Näytetään tekstit, joissa on tunniste amishit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste amishit. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, helmikuuta 07, 2007

Kommentti koulusta ja uskonnosta

Salkan blogiin

Salka,

En tunne henkilökohtaisesti kunnolla yhtään lestadiolaisperhettä. Sen perusteella, mitä olen lukenut, ne vaikuttavat monessa mielessä samanlaisilta kuin Amish-perheet Pohjois-Amerikassa. Sanotaan, että pikkulapset ja vanhukset ovat niissä onnellisia, muilla voi olla ainakin ajoittain vaikeaa. (Todistaja-elokuva, jossa näyttelee Harrison Ford, kertoo Amisheista.)

Minulla ei ollut lapsena ja nuorena mitään rajoituksia. Minua ei rangaistu, ei edes tukistettu koskaan. (Rehtori tukisti minua kerran lukiossa voimistelutunnilla, kun en ruvennut tekemään kuperkeikkaa renkaissa. Se tuntui minusta naurettavalta. )

Pidin kovasti kansakoulusta, mutta en oppikoulusta. Olin oikein laiska ja tylsistynyt. Luin salaa romaaneja tunneilla. Vasta kahtena viimeisenä lukioluokkana aloin ahkeroida.

Meillä oli sellainen koti, jossa äiti laulaa koko ajan ja isä kuuntelee radiota - kaikkea muuta kuin "uilutusta" = klassista musiikkia. Äidin "ohjelmisto" käsitti kaikki mahdolliset laulut elokuvaiskelmistä kansanlauluihin, lastenlauluihin ja virsiin. Hänen isänsä oli viulupelimanni, ja suvussa oli paljon musikaalisia ihmisiä (esim Aino Ackte).

Minua moitittiin, kun en käynyt tansseissa enkä ottanut permanenttia. Se oli myös eräänlaista körttiläisyyttä edustavan, erinomaisesti polkkaa tanssivan mummoni suru: Sillä tavalla jäisin vanhaksi piiaksi. Nuorena piti iloita.

Itse en ole pitänyt koskaan oikeastaan muusta kuin klassisesta musiikista. Muu käy korviin. Ehkä korvissani on vikaa.:)

Salka, tunnen syvää myötätuntoa Sinua kohtaan, kun olet kokenut uskonnon nimissä tuollaista kohtelua. Luulisin kuitenkin, että varsinainen ongelma oli isäsi alkoholismi, joka aiheutti suurta turvattomuutta, pelkoa ja ahdistusta äidissäsi.

Ymmärtääkseni on myös hyvin onnellisia lestadiolaisperheitä, joissa on hyvät ja huumorintajuiset vanhemmat. Usein ihmisten ongelmat ja luonnehäiriöt vaikuttavat siihen, miten he uskonnon käsittävät ja miten sitä elävät.

Se on ikävää, sillä he saattavat sillä tavalla estää toiset saamasta uskonnon suomaa turvallisuutta ja onnellisuutta, joka tekee ihmisen vapaaksi ja itsenäiseksi.

Fanaattisuudesta

Meirami,

kirjoitit:
"Kaikki fanaattisuus on yhtä raskasta ja vaikeaa."

Se on totta. Paljon ovat kärsineet myös poliittisten fanaatikkojen ja utopia-aatteiden kannattajien lapset kaikkialla maailmassa.

Esimerkiksi Suomessa lapset eivät saaneet lukea 1960-ja 1970-luvuilla edes Aku Ankkoja poliittisista syistä.

Mieleen tulee myös, mitä Louisa May Alcott kertoi isästään, jonka yleinen fanaattisuus ilmeni monilla tavoin. Alcott rakasti kuitenkin isäänsä ja esittää hänestä "Pikku naisissa" ihannoidun kuvan Amerikan sisällissotaan menevänä pappina. Alcott oli filosofi, "mies joka aikoi lähteä ajelehtimaan kuumailmapallolla, mutta perhe piti kiinni narusta" kuten Alcott kirjoitti.(Olen kirjoittanut kauan sitten Koululainen-lehteen Alcottin lapsuudesta.

Fanaattisuuden täytyy olla erityisen raskasta myös ihmiselle itselleen. Mikä lienee perimmäinen syy fanaattisuuteen vai onko yhtä syytä? Luulisi, että terapiasta olisi hyötyä, sillä taustalla voi olla myös yksityinen tai kollektiivinen trauma (Amish-lahko oli kaikkien vainoama uuden ajan alun Euroopassa.)

Yleensä on niin, että jos ihminen on yhdessä asiassa fanaattinen, hän on sitä monissa muissakin asioissa ja olettaa kaikkien muidenkin suhtautuvan omiin uskomuksiinsa fanaattisesti.

Tietenkin on myös fanaattisia liikkeitä, sekä uskonnollisia, poliittisia että elämäntapaan liittyviä.

Uskoisin, että ulkopuolisten pilkallinen tai herjaava suhtautuminen voi lisätä yksilön tai joukon traumaa.