Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjailijat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjailijat. Näytä kaikki tekstit

torstaina, syyskuuta 01, 2016

Kommentti: Toni Morrison



Toni Morrison (alkujaan Chloe Ardelia Wofford) on itsenäinen kirjailija. Hän ei mielistele ketään. Kun hänet kutsuttiin Valkoiseen taloon päivälliselle, jotkut kysyivät: Menetkö? Et voi käyttää siellä farkkuja. Morrison vastasi: Farkkuja! En ole käyttänyt koskaan farkkuja enkä aio käyttää nytkään,
(Nuori Toni oli hoikka)
ja
Kommenttini Facebookissa:
-- Toni Morrisonista. Hän on eräs lempikirjailijoitani. Koen hänet monikulttuurisena kirjailijana. Hän eli lapsuutensa ja kouluvuotensa kaupungissa, jossa oli paljon siirtolaisia (Lorrain, Ohio) . Mustat olivat vain yksi ryhmä muiden joukossa. Vasta opiskelijana hän koki mustien väheksyntää. Hän ei omaksunut isänsä ja monien mustien vihaa valkoisia kohtaan. Kuten monet muutkin sukulaisensa hän kääntyi katolisuuteen 12-vuotiaana - ja nimi Tony on lyhennys hänen kastenimestään Anthony. Jotkut tuttavat alkoivat sanoa Toniksi, sillä siihen aikaan harvinainen Chloe oli vaikea ääntää.

Hänen kirjansa lumoavat: ne ovat klassista maailmankirjallisuutta. Raamatun kielikuvat tuovat kirjoille voimaa ja syvyyttä. Hänellä on eurooppalaisten mestareiden Austenin, Tolstoin ja Woolfen tavoin runsaasti yksityiskohtia ja hiottu tyyli. Hän kertoo sydäntä riipaisevalla tavalla mustien ihmisten kohtaloista. Heitä ei unohda.


Lue Chloe Ardelia Woffordin (Toni Morrison)  elämästä 1940-luvun Ohiossa. Lahjakas tyttö. Ensimmäisellä luokalla ainoa musta tyttö ja ainoa, joka osasi jo lukea. Monia valkoisia ystäviä. Rasismia vasta myöhemmin, kun isä ei antanut Chloen seurustella valkoisten poikien kanssa. Isä oli hitsaajana laivatelakalla, äiti lauloi kirkkokuorossa ja hänellä oli hyvin kaunis ääni. Lorrain on lähellä Detroitia.

lauantaina, helmikuuta 06, 2016

Tapio Koivukari: Unissasaarnaaja. Runeberg-palkinto



Luin Tapio Koivukarin kirjan pian sen ilmestymisen jälkeen kesällä  2015 ja kirjoitin:

Mistä pidin: monikerroksinen traaginen kertomus herkästä ja lahjakkaasta maalaistytöstä 1940-luvun Suomessa.
Perhe, 1940-luvun loppu, evakot, vaatimaton elämä, kristinusko, mystiikka, muinaishaudat, huijarisaarnaaja Etelä-Suomesta, pedofilia.
Pidin hyvin paljon tästä kirjasta, sillä sen kieli on elävää. Ajankuvaus: tavoitettu 1940-luvun loppupuolen tunnelma.

Samaa mieltä edelleen. 
Tapio Koivukari sai Runeberg-palkinnon.
Paljon onnea kirjailijalle!
Olen hyvin iloinen tästä!

perjantaina, syyskuuta 25, 2015

Kreivi, kirjailija ja suutari Leo Tolstoi

Shoes made by Count Leo Tolstoy

Leo Tolstoin valmistamia kenkiä. Tolstoin kotimuseo, Moskova (kuvakansioni)

Rikas venäläinen kreivi Leo Tolstoi (1828 - 1910) ryhtyi kirjailijaksi, ja hänestä tuli maailmankirjallisuuden loistava tähti, monien mielestä kaikkein loistavin. Tolstoi on  eräs meidän monien lempikirjailijoista, venäläisyyden ja ihmisen sielun syövereiden tulkki. Sota ja rauha on unohtumaton romaani. Olin koululaisena suorastaan etäihastunut Tolstoin luomaan jaloon ruhtinas Andreihin.


