Näytetään tekstit, joissa on tunniste L. M. Montgomery. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste L. M. Montgomery. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, syyskuuta 30, 2008

L.M. Montgomery: lapsuus ja aikuisvuodet



Tämä maalaispappila Toronton lähellä oli pitkään Lucy Maud Montgomeryn koti. Hän kirjoitti siellä puolet kirjoistaan.

LM Montgomery kuoli vuonna 1942 lääkkeiden yliannostukseen kuten Helsingin Sanomat kertoo tänään. Montgomeryn pojantytär paljasti tämän perhesalaisuuden eli isoäitinsä itsemurhan kanadalaisessa Globe & Mail -lehdessä.

Montgomery oli saanut aikaisemmin hermoromahduksen ylirasituksesta, jonka oli aiheuttanut ennen kaikkea hänen aviomiehensä pitkäaikainen sairaus, joka täytyi pitää salassa, koska mies olisi muuten menettänyt virkansa. Masennusta oli aiheuttanut pitkään myös se, että Montgomery oli kokemattomuuttaan myynyt kaikki oikeudet ensimmäiseen Anna-kirjaansa eikä saanut nauttia esimerkiksi siitä tehdyn elokuvan tuotosta. Mutta hänellä oli masennusta jo nuorena ennen kirjallista uraa ja avioliittoa, kuten käy ilmi hänen päiväkirjoistaan, joita alkoi ilmestyä Kanadassa jo 1980-luvulla.

Lucy Maud Montgomery sanoi ennen kuolemaansa ystävilleen: "Muistakaa minut sellaisena kuin olin". Millainen oli Anna- ja Runotyttö -kirjojen kirjoittaja?
Lue kirjoitukseni LM Montgomeryn lapsuudesta ja aikuisvuosista.
Nämä kirjoitukset ovat ilmestyneet aikaisemmin lehtiartikkeleina. Kuvan ja artikkeleiden copyright Pirkko Anna Amnell.

keskiviikkona, joulukuuta 20, 2006

Pohdintaa kirjoittamisesta ja esikuvista


Kuva: Matti Amnell

Kirja-arvosteluja uusimmasta kirjastani on ollut vasta kahdessa lehdessä, mutta ne ovat olleet erittäin ilahduttavia. Ja tulihan niitä jo ennen joulua, vaikka kirja ilmestyi kovin myöhään kuvittajani ansiotyökiireiden vuoksi. Uusin arvostelu on IBBY Finlandin lehdessä, joka tuli tänään. Otteita arvosteluista on 1500-luvun blogissani Lucia Olavintytär.

Jouluiloa nuo kirja-arvostelut toivat.

Yhteen asiaan alan jo tottua. En pääse eroon L.M. Montgomerysta enkä Kaari Utriosta kirjojeni arvosteluissa. Ei minulla ole mitään heitä vastaan, vaikka omasta mielestäni he eivät ole olleet vaikuttajia.

Luin Montgomerya koululaisena ja kirjoitan Aurora-kirjoissa samasta aikakaudesta ja osittain samasta maastakin kuin Montgomery. Mutta Montgomery kirjoitti omasta aikakaudestaan ja lapsuutensa maisemista Prinssi Edwardin saarella. Minun on täytynyt tutkia 1900-luvun alkua kirjoista ja museoissa voidakseni kirjoittaa Torontosta, joka on kaukana Montgomeryn lapsuusmaisemista.

Kaari Utrio on tehnyt suunnattoman työn keskiajan popularisoijana Suomessa. Sattumalta olen lukenut häntä erittäin vähän, osittain sen vuoksi, että olin poissa Suomesta 1980-luvulla, jolloin aloitin Aurora-kirjojen kirjoittamisen. En ole esimerkiksi vielä tänä päivänäkään edes nähnyt erästä kirjaa (Vendela), jonka sanotaan vaikuttaneen Aurora-kirjoihini.

1500-luvun kirjoissani nähdään myös samaa kuin Utrion kirjoissa. Se ei ole ollenkaan ihme, sillä olemme varmaankin lukeneet samat taustateokset siitä aikakaudesta.

Kiinnostavaa oli uusimmassa, Volotisen arvostelussa seuraava kohta:

"Lucia muistuttaa henkilönä erityisesti Kaari Utrion historiallisten romaanien naissankareita: hänellä on vammaisuudesta huolimatta opillista sivistystä ja vahva itsetunto. Hän joutuu jännittäviin olosuhteisiin ja vaaroihin, mutta pääsee samalla näkemään maailmaa." (Volotinen, Teresia, Virikkeitä 4/2006, 45.)

Olisiko tässä nähtävissä tietty feministinen ote? Ehkäpä. Olen lukenut liian vähän Utriota voidakseni sanoa enempää.

Jos Montgomery ja Utrio eivät ole olleet kirjallisia esikuviani, niin ketkä sitten. Englantilainen kirjallisuus on lähinnä minua: Jane Austen, A.S. Byatt, P.D. James, myös Agatha Christie ja Ellis Peters (Edith Pargate, varsinkin Veli Cadfael-sarja). Myös mieskirjailijat, vanhemmista E.M. Foster ja C.S. Lewis, nuoremmista Peter Ackroyd. Nuorempana suosikkejani olivat myös Tsehov ja Tolstoi.

Viime aikoina olen lukenut joitakin uudempia historiallisten romaanien kirjoittajia (Candace Robben, Philippa Gregory) ihan vain lajin vuoksi. Mutta suurimpia kirjallisia elämyksiäni ovat olleet viime vuosina jo mainitut Byatt ja Ackroyd, suomalaisista Liehun Helene ja Nummen Kiinalainen puutarha.

sunnuntaina, elokuuta 28, 2005

Lucy Maud Montgomery. (lopussa tärkeitä linkkejä)



Kuva: Anna Amnell
Maud Montgomery kirjoitti suurimman osan kirjoistaan tässä Toronton lähellä sijaitsevassa pappilassa.

”En voisi elää ilman mielikuvitusmaailmaani”, kirjoitti Lucy Maud Montgomery päiväkirjaansa. Hänen pitkään sinetöityinä pidettyjä päiväkirjojaan alettiin julkaista Kanadassa 1980-luvun lopulla, ja ne herättivät kovasti keskustelua varsinkin, kun toinen osa ilmestyi (1987). "The Selected Journals of L.M. Montgomery Vol.I: 1889-1910"(ed. by Rubio & Waterston) ilmestyi jo vuonna 1985.

Montgomery tunsi elävänsä täysin vain kirjoittaessaan. Hänen tyttökirjansa ovat ilahduttaneet suomalaisia lukijoitakin jo vuosikymmenien ajan. Ne säteilevät onnea ja elämäniloa.

Päiväkirjat paljastavat kuitenkin miltei kahtia jakautuneen persoonallisuuden. Niissä tulevat julkisuuteen iloisena ja sanavalmiina tunnetun naisen jatkuvat masennuskaudet ja vaikea yksityiselämä sekä lapsuudessa että avioliiton aikana.

Lucy Maud Montgomery (1874-1942) palasi kirjoissaan yhä uudestaan lapsuutensa ja nuoruutensa maailmaan luonnonkauniille Prinssi Edwardin saarelle Atlantin rannalle, vaikka hän asui puolet elämästään Ontariossa ja kirjoitti siellä suurimman osan kirjoistaan.

Kotisaari punaisine hiekkadyyneineen, kukkaniittyineen ja vehreine metsineen, meren sini ja aaltojen kohina olivat hänelle koko elämän ajan inspiraation lähteenä.

Maud Montgomeryn varhaisin muisto oli nuori tyttömäisen kaunis äiti lepäämässä kuolleena arkussa. Kuten Pieni Runotyttö hän kirjoitti kirjeen kuolleelle äidilleen. Isä jätti Maudin äidin vanhempien hoitoon ja muutti itse Länsi-Kanadaan, jossa hän avioitui uudelleen ja kuoli nuorena. Maud oli käytännössä orpo.

Montgomeryn lapsuudelle oli ominaista loputon rakkaudennälkä ja tunne yksinäisyydestä ja erilaisuudesta. Isovanhemmat pitivät aineellisesti hyvää huolta Maudista, mutta eivät ymmärtäneet yliherkän ja ainutlaatuisen lahjakkaan tytön emotionaalisia tarpeita.

Isoisä oli ankara ja dominoiva, isoäiti kylmä ja estynyt. He uskoivat, että hellyyden osoittaminen pilaa lapsen. Isovanhempien kodissa ja koko kylässä vallitsi ankara kalvinistinen uskonnollisuus, jossa sekä Jumalan että ihmisten rakkaus tuli ansaita moitteettomalla käytöksellä.

Pieni Runotyttö

”Minulla ei ollut muuta seuraa kuin kirjat ja yksinäiset vaellukset metsässä ja niityillä. Kasvoin pakostakin sisäänpäinkääntyneeksi ja loin itselleni mielikuvitusmaailman, joka oli erilainen kuin todellisuus, jossa elin", Montgomery kirjoitti lapsuudestaan.

Hän kulki lapsena meren rannalla ja metsässä ja lausui ääneen ihailemiensa runoilijoitten Byronin ja Longfellow'n säkeitä. Hän alkoi kirjoittaa jo lapsena runoja isoisän hoitaman postitoimiston vanhojen kuittien taakse.

