Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjailijan työ. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjailijan työ. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, syyskuuta 17, 2012

Kuinka kirjailija voi selviytyä Suomessa?



Kopioin tänne talteen kommentin, jonka kirjoitin äsken Kirjailijan häiriöklinikka -blogiin (joka on suljettu. Juuri tästä syystä tallennan kommenttini, bloggaaja voi poistaa bloginsa milloin hyvänsä)

 Mikä herkullinen nimi luovan kirjoittamisen opettajan blogille!

Minunkin mielestäni kirjailijan tulee pyrkiä kirjoittamaan ajattomia kirjoja. Mutta kirjailijan täytyy usein hankkia leipänsä pelkällä kirjoittamisella ja vielä pienen kielialueen Suomessa.

Pintakulttuurin aiheet taitavat myydä enemmän, ainakin kustantajat suosivat niiitä. Ja sitten pitäisi saada apurahoja. Mutta entä jos "ikuisten aiheiden" kirjoittajaa ei arvosteta ollenkaan, vaan pidetään kirjallisuuden dinosauruksena, menneiden aikojen roskana. Hän saattaa olla kuitenkin loppujen lopuksi kuin torakka, arvoton mutta kestävä.:)

On tietenkin joitakin harvinaisia nerokkaita kirjailijoita, jotka pystyvät yhdistämään ikuiset aiheet ja pintakulttuurin. Sellaisena ilmiönä pidän Sofi Oksasta. Voin vilpittömästi sanoa, että lukiessani hänen kirjaansa Puhdistus koin samanlaisen tunnelman kuin lukiessani jotain suurta vanhan ajan klassikkoa, jossa armoton puhdistava tuli käy lukijan sielun läpi (Shakespeare tuli mieleen). Valitan, että en osaa paremmin kuvata kokemustani. (Uusinta kirjaa olen käännellyt käsissäni ja vihjannut miehelleni, että hän saattaisi tykätä siitä enemmän, kun se vaikuttaa ainakin alkuun "sotakirjalta") Muistan hyvin, kuinka väheksyvästi ja jopa vihamielisesti Oksaseen suhtauduttiin vielä muutama vuosi sitten. Kirjailijalla ei ole helppoa Suomessa.

 Olen kirjoittanut itse ensimmäiset kirjani huvikseni ja kokopäivätyön ohella, omissa oloissani öisin ja jouluaamuisin. Niitä on luettu, ensimmäisestä loppui painos parissa kuukaudessa. Olen saanut niistä muutamia hyviä arvosteluja, mutta en minkäänlaista arvostusta. Koska varsinainen tukeni on kirjallisuutta rakastava ja tunteva mieheni ja perheeni, se ei haittaa. Jatkan kirjoittamista edelleen.

Kaikissa kirjoissani nuorilla on ongelmia, niin kuin elämässä yleensä on, mutta ne eivät ole "oikeita" ja muodikkaita ongelmia. Viidennelle kirjalleni jouduin etsimään kustantajaa ja sitähän ei ollut löytyä, kun päähenkilöllä, 80cm pitkällä teini-ikäisellä tytöllä joka ryöstettiiin hovikääpiöksi, ei ollut ongelmia. Häneen ei kuulemma voitu samaistua. Onneksi lapset pitävät siitä tytöstä, vaikka hänelle ei ole tehty aborttia, hän ei ryyppää eikä ole edes lesbo.

Täytyykö lukijan voida samaistua (samastua) kirjan henkilöön? Lue: Kirjallisuus, empatia, henkilöhahmot

Miten löytää kompromissi?
Ja sitten Suomessa vielä politiikka sotkee koko ajan asioita, kansan jakaantuminen kahtia.

Nostan kukkahattuani niille suomalaisille kirjailijoille, jotka pystyvät elättämään itsensä kirjoittamisella ilman sukulaisuussuhteita kustannusmaailmaan tai muita keittiöportaan ilmiöitä.