P1060018

Tolstoin talo -museon aita

Leo Tolstoi henkilönä on minulle vastenmielinen lähinnä siitä syystä, miten hän kohteli vaimoaan, paljon kärsinyttä Sonjaa, joka synnytti hänelle kolmetoista lasta ja oli väsymätön esilukija, tekstien puhtaaksikirjoittaja, kustannustoimittaja vailla vertaa.  Tietoni Tolstoin perhe-elämästä perustuvat tyttären äidistään kirjoittamaan elämäkertaan.


P1060238

Vanhemmiten Tolstoi muuttui. Entisestä irstailijasta ja uhkapelurista tuli yltiöuskonnollinen haaveilija, joka kehitti oman versionsa venäläisestä ortodoksisesta kristinuskosta, jota Wikipediassa kutsutaan uskonnolliseksi mystiikaksi ja anarkiaksi. Ortodoksien Pyhä Synodi erotti hänet kirkosta 1901. Hän kannatti väkivallatonta yhteiskuntaa ja alkoi leikkiä yksinkertaista talonpojan elämää.


Tolstoin talonpoikaisasuja

Tolstoi vapautti 1861 kaikki maaorjansa ja alkoi kasvattaa heitä - osa heistä hänen omia biologisia lapsiaan -  mutta nämä suhtautuivat Tolstoihin epäluuloisesti.


P1060176


 Perhe muutti talvisin Moskovaan kaupunkikartanoon lasten opiskelun vuoksi.Tolstoi alkoi pukeutua "talonpoikaisasuun".

P1060162

Talo on ulkoapäin aika vaatimaton, mutta sisältä aito herraskartano, jossa on korkeat huoneet, kauniit huonekalut, kaksi flyygeliä, suuri palveluskunta, joiden joukossa myös Tolstoin miespalvelija.

P1060267

Tolstoin kaupunkikartanossa Moskovassa on iso piha, joka jäädytettiin talvsiin luistinradaksi, jossa Tolstoi luisteli lastensa kanssa. Hän hankki itselleen myös polkupyörän, joka on nähtävissä museossa.
Pihassa on hevostallit ja palveluskunnan asuntoja sekä huvimaja.

the marital bedroom of the Tolstoys

Makuuhuone ja Sonjan hääpuku

Leo Tolstoi alkoi halveksia seksuaalisuutta. Vaimosta tuli Tolstoille "viettelijätär", jonka luota hän pakeni vähän ennen kuolemaansa. Tolstoi antoi ennen kuolemaansa kirjojensa oikeudet "kansalle", vaikka häneltä jäi vaimo ja kaksitoista lasta. Nuorin lapsi kuoli tuhkarokkoon, mikä lähensi joksikin aikaa pariskunnan välejä.


Ivan Tolstoy's toys

Ulitsa Lva Tolstovo 21, metro Park Kultury. 
Taksilla liikkuminen on halpaa, kun näyttää osoitteen ja sopii hinnan. Taksista näkee ympäristön. Suosittelen.
Katso täältä kuva Tolstoista.


perjantaina, toukokuuta 08, 2015

Venäläisiä ja saksalaisia



Pushkin reclining on his divan. Museum of Russian art, Saint Petersburg. 2014. Photo: Anna Amnell

Tänään muistan blogeissani venäläisiä ja saksalaisia ja toivotan heille hyvinvointia niin kuin muillekin kansoille. Kuvassa suuri venäläinen runoilija Pushkin runoilemassa divaanillaan. Pushkin-museon kuvissani on lisää nähtävää, huonekaluja, esineitä, muotokuvia, jopa Pushkinin kuolinnaamio. Siellä on myös Pushkinin divaani. Nähdäksesi lisää kuvia klikkaa kuvan kyljissä olevia nuolia taaksepäin tai mene suoraan Pushkin-kansioon.
Lisää kuviani Pietarista.  Kaunis kaupunki, jossa on kulttuuria ja historiaa. Olin siellä yhteensä yli kuukauden ajan vuosina 2012-2014.



Mieheni ottamat kuvat Berliinin valtiopäivätalosta, josta Helsingin Sanomat kertoo tänään, samoin kuin Keisarin Wilhelmin muistokirkosta.


Berliinin keskustaa ennen toista maailmansotaa. Kadun päässä keisari Wilhelmin muistokirkko, joka tuhoutui pahasti sodassa. Molemmat rakennukset ovat jälleenrakennettuja, vanhaa säilyttäen.
Kaikki  Berliini ja Wittenberg  -kuvani marraskuussa 2010.

