Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjakaupat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjakaupat. Näytä kaikki tekstit

torstaina, elokuuta 28, 2014

Ihan säikähdin. Vääriä tietoja kirjan ilmestymisestä


Vaahteralaakson Aurora on ilmestynyt jo , kuten esimerkiksi Suuri Suomalainen kirjakerho kertoo. Ilmestyi elokuun alussa. On jo joissain kirjastoissa jo tilattuna. On tilattavissa esimerkiksi Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa.

Myös Ad Libris -nettikaupassa

Mutta eräs toinen nettikirjakauppa väittää virheellisesti, että se ilmestyy muka vasta 31.12.! Se olisi myöhäistä joulumyyntiinkin. Mistähän sellainen tieto on tullut? Soitin ja pyysin korjaamaan virheen.
Mutta sillähän on sama virhe myös Lucia ja Luka -kirjasta!
Parasta tilata kirjakaupasta.:)

P.S.  [Tee tilaus omaan kirjastoosikin.:) Sopii sekä aikuisten että lasten osastolle.]

Lucia ja Luka ja Vaahteralaakson Aurora
Nyt myös Prismassa.