Näytetään tekstit, joissa on tunniste P.D. James. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste P.D. James. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, syyskuuta 30, 2014

Salapoliisiromaanit kiehtovat levottomina aikoina

A high-back loveseat

Olen miettinyt, keksikö Agatha Christie tästä Zagrebin Hotel Esplanadin korkeaselkäisestä tuolista erään tärkeän kohdan kirjaansa Bertramin hotellissa? Hän yöpyi nimittäin täällä mennessään Mesopotamiaan tapaamaan ystäviään jo ennen sitä aikaa, kun oli itse naimisissa arkeologin kanssa.

Tämä kirjoitus on ollut tässä blogissa jo vuona 2005. Se perustuu vanhaan artikkeliini P. D. Jamesista.Vanhoja kirjoituksia on kuitenkin vaikeaa löytää ja lukea. Tuntuu aiheelliselta toistaa se tässä mellkein 10 vuotta myöhemmin ja kysyä: Onko jokin muuttunut? Vanhat salapoliisiromaanit näyttävät olevan edelleen suosittuja. Ja nyt eletään erityisen levotonta aikaa maailmanpolitiikan kannalta.

 ”Nykyajan ihminen istuu kotonaan levottomassa suurkaupungissa monen lukon takana, pelkää murtovarkaita ja terroristeja ja rentoutuu lukemalla pienestä kylästä, jonka rauha ja moraalinen järjestys järkkyvät murhan vuoksi, mutta palautuvat lopulta ennalleen. Salapoliisiromaanien lukijat ovat älykkäitä ja vaativat kirjalta paljon. Heillä on usko hyvyyteen, järjestykseen ja onneen. He uskovat järjelliseen maailmankaikkeuteen, jossa asiat selviävät lopulta.” Näin ajattelee P. D. James, joka on itsekin salapoliisiromaanien kirjoittaja. Kun Conan Doyle julkaisi yli sata vuotta sitten ensimmäisen kirjansa Sherlock Holmesista, joku kriitikko arveli, että salapoliisiromaani tulee olemaan vain ohimenevä oikku kirjallisuudenlajina. Mutta näin ei ole käynyt. Salapoliisiromaanit ovat säilyttäneet suosionsa ja tulleet suorastaan salonkikelpoisiksi. Parhaat kirjailijat innostuvat kirjoittamaan niitä Suomessakin. P.D. Jamesin mielestä salapoliisiromaani on paitsi huvitusta ja pakoa omasta turvattomuudesta myös kokeilua syyllisyydestä sekä lukijalle että kirjoittajalle: tunnen syyllisyyttä, olen olemassa. Lukija on kuitenkin turvassa, sillä salapoliisin syyttävä sormi ei osoita koskaan häneen. Salapoliisiromaani on P.D. Jamesin mielestä nykyajan moraliteetti. Salapoliisi astuu näyttämölle kuin kostonenkeli, paljastaa älyllään ja rohkeudellaan syyllisen ja palauttaa järjestyksen. Salapoliisiromaaneissa ei ole onnellinen loppu, mutta rikollinen paljastuu, joutuu kiinni ja kuolee.On ymmärrettävää, että salapoliisiromaanit eivät ole rikollisten lempiluettavaa, vaan ennemminkin niiden, jotka tuskin koskaan tulevat tekemisiin lain kouran kanssa. Onko P. D. James oikeassa? Vai onko joitain muita syitä, joiden vuoksi dekkarit kiehtovat entistä enemmän ja klassiset englantilaiset salapoliisiromaanien kirjoittajat kuten Agatha Christie ja P. D. James säilyttävät suosionsa? © Anna Amnell

sunnuntaina, lokakuuta 23, 2011

P. D. James: murha Jane Austenin maailmassa


(Lisäys 23.10.  Tilasin kirjan ja luin sen. Täällä kirja-arvosteluni: PD James Death Comes to Pemberley )

91-vuotias P. D. James on aiheuttanut yllätyksen kirjallisessa maailmassa. Hän on kirjoittanut salapoliisiromaanin, joka tapahtuu Jane Austenin maailmassa. Elizabeth ja Darcy saavat järkyttyneen vieraan. Elizabethin sisar Lydia saapuu kertomaan, että hänen miehensä Wickham on murhattu! Aikamoinen jatko Elizabethin ja Darcyn tarinaan.

