Näytetään tekstit, joissa on tunniste Runeberg. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Runeberg. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, helmikuuta 04, 2015

Samalla tontilla Runebergin kanssa



Iso Roobertinkatu 17-19 (Klikkaa kuvaa suuremmaksi)
Asuin ensimmäisenä opiskeluvuonna Iso Roobertinkadulla varatuomariperheen alivuokralaisena pienessä palvelijanhuoneessa. Olin tietämätön siitä, että huoneeni ikkunasta näkyvällä sisäpihalla oli ollut 1800-luvulla pieni puutalo, jossa asui alivuokralaisina kolme opiskelijapoikaa, joista kuullaan vieläkin:

"Runebergin ensimmäinen asunto [vuonna 1828] oli pienessä puutalossa, joka sijaitsi pihan puolella Iso-Roobertinkatu 17:ssä. Talon omisti kirvesmies Bergman. Kolmen huoneen asunnossa asui samaan aikaan Fredrik Cygnaeus ja joitakin viikkoja myös J. W.  Snellman ennen lähtöään kotiopettajaksi Vihtiin. Iso-Robertinkadulla Runeberg kirjoitti muun muassa runot "Saarijärven Paavo" ja "Tuli tyttö luota armahansa". (runeberg.net)

Tästä talosta on kirjoittanut talohistorian Tero Halonen, joka on filosofian tohtori ja historiantutkija Helsingin yliopistossa. Kirjan alkuosassa sivuilla 1-16 Halonenkertoo ajasta en nen nykyistä taloa. Siitä selviäää, että Runeberg oli tuolloin jo filosofian kandidaaatti. Kirjassa on arvokas kuvitus, kyös yksityiskohtia täst Gustaf Estlanderin suuunnittelemasta Jugend-talosta.

Minuakin pyydettiin muistelemaan. Opin kirjasta, että opiskeluaikanani helsinkiläiset pitivät rasitteena ja ikävänä velvollisuutena opiskelijavuokralaisten pitämistä.Pakko oli, kun oli niin vähän asuntoja.


Ks kirjan tiedot
https://www.finna.fi/Record/jykdok.1267740?lng=en-gb

Lue myös kotisivublogini  suosituin kirjoitus:
Runebergin "Sua lähde kaunis katselen" koulussa kuorossa laulettuna on eräs eräs kauneimpia lapsuusmuistojani. Sekä sanat että sävel koskettivat minua niin syvältä, että piti pinnistää, ettei tullut kyynel silmään.
En varmaankaan tiennyt, kuka laulun oli kirjoittanut. Sen kirjoittaja oli minulle samanlainen kuin minäkin: hänellä oli lähde, ja minullakin oli lähde.
Minun mummmoni laittoi aina puhtaan esiliinan, kun lähdettiin lähteelle... lue lisää

Runebergin kotimuseo Porvoossa (kuviani ja selostus)

perjantaina, heinäkuuta 19, 2013

tiistaina, helmikuuta 05, 2013

Runebergin päivä 2013

Runebergin päivä 2013 by Anna Amnell
Runebergin päivä 2013, a photo by Anna Amnell on Flickr.
sää Helsingissä
Ulkona on kuitenkin raikasta, sillä maahan on satanut uutta lunta.


Lumisade Aleksin ja Keskuskadun kulmassa

Teemme iltakävelyt useimmiten Aleksin ja Pohjois-Esplanadin väliset korttelit kiertäen ja näyteikkunoita katsellen, sillä niillä kaduilla on lämmitys. Lumi sulaa pois. Ei tarvitse liukastella. Helsingissä ei  hiekoiteta katuja, ja ne ovat usein vaarallisen liukkaita.


IMG_0018

Lämmitys ei näytä toimivan nyt koko Aleksilla.

tiistaina, tammikuuta 03, 2012

lauantaina, heinäkuuta 09, 2011

Leino ja Runeberg

Vappu Eino Leinon kanssa

On kuuma. Ei oikeastaan voi tehdä muuta kuin istua tuulettimen ääressä, lukea, jutella ja kirjoittaa välillä blogiin. Kesän jälkeen on  taas niin kiire, etten ehkä ehdi blogata usein. Silloin saavat lukijat lukea näitä.  Useimmat heistä ovat nyt kesälomalla. Minulle riittää tämä helle. Voisin tietysti mennä Islantiin. Onkohan sielläkin kuumaa?