Hän liimasi päiväkirjansa ensimmäiselle sivulle runonsäkeen, jossa kirjailijan elämää verrattiin jyrkkään ja kiviseen alppipolkuun. Mutta huipulle päästyään hän voi kirjoittaa ”naisen vaatimattoman nimen maineen kirjoihin”.

Nuorella Maudilla oli erinomainen muisti, loistava mielikuvitus ja rautainen tahto. Hän opiskeli opettajaksi ja alkoi lähettää runoja ja kertomuksia kanadalaisiin ja yhdysvaltalaisiin lehtiin alkaen ansaita yhä paremmin.

Velvollisuudentuntoa
ja haaveita kirjallisesta urasta

Itsenäisen virkanaisen ura loppui lyhyeen, sillä isoisä kuoli ja Maud tuli takaisin kotiin hoitamaan isoäitiä, postitoimistoa ja taloutta.

”Sisäisesti kyyneliin saakka kyllästyneenä” hän teki kaiken, mitä uskoi ympäristönsä häneltä odottavan. Hän soitti urkuja kirkossa, huolehti siellä kukista ja opetti pyhäkoulussa. Oli alkanut elinikäinen kamppailu velvollisuuden ja henkilökohtaisten toiveitten välillä.

Haave kirjailijan urasta ei kuitenkaan sammunut. Maud oli välillä vuoden toimittajana Halifaxissa. Taloustöitä tehdessään hän merkitsi esiliinan taskussa olevaan muistikirjaan juonenaiheita, nasevia sanontoja ja mielenkiintoisia yksityiskohtia. Iltaisin hän kiipesi ullakkokamariinsa ja kirjoitti.

Eräänä päivänä Maud luki muistikirjastaan merkinnän ”vanha pariskunta haluaa orpokodista pojan, mutta saa vahingossa tytön”. Hän alkoi kirjoittaa jatkokertomusta lastenlehteen. Aihe oli niin kiehtova, että siitä syntyikin kirja. Mutta kustantaja toisensa jälkeen palautti käsikirjoituksen, ja se lojui välillä unohdettuna kenkälaatikossa.

Maailmanmaine

Vuonna 1908 ilmestyi Maudin esikoiskirja, kertomus punatukkaisesta orvosta Annasta. 32-vuotias Montgomery huomasi hämmästyksekseen tulleensa kuuluisaksi kirjailijaksi, jolle tulvi onnittelukirjeitä eri puolilta maailmaa.

Huomattavin tuli 73-vuotiaalta Mark Twainilta, joka ylisti Annaa maailmankirjallisuuden viehättävimmäksi lapsihahmoksi Lewis Carrollin Liisan ilmestymisen jälkeen.

Ikionnellisena siitä, että kirja yleensäkin julkaistiin Montgomery oli myynyt kaikki oikeudet kirjaan. Kirja ja siitä tehty Hollywood-elokuva eivät tehneet häntä rikkaaksi. Hän kävi vuosikausia oikeudenkäyntejä kustantajaa vastaan.

Maine ei muuttanut myöskään hänen arkeaan. Kuten ennenkin hän kävi pari kertaa vuodessa läheisessä pikkukaupungissa. Hän teki yhden matkan kustantajansa luo Bostoniin. Sikäläinen kulttuurielämä olisi vetänyt puoleensa.

Masennuksen aika

Ahdistus alkoi vaivata häntä. Hän ei uskaltanut mennä lääkärille juorujen pelosta vaan käveli edestakaisin huoneessaan öisin ja purki masennuksen päiväkirjoihin. Hän pelkäsi varsinkin seksuaalisia tunteitaan. Takana oli purettu kihlaus komean serkun kanssa ja kiihkeä rakastuminen kouluja käymättömään maanviljelijäperheen poikaan opettajana ollessa.

Kylän ainoa oppinut mies oli pappi. Maud kihlautui hänen kanssaan monen vuoden salaisen seurustelun jälkeen. Kihlapari päätti pitää kihlauksenkin salassa ja odottaa kunnes isoäiti kuolisi ja Maud vapautuisi velvollisuudestaan.

Viiden vuoden kihlauksen jälkeen Maud avioitui 41-vuotiaan Ewan Macdonaldin kanssa. Maud uskoi, että alkaisi kahden sivistyneen ihmisen järkevä ja tasainen liitto. Pariskunta teki häämatkan Eurooppaan.

Maalaispappilan
superrouvan salaisuus

Maud oli julkaissut ennen avioitumistaan jo useita kirjoja. Pastori Macdonald vei tämän kuuluisan vaimonsa pieneen maalaiskylään lähelle uneliasta ja yhä viktoriaanista Torontoa, joka oli samankokoinen kuin sen ajan Helsinki.