Näen sen jo mielessäni elokuvana: Hysteerinen Lydia ajaa hevosrattailla hurjaa vauhtia Pemberleyn kartanoon, jonka ylhäinen rauha häiriintyy. Mikä nautinto meitä odottaakaan, ensin kirjana tietysti. Thank you, Baroness James of Holland Park!

P. D. Jamesin haastattelu The Telegraph -lehdessä (+ lyhyt video: mm Ajatteli ensin opettelevansa kirjailijan työtä kirjoittamalla salapoliisiromaanin. Tiesi, että se on vaikea laji. Huomasi sitten, että kirjoittamalla klassisen salapoliisiromaanin voi kirjoittaa korkeatasoisen romaanin. Hän kirjoittaa käsin, ja sihteeri kirjoittaa puhtaaksi. Häneen ovat vaikuttaneet  Jane Austen "tietenkin", samoin Evelyn Waugh, Graham Greene."


P. D. James vaikuttaa videossa ja haastatteluissa aivan yhtä miellyttävältä ja terävä-älyiseltä 90-vuotiaana kuin hän oli 1980-luvulla, jolloin kuulin hänen pitävän esitelmän Torontossa. Silloin hän oli elegantti ja viehättävä tummatukkainen nainen. Nyt hän on elegantti ja viehättävä valkotukkainen nainen. Asu on vaaleanpunainen, mutta se ei merkitse mitään hössötystä, niin kuin usein kuvitellaan vaaleanpunaisen värin käyttäjästä. Se väri vain käy hänen hiustensa ja ihonsa väreihin.
P. D. James: Death Comes to Pemberley (kustantajan virallinen sivu)
P. D. James: Talking about Detective Fiction
P. D. Jamesin haastattelu "a very happy and fulfilled life"

Mikä salapoliisiromaaneissa kiehtoo P. D. Jamesin mukaan? (kirjoitukseni tässä blogissa)


Agatha Christie ja P. D. James (kirjoitukseni tässä blogissa.)
luettelo suomennoksista (linkki myös virallisille sivuille)

Lue lisää Jane Austenin maailmasta (blogi) 

Muita kansikuvia
TV-sarjana
http://www.huffingtonpost.com/2014/10/24/jane-austen-death-comes-to-pemberley_n_6042424.html

tiistaina, tammikuuta 18, 2011

Kommentti: dekkareiden buumi



Suosikkisalapoliisisarjoja on kertynyt kirjakaappiimme pitkät rivit DVD-muodossa. Nämä edustavat perinteistä englantilaista lajia, johon kuuluu mm P.D.  James.
Kommenttini:


Uskon, että dekkareiden buumi jatkuu. Niitähän on ollut aikojen alusta. Monet klassikot ovat todellisuudessa dekkareita, esim monet Dickensin romaanit - ja jo kauan ennen häntä.

Kuten täällä on jo kirjoitettu, uskon minäkin, että on olemassa muitakin aikuisten suursuosikkeja kuten naistenromaanit ja historialliset romaanit (muualla jo buumi, ei vielä meillä), sotakirjat. 



Dekkarit saavat nykyään paljon huomiota TV-sarjojen vuoksi. Ainakin minulle on käynyt niin, että dekkarit tulee vain katsottua TV:ltä, lukeminen on jäänyt Naisten etsivätoimisto- sarjan muutaman osan lukemiseen - niissähän on aivan uusi kulttuuri esillä. 

Varsinkin englantilaiset TV-sarjat ovat rentouttavia: hyvät näyttelijät, hienot maisemat, taitava ohjaus, hyvä kieli, koko juttu viimeisteltyä. Näitä katson: Miss Marple, Hercule Poirot, Morse, Midsomerin murhat, Sherlock Holmes, Foylen sota enimmäkseen DVD:ltä kotona ja samoja uudestaan ja uudestaan. Ne kiertävät myös sukulaisilla ja ystävillä.

Olen lukenut viime vuosina vain yhden suomalaisen dekkarin. Se oli Leena Lehtolaisen. Pidin siitä. Kieli on hyvää ja normaalia, ja rikosten vastapainona on normaali poliisi ja hänen perheensä - se yhdistelmä toimii hyvin esim Midsomerissa.


Lisäys: Kirjoitan, että salapoliisin normaalius toimii hyvin Midsomerissa ja Leena Lehtolaisen kirjoissa.  Tuolla kuvassa näkyy myös viulu, se tuo mieleen Sherlock Holmesin. Häntä ei voi kuitenkaan sanoa aivan tavalliseksi ihmiseksi. Hän on hyvin erikoinen mies, mutta hän on hyvä ihminen, uskollinen ystävä  ja tuntee myötätuntoa köyhiä ihmisiä kohtaan. Korjaisin kommentia sanomalla, että pahuuden vastapainona pitää olla hyvyys, hyvä tahto. Jos salapoliisinkin elämässä vallitsee kaaos, salapoliisiromaani  ei mielestäni toimi. Olen lukenut monia P.D.  Jamesin kirjoja, ja hän oli suunnilleen samaa mieltä. Klikkaa hänen nimeään, niin löydät kirjoituksen, jossa kerron hänen mielipiteistään.

perjantaina, lokakuuta 02, 2009

Mitä Suomi todella lukee?

Keskustellaan siitä, mikä vaikuttaa kirjan menestykseen. Eräs tärkeä seikka on tietenkin kieli, jolla se kirjoitetaan.

Luen haikeana Writing -lehden haastatteluja englanniksi kirjoittavien kirjailijoiden hyvästä asemasta. Suomalaisten kirjailijoiden ei kannata lainkaan verrata menestystään angloamerikkalaisen maailman tai muiden suurten kielialueiden kirjailijoiden menestykseen.

P.D. James puhui tästä asiasta käydessään Suomessa joitakin vuosia sitten. Hän sanoi, että englantilainen keskitason kirjailija pystyy elättämään perheensä ja hankkimaan kunnon kodin kirjoittamisellaan. Hän tajusi pienen kielialueen kirjailijoiden vaikean aseman ja riippuvuuden apurahoista.

Suomalaiset kirjailijat ovat aikamoisia mesenaatteja uhratessaan aikaansa suomenkielisen kulttuurin hyväksi.

Lukijat voivat tietenkin tehdä paljon, jos haluavat. He voivat esimerkiksi pyytää kirjastoaan hankkimaan suomalaisten kirjailijoiden teoksia tilaamalla ne heti kun tietävät niiden ilmestyvän. He voivat ostaa kirjoja lahjaksi.

Mutta esimerkiksi kirpputoreilla näkee, mitä Suomi lukee: enimmäkseen erittäin heikkotasoista käännöskirjallisuutta.

Meidän on tietenkin välttämätöntä tutustua muiden kulttuurien kirjallisuuteen, jotta emme eläisi umpiossa, mutta olisi ihanteellista, jos suosisimme hyvää käännöskirjallisuutta.

Suomalaiset kääntäjät tekevät huolellista työtä ja kirjoittavat kaunista kieltä, jos heillä on siihen tarpeeksi aikaa.

perjantaina, heinäkuuta 08, 2005

Levottomina aikoina paetaan historiaan - ja salapoliisiromaaneihin

P.D. James on sitä mieltä, että ihmiset pakenevat levottomina aikoina salapoliiisiromaanien pariin. Ks. "Mikä salapoliisiromaaneissa kiehtoo?"


lauantaina, kesäkuuta 11, 2005

Agatha Christie ja P. D. James

Kouvolassa on menossa dekkaripäivät. Dekkaripäivät täyttää ensi kesänä 10 vuotta.

Omat dekkarisuosikkini ovat Agatha Christie ja P.D. James. Jos vertaisin heitä, sanoisin, että Christie on romantikko ja P.D. James realisti.

Christien kirjojen maailma on monessa suhteessa viktoriaaninen, ja tapahtumapaikkoina ovat eksoottiset kaukaiset paikat tai kuvakirjamaisen kaunis englantilainen maaseutu.

P.D. James kuvaa meidän aikamme Englantia, yhtä hyvin arvokkaita katedraaleja ja yläluokan hienostuneita asuntoja kuin surkeita slummeja. Rikosten motiivit tulevat usein muutoksista avioliitto-, adoptio- ja eläkelaissa, ja henkilöt ovat kaikista yhteiskuntaluokista.

Kirjailija kuvaa henkilöittensä lapsuuden traumoja ja ympäristön paineita, mutta mukana ei ole vain sääli, vaan myös oikeus. P.D. James pitää kirjallisena esikuvanaan klassista englantilaista salapoliisiromaania, varsinkin Dorothy L. Sayersiä, mutta yhdistää siihen yhteiskunnallisen realismin, joka hänen hienon tyylinsä ohella on saanut kriittiset kirjallisuudenarvostelijat pitämään hänen kirjojaan merkittävinä.

P.D. James on sitä mieltä, että klassinen englantilainen salapoliisiromaani on niin kuin anglikaaninen kirkko. " Sillä on vahvat perinteet, se on suvaitsevainen, kunnioittaa älyä ja on moraaliltaan ehdoton."

perjantaina, kesäkuuta 10, 2005

Mikä salapoliisiromaaneissa kiehtoo?

”Nykyajan ihminen istuu kotonaan levottomassa suurkaupungissa monen lukon takana, pelkää murtovarkaita ja terroristeja ja rentoutuu lukemalla pienestä kylästä, jonka rauha ja moraalinen järjestys järkkyvät murhan vuoksi, mutta palautuvat lopulta ennalleen.

Salapoliisiromaanien lukijat ovat älykkäitä ja vaativat kirjalta paljon. Heillä on usko hyvyyteen, järjestykseen ja onneen. He uskovat järjelliseen maailmankaikkeuteen, jossa asiat selviävät lopulta.” Näin ajattelee P. D. James, joka on itsekin salapoliisiromaanien kirjoittaja.

Kun Conan Doyle julkaisi yli sata vuotta sitten ensimmäisen kirjansa Sherlock Holmesista, joku kriitikko arveli, että salapoliisiromaani tulee olemaan vain ohimenevä oikku kirjallisuudenlajina. Mutta näin ei ole käynyt. Salapoliisiromaanit ovat säilyttäneet suosionsa ja tulleet suorastaan salonkikelpoisiksi. Parhaat kirjailijat innostuvat kirjoittamaan niitä Suomessakin.

P.D. Jamesin mielestä salapoliisiromaani on paitsi huvitusta ja pakoa omasta turvattomuudesta myös kokeilua syyllisyydestä sekä lukijalle että kirjoittajalle: tunnen syyllisyyttä, olen olemassa. Lukija on kuitenkin turvassa, sillä salapoliisin syyttävä sormi ei osoita koskaan häneen.

Salapoliisiromaani on P.D. Jamesin mielestä nykyajan moraliteetti. Salapoliisi astuu näyttämölle kuin kostonenkeli, paljastaa älyllään ja rohkeudellaan syyllisen ja palauttaa järjestyksen. Salapoliisiromaaneissa ei ole onnellinen loppu, mutta rikollinen paljastuu, joutuu kiinni ja kuolee.On ymmärrettävää, että salapoliisiromaanit eivät ole rikollisten lempiluettavaa, vaan ennemminkin niiden, jotka tuskin koskaan tulevat tekemisiin lain kouran kanssa.

Onko P. D. James oikeassa? Vai onko joitain muita syitä, joiden vuoksi dekkarit kiehtovat entistä enemmän ja klassiset englantilaiset salapoliisiromaanien kirjoittajat kuten Agatha Christie ja P. D. James säilyttävät suosionsa? ©
(Kirjoitus perustuu kirjoittajan omaan artikkeliin P. D. Jamesista.)