Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mustasaari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mustasaari. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, kesäkuuta 08, 2013

Kesällä töissä ja muutenkin kaupungissa

IMG_2063 by Anna Amnell
IMG_2063, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Helsinki ei tyhjene kesäisin, päinvastoin se kuhisee elämää ja jännitystä. Minusta on ollut aina hauskaa olla Helsingissä kesäisin. Ehkä se johtuu osittain siitä, että itikoiden ja muiden kesäötököiden puremat tekevät minut suorastaan sairaaksi. Kaupunki sopii minulle.

Meillä ei ole myöskään olllut koskaan kesämökkiä, vaan olemme nauttineet kesästä puistoissa, meren rannalla ja saarilla, esimerkiksi Pihlajasaaressa.

Aikaisemmin teimme lomamatkoja Savoon tapaamaan lähisukulaisia. Lasten ollessa pieniä vietimme muutaman viikon mieheni veljen kesämökillä, minkä vuoksi lapsemme sanovat, että olihan meillä kesämökki. Olimme kiitollisia, kun mieheni veli antoi kesämökin käyttöömme. Hänen kaupunkiasuntonsakin oli kuin huvila meidän mielestämme.

074 butterflies, Mustasaari Island, Helsinki

Mustasaaressakin olemme käyneet lampaita ja perhosia ihailemassa. Nykyisen asuntomme lähellä on ihana, vielä tähän asti ihmeen kaupalla luonnonomaisena säilynyt Töölönlahti ja uusi löytö Meilahden ruusutarha.

Mieheni ja minä teemme kesällä töitä ja matkustamme ulkomaillekin keväällä tai syksyllä, jolloin siellä on viileämpää ja vähemmän turisteja. Turistien määrä ei ole Helsingissä vielä niin suuri, että siitä kärsisi, päinvastoin se tuo lisää kansainvälisyyttä ja eksotiikkaa kauniiseen pääkaupunkiimme.


Pohjois-Esplanadi

 Klikkaa hakusanoja 'kesä kaupungissa'.


torstaina, heinäkuuta 29, 2010

Perhoset ja mehiläiset

Uurastusta kukan kumpussa helteellä. Kuva : Matti T Amnell

Neitoperho, peacock butterfly
Peacock butterfly has become more common in Finland in the 1970's. Before that it was a rare visitor to our country.