Lempeä hymy huulillaan Mrs. Ewan Macdonald osallistui kirkollisen elämän ja kyläyhteisön kuvioihin: tikkaustalkoisiin, häihin, hautajaisiin ja myyjäisiin. Hän tuli kuuluisaksi lukuisista kotikäynneistään, ohjasi näytelmäkerhoa ja opetti pyhäkoulussa eli oli täydellinen pohjoisamerikkalainen 1900-luvun alun papinrouva.

Koti oli erinomaisessa järjestyksessä ja ruokalistat valmiina palvelijalle kahdeksi viikoksi eteenpäin. Pappilan rouva leipoi hurmaavia kakkuja, ja hänen pitsimallinsa saivat palkintoja valtakunnallisilla messuilla.

Samalla aikaa menestyskirjailija Montgomery sai ihailijapostia eri puolilta maailma korikaupalla. Sitä tuli Afrikasta ja Intiasta asti jopa merimiehiltä, lähetyssaarnaajilta ja siirtomaasotilailta. Hän matkusti Yhdysvaltoihin kirjakiertueille. Hän oli loistava puhuja, viehättävä ja vilkas seuraihminen. Hänen ulkomuotonsa oli aina viimeistellyn tyylikäs ja vaikuttava. Hän rakasti kauniita vaatteita. Näytti siltä, että Mrs. Ewan Macdonald, ystäville pelkkä Maud, oli oman aikansa supernainen.


Pappilan salaisuus

Kukaan ei ehtinyt huomata, että jokin oli vialla pappilassa. Kihlausaikanaan Ewan Macdonald oli jatkanut opintojaan Skotlannissa ja kuullut siellä tulisen saarnan predestinaatio-opista. Hän uskoi olevansa kadotukseen määrätty ja kärsi loppuelämänsä unettomuudesta ja masennustiloista.

Maudille aviomiehen sairaus oli täydellinen yllätys. Myöhemmin hän sai kuulla miehensä lääkäriveljeltä, että tälläö oli ollut jonkinlaisia mielenterveydellisiä ongelmia jo opiskeluaikana. Maud salasi miehensä sairauden kaikilta. Sehän oli pakko tehdä, sillä muutoin mies olisi menettänyt virkansa. Perheen kaksi poikaa kävivät pienestä pitäen sisäoppilaitoksessa koulua.

Kirjeenvaihtotoverit
sydänystävinä

Kuten lapsenakin Maud pakeni arjen karuutta luontoon ja kirjoihin. Hän rakasti kissoja ja piirsi nimikirjoituksensa perään usein lystikkään mustan kissan. Hänen miltei kahtiajakautunut persoonallisuutensa tulee esille päiväkirjoista ja kirjeenvaihdosta, jota hän kävi kahden miehen kanssa lähes 40 vuoden ajan. Kanadan preerialla asuva opettaja ja skotlantilainen lehtimies olivat hänen platonisia ystäviään, joiden kanssa hän saattoi keskustella mistä hyvänsä.

Nämä miehet lähettivät lahjoja Maudille ja hänen perheelleen. Postissa tuli kukkasipuleita, kirjoja, lehtileikkeitä, prässättyjä kasveja ja fossiileja. Kymmenien sivujen pituisissa kirjeissä keskusteltiin puutarhanhoidosta, tähtitieteestä, filosofiasta, uskonnosta ja tietenkin kirjallisuudesta. Maud tapasi kumpaakin vain kerran tai pari.

Maud Macdonald kärsi sen ajan kirkollisen elämän ahtaudesta ja tunsi elämänsä karuksi ja epätäydelliseksi. Vaikka hän sai paljon tunnustusta, hän ei saavuttanut tavoitettaan kirjailijana. Hän oli katkera siitä, että alistui kirjoittamaan yhä uusia kirjoja Annasta ja Runotytöstä. Hän kadehti toisen Torontossa asuvan kirjailijan, nimittäin Jalna-kirjojen kirjoittajan Mazo de la Rochen rikkautta ja vapaata elämää.


Viimeiset vuodet Torontossa

Aviomiehen jouduttua sairaalaan Maud koki itsekin hermoromahduksen. Vuosikymmenien julkisivu murtui. Vasta silloin hän uskoutui lähimmille ystävilleen.

”Toivon, että muistatte minut sellaisena kuin olin ennen ”, hän kirjoitti. Viestinä lukijoilleen hän oli sanonut jo aikaisemmin :”Ne jotka lukevat minun kirjani, tuntevat minut sellaisena kuin minä todella olin."

Pirkko Anna Amnell

Tämä artikkeli on julkaistu vuonna 1989 nimellä Pirkko Pekkarinen.