Tuhkasta nousi uusi vauras Berliini, joka myöntää - kuten koko Saksa - kollektiivisen syyllisyytensä, olivatpa he itse olleet natseja tai ei. Maailma odottaa, milloin Venäjä nöyrtyy ja pyytää anteeksi kommunismin rikoksia.

Lisäys tänään lauantaina Hs.fi  Mihail Šiškin    pohtii voitonpäivän esseessään, voittiko Venäjä sodan vai hävisikö se sen.
Jos Sinulle ei tule Hesaria, osta se tänään, sillä tämä kirjoitus järkyttää.  Miksi venäläiset joutuvat kokemaan niin kovia, diktaattorin toisensa jälkeen? Kansa tietää, mikä on totuus, mutta diktaattorit valehtelevat säilyttääkseen valta-asemansa.

Mihail Šiškin: "Kasvettuani isommaksi minä sain selville, että vuosina 1944 ja 1945 isä oli upottanut saksalaislaivoja, jotka olivat evakuoineet pakolaisia Riiasta ja Tallinnasta. Sadat ellei tuhannet olivat saaneet surmansa Itämeren aalloissa – siitä isä oli saanut kunniamerkkinsä. En ole pitkään aikaan ylpeillyt hänestä, mutta en myöskään tuomitse häntä. Silloin oli sota.
Sodan jälkeen hän ryyppäsi koko elämänsä ajan. Ja niin myös kaikki hänen sukellusvenekaverinsa. He eivät varmaankaan kestäneet muuten.--"

tiistaina, heinäkuuta 08, 2014

Kirjailija ja kirja



En voi kuvitella elämääni ilman kirjoja. Kirjoittaminen alkaa jo lapsuudessa, vaikka kirjailija alkaisi kirjoittamisen vasta vähän ennen kuolemaansa. Kirjailijat lajitellaan, ja leimautumisesta on vaikeaa päästä eroon. Niinpä minua pidetään varmaankin aina vähän höpsönä naisena, joka kirjoittelee perinteisiä historiallisia tyttökirjoja -  jotka ovat monissa muissa maissa vielä eräs normaali kirjallisuudenlaji. Uuden genren valitseminen ja siihen siirtyminen on kaikin tavoin vaikeaa. Johtuuko se siitä, että kirja valitsee kirjailijan eikä päinvastoin?

IMG_0009

torstaina, maaliskuuta 20, 2014

Tapani Bagge: KOHTALONA KERAVA

Tapani Bagge: KOHTALONA KERAVA: OSA 1: GUBBE JA KORHOSET ”Runoilijalla pitää olla paikallistuntemusta, ilman sitä hänen on mahdotonta kirjoittaa mitään.”  Noin kirj...

sunnuntaina, tammikuuta 19, 2014

Uskalla ruveta kirjailijaksi

1991, 1.painos by Anna Amnell
1991, 1.painos, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Optimistinen kirjailija sai kukkia,  Cadillac-ruusuja, ensimmäisen kirjan ilmestymisen kunniaksi- (Rose Cadillac, jossa pieni vivahde korallia)

UUSI! Anna Amnell:  Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3, yhteisnide 1990-luvulla ilmestyneistä kirjoistani. Myös eKirja. Noin 400 sivua. Ilmestyy syyskesällä 2014.  Sisältää kirjat Aurora Vaahteralaakson tyttö 1991 (2. painos 1992), Aurora ja Pietarin serkut 1993 ja Aurora ja villikyyhkysten aika 1995.


Löytyi hauska yli 20 vuotta vanha kuva. Kustantaja on lähettänyt esikoisteokseni ensimmäisen painoksen kirjailijankappaleet kotiin.Toivon, että olisin ottanut kuvan siitä laatikostakin, jossa lähetti toi ne. Siihen oli painettu suurin kirjaimin kirjani ja minun nimeni.

Mieheni osti heti kukkia, ja kirjoista ja kukista otettiin kuva. Otin sen kameralla, jonka olin ostanut samana vuonna tehtyä pitkää Italian matkaa varten. Tämä kuva on kopio siitä kuvasta.

Laput muutamien kirjojen välissä kertovat, että osa kirjoista on lähdössä ystäville ja sukulaislle, jotka ovat saaneet odottaa kauan, että minusta tulee vihdoinkin kirjailija. Lähipiirini oli ollut varma, että minusta tulee kirjailija siitä lähtien, kun olin koululainen. He saivat odottaa liian kauan.