Lue myös, kuinka kirjoittamisesta tuli Keski-ikäisen opettajattaren varaventtiili (oma blogini"Aurora")

Vielä toinen kommentti, tämä Facebookiin toisen kirjoittamisen opettajan sivulle:
" On aikamoista sekoilua tehdä kirjoitustyötä muun työn sivussa. " Muistan. Kirjoitin kolme ensimmäistä kirjaani kokopäivätyön ohella. Siinä oli hyvät puolensa. Kirjoittaminen  tuntui harrastukselta, kukaan ei koskaan pyytänyt kirjailijavierailuille, en välittänyt kirjallisen maailman kiemuroista. Ajattelin lähinnä lukijaa, tuntematonta tyttöä, joka lukee kirjojani kuten minä luin samassa iässä muitten kirjoittamia kirjoja. Sitten väsyin kahteen työhön, sillä sitähän se oli todellisuudessa. Kahden työn tekemistä samalla aikaa.


lauantaina, syyskuuta 15, 2012

Kommentit: pakko ja vapaus


Kommentti blogikirjoitukseen, jolla on ristiriitaiselta vaikuttava nimi Pakotin itseni sohvalle:

Mielenkiintoinen kirjoitus. Ei ole helppoa löytää tasapainoa tuossa asiassa.

Joillakin ihmisillä on kyky hoitaa miltei robottimaisen säännöllisesti arjen rutiinit, toiset vatvovat pikkuasioitakin. Jos on säännöllinen työ, syntyy pakostakin selkeä runko päivälle. Mutta luovassa työssä joutuu tekemään koko ajan valintoja.

Jo opettaa luovaa kirjoittamista, tiettyjen julkisen keskustelun aiheena olevien kirjojen lukeminen on käsittääkseni työtä ihan niin kuin toimittajalle, joka tekee siitä kirja-arvostelun. Me muut olemme vapaita jättämään hyvällä omallatunnolla kesken kirjan, josta emme pidä.

tiistaina, syyskuuta 04, 2012

Retki luonnonsuojelualueelle

Lokrum, Croatia 2010 908

Kuva: Beesi

Tämä riikinkukkoherra tuo terveisiä Lokrumin saarelta Dubrovnikin läheltä. Kerrotaan, että Rikhard Leijonamieli haaksirikkoutui tälle luonnonkauniille saarelle. Se on luonnonsuojelualue, jossa on kokeellinen kasvitieteellinen puutarha. Suuret kaktuksetkin viihtyvät, sillä ilmasto on lämmin. Saarella oli keskiajalla luostari, jonka oliivitarha kukoistaa yhä, samoin puutarha labyrintteineen.

Kolme viikkoa matkoilla Balkanin maissa ja Dalmatian rannikolla tuottivat paljon valokuvia, joita vähitellen lajittelen. Kunhan flunssa haihtuu, alan kirjoittaa matkamuistoja tähän kuvalliseen päiväkirjaanikin.

Suuuri osa valokuvista liittyy työhöni eli keskiaikaan ja laitan niitä arkistoihini ja Lucia Olavintytär -blogiin. Kuvia käsitöistä menee Vuodatuksessa olevaan Broken Star -blogiin ja 1900-luvun alkua kuvaavat Aurora-blogiin.

Miellyttävää viikonloppua säästä huolimatta!
Lisäys:
Päivitin blogiani laittaakseni linkin Hannelen kuviin hänen riikinkukkoaiheisista esineistään, ja tämä vanha kirjoitus pomppasi ensimmäiseksi. Kommenttien mukaan kirjoitus on toukokuulta 2010, jolloin olin Kroatiassa.

torstaina, heinäkuuta 12, 2012

Teetkö alleviivauksia kirjoihin?

002

Paperisuikaleita tärkeiden tai muuten vain kiinnostavien sivujen kohdilla kirjoissa. Usein suikaleet ovat värillisiä. Leikkelen niitä kasan valmiiksi, kun luen jotain kirjaa, jota en raski tai voi alleviivata.

Kommentti Hannelen kirjallisuusblogin kirjoitukseen Antecknar ni eller stryker under?

- - säästän hyvin paljon aikaa, kun alleviivaan tärkeät kohdat ensimmäisellä kerralla lukiessani, toisella kertaa käyn läpi vain alleviivatut kohdat.

Hienoja ja hyvin kalliita kirjojani - katselukirjoja - en raski alleviivata. Silloin laitan väliin tarralapun tai teen vihkoon tai paperille luettelon. En alleviivaa koskaan kirjaston kirjoja enkä muilta lainattuja kirjoja.

 Tärkeistä sivuista voi ottaa valokopion ja niihin valokopioituihin sivuihin voi tehdä alleviivauksia ja merkintöjä. Samoin voi sivun tai kuvan valokuvata tai skannata.

2.

Minäkin digikuvaan eniten. Otan valokopioita erityistilanteissa, kun pitää saada sivu tai kuva eteen päiväkausiksi seinälle tai pöydälle. 

