanut myös Maatiainen-lehden päätoimittaja, maisteri Aune Kämäräinen, joka on myös valokuvaaja ja elokuva-alan ammattilainen. Meidän isovanhempamme olivat saman kylän asukkaita. Hän on kirjoittanut kaksi pitkää artikkelia "Koulumuistoja Korpijoelta" ja "Korpismäen talo ja elämää 1940-luvulla" (sisällysluetteloon on merkitty virheellisesti sen kirjoittajaksi hänen sukulaisensa Aimo Kämäräisen nimi).

Olen ehtinyt vasta selata tätä paksua kirjaa. Tuttuja nimiä löytyi, meitä Rytkösiäkin on paljon, mm. Anna Luoto ( kätilö ja kirjailija).
Länsi-Iisalmen kylähistoriapiiri on julkaissut aikaisemmin teoksen " Läntelän liepeiltä Reittulan riihelle", toim. Hely Alhainen. vuonna 2006. ISBN 952-92-0290-3

Olen kirjoittanut tähän uusimpaan teokseen lyhyen artikkelin isoisästäni suksimestari ja pelimanni Jaakko Rytkösestä (1.8.1875 - 4.5.1969) . "Kultaiset kädet" on suppeampana uudessa blogissani Maria ja Jaakko. Suksimestarin suku ,
https://maria-ja-jaakko.blogspot.com/2019/08/kultaiset-kadet.html

ja tässä blogissa jo vuonna 2006.
https://blogisisko.blogspot.com/2006/06/kultaiset-kadet-golden-hands.html


tiistaina, helmikuuta 16, 2010

Kommentti: koulutus ja sivistys

suksimestari Jaakko Rytkönen

Jaakko Rytkönen. Kuva: Anna Amnell
Tausta kommentilleni:
Isoisäni Jaakko Rytkönen oli viulupelimanni ja suksimestari, joka oli käynyt vain "lukkarinkoulun" eli rippikoulun. Hän oli hieno ihminen, jolla oli paljon elämänkokemusta ja sitä mitä sanomme sydämensivistykseksi. Hän luki ahkerasti lehtiä.

Hänen poikansa olivat taas sellaisia ihmisiä, joille olisi sopinut paremmin yliopistokoulutus ja teoreettinen, akateeminen ammatti. Siihen heillä ei ollut mahdollisuutta, sillä perhe asui sydänmaalla, siellä missä oli hyviä suksipuita. Koulut olivat kaukana kaupungissa ja vallitsi jako kansakouluun ja oppikouluunm. Ukki oli aikonut lähteä Amerikkaan kuten veljensäkin. Jos hän olisi mennyt sinne, hänen lapsensa olisivat käyneet highschoolin (= peruskoulun ja lukion) kuten kaikki muutkin lapset ja voineet mennä opiskelemaan, jos olisivat menestyneet koulussa. Koen pohjois-amerikkalaisen yhteiskunnan tässä asiassa tasa-arvoisemmaksi kuin esimerkiksi suomalaisen edes tänä päivänä. Missä viipyy todellinen koulu-uudistus?

Kommentoin Unan blogikirjoitusta.

Viisas kirjoitus.

Jokaisen pitäisi saada tehdä sitä, minkä tuntee omaksi asiakseen. Ja sydämen sivistys on eri asia kuin oppineisuus. Ne voivat tietenkin kulkea myös käsikkäin, mutta näin ei aina ole.

Olen sitä mieltä, että Suomessakin "peruskoulun" tulisi jatkua siihen asti, kunnes koululaiset ovat 18-19-vuotiaita. Oppilaita ei pitäisi laittaa valitsemaan omaa uraa liian aikaisin. Se on nuorelle aikuisellekin vaikea asia.

Pidän pohjois-amerikkalaisesta systeemistä, jossa kaikki käyvät samaa koulua loppuun asti. Se lisää demokratiaa ja vapautta valita sen jälkeen rauhassa oma tiensä, olipa se käytännön ammatti tai akateeminen ura. Kanadalainen koulusysteemi voisi olla esikuvana.

Kanadalainen yhteiskuntahan on "pohjoismainen" ja tasa-arvoinen ilman historiallisia rasitteita.

keskiviikkona, lokakuuta 04, 2006

Siniset talot 2



Savossa käytetään sinistä. Siilinjärven asema oli sininen punaisin ja valkoisin koristein vielä kesällä 1985, jolloin olimme käymässä Euroopassa. Talo vaikutti kovasti amerikkalaiselta, sillä koristeina oli tähtiä



Toinen kuva Siilinjärven asemasta. Väri oli todellisuudessa heleämpi. Kuvat on napattu junan pysähtyessä tällä asemalla hetken verran.



Tämä sininen talo on Iisalmessa Poroveden rannalla. Siinä asui aikoinaan taiteilija Sulo Honkanen, joka opetti Iisalmen piirustuskerhossa. Hän osasi ohjata kärsivällisesti vaikkapa maisemamaalauksen salaisuuksia.




Lähellä entistä Honkasten kotia on tämä rantakioski, joka on suvun ja paikkakunnan perimätiedon mukaan isoisäni viulupelimanni ja suksimestari Jaakko Rytkösen nikkaroima. P.S. Hän on todennäköisesti ollut nuorena miehenä vanhemman puusepän apurina, missä työssä kyläläiset olivat hänet nähneet.



Tällainen koristelu on tyypillistä myös amerikkalaisille Viktorian ajan puutaloille (carpenter Gothic), joita on sillä mantereella ainakin suosituilla lomailuseuduilla.



Jopa viime vuosina rakennettu hyyskä eli moderni ulkohuusi on maalattu siniseksi.

Tämä on jatkoa kirjoitukseeni Siniset talot, jonka innoitti kirjailija Anita Konkan kuvaama venäläinen sininen talo.

torstaina, kesäkuuta 15, 2006

Kultaiset kädet Golden hands

suksimestari Jaakko Rytkönen

My grandfather was a fiddler, carpenter and master skimaker. I took this picture of him with my first simple camera over 50 years ago. He is about 80 years old in this picture. He was 94 years old when he died in 1969.

Kiinalaiset sanovat, että käsistään taitavilla ihmisillä on kultaiset kädet. Minun isoisälläni oli kultaiset kädet. Edustakoon hän meille nykyajan ihmisille vanhan ajan ihmistä, joka teki itse kaiken, mitä tarvitsi. Olen ottanut tämän valokuvan koululaisena ensimmäisellä kamerallani. Sain koulusta stipendin ja ostin sillä laatikkokameran. [ei ihan samanlainen kuin kuvassa]

Isoisäni oli viulupelimanni, puuseppä ja suksimestari (suksiseppä). Kun hän näki pikkupoikana Pielavedellä isänsä kanssa hiihtokilpailua seuratessaan ensi kerran sukset, hän sanoi: Minäkin osaan tehdä tuollaiset. Yllättävää kyllä, vasta silloin 1800-luvun lopussa alettiin järjestää Suomessa hiihtokilpailuja. Jaakko teki itselleen sukset. Hän teki teini-ikäisenä itselleen viulunkin, osti myöhemmin paremman ja opetteli soittamaan. Hänestä tuli viulupelimanni, joka soitti häissä ja hautajaisissa. Hän kiersi nuorena Pietarissa asti.

Hän teki myös kaikenlaisia puutöitä, puuleikkauksia rakennuksiin, verantoja taloihin, ruumisarkkuja lapsille ja aikuisille, kaikkea mitä pyydettiin. Kun hän oli 28-vuotiaana tekemässä kirkkovenettä Runnin lähellä, hän rakastui itseään kymmenen vuotta nuorempaan palvelustyttöön, jolla oli pitkät mustat hiukset, hoikka vyötärö ja suuret kauniit silmät, jotka olivat etäällä toisistaan. Kosiessaan hän sanoi tytölle, isoäidilleni : Nämä kädet jos saisin ja sinut kokonaan. Isoäidillä (Ryth-suku) oli harvinaisen kaunismuotoiset kädet kuten on toisella sisarellani ja tyttärellänikin.  Äiti sanoo, että isoisäkin oli hyvin komea mies nuorena, ja hänellä oli kaunis lauluääni.

Isoisä oli hyvin pieni kooltaan. Hänen kätensäkin ovat yllättävän pienet. Kuitenkin noilla käsillä hän rakensi itselleen kaksi taloa ja kaikki tarve-esineet niihin. Hän teki kaiken puusta. Niin kuin lintu hän rakensi pesänsä ympäristöstä saatavista aineksista.

Hän muutti asumaan kauas korpeen, sillä siellä kasvoi hyviä suksipuita. Hän teki vuosikymmenet suksia. Niillä hiihtivät sen ajan tunnetut hiihtäjät, esimerkiksi Klaes eli Klaus Karppinen. Hän pysyi kuitenkin köyhänä, sillä hänellä oli suuri perhe ja iso talovelka. Ajat olivat huonot. Vuoden 1918 sota ja sodat naapurivaltion kanssa köyhdyttivät maan isoisän mielestä. Isoisä ei ymmärtänyt sitä, että ihmiset voivat tappaa toisiaan.

Ukki oli rikkaan suvun jälkeläinen. Kahdesti hän torjui tarjouksen perustaa suksitehtaan, mikä olisi tehnyt hänestä upporikkaan. Jotkut hänen lapsistaan olivat siitä katkeria, mutta ei ukki itse. On olemassa vanha juutalainen tarina, jonka nimi on Kultaiset kädet ja kova sydän. Niin varmaankin menestyy ulkonaisesti, mutta isoisällä oli kultaiset kädet ja lämmin sydän. On olemassa muutakin rikkautta kuin aineellinen rikkaus.





Suksimestari ja viulupelimanni Jaakko Rytkönen (1.8.1875- 4.5.1969).
"Nimi Rytkönen on muodostunut mahdollisessti goottilaisperäisestä etunimestä Hrodgaer joka nykyisin kirjoitetaan muotoon Roger." (Wkipedia) Nimi Hrodgaer esiintyy mm Beowulfissa.
Sukututkimus Jaakon ja Marian suvusta
https://maria-ja-jaakko.blogspot.com/2019/08/sukututkimus-on-oppitiunti-historian.html