Leena Lumi -blogissa keskusteltiin Leinosta ja Runebergista.  Yllä olevassa kuvassa tytöt juhlivat vappua Eino Leinon kanssa. Kommenttini:


Minullekin Eino Leino oli teini-iän suuri suosikki. Runeberg taas oli lapsuuden ihanne - meillä oli yhteinen salaisuus, lähde ja pilvet, jotka heijastuvat siihen. Leino vastasi teini-iän kuohuviin tunteisiin.

Tapaan Leinon melkein joka ilta, kun olen kävelyllä, sillä Leinon patsas on Esplanadipuistossa. Samoin on Runebergin, Runebergin Esplanadilla. Vanha setä Runeberg tuntuu etäiseltä, minä tunnen läheisemmäksi sen nuoren koulupojan ja kotiopettajan, joka vaelsi luonnossa ja kuunteli vanhojen miesten tarinoita.

Runeberg, minä ja lähde. Yhteistä oli myös se Rööperin piha, jossa olemme asuneet nuorina opiskelijoina, kuitenkin eri vuosisadoilla.

Runeberg, the national poet of Finland

torstaina, helmikuuta 04, 2010

tiistaina, huhtikuuta 21, 2009

Runeberg Esplanadilla


Iltakävelyllä voi ihailla vielä monia taloja, jotka kätkeytyvät kohta puiden lehtien taakse. 1900-luvun alussa nämä puut olivat pieniä, joten näkymä oli täysin erilainen. Nähtävästi nämäkin puut täytyy uusia jossain vaiheessa. Niin oudosti Suomessa tehdään. Muualla taas vanhoja puita suojellaan.

En ole käynyt Kaivopuistossa sen jälkeen, kun sieltä kaadettiin pitkä rivi puita. Lisää kaatuu tänä kesänä. Toivon, että Esplanadia ei pilata samalla tavalla.

torstaina, marraskuuta 23, 2006

Minulla oli vielä lähde



 Alustus keskusteluun. Kiiltomato 1.2.2004

Minulla oli vielä lähde. [Sua lähde kaunis katselen]

Spontaanisti suoraan nettiin kuten muutkin alustukseni, tämä aamulla kun olin lukenut Hesarista Fagerholmin artikkelin:

Runebergin "Sua lähde kaunis katselen" koulussa kuorossa laulettuna on eräs kauneimpia lapsuudenmuistojani. Sekä sanat että sävel koskettivat minua niin syvältä, että piti ihan pinnistää ettei tullut kyynel silmään.

Monika Fagerholm kertoo tämän aamun Helsingin Sanomissa aivan päinvastaisen muiston samasta laulusta (HS 1.2.2004). Se piti laulaa hänen koulussaan yksinlauluna, ja tilanne aiheutti lapselle häpeän ja epäonnistumisen tunteen.

En varmaankaan edes tiennyt, kuka laulun oli kirjoittanut. Sen kirjoittaja oli minulle samanlainen suomalainen kuin minäkin: hänellä oli lähde, ja minullakin oli lähde.

Minun mummoni laittoi aina puhtaan esiliinan, kun mentiin lähteelle – niin tekevät suomensukuiset naiset yhä vieläkin jossain Venäjällä. Lähteen reunalla kasvoi maariankämmekkä, ja pilvien varjot vaelsivat veden pinnalla. Minä näin ne. Runeberg kirjoitti minun lähteestäni.

(Tästä syntyi lyhyt, mutta miellyttävä keskustelu)

tiistaina, huhtikuuta 18, 2006

Iso-Robertinkatu 17-19

Iso Roobertinkatu 17-19. 100-vuotiaan talon historiikki

Ensimmäinen osoitteeni Helsingissä oli Iso Roobertinkatu 17-19. (Iso Roobertinkatu) Vuokraisännälläni, eläkkeellä olevalla varatuomarilla oli iso asunto, josta minulle oli vuokrattu pieni palvelijanhuone keittiön vierestä. Olin oikein tyytyväinen, sillä minulla oli opiskelija-asunto keskustassa, kävelymatkan päässä yliopistolta. Vasta myöhemmin sain tietää, että talo oli historiallisella paikalla.

www.runeberg.net kertoo, että "Runebergin ensimmäinen asunto [vuonna 1828] oli pienessä puutalossa, joka sijaitsi pihan puolella Iso-Roobertinkatu 17:ssä. Talon omisti kirvesmies Bergman. Kolmen huoneen asunnossa asui samaan aikaan Fredrik Cygnaeus ja joitakin viikkoja myös J.W. Snellman ennen lähtöään kotiopettajaksi Vihtiin. Iso-Robertinkadulla Runeberg kirjoitti muun muassa runot "Saarijärven Paavo" ja "Tuli tyttö luota armahansa".

Snellmanin kohdalta löytyy jopa kuva siitä romanttisen näköisestä puutalosta, jossa nuo tulevat suurmiehet asuivat. Asuntona oli heillä sali ja kaksi kamaria. Cygnaeuksella ei ollut muita huonekaluja kuin maitoastia, kirjoja ja matkalaukku, ja hän asui sen vuoksi Runebergin huoneessa. Tarmokas Snellman oli tuonut mukanaan tuolin, jotta voisi istua Cygnaeuksen huoneessa silloin kun Runebergillä oli oppilaita.

Tietämättömänä historian siipien havinasta katsoin usein pienen huoneeni pienestä ikkunasta asvalttipihalle. Siellä kasvoi yksi ainoa puu, josta saatoin nähdä vuodenaikojen vaihtumisen. Huoneessa oli vuode, pieni työpöytä ja vaatekaappi. Olin vaihtanut seinällä riippuneen taulun värikkääseen julisteeseen, mistä vuokraemäntäni oli kovin loukkaantunut.

Poikaystäväni oli sotaväessä, joten elämä oli aika tylsää. Jos en lukenut tentteihin, menin kaupungille kävelylle tai savolaiseen osakuntaan, jossa sai ilmaiseksi teetä ja pullaa.

Jäin seuraavaksi kesäksikin Helsinkiin, kun sain hyvn palkattua työtä Stockmannilta. Kesäsunnuntaisin Helsingin keskustassa oli vielä hiljaisempaa kuin nykyään juhlapyhinä. Tuntui siltä, että kaikilla oli kesähuvila tai he häpesivät sitä, ettei huvilaa ollut ja pysyttelivät sisällä.

Olin jälleen aikaisin sunnuntaiaamuna yksin kävelyllä Aleksilla ja tutkin tapani mukaan näyteikkunoita. Koko katu oli tyhjä. Olisin voinut kuvitella olevani ainoa ihminen maailmassa. Juuri silloin minun siinä seisoessani putoaa taivaalta eli korkean liiketalon katolta viereeni tiiliskivi. Se on silmänräpäyksessä muutaman kymmenen senttimetrin päässä minusta kadulla. En ehtinyt edes huudahtaa.

Kun jotain oikein järkyttävää tapahtuu, sitä ei uskalla ajatella sillä hetkellä. Sitä pohtii vasta myöhemmin. Toisinaan tuo tapaus tulee mieleeni ja kuulen kiven iskeytyvän katuun ja näen nuoren itseni seisovan nälkiintyneen laihana ja hämmentyneenä tyhjällä kadulla, joka on taas hiljainen.

Katso karttaa. Punavuori.

(Ison Roobertinkadun nimen oikeinkirjoitus horjuu. Runeberg-sivullakin se esiintyy sekä yhdellä että kahdella o-kirjaimella. Olen laittanut kadun nimen muotoon Iso Robertinkatu otsikkoon, sillä tällä muodolla löysin Runeberg-sivun netistä.)

sunnuntaina, helmikuuta 05, 2006

Runeberg: Lähteellä. Suomalaisuuteni juuria.

Runebergin "Sua lähde kaunis katselen" savolaisessa koulussa kuorossa laulettuna on eräs kauneimpia lapsuusmuistojani. Sekä sanat että sävel koskettivat minua niin syvältä, että piti pinnistää, ettei tullut kyynel silmään.

En varmaankaan tiennyt, kuka laulun oli kirjoittanut. Sen kirjoittaja oli minulle samanlainen kuin minäkin: hänellä oli lähde ja minulla oli lähde.

Minun mummoni laittoi aina puhtaan esiliinan, kun lähdettiin lähteelle. Niin tekevät monet suomensukuiset vanhat naiset yhä vieläkin Venäjällä. Puhdas, hyvältä maistuva vesi on arjen ylellisyyttä. Ehkä taustalla ovat myös ikivanhat käsitykset lähteestä.

Menimme käsi kädessä lähteelle. Laskeuduimme alas mäkeä ja ylitimme lankkuja pitkin ojan, jonka pientareella kasvoi mesimarjoja.

Lähteen reunalla kasvoi maariankämmeköitä, ja pilvien varjot vaelsivat kirkkaan veden pinnalla. Minä näin ne. Runeberg kirjoitti minun lähteestäni.

Lähteellä

Sua lähde kaunis, katselen
likellä vettäsi,
kun pilven varjot vaeltavat
kuvastimessasi.

Kas, tuoll' on pilvi loistava,
ihana, kaunoinen.
Jo lähti pois pakenemaan -
hyvästi varjoinen.

Mä näitä nähden aattelen
mun omaa sieluain.
Niin moni pilvi kultainen
noin senkin jätti vain.

Johan Ludvig Runeberg (1804-1877), "Vid en källa", suom. Elias Lönnrot (1802-1884).

Keskustelua tästä laulusta

Viktorian aika eli 1800-luvun elämäntyyli ja sisustus kirjoituslipaston puolella. (linkki korjattu)

keskiviikkona, heinäkuuta 20, 2005

Minulla oli vielä lähde.

Runebergin "Sua lähde kaunis katselen" koulussa kuorossa laulettuna on eräs eräs kauneimpia lapsuusmuistojani. Sekä sanat että sävel koskettivat minua niin syvältä, että piti pinnistää, ettei tullut kyynel silmään.

En varmaankaan tiennyt, kuka laulun oli kirjoittanut. Sen kirjoittaja oli minulle samanlainen kuin minäkin: hänellä oli lähde, ja minullakin oli lähde.

Minun mummmoni laittoi aina puhtaan esiliinan, kun lähdettiin lähteelle. Niin tekevät monet suomensukuiset vanhat naiset yhä vieläkin Venäjällä. Puhdas, hyvältä maistuva vesi on arjen ylellisyyttä. Ehkä taustalla ovat myös ikivanhat käsitykset lähteestä.

Menimme käsi kädessä lähteelle. Laskeuduimme alas mäkeä ja ylitimme lankkuja pitkin ojan, jonka pientareella kasvoi mesimarjoja.

Lähteen reunalla kasvoi maariankämmeköitä, ja pilvien varjot vaelsivat kirkkaan veden pinnalla. Minä näin ne. Runeberg kirjoitti minun lähteestäni.

Lähteellä

Sua lähde kaunis, katselen
likellä vettäsi,
kun pilven varjot vaeltavat
kuvastimessasi.

Kas, tuoll' on pilvi loistava,
ihana, kaunoinen.
Jo lähti pois pakenemaan -
hyvästi varjoinen.

Mä näitä nähden aattelen
mun omaa sieluain.
Niin moni pilvi kultainen
noin senkin jätti vain.


Johan Ludvig Runeberg (1804-1877), "Vid en källa", suom. Elias Lönnrot (1802-1884).

Luulin lapsena aina, että pilvi pakeni "hyvästi varjoineen". Savon "hyvästi" tarkoittaa hyvin, mainosti. Niin pilvi pakeni, ja minä seurasin sitä. Kolmatta säkeistöä en kuullut. Siinä iässä ei ollut vielä varjoja sielussa.

Lue Runebergista Ruovedellä. Lisää ihania itkettäviä kansanlauluja on Kutrilla.

Sain teini-ikäisenä koulussa stipendin ja ostin laatikkokameran. Otin tämän kuvan isoäidistäni Mariasta eli Marista. Lapsena luulin, että maariankämmekät olivat marinkämmenet, sillä mummmolla oli kauniit kädet. "Nämä kädet jos saisin ja sinut kokonaan", kosi pelimanni Jaakko 17-vuotiasta Maria.