Näytetään tekstit, joissa on tunniste bogit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bogit. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, maaliskuuta 06, 2012

Kommentti


Olen lähettänyt tämän kommentiksi Grafomanian kirjoitukseen "Kirjalle traileri ja nettisivu",  mutta se on nähtävästi kadonnut ilmaan, sillä sitä ei ole ilmestynyt. Sitä sattuu ainakin Bloggerissa. Trailereita en ole vielä tehnyt, kotisivublogeja useita. Kuvassa Aurora-blogini eräänä vuonna kesäasussa. Klikkaa kuva suuremmaksi.

Kommenttini:

Aloin vuonna 2005 bloggaamaan oppiakseni tekemään itselleni kotisivut. En oppinut sitä koskaan, mutta opin, että blogi toimii yhtä hyvin. Huomasin heti alkuun, että joillakin amerikkalaisilla järjestöillä, mm rintasyövästä informoivalla organisaatiolla, oli yhden ainoan sivun tiedotusblogi. Sellaista voi harkita yhdelle kirjallekin.

Olen tehnyt historiallisista nuortenkirjoistani kaksi blogia, toisen 1900-luvun alusta kertovista Aurora-kirjoista (1991-1999)  ja toisen 1500-luvulla seikkailevan kyynärän miitaisen Lucian seikkailuista kertovista kirjoista (2004, 2006).

Kumpikin blogi on toiminut alussa vuoroin Vuodatuksessa vuoroin Bloggerissa, mutta vakiintunut sitten Bloggeriin. Esimerkiksi Lucia siirtyi vuonna 2007 Bloggeriin pahan häirinnän vuoksi, jota oli ollut Vuodatuksen blogiani kohtaan. Sille piti valita uusi nimikin.

Kummassakin esitellään kukin kirjoista, esitetään tekstinäytteitä ja otteita kirja-arvosteluista. Kaikissa blogeissani on paljon kuvia.

Sekä Aurora-blogissa että Lucia Olavintytär -blogissa kerrotaan kirjojen tapahtumapaikoista, käsitellyn aikakauden muodista, ruokakulttuurista, leluista, kuuluisista henkilöistä, musiikista, kirjallisuudesta jne.

Minun blogeissani on yleensäkin vähän kommentteja, sillä niihin on vaikeaa kommentoida. Alkuaikoina tuli niin paljon todella ikäviä ja varsinkin lastenkirjallisuuteen sopimattomia kommentteja, että olen ollut nykytilanteeseen tyytyväinen.

Silloin tällöin esitelmiä kirjoittavat koululaiset kirjoittavat sähköpostilla  ja kysyvät kirjoistani esitelmiään varten. He voivat saada blogeista paljon tietoa myös silloin, kun valitsevat kirjojani luettaviksi lukudiplomikirjoina. Koska näissä historiablogeissani on tietoa sen ajan muodista, niistä on ollut hyötyä myös vanhojen päivän vaatteita suunnitelleille.

Aurora-blogi on toiminut vuodesta 2006, ja siinä on käynyt noin 21 000 vierailijaa. Page views luku on paljon suurempi. Mittaria ei ole ollut koko ajan.
http://aurorakirjat.blogspot.com

Lucia Olavintytär -blogi on toiminut vuodesta 2007, ja siinä on käynyt yli 40 000 vierailijaa, jälleen page views -luku on paljon suurempi.
http://amnellinlucia.blogspot.com

Olen koonnut näihin blogeihin linkkejä ja tietoa, josta on hyötyä myös itselleni kirjoittaessa. Kiinnostava yksityiskohta on seuraava: Eräs suosittu amerikkalainen sivusto oli kiinnittänyt huomion Lucia-blogiini ja pyysi minua kirjoittamaan heille lyhyitä artikkeleita ja pitämään keskustelufoorumia. Se olisi ollut minusta liian työlästä, ja eihän englanti ole äidinkieleni. Mutta näitä meidän suomalaisia blogejamme luetaan myös ulkomailla. Google kääntäjä auttaa asiassa.

Kotisivublogissa on yleistietoa.