Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjallisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjallisuus. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, lokakuuta 10, 2015

Maailmanpolitiikka ja suomalainen kirjallisuus

migratory birds in Moscow
Vapaita kuin linnut. Muuttolintuja Moskovassa. Kuva on otettu Patriarkkain lähteellä, puistossa, josta alkaa Mikhail Bulgakovin romaani vapaudesta, vallasta ja tyranniasta. Mikhail Bulgakov asui tällä alueella 1930-luvulla. Katso kuvakansioni Bulgakovin museosta ja Bulgakov-talo -kahvilasta.

Näin Suomalaisen kirjallisuuden päivänä on hyvä muistaa, että suomalaiseen kirjallisuuteen ovat vaikuttaneet aina kansainväliset ilmiöt ja maailmanpolitiikan tilanne. Suomalaiseen kirjallisuuteen ovat tuoneet rikkautta emigrantit ja maahanmuuttajat. Sitä ovat vieneet harhaan kansainväliset ääriliikkeet.

migratory birds in Moscow

Patriarkan lähteet on nykyään miellyttävä puisto. Menimme sinne, silä Bulgakovin romaani Saatana saapuu Moskovaan alkaa täältä.
P.S. Helsingin Kirjamessuilla on tänä vuonna erikoisteemana venäläinen kirjallisuus. Aihe oli päätetty jo useita vuosia sitten, ennen nykyistä maailmanpoliittista kriisitilannetta.

perjantaina, syyskuuta 25, 2015

Kreivi, kirjailija ja suutari Leo Tolstoi

Shoes made by Count Leo Tolstoy

Leo Tolstoin valmistamia kenkiä. Tolstoin kotimuseo, Moskova (kuvakansioni)

Rikas venäläinen kreivi Leo Tolstoi (1828 - 1910) ryhtyi kirjailijaksi, ja hänestä tuli maailmankirjallisuuden loistava tähti, monien mielestä kaikkein loistavin. Tolstoi on  eräs meidän monien lempikirjailijoista, venäläisyyden ja ihmisen sielun syövereiden tulkki. Sota ja rauha on unohtumaton romaani. Olin koululaisena suorastaan etäihastunut Tolstoin luomaan jaloon ruhtinas Andreihin.


P1060018

Tolstoin talo -museon aita

Leo Tolstoi henkilönä on minulle vastenmielinen lähinnä siitä syystä, miten hän kohteli vaimoaan, paljon kärsinyttä Sonjaa, joka synnytti hänelle kolmetoista lasta ja oli väsymätön esilukija, tekstien puhtaaksikirjoittaja, kustannustoimittaja vailla vertaa.  Tietoni Tolstoin perhe-elämästä perustuvat tyttären äidistään kirjoittamaan elämäkertaan.


P1060238

Vanhemmiten Tolstoi muuttui. Entisestä irstailijasta ja uhkapelurista tuli yltiöuskonnollinen haaveilija, joka kehitti oman versionsa venäläisestä ortodoksisesta kristinuskosta, jota Wikipediassa kutsutaan uskonnolliseksi mystiikaksi ja anarkiaksi. Ortodoksien Pyhä Synodi erotti hänet kirkosta 1901. Hän kannatti väkivallatonta yhteiskuntaa ja alkoi leikkiä yksinkertaista talonpojan elämää.


Tolstoin talonpoikaisasuja

Tolstoi vapautti 1861 kaikki maaorjansa ja alkoi kasvattaa heitä - osa heistä hänen omia biologisia lapsiaan -  mutta nämä suhtautuivat Tolstoihin epäluuloisesti.


P1060176


 Perhe muutti talvisin Moskovaan kaupunkikartanoon lasten opiskelun vuoksi.Tolstoi alkoi pukeutua "talonpoikaisasuun".

P1060162

Talo on ulkoapäin aika vaatimaton, mutta sisältä aito herraskartano, jossa on korkeat huoneet, kauniit huonekalut, kaksi flyygeliä, suuri palveluskunta, joiden joukossa myös Tolstoin miespalvelija.

P1060267

Tolstoin kaupunkikartanossa Moskovassa on iso piha, joka jäädytettiin talvsiin luistinradaksi, jossa Tolstoi luisteli lastensa kanssa. Hän hankki itselleen myös polkupyörän, joka on nähtävissä museossa.
Pihassa on hevostallit ja palveluskunnan asuntoja sekä huvimaja.

the marital bedroom of the Tolstoys

Makuuhuone ja Sonjan hääpuku

Leo Tolstoi alkoi halveksia seksuaalisuutta. Vaimosta tuli Tolstoille "viettelijätär", jonka luota hän pakeni vähän ennen kuolemaansa. Tolstoi antoi ennen kuolemaansa kirjojensa oikeudet "kansalle", vaikka häneltä jäi vaimo ja kaksitoista lasta. Nuorin lapsi kuoli tuhkarokkoon, mikä lähensi joksikin aikaa pariskunnan välejä.


Ivan Tolstoy's toys

Ulitsa Lva Tolstovo 21, metro Park Kultury. 
Taksilla liikkuminen on halpaa, kun näyttää osoitteen ja sopii hinnan. Taksista näkee ympäristön. Suosittelen.
Katso täältä kuva Tolstoista.


torstaina, elokuuta 20, 2015

Kirjamaraton. Tapio Koivukari: Unissasaarnaaja



Luin tänään (jo 2.8.) urakalla kirjauutuuden, Tapio Koivukarin "Unissasaarnaaja". Johnny Kniga 2015. 331 sivua. Meni 12 tuntia, mutta tuli tehtyä muutakin välillä.

Mistä pidin: monikerroksinen traaginen kertomus herkästä ja lahjakkaasta maalaistