Näytetään tekstit, joissa on tunniste Parnasso.fi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Parnasso.fi. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, lokakuuta 22, 2010

Parnasso. Aivot ja Internet


Onko kirjanlukija uhanalainen ilmiö?

Parnassossa ja päätoimittajan blogissa kirjoitetaan aivoista, Internetistä ja lukemisesta.

Lukijan aivot. Lapset, lukeminen ja tietokone ja Internet.

Kommenttejani Parnasson keskusteluun

Jo vuonna 2007 esitti amerikkalainen aivotutkija ja kasvatustieteilijä Maryanne Wolf kirjassaan "Proust ja mustekala" [Proust and the Squid] väitteen, että Internet tulee muuttamaan ihmiskunnan aivoja.
http://www.theguardian.com/books/2008/apr/12/featuresreviews.guardianreview21
(klikkaa sanaa Maryanne Wolf)

kommentti
Wolfin kirjoituksen perusteella esitin, että lapselle ei tarvitse opettaa näkemistä tai kuulemista, mutta lukemaan hänet täytyy opettaa, se ei ole synnynnäinen geneettinen ominaisuus kuten näkeminen ja kuuleminen.
Ihminen on täysi ihminen, vaikka ei osaisi lukea ollenkaan. Eihän siitä ole kauan, kun suomalaisetkin olivat kirjoitustaidottomia, lukea he osasivat, kun oli pakko, ei päässyt muuten naimisiin.
He olivat kuitenkin yhtä älykkäitä kuin nykyajan ihmiset. Kirjoittaminen ei vain kuulunut heidän kulttuuriinsa. Ei kai Kaarle Suurikaan osannut kirjoittaa. Sitä varten olivat kirjurit.

vastaus kommenttiin
Patriot,
luku- ja kirjoitustaidoton Kaarle Suuri (742 – 814) uudisti lainsäädäntöä ja talouselämää. Hänen kirjurinsa kirjoitti hänen muistelmansa. Kirjurit olivat arvostettuja ammattilaisia. Heidän käsialastaan saa yleensä hyvin selvää. Se oli parhaimmillaan "kuin painettua".
Urho Kekkonen eli 1900-1986. Vertaa Kaarle Suurta ennemminkin Urho Kekkosen luku- ja kirjoitustaidottomiin esi-isiin.
Varmaankin näillä älykkäillä ihmisillä oli suullista perimätietoa, runoja, lauluja, kronikoita, jotka säilyivät sukupolvesta toiseen ulkomuistissa, josta aivotutkija Wolf kirjoittaa. Valitettavasti heillä ei ollut kirjuria, sillä ulkomuisti heikentyi vähitellen, ja osa henkisestä perinnöstä katosi.

Kommentti
Lukulaite
on ihan hyvä idea. Kaikilla ei ole asunnossaan tilaa tuhansiin kirjoihin. Allergiset kärsivät kirjojen pölystä.
Monet hakevat netistä kuvia ja lisätietoa lukiessaan tai luettuaan kaunokirjallisuutta. Eikö se ole aika normaalia?
Joistakin kirjoista on jo esittelyssä tällaista tietoa
.Minusta tuollainenkin on hyvä idea.

kommentti
Neulojien älynlahjoja epäillään usein.  Sanoihan jo teräväkielinen Edith Sitwell Virginia Woolfen olevan vain "kaunis neuloja". Neulominen pitää vireänä. Kuten sanaristikot - ja ristipistojen ompeleminen - se treenaa aivoja. Ja se kasvattaa uusia aivosoluja ja vahvistaa entisten välisiä yhteyksiä. Se voi estää dementiaa.
Tässä blogissa samasta aiheesta eli neulomisesta ja aivoista ym. ks linkit




http://blogisisko.blogspot.fi/2015/07/aivot-kirja-tietokone-meditaatio.html

tiistaina, maaliskuuta 30, 2010

Mielipide: Sofi Oksanen kuvaa yleismaailmallisia, ajattomia aiheita

Sofi Oksasen Puhdistus (in English 'Purge' ) ilmestyi huhtikuussa 2008. Se on saanut Finlandia-palkinnon, Runeberg-palkinnon ja Pohjoismaiden neuvoston palkinnon (Nordic Prize to Sofi Oksanen). Sofi Oksanen kirjoittaa poliittisesta sorrosta ja naisten kokemasta väkivallasta, mutta hänen suuruutensa on siinä, että hän nousee noiden aiheiden yläpuolelle yleisinhimillisiin ongelmiin, pahuuden ytimeen.

Poliittinen sorto ja naisten kokema väkivalta ovat yleismaailmallisia, ajattomia ongelmia, mutta vielä yleismaailmallisempi ja ajattomampi on se pahuus, mikä syntyy meidän sisässämme, kun annamme pahalle vallan. Eivät kaikki miehet pahoinpitele naisia eivätkä kaikki naiset ilmianna sisartaan edes äärimmäisissä olosuhteissa.

Sofi Oksanen nousee äitinsä kotimaan Viron ja viime vuosisadan kauheuksien yläpuolelle ja kirjoittaa siitä, mikä on yleisinhimillistä. Antiikin tragedioissahan kuvataan myös pahuutta ja rakkauden tuhovoimaa. Samoin tekee Shakespeare.

Minusta Oksasen kirjan tärkeys on siinä, että se kuvaa sitä, että vielä kamalampaa kuin ihmisen kiduttaminen ja tappaminen oli se, että hänet vieteltiin vakoilemaan omaa perhettään ja ystäviään, hänen sielunsa tuhottiin.

Ei kuitenkaan kokonaan Aliden kohdalla, sillä hän nousi vielä vanhuksena siitä loasta, jossa hän oli elänyt ja sovitti pahat tekonsa niin hyvin kuin osasi. Siinä viimeisessä sodassa hän ei ollut enää pahan puolella.

Suvun naiset nousivat yhdessä pahaa vastaan.

Kirjasta keskusteltiin heti tuoreeltaan huhtikuussa 2008 Parnasson blogissa. Kirjoitin kommenttini suoraan nettiin luettuani kirjan pian sen ilmestymisen jälkeen.
Ylläolevat mielipiteeni on poimittu kommenteista, joita kirjoitin tuohon keskusteluun. (huhtikuussa heti luettuani kirjan "Puhdistus". )Olen käyttänyt tässä kirjoituksessa kommenteissani esiintyvän sanan 'ikuinen' sijasta sanaa 'ajaton'.

Kirjailijana kiinnitin huomion myös Oksasen romaanin kieleen ja kirjoitustekniikkaan:
Pidän Oksasen kielestä ja ihailen sitä taitoa, jolla hän kuljettaa eri aikatasoja tässä romaanissa.

tiistaina, huhtikuuta 15, 2008

Sofi Oksanen: Puhdistus

IMG_3562

Kuvassa Hotelli Torni . Kuva: Anna Amnell 2008

(Parnasso-blogin Sofi Oksanen -keskusteluissa huhtikuussa 2008 mainitaan hotelli Torni, sillä "Tornin pidoissakin" esiintyi nimimerkki Humanisti, rehtori Touko Voutilainen. 2000-luvun nimimerkki Humanisti kirjoitti Oksasen kirjasta mielipiteen, jota käytettiin keskustelun kohteena olleen kirjan mainoksessa. ks. Parnasson edellinen keskustelu) Vahvennus tekstiin myöhemmin. Siinä on mielipiteeni tiivistettynä.

Parnasso: Anna Amnell/Blogisisko kirjoitti (15.04., klo 12.15.): (keskustelu poistettu] 2008

"Oksasen Puhdistus on häikäisevä. Parasta Suomessa julkaistua kaunokirjallisuutta aikoihin." [tuntemattoman henkilön kommentti, jota oli käytetty mainoksessa..]

Siinä se on sanottu lyhyesti ja ytimekkäästi. Minäkin olen samaa mieltä.

Sofi Oksanen kirjoittaa virolaisen suvun kohtaloista, mutta hänen romaaninsa on yleismaailmallinen. Vielä tuhoisampaa kuin poliittinen vaino on ihmisen sydämessä kasvava pahuus.

Aliide Truu muuttuu hirviöksi, kun alkaa himoita sisarensa miestä. Hänen hillitsemätön tunteensa tuhoaa suvun, rakastetun ja hänet itsensä. Kirjassa on myös sovitus, sekin unohtumaton ja karmaiseva kuten Aliide kokonaisuudessaan.

Pidän Oksasen kielestä ja ihailen sitä taitoa, jolla hän kuljettaa eri aikatasoja tässä romaanissa.

Tuo jäi mieleen yhdestä lukukerrasta.(Ostin kirjan 5.4. ja luin sen heti] Annoin kirjan lahjaksi ulkomailta käymässä olleelle sukulaiselle. Pitää ostaa uusi kirja, jotta voi kirjoittaa lisää, esimerkiksi siitä, miten nuori tyttö pakotetaan prostituoiduksi. Olivatko nämä miehet, äärimmäisen pahuuden ilmentymiä hekin, venäläistä mafiaa vai oliko tämä vain Aliiden tulkinta tilanteesta?

Lue myös tämä: Matka Liehun Helenestä Oksasen Puhdistukseen.

Hyvä kirja-arvostelu löytyi Savon Sanomista.

Lisäys: Toinen kommenttini

Anna Amnell/Blogisisko kirjoitti (17.04., klo 10.48.):
Skandalistille:

Kirjoitin mielipiteeni suoraan nettiin sen perusteella, mikä tuli ensimmäiseksi mieleen tuon yhden ainoan lukukerran perusteella. Yksityiskohtaisia ja huolellisesti punnittuja kirja-arvostelujahan on löydettävissä muualta. Tämähän on nettijutustelua.
Alinen kuvaus oli todella loistava. Ei ole ole tullut aikaisemmin sellaista naista kirjallisuudessa vastaan.

Tietenkin poliittinen sorto, jossa ihmiset elivät, vääristi heidän ihmissuhteensa. Joten olosuhteilla oli osuutta.

Mutta halusin korostaa sitä, että niin kuin ainakin suuret kirjailijat, Oksanen ei tyytynyt kirjoittamaan vain poliittisesta sorrosta ja naisten kokemasta väkivallasta. Nekin ovat yleismaailmallisia, ikuisia ongelmia, mutta vielä yleismaailmallisempi ja ikuisempi on se pahuus, mikä syntyy meidän sisässämme, kun annamme pahalle vallan. Eivät kaikki miehet pahoinpitele naisia eivätkä kaikki naiset ilmianna sisartaan edes äärimmäisissä olosuhteissa.

Näin Sofi Oksanen nousee äitinsä kotimaan Viron ja viime vuosisadan kauheuksien yläpuolelle ja kirjoittaa siitä, mikä on yleisinhimillistä. Antiikin tragedioissahan kuvataan myös rakkauden tuhovoimaa. Samoin tekee Shakespeare.

Varmuuden vuoksi kerron, että en tunne Sofi Oksasta, en ole tavannut häntä koskaan enkä ole hänen sukulaisensa enkä kummitätinsä. Mutta olen lukenut elämäni aikana hyvin paljon kirjoja.

Kommenttini toiseen keskusteluun Parnasso-blogissa. Lue, mitä mieltä ollaan Sofia Oksasen romaanista. Kirjoita sinne mielipiteesi! (huhtikuussa 2008):

Anna Amnell/Blogisisko kirjoitti (17.04., klo 16.02.):

Arkisessa jokapäiväisessä kielessä meidän ei tarvitse kysellä, mitä hyvä ja paha tarkoittavat. Hyvä teko ja paha teko ovat itsestään selviä.

Jos hyvän ja pahan ongelmaa ryhdytään saivartelemaan, luodaan yleensä keinotekoisia ongelmia, kieli alkaa "laiskotella" kuten Wittgenstein sanoo osuvasti. Ajattelun tehtävä on olla terapiaa, joka vapauttaa ihmisen saivartelevien filosofioiden vallasta eli "päästää kärpäsen pullosta".

Lukekaa Sofi Oksasen "Puhdistus", niin tämä keskustelu voisi saada asiallisemman luonteen.

ja lopuksi kommenttini samassa keskustelussa :

--olen ihan samaa mieltä siitä, että olisi jo korkea aika puhua kommunismin rikoksista Suomessakin samalla tavalla avoimesti kuin puhutaan natsien rikoksista.

Kommunismin rikoksistahan Sofi Oksanen kirjoittaa. "Puhdistus" on järkyttävä lukukokemus.

Täällä me suomalaiset elimme Neuvostoliittoa mielistellen samalla aikaa, kun virolaiset joutuivat elämään neuvostotodellisuudessa.

Minusta Oksasen kirjan tärkeys on siinä, että se kuvaa sitä, että vielä kamalampaa kuin ihmisen kiduttaminen ja tappaminen oli se, että hänet vieteltiin vakoilemaan omaa perhettään ja ystäviään, hänen sielunsa tuhottiin.