Tai sitten kokoan valokopioita kansioon, mutta ne vie liiaksi tilaa. Olemme toden teolla hävittäneet kansioita kun muutimmme pienempään asuntoon. Jos mulla olisi oma talo niin kuin Sulla, se olisi varmasti kattoa myöten täynnä kirjoja.:)

lauantaina, heinäkuuta 07, 2012

Saako kirjailija vastata kirjansa kritiikkiin?

red carpet

Kenelle levitetään punainen matto kirjallisuudessa?

Viimeisin Writing -lehti (July 2012) kirjoittaa, että kirjailijoiden pitäisi ottaa julkisesti kantaa siihen, mitä heidän kirjoistaan kirjoitetaan. Viitataan Arthur Krystalin artikkeliin "Should Writers Reply to Reviewers?" March 18th, Chronicle of Higher Education .  Pitäisi muistuttaa siitä, että kirjan takana on ihminen, vaikka kriitikko ei satukaan tuntemaan tätä. Asiaton ja jopa ilkeä kritiikki voi haavoittaa kirjailijaa.Tämähän on täysin päinvastaista, kuin mitä Suomessa yleensä ajatellaan: kirjailijan pitäisi kärsiä hiljaa jalosti muistellen, miten paljon pahempaa oli Aleksis Kiven elämä. 

Krystal kirjoittaa, että hyvä kritiikki on hyödyksi, mutta asenteellinen vahingollinen sekä kirjailijalle että lukijalle. Jos kritiikki on asiaton, Krystal neuvoo kirjailijaa reagoimaan.

Olen kirjoittanut kahdesti Internetissä, toisen kerran blogista, toisen kerran Book Crossing -kritiikistä, sillä kummassakin annettiin täysin virheellisiä tietoja kirjoistani. Kerran soitin kriitikolle, joka moitti savon murteen käyttöäni. Paljastui, että kriitikko oli 'käynyt' joskus Savonlinnassa, jossa puhutaan savoa täysin eri tavalla kuin Ylä-Savossa, ja sitä murretta kirjojeni palvelijat puhuvat. Lopulta toimittaja myönsi, että taustalla taisi olla hänen nuoruutensa poliittinen ideologia. 

Viime aikoihin astihan osa kirjailijoista on ollut kriitikoiden, toimittajien ja joidenkin poliittisten puolueiden jatkuvassa suosiossa. Heille levitetään punainen matto, heitä suojellaan ja palkitaan jatkuvasti. Parasta on jos on "vankka vasemmistolainen tausta", kuten erästä kirjailijaa ylistettiin. Jotkut heistä ovat suorastaan kyllästyneet tähän lellimiseen.

Tilanne näytti jo tässä välillä parantuvan. Nyt on kuitenkin tulossa uusi syrjinnän väline, vetoaminen kirjailijan korkeaan ikään. Siitähän kirjoitti myös Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja äskettäin Kirjailija-lehdessä.

Samasta aiheesta uusin

Kommenttini -- blogiin (joka on lopetettu)
Emma-kirjoissa on todellakin [ollut] ajankohtaisia asioita jo kauan ennen muita. Mutta kriitikot ja lehdet eivät useinkaan huomaa tai ole kiinnostuneita muusta kuin samoista kirjoista, joita muutkin pitävät esillä. Kai kyseessä on lähinnä ajanpuute. Ole iloinen siitä, että olet nyt selvästi läpäissyt kiviseinän.:)

Minäkin kirjoitin jo 1990-luvun alussa monikulttuurisuudesta, maahanmuuttajista, lapsityövoimasta, lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä, itsemurha-aikeista Aurora-kirjoissa. Vain Iisalmen Sanomat ja Hesarin kaupunkitoimitus ja ihan muutama kriitikko mainitsivat siitä. Mutta koska ne kirjat julkaisi ns. kirkollinen kustantaja, useimmat kriitikot eivät ole koskeneet niihin pihdeilläkään.:) Nythän Kirjapajaan kirjoittavat monet julkkikset. He eivät näytä kokevan syrjintää, sillä he kuuluvat jo samaan sakkiin, josta kirjoitetaan koko ajan.

Luulisin, että Ismo Loivamaa on käsitellyt kirjaasi muutoin asianmukaisesti. Koin hänet hyvin kannustavana kriitikkona varsinkin alkuaikoina. Hän on tehnyt hyvin paljon lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolesta.

perjantaina, kesäkuuta 29, 2012

Onko divaani palaamassa?


Anna-Amnellin-divaani, originally uploaded by Anna Amnell.
Jo vuosia sitten kirjoitin Torontossa sikäläiseen suomenkieliseen lehteen divaanista. Se oli kauan haave. sitten uuteen asuntoon muutettuamme ostimme kulmasohvan, jonka yksi osa on divaani.

Ilahduin niin kovasti, että kukitin divaanini - hetkeksi. Nyt melkein asun siinäsillä työpöytäni alla on pyörät. Katsomme TV:tä sohvalta, juomme teetä tarjottimilta, jotka ovat sohvalla. Minusta on tullut divaaniperuna. (tuottava kylläkin)

Lue myös Divaanin paluu (divaanin korjaus ja entistäminen)

torstaina, maaliskuuta 22, 2012

Työrauhaa

IMG_0393 työhuone

Pieni työhuone Särön Berliinin taiteilijaresidenssissä (Katso kaikki kuvani residenssistä)

Tämä on kommentti, joka kasvoi:

Luin koko kouluajan läksyni keittiössä. Siellä leikkivät pikkusiskot, äiti lauloi ja laittoi ruokaa, naapurit ja maalaissukulaiset pistäytyivät kertomaan kuulumisia, radiosta tuli ohjelmaa. Opin keskittymään missä hyvänsä. Siitä on ollut hyötyä, sillä minulla ei ole ollut koskaan työhuonetta.

Tai oli minulla viimeisenä Kanadan vuonna, kun sekä tytär että poika olivat lähteneet Pariisiin opiskelemaan. Silloin kirjoitin pojan huoneessa lehtijuttuni ja aloittelin ensimmäistä Aurora-kirjaa. "Työhuoneena" on ollut keittiö, makuuhuone, olohuoneen nurkka, ruokasali. Sama juttu miehelläni. Joka paikka on täynnä kirjoja. Asumme oikeastaan kirjastossa.

Sen olen huomannut täällä uudessa asunnossa, että yöllä on rauhallisinta, kun ei kuulu liikenteen melu.

Kirsti, Sinä keksit sellaisia aiheita, että kommenttini kasvaa tässä kirjoittaessa blogikirjoitukseksi.

Siis elämänohje: opettele kirjoittamaan missä hyvänsä.

perjantaina, joulukuuta 30, 2011

Haaste: Kirjallista elämää



Löysin Paulan blogista Luen ja kirjoitan tämän haasteen Kirjallista elämää, jossa olen kovasti myöhässä.
C. S. Lewis on vaikuttanut hyvin paljon varsinkin englanninkieliseen kaunokirjallisuuteen, sillä hän oli Oxfordissa kirjallisuuden tutorina ja Cambridgessä kirjallisuuden professorina ja kirjoitti itsekin sekä kaunokirjallisuutta että tietokirjallisuutta kirjallisuudentutkimuksen alalta. Tästä aiheesta voisi kirjoittaa väitöskirjan, ja on niitä kirjoitettukin.

Tein kauan sitten eli 1970-luvulla graduni Helsingin Yliopistoon C. S. Lewisin Narnia-kirjoista englantilaisen filologian osastolle. Estetiikan professori ei pitänyt lastenkirjallisuutta tarpeeksi arvokkaana gradun aiheena, siksi valitsin englannin pääainekseni. Kirjoitin gradun nimellä Pirkko Pekkarinen.

Kun ensimmäinen Narnia-elokuva tuli Suomeen, aloin kääntää kiireesti osia gradustani Narniassa-blogiin, jonka perustin sitä varten.

Löysin nyt vasta tämän haasteen. Tässä on kuitenkin yksi linkki siihen, mitä Lewis käsittelee kirjoittaessaan nimenomaan kirjoittamisesta. Samassa blogissa on myös mm Tolkienin ajatuksia kirjoittamisesta.

http://narniassa.vuodatus.net/blog/category/C-S-+Lewis+-+kirjoitustekniikka

Minulla on kaksi Narnia-aiheista blogia, joista voi olla hyötyä kirjoittajile.

http://narniassa.vuodatus.net
http://narnia-blogi.blogspot.com

Olen kirjoittanut itsekin nuortenkirjoja ja pidän useita blogeja, joissa kerron myös kirjoittamisesta ja kirjailijantyöstä. Niissä on kymmeniä lyhyitä ja pitkiä kirjoituksia kirjailijoista ja kirjallisuudesta. Bloggerin haku ei toimi enää kunnolla. Vai lieneekö blogini paisunut liian suureksi?
 Olen laittanut pitkän luttelon hakusanoista, joiden avulla voi ehkä löytää kiinnostavia kirjoituksia. Kotisivublogissa on joitain vanhempia lehtijuttuja kirjailijoista.

http://amnellanna.blogspot.com (kotisivublogi)


Näissä kerron omista kirjoistani ja niiden edustamasta aikakaudesta:
http://aurorakirjat.blogspot.com
http://amnellinlucia.blogspot.com

ks myös Sanojen aika ja Lasten Sanojen aika sekä Suomen Nuorisokirjailijoitten nettimatrikkeli


Lisäys: myös tässä blogissa mm aiheet 'kirjailijan työ',  kirjoittaminen, kirjailijat,
Blogin pohjalla on lisää hakusanoja.

torstaina, marraskuuta 24, 2011

Marraskuu Töölössä


Marraskuu Töölössä, originally uploaded by Anna Amnell.
24.marraskuuta ei vielä näytä kovasti talvelta.
Ankeaa on, mutta emme ole kahlittuja arkeen. Kirjat, musiikki ja taide avartavat maailmamme. Minun maailmani.

tiistaina, marraskuuta 22, 2011

Optimistinen kirjailija


Optimistinen kirjailija, originally uploaded by Anna Amnell.


Ensimmäinen kirjani oli juuri ilmestynyt. Ostin tuon hameen Suomessa.

Tyttäreni skannaa paljon vanhoja valokuvia. Minusta tuntuu, että en ole edes nähnyt tätä kuvaa, joka tuo mieleeni sen valtavan optimismin, jolla palasin vähän yli 20 vuotta sitten Suomeen Kanadasta, aloin opettaa englantia ja kirjoittaa historiallisia romaaneja.

Olin kirjoittanut lehtijuttuja Kanadassa asuessanikin useamman vuoden ajan sekä sikäläiseen siirtolaislehteen että Suomeen. Vein nyt loppuun kirjoittamisen, jonka olin aloittanut jo Kanadassa, sain valmiiksi ensimmäisen historiallisen nuortenromaanini.

Ystäväni hämmästyivät, kun kirja oli kohdistettu lapsille. Mutta eihän se ollut ihme, sillä olinhan ollut vuosikaudet kotiäiti.

Kuvassa minulla on joulun värit ja Kanadan lipun värit. Olin tuon kuvan ottamisen aikaan kanadalainen, anoin Suomen kansalaisuuden takaisin heti Suomeen palattuani.

Olimme ajatelleet, että emme tule takaisin Suomeen asumaan, mutta suuret maailmanhistorialliset muutokset - Neuvostoliiton romahtaminen ja Itä-Euroopan vapautuminen - muuttivat suhtautumisemme Suomeen.

Sain kansalaisuuspaperin Mauno Koiviston allekirjoituksella varustettuna. En tiennyt silloin, että Koivisto oli samaa sukua kuin isoäitini.

perjantaina, marraskuuta 04, 2011

Lempeää kahvinjuontia

Oatmeal-raspberry porridge and black coffee

Kun ei enää pysy hereillä tietokoneen ääressä, voi juoda kahvia vadelma-kaurapuuron kanssa. Ei sokeria, ei lisäaineita, ei soijaa.

lauantaina, lokakuuta 29, 2011

Kirjailijan työhuone


Kirjailijan työhuone, originally uploaded by Anna Amnell.
Minulla ei ole ollut koskaan työhuonetta. Kirjoitin lehtijuttuni Torontossa keittiönpöydän ääressä ja myöhemmin poikani huoneessa, kun hän oli Pariisissa opiskelemassa.

Paras tilanne oli alussa Korkeavuorenkadulla, kun käytin ruokasalia työhuoneena. Samassa talossa erään asukkaan keittiö remontoitiin, ja sain vanhat kaapit itselleni. Laitoin ne yhdelle lyhyelle seinälle ruokasaliin ja päällystin ne tapetilla. Siinä oli työhuoneeni.

Nuorin lapsistani opetti minut käyttämään tietokonetta. Siitä olen kiitollinen. Kirjoitin alussa hänen tietokoneillaan, sitten eräs lasteni ystävistä osti halvalla Nokialta ikivanhoja poistokoneita ja toi miehelleni ja minullekin omat tietokoneet.

Leveille ex-siivouskomeronhyllyille laitoin ensinnäkin opetusmateriaalin. Opetin englantia aikuisille, pidin mm suggestopedisia kursseja, joihin tarvitaan paljon opetusmateriaalia, ainakin minä tarvitsin kuvia, musiikkia jne.

Toisille hyllyille levitin aineiston, jota tarvitsin kirjoittamiseen. Lopetin lehtijuttujen tekemisen melkein kokonaan ja aloin kirjoittaa historiallisia nuortenkirjoja.

Olin tutustunut Viktorian aikaan kirjoittaessani siitä artikkelia Kotilieteen vuonna 1984. 1980-luvun lopulla aloittelin kirjaa sortovuosista. Ensimmäinen valmistui työn ohella 1991. Minulla oli oma työpöytä, ja ikkunasta näin fantastisen kulttuurimaiseman, joka inspiroi minua, kun kirjoitin Aurora-kirjat. Tuo kuvassa näkyvä lehmus lohdutti minua vaikeina aikoina.

Kun mieheni virka-asunto pieneni rajusti peruskorjauksen vuoksi, aloin kirjoittaa makuuhuoneessa. Istuin yleensä jalat ristissä kuvassa näkyvän sängyn päällä ja kirjoitin lopulta omalla läppärilläni!

Kirjoitin yhteensä kuusi kirjaa tuossa huoneessa. Kollaasissa on tunnearvoa.

Teen paljon tutkimustyötä kirjoihini, varmaankin liikaa. Rakastan historiaa, varsinkin Viktorian ja Edwardin aikaa sekä renessanssia, josta kirjoitin kirjat Kyynärän mittainen tyttö ja Pako Tallinnaan ja kirjoitan nyt jatko-osaa Turusta. Kuten kuvasta näkyy, Nestor-kissakin väsyy kirjoihin, joita on joka paikassa.

Nestor on pojan ja miniän kissa, joka on meillä hoidossa silloin tällöin, nimetty romaani- ja sarjakuvasankari Nestor Burman mukaan. Kirjallinen kissa.

Työhuonekuvat olivat esillä viime vuonna Turun ja Helsingin kirjamessuilla.

Helsinki March 5th 2008

keskiviikkona, syyskuuta 07, 2011

Kirjoittamisen esteitä


 Runoilija ja psykiatri Claes Andersson kertoi useita vuosia sitten eräässä kirjoituksessaan esteistä, joita kirjailija kerää ollakseen tekemättä työtään.  Hän otti esimerkin itsestään. Hän kertoi muun muassa onnettomuudesta, jossa terävä oksa osui hänen silmäänsä niin, että hän sairasti silmäänsä ja sai siten syyn olla kirjoittamatta.

Kai alitajunta ei ole aina valmis. Varmaankin tilanne on sama muissakin ammateissa, toiset asiat kypsyvät hitaasti. Toisaalta tilanne voi tuntua aika vaikealta, miltei mahdottomalta kuten minulla nyt. Kun katson mieheni kanssa TV:stä urheilukilpailuja, ihmettelemme usein, miten tärkeää on urheilijan henkinen tila ja asenne. Miksi yksi voittaa ja toinen yhtä hyvä, ehkä parempikin häviää? Johtuuko se ehkä sittenkin valmentajasta, ruuasta, vitamiineista, kulttuurista?

Jos selkäni ei olisi niin huonossa kunnossa kuin se nyt on, olisin varmaankin keittiössä järjestelemässä kaappeja, jotta saisin ajatella rauhassa. Muokkaan nimittäin käsikirjoitusta historialliseen nuortenkirjaan.  Se on ollut tekeillä kauan,  mutta on ollut esteitä.  Tärkein se, että sisareni ja äitini kuolivat eräänä keväänä toinen tammikuun lopussa, toinen huhtikuun alussa. Muutakin tärkeämpää kuin kirjoittaminen on tapahtunut.

Kirjalleni pitää löytää kustantaja, mutta historiallinen nuortenromaani ei ole suosittu genre nykyään, ja lisäksi minulla ei ole suhteita kirjallisiin piireihin.  Kirjallinen maailma on tullut entistä kovemmaksi. Nykyään nuortenkirjoissa pitäisi olla nykyajan ongelmia, noitia, taikuutta, velhoja ym. Sellainen ei kuitenkaan sovi aiheeseeni eikä kiinnosta minua. Sitä on myös liikaa. Lukijalle täytyy tarjota vaihtelevaa luettavaa, varsinkin lapselle ja nuorelle.

"Onneksi" sairastin korviani kaksi viikkoa. Tämä bloggaaminen on hyvä tekosyy olla kirjoittamatta. Bloggaan sitä ahkerammin mitä enemmän alitajuntani toimii. On nimittäin toinenkin käsikirjoitus tekeillä. Julkaisen harvoin. Se sopii minulle.

Kuuntelen kaunista klassista musiikkia iTunesin kautta radiosta. Olen optimistinen. On olemassa myös maailma, jossa kuunnellaan Bachia ja Mozartia. Vaikka ei aina uskoisi.

torstaina, syyskuuta 01, 2011

sunnuntaina, kesäkuuta 19, 2011

Kommentti: nykyajan tiukka tahti


IMG_0385, originally uploaded by Anna Amnell.
Viime aikoihin asti vain yläluokan naiset ovat kirjoittaneet. Keittiönpöydän ääressä tai olohuoneen nurkassa ei synny suurta tekstiä. Jane Austen siinä onnistui, mutta hänen aikaansa kuului palveluskunta, ei tarvinnut lähteä välillä ruokaa laittamaan ja lapsia hoitamaan.

Nykyajan miehet ovat kirjoittajina lähempänä meitä naisia siinä, että sekä miehet että naiset joutuvat nykyään käymään ansiotyössä ja kirjoittamaan ainakin uransa alussa vain kesälomillaan ja muuhun aikaan vuodesta aamuvarhain ja yömyöhään. Lisäksi sekä miehet että naiset tekevät yleensä itse myös kotityöt ja hoitavat lapsia.


tiistaina, kesäkuuta 14, 2011

Huilailua


IMG_3147, originally uploaded by Anna Amnell.

Olen toipunut vanhan tietokoneen antaman sähköiskun tuottamasta lievästä säikähdyksestä, laittanut MacOsX 10.6:een eli lumileopardiin OpenOffice.orgin ja olen valmis uuteen projektiin. Mutta en ihan vielä. On aika vähän huilata eli chillata kuten nykyslangilla sanotaan.
"Since I am between the projects, I think I'll just chill out". Suomi Sanakirja.fi
http://suomisanakirja.fi/chill+out

keskiviikkona, toukokuuta 25, 2011

Kiitos lukijat ja kirjastonhoitajat!

Ruusuteekannu

Kirjallisuuden alan tekijänoikeusjärjestö Sanasto on tilittänyt  jälleen kirjailijoille, kääntäjille ja toimittajille korvauksia teosten lainaamisesta yleisistä kirjastoista. Muihin Pohjoismaihin nähden Suomi jakaa näitä korvauksia vähän, vain  1,25 miljoonaa euroa, joka jaetaan noin 2000:lle. Kustakin lainauskerrasta kertyy kirjailijalle vain muutama sentti.

Käy kirjastossa, muuta sentit miljooniksi, joilla kirjallisuutta tuetaan.

Aloin kirjoittaa kaunokirjallisuutta vasta keski-iässä ja kirjoitin opetustyön ohella. Late bloomer -ongelma. Suuritöisten kirjojen kirjoittaminen käy lisäksi yhä epätaloudellisemmaksi, kun menee vuosia aineiston hankkimiseenkin. Pitää ruveta kirjoittamaan siitä, mistä jo tietää -kirjoittamisenoppaiden neuvoja hiukan muunnellen.:)
Minulta on ilmestynyt vasta kuusi kirjaa. Korvaus ei ole suuren suuri, mutta se piristää. Jos kirjastossasi ei ole kirjojani, kerro, että kahta viimeisintä kirjaa on vielä nettikaupoissa ja kustantajallakin edullisesti saatavissa.

Kiitos jälleen, lukijat ja kirjastonhoitajat!

Lisäys: Muistoksi tästä toisesta kerrasta, jolloin näitä korvauksia on jaettu, ostin yllä olevan teekannun. Se on Viktoria ja Albert -Museon tuotantoa ja sopii hyvin varsinkin Aurora-sarjaan, joka kertoo 1900-luvun alusta, Viktorian pojan Edwardin ajasta.

keskiviikkona, toukokuuta 04, 2011

Renessanssin väri


Kukkakollaasi, originally uploaded by Anna Amnell.
Sain mieheltäni komean hortensian, joka ilahdutti kovasti. Nyt on talossa kolme kukkaa, jotka ovat samaa sävyä, erästä lempiväreistäni. Renessanssin väri minulle.

Oikeassa kulmassa on ikivanha orkidea, joka puhkesi ihmeekseni kukkaan tänä keväänä, sen alla on tyttären orkidea, joka on täällä tilapäisesti.

Minusta tuntuu siltä, että mieheni antamat kukat ja muut lahjat ovat auttaneet minua kaikkein eniten kirjailijan työssäni.

1990-luvulla kirjoitin työn ohella vastapainoksi vaikealle työpaikalle. Siihen aikaan oli Suomessa samanlainen taloudellisesti raskas kausi kuin nytkin. Kirjoitin iltaisin, varhain aamulla, jouluaamuna muiden nukkuessa. Sain aikaan neljä kirjaa.

Sitten innostuin Firenzen Uffizin ja Vatikaanin taidekokoelmia katsellessani renessanssiin, lopulta nimenomaan 1500-lukuun. Olen lukenut siitä aikakaudesta yli kymmenen vuotta, käynyt museoissa, käynyt luennoilla yliopistossa ja kansalaisopistoissa, katsellut musiikkia, nähnyt elokuvia ja vanhoja kaupunkeja - ja saanut aikaan kolme kirjaa, joista kaksi on jo julkaistua. Kolmas tavallaan valmis, mutta jatkuvan hionnan kohteena.

En itsekään oikein ymmärrä, miksi kirjoitan lapsille. Aikuislukijatkaan eivät varmaankaan aavista, miten paljon työtä on yhden luvun, jopa yhden sivun takana - ja kuitenkin kaiken tulisi vaikuttaa helpolta, jotta lapsikin ymmärtää, mitä kuvataan. Taloudellisestihan tämä on täysin mieletöntä tällaisessa pienen kielialueen kulttuurissa,

Lapsuudenystäväni sanoo, että minun olisi pitänyt ryhtyä tutkijaksi. Itse kokon uransa yliopistossa tehneenä hän on nähnyt siellä tällaisia ihmisiä, jotka innostuvat tutkimaan joitakin asioita vuosikausiksi.

Netti on hyvä viihdyke. Se on tavallaan päiväkirja, vaikkakaan ei niin intiimi. Se tarjoaa kevyen henkisen välipalan tekstin muokkaamisen ja lähdekirjallisuuteen tutustumisen tauottamiseksi. Tutkin nimittäin nyt aivan uutta aikakautta.

tiistaina, maaliskuuta 29, 2011

Ihan hullu ammatti


Kuva opiskeluajalta
Toinen kommentti
Sain kasvaa hyvin vapaasti ja lukea rauhassa, mitä halusin. Siksi mitään kapinallisuutta ei syntynyt. Rakastin erityisesti vanhoja ihmisiä, esimerkiksi isoisää, joka kertoi vanhoista ajoista- muun muassa Pietarista – samoin pidin suutarista, joka asui meidän pihassa.
Luin jo lapsena naapurissa asuvan toimittajan vintiltä aikuisten romaaneja. Nuortenkirjoja tai tyttökirjoja luin hyvin vähän. Kiinnyin alusta pitäen laajoihin eeppisiin romaaneihin kuten Dickensin kirjoihin. Jos olisin ollut tarpeeksi rikas opiskellakseni historiaa ja aloittanut kirjoittamaan nuorena, olisin ehkä kirjoittanut paksuja historiallisia romaaneja. Ystäväni hämmästyivät kovasti, kun julkaisin tyttökirjoja. Niin minäkin. Ehkä aihe valitsee kirjailijan.
Julma ala tämä on, kuten Raili sanoo. Ehkä sen vuoksi, kun se joutuu elämään maailmassa, jossa raha ja suhteet ratkaisevat kaiken. Pakostakin tämä on kutsumusala. Kirjat ovat merkinneet meille paljon tärkeinä vuosina, siksi kirjoitamme – kiitollisuudesta kirjallisuudelle. Me kirjailijat ymmärrämme toisiamme, sillä mehän olemme monessa mielessä ihan hulluja, kun valitsemme tällaisen ammatin.:)


sunnuntaina, tammikuuta 30, 2011

Kiitos, lukijat!


Olen ottanut tämän valokuvan uudella kameralla, jonka ostin sen kunniaksi, kun tuli ensimmäisen kerran kirjastokorvauksia. Niitähän maksetaan sen perusteella, paljonko kirjoja on lainattu kirjastoista. Halusin ostaa pienen muiston tästä Suomessa uudesta tavasta, jolla halutaan tukea kirjailijoiden työtä. Olen julkaissut tähän mennessä vain kuusi kirjaa, joten suuria summia ei tule tililleni, mutta pienikin summa ilahduttaa. Kiitos siis teille, lukijat!

Kamera on samaa sarjaa kuin muutkin kamerani, pieni ja kevyt kamera, jonka voi pitää aina mukana, Canon IXUS 105, joka on nyt alennusmyynnissä. Se on vähän uudempaa mallia kuin edellinen kamerani, ja siinä on eräs tärkeä uudistus, jota tarvitsen: optinen kuvanvakain.

Uusi käsikirjoitus on valmistunut, ja sen ensimmäinen lukija toi kukkia. Kiitos niistä!