Tämän jälkeen alkoi arki: edelleen työn ohella kirjoittaminen, jatkuvasti toistuvat lamat ja niiden aiheuttamat ongelmat kustannusmaailmassa.

Kirjoitin kolme ensimmäistä kirjaa työn ohella, en ollut missään tekemisissä kirjallisten piirien kanssa. Ei ollut aikaa, kun oli työ, kodin hoitaminen - ja kirjoittaminen. En edes tiennyt kaikista kirjailijajärjestöistä.

Uskalla ruveta kirjailijaksi, vaikka se on kaikkea muuta kuin järkevä ratkaisu. Vain aniharva kirjailija rikastuu kirjoillaan, suurin osa ei tule edes toimeen kirjoittamisella näin pienen kielialueen maassa.

Kirjoittamisessa voi kokea onnenhetkiä. Siihen aikaan, kun kirjoitin (työpaikan ihmissuhteiden vuoksi ) raskaan työn ohella ohella, kirjoittaminen aamuvarhain tai viikonlopulla oli lepoa ihan konkreettisesti: pulssini laski, kun kirjoitin.

Tuota päivää on hauskaa muistella. (Kirjoitin ensimmäiset kolme kirjaanimellä Pirkko Pekkarinen. Sitten otimme koko perhe vihdoin vuonna 1998 käyttöön mieheni äidin tyttönimen 'Amnell'. Siihen sopi äitini nimi Anna. Nämä nimethän ovat virallisia nimiäni.)



(Aurora. Vaahteralaakson tyttö. 1991, 2. painos 1992)

lauantaina, tammikuuta 18, 2014

Sivut vain lasten- ja nuortenkirjoja varten


Ahersin koko eilisen päivän tehden sivuja, joihin laitoin kuvia ja tekstejä vain lasten- ja nuortenkirjoistani. Alkuun vain tiedot Aurora- ja Lucia Olavintytär -kirjoista ja linkkejä nukkekoti- ja nukkekuviin. Sivuilla on linkkejä joihinkin Bloggerin blogeihin, mutta niissä olevat kirjoituksetkin voisi siirtää sinne.

Tein nämä sivut"älykäs apina" -menetelmällä eli en lukenut ohjeita. Saa nähdä, miten niille käy.

Aina on hauskaa kokeilla joitain uutta.
Minulla on ainakin toistaiseksi ilmainen versio, joka ei taida näkyä hyvin hakukoneissa.
Seuraavana päivänä opin uutta!

torstaina, kesäkuuta 20, 2013

Sorruin ostamaan amerikkalaisen menestysromaanin


Gillian Flynn: Kiltti tyttö.
Alkuvaikutelma eli sivut 11-18. (jatkuu)

Luin aamulla kirja-arvostelun romaanista, joka on liian pitkä. Sen olisi pitänyt jo varoittaa. Mutta repäisin kirja-arvostelun lehdestä ja pyysin miestäni tuomaan tämän kirjan minulle työstä tullessaan.

Dickensin ja muiden vanhojen mestareiden kirjat saavat olla hyvinkin pitkiä, sillä ne ovat ajan koettelemia, hyviksi havaittuja romaaneja. Myös John Irvingin kirja saa olla pitkä, sillä hän on aina hauska. Mutta olen kyllästynyt jo ensimmäisillä sivuilla Gillian Flynnin kirjaan "Kiltti tyttö" (2013), alkuperäinen nimi 'Gone Girl' (2012), tyttö mennyttä kalua, siis kadonnut tai kadotettu, murhattu? Alussa vihjaillaan jotain. En sanoisi sitä ennakoinniksi.

Lukija ei halunnut tätä kirjaa vaan kirjailija, joka kaikkien kirjailijoiden tavoin haaveilee kirjoittavansa joskus romaanin, jolla hankkisi edes niin paljon rahaa, että voisi ostaa pienen siirtolapuutarhamökin. P. D. James sanoi Suomessa käydessään, että Englannissa keskinkertaisetkin kirjailijat voivat hankkia oman talon ja elättää perheensä. En usko, että voivat Suomessa, pienen kielialueen maassa, jossa kaiken lisäksi suuri osa väestöstä osaa lukea muillakin kielillä kirjoitettuja kirjoja. Englanninkielisissä maissa taas koulutetut ihmisetkin ovat aika kielitaidottomia, jolleivat ole diplomaatteja, tutkijoita tai siirtolaisten lapsia.