Ei kuitenkaan kokonaan Aliden kohdalla, sillä hän nousi vielä vanhuksena siitä loasta, jossa hän oli elänyt ja sovitti pahat tekonsa niin hyvin kuin osasi. Siinä viimeisessä sodassa hän ei ollut enää pahan puolella.

Suvun naiset nousivat yhdessä pahaa vastaan.

sunnuntaina, huhtikuuta 13, 2008

Matka Liehun Helenestä Oksasen Puhdistukseen

"Oksasen Puhdistus on häikäisevä. Parasta Suomessa julkaistua kaunokirjallisuutta aikoihin", kirjoitti eräs nimimerkki Parnasson blogissa 5.4.2008. Kylläpä ilahduin. Nyt odotan kiinnostuksella, saako Sofi Oksanen ansionsa mukaisen arvostuksen myös virallisesti. Finlandia-palkinto Sofi Oksaselle!

Pakostakin tulee mieleen vuosi 2003, jolloin ilmestyi toinen suuri romaani, nimittäin Rakel Liehun "Helene", klassikko heti ilmestyessään. "Helene" ei päässyt edes Finlandia-listalle.

Kirjoitin eräällä suljetulla kirjallisella keskustelupalstalla: "Helenen puuttuminen Finlandia-listalta on unohtumaton vääryys.-- Jos listalta puuttuu niin kulttuurisesti merkittävä ja suuren lukuelämyksen tuottava teos kuin Liehun Helene, ei voi enää suhtautua vakavasti näihin raateihin."

Tuosta pettymyksestä suomalaiseen kirjalliseen maailmaan alkoi osallistumiseni Internet-keskusteluihin. En halunnut olla enää hiljaa. Olin ollut siihen asti kokonaan syrjässä kirjallisista piireistä.

Internet-keskusteluissa ilmenevä kirjallisten piirien äärivasemmistolaisuus yllätti yleisyydellään ja sitkeydellään. Ne pitivät vielä 2000-luvulla raivoisasti kiinni menneestä loistostaan. Olin luullut aikaisempia vastaavia tapauksia erillisiksi ilmiöiksi.

Vaikka maksan uskollisesti jäsenmaksuni moniin kirjallisiin järjestöihin, olen pysytellyt viime vuodet entistä kauempana kaikista kirjallisista piireistä. Ehkä tunnelma on alkanut muuttua niissäkin kuten on tapahtunut Internet-keskusteluissa. Ainakin Kiiltomato on aivan erilainen kuin noina aikoina. Parnasso on ilahduttanut monesti.

"Tänä vuonna Ruotsin lehdistössä on kiitetty vuolaasti Rakel Liehun Helene-romaanin intensiivistä sävyä, ja ruotsinnos on ollut ostetuimpien ja lainatuimpien teosten listoilla. " Opetusministeriö 2005
Yhteenveto kommeneteista, joita kirjoitin Puhdistuksesta Parnasson keskustelupalstalle heti luettuani kirjan ihan tuoreeltaan kuten Liehun Helenenkin.

(ostin kirjan 5.4. ja luin sen heti)

keskiviikkona, marraskuuta 22, 2006

Kommentti taiteesta työnä

taiteilijan työpäivä, taide työnä
Parnasso.fi -blogiin aiheesta "Kliseitä taiteilijoista" 21.09.06 klo 17:56

Ihmisellä on tapana tehdä työtään kahdeksasta tai yhdeksästä neljään tai viiteen riippumatta siitä, onko hänellä ollut onnellinen tai onneton lapsuus ja onko hän onnellisessa vaiko onnettomassa avioliitossa tai ollenkaan naimisissa. Näin toimivat myös muusikot, kirjailijat, runoilijatja säveltäjät.

Äskettäin oli TV:ssä ohjelma Mozartista. Siinä korostettiin, että hän sävelsi työkseen, ei huvikseen eikä hoitaakseen jotain traumaansa. Usein hän teki nimenomaan tilaustöitä. Suhtautuminen säveltäjän työhön työnä ei alentanut hänen sävellystensä taiteellista tasoa, kun tietty ammattitaito oli saavutettu ja lahjojakin oli.

Sen perusteella, mitä Mozartista tiedämme, hän myös piti työstään. Meidän onnemme on, että hänen sävellyksissään on sekä kepeää leikkimielisyyttä että syvällistä elämän ongelmien käsittelyä.