Ymmärsin kirja-arvostelusta, että kirjailija on tehnyt romaanistaan liian pitkän - 447 sivua - koska kustantajat haluavat pitkiä kirjoja. Entä sitten Ian MacEwan, jonka kirjat ovat lyhyitä mutta erittäin hyviä? Eikö hän kelpaisi enää kenellekään, jos olisi aloittelevaa kirjailija? Hän kun on myös aika ruma mies. Nykyään pitää kirjailijan olla mieluiten kaunis nuori nainen.

Muistelen, että tämän kirjailijan sanottiin heittelevän lukijaansa äkkiyllätyksestä toiseen ja pitävän hänet siten pihdeissään. Mutta miten minä kestän äkkikäänteiden välit?

Saa nähdä, luenko tätä pitemmälle vai vienkö sen vaivihkaa lähikirja-antikvariaatin euron laatikkoon kadulle. Pidin jostakin: Missisipistä, joka on mainittu. En pidä kirosanoista enkä viime vuosien blogeista ja sanomalehdistä tuttujen samojen vanhojen asioiden jaarittelusta.

Mutta jos tämä kirja on kestävä ja sitä luetaan vielä 100 vuoden kuluttua, sen ensi sivuilta voi lukea lyhyen kuvauksen siitä, kuinka Amerikan keskiluokan elintaso romahti ja Dickensin aikoina ihaillun lehtimiehen asema samoin.


Sivut 19-23. Esitellään hölmö nuori nainen, joka käyttää stereotyyppisen huonoa kieltä, sellaista jota kuulee liikaa busseissa. Näkökulma vaihtui Amyn päiväkirjaksi. On vaikeaa usko, että Amy on psykologian maisteri.
Yksi houkutin sopii minulle: Nick on kotoisin Mark Twainin lapsuusaikojen kotikaupungin Hannibalin tienoilta ja on ollut töissä laivalla kuten Mark Twain.
Nimi Nick. Onko sillä symboliikkaa? Nick, Old Nick tarkoittaa paholaista.
Olen pilannut "lukunautintoani" nähtyäni kustantajan sivun alusta, että Nickin vaimo Amy katoaa. Myös sen, että Nick on epäilty. Onko Nick kirjan murhaaja?
Kaksi vaihtoehtoa: 1. Nick on paha, on murhannut vaimonsa. Missä pää? 2. Amy on paha, on kadonnut, lavastanut kuolemansa, kostanut Nickille jostain syystä.

24-33
Amy järjestää joka hääpäivä aarteenetsinnän, jossa jokainen vihje johtaa seuraavaan kohtaan, ja lopulta lahja löytyy. Tekeekö Amy 5. hääpäivänä itsestään aarteen, joka on kadottetu, jota täytyy etsiä?
Oletan, että jos tämä on dekkari, kaikella mitä kerrotaan on merkitys.

Tässä alkuvaikutelmat. Katsotaan, miten tämä etenee sitä mukaa kuin on aikaa.

Lopullinen mielipiteeni perjantaiaamuna:
Nähtävästi kirjat häiriintyneistä ihmisistä kiinnostavat monia.

Postmoderni ajatus 'kullakin on oma totuutensa' on viety äärimmilleen Gillian Flynnin kirjassa "Kiltti tyttö", mutta niin sairaalla tavalla, että totean, että liikaa minulle.
Maailma on jakautunut pikku maailmoihin, joista kussakin on omat huvinsa myös kirjojen alalla.


tiistaina, kesäkuuta 18, 2013

Mikä bloggaaja olet?

Stockholm Old Town

Keskiajan ahtaat kadut kertovat pelosta, jota kaupungin asukkaat tunsivat vihollisia vastaan. Kapeilla kaduilla oli helppo puolustautua, heittää kaupunkiin tunkeutuja alas. Mistä kertovat ahtaat määritelmät? Kuvassa tämän blogin kirjoittaja Tukholman keskiaikaisessa kaupunginosassa.

Kommentti ja onnittelut Marian kirjablogiin , jossa kerrotaan uudesta Kirjablogi-kirjasta:


Ensinnäkin - onneksi olkoon, Maria, kun olet näin nopea, että ehdit jo bloggaamaan tästä uudesta Kirjablogi-kirjasta.

Toisaalta luin teoreettista pohdintaa kirjablogien institutionalisoitumisesta.


Olen blogannut vuodesta 2005 ja olen pakostakin huomannut monenlaisia muutoksia, uusia aluevaltauksia, uusia määritelmiä blogeista. Tänä aikana olen perustanut useita rinnakkaisblogeja: nukkekotiblogin, nojatuolipuutarhuriblogin, kissablogin. Minulla on myös kaksi historiablogia (1500-luku ja 1900-luvun alku).

Kirjoitan kaikissa blogeissani myös kirjoista, yllättävän paljon myös kirja-arvioita, mutta en sano itseäni kirjabloggaajaksi. Eivät sano varmaan muutkaan. Sana 'kirjabloggaaja' näyttäisi tarkoittavan bloggaajaa, joka bloggaa vain tai lähinnä kirjoista. Onko näin?

Määrittely on siis jo tapahtunut. Kirjabloggaajat muistuttavat mielestäni keskiajan ammattikuntia, jotka puolustavat kiivaasti omaa identiteettiään ja omia rajojaan. Samaa ei nähdäkseni voi sanoa kissabloggaajista tai nukkekotibloggaajista jne. Jotain erikoista tilanteessa on. Miettikää, mitä se on.

2. kommentti
Vuoden 2005 elokuussa neuleblogit olivat kohun keskellä. Miesbloggaajat pilkkasivat niitä, sillä niitä tulvi Blogilistalle ja sen kärkeen. 

Se oli merkki jostakin suuremmasta ilmiöstä: neulominen ja ylensä käsitöiden tekeminen oli nousemassa nuorten naisten lempiharrastukseksi kaikkialla länsimaissa. Nehän olivat olleet pitkään "mummojen" maailmaa. Trendi on ollut pysyvä. Lankakauppa alkoi kannattaa. Oli syntynyt jotakin myönteistä ja kansantaloudellisestikin hyvää, pehmeää kapitalismia.:). Bloggaajilla oli merkittävä asema tämän trendin synnyttämisessä.

Muistatko, kuinka elokuussa 2005 neuleblogit olivat kohun keskustassa, ja miehet pilailivat niiden kustannuksella.
Lisäys: Määritteletkö itsesi, bloggaaja? Mikä bloggaaja sinä olet?
P.S. Olen kirjoittanut yli 5000 kirjoitusta tähän blogiin. Kirjallisuuteen liittyviä hakusanoja blogin pohjalta




perjantaina, kesäkuuta 07, 2013

Kirjabloggaajien valta ja ongelmat


Uutta : Yhä useampi tienaa blogillaan. (YLE)

Lue myös kirjoitus keskustelusta kirjamessuilla
http://markkuhuusko.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/178548-vievatko-kirjabloggaajat-toimittajilta-leivan

Tänään Antti Berg kirjoittaa Hesarissa kirjabloggaajista otsikolla "Kustantamoiden uudet bestikset"(netissä luettavissa, kommentoikaa sinne !!! HS/Nyt 7-13.6.2013):  Kirjabloggareilla on pian yhtä paljon valtaa kuin ammattikriitikoilla. Siihen liittyy kolme ongelmaa."


Huhtikuussa uskaltauduin pohtimaan blogissani sitä, ketä ovat kirjabloggaajat ja mitä he tekevät. Mielessä bloggaamisen tarkoitus (Blogisisko 21.4.2013, yli 600 lukijaa, yli 60 kommentta):


"Kirjabloggaajia on monenlaisia, on tutkijoita, jotka keräävät aineistoa ja on niitä, jotka mainostavat kirjoja, näille molemmille ryhmille kirjabloggaus on työtä. Joillekin mainostajille se on varmaankin työtä kirjapalkalla. Mikäpä siinä, jos pitää niistä kirjoista, joita tarjotaan. Kirjailijat ja kustantajat ovat vaikeuksissa laman vuoksi. Kaikki tuki on tietenkin tarpeen. Kirjallisuuden tukeminen on hyvä harrastus.  Kirjablogit tukevat eniten kustantajia ja kääntäjiä, sillä suurin osa mainostetuista kirjoista on käännöskirjoja."


Kirjabloggaajat väittivät kirjoittavansa kirjoista vain siksi, kun rakastavat niitä. He loukkaantuivat yllä olevista arveluistani. Koska en ole itse kirjabloggaaja, pyysin kirjabloggaajia lopulta pohtimaan aihetta omissa blogeissaan.


Sekä blogini kommenteissa että Bergin kirjoituksessa viitataan  Katja Jalkasen ja Hanna Pudaksen tietokirjaan Rivien välissä. 


Berg  kertoo: "Se selittää, miksi kirjabloggaajat ovat niin kovia lukutoukkia. Sen mukaan puolet heistä [!] on jollakin tavalla kirjallisuuden ja kielten ammattilaisia tai opiskelijoita. He työskentelevät paitsi kustantamoissa myäös viestintäalalla, äidinkielenopettajina sekä kirjastoissa. He ovat siis jollakin tapaa kirja-alalla."


Arvaukseni osui aika lähelle tutkimuksen tuomia tietoja.


 Entä ne ongelmat?

Berg:  "Kustantamot siis sitouttavat bloggareita. Se voi koitua ongelmaksi, jos oletetaan, että tuttua on vaikeampi haukkua kuin vierasta". (arvostelukappaleet ja kutsut erilaisiin tilaisuuksiin) Kustantamot käyttävät "blogisitaatteja mainoksissa".

 "Onko bloggareilla etiikkaa, joka pitää heidät riippumattomina"?


 "Kustantamo saa oman teoksensa näkyviin pienellä panostuksella. Tämä on kolmas ongelma. Suuret kustantamot jyräävät pienet tekijät."


Lisäisin, että kirjablogit eivät olekaan tuoneet tasa-arvoa kirjamaailmaan. Suhteet ja raha taitavat merkitä nykyään vielä enemmän kuin siihen aikaan, jolloin kuukausipalkkaa saavat toimittajat kirjoittivat kirja-arvosteluja. Entä sitten freelancerit kirja-arvostelijoina? Heidän leipäänsä kirjablogaajat kaventavat eniten.


En ole kirjabloggaaja, mutta kirjoitan joskus kirja-arvostelun:

P. D. James:  Death Comes to Pemberley
Olen kirjoittanut myös Sofi Oksasesta, John Irvingistä ym Katso blogin pohjalla olevia hakusanoja.

Mielipiteitä kirjoista on myös blogeissa: Suomalaisia kirjabloggaajia 

Oletko kirjabloggaaja? Löytyykö blogisi nimi tuosta luettelosta?

Teoreettista keskustelua  siitä onko kirjabloggaaminen institutionalisoitumassa: "Institutionalisoituminen voi kuitenkin merkitä myös kirjabloggaajille suuria muutoksia ja siksi niihin pitäisi herätä nyt.
Institutionalisoitumisessa on kyse itsen uudelleenmäärittämisestä."

Kommenttini Pinon päällimmäinen blogiin
Anna Amnell/BlogisiskoMay 18, 2013 at 3:06 PM

Hyvät kirjabloggaajat, tämän aamun Helsingin Sanomat kirjoittaa blogeista. "Blogimainonnalle laaditaan tarkempia sääntöjä." HS/Talous B8, 18.5.2013.
Kuluttajaviraston lakimies: "Ongelma on, että lukija ei aina pysty erottamaan, onko kyse bloggaajan omasta suosituksesta vai mainostajalta saaduista tuotteista".
Samassa kirjoituksessa kerrotaan, että mainostajien liiton "kyselyn mukaan blogien käyttö yleistyy markkinoinnissa kovaa vauhtia".

Edellä olevassa anonyymin viestissä kirjan mainonnasta kiinnittyy huomio siihen, että siinä on esillä nimenomaan kustantajan oma mainossivu. Edellä kirjoittamaani viitaten sanoisin, että lukija ei tiedä, ovatko bloggaajat saaneet tuotteen eli kirjan kustantajalta?

Mainonnassa on kyse suurista rahoista. Sitä me bloggaajat emme useinkaan tajua. Pian myös verottaja iskee kyntensä bloggaajien tuloihin - mikäli sellaisia on. Siksi minusta olisi parasta, että ammattimaiset bloggaajat saisivat apurahoja, jotka ovat verottomia. Se edistäisi kirjallisuutta samalla tavalla kuin kirjailijoille myönnettävät apurahat.
Neuvoisin: pitäkää silmät ja korvat auki, olkaa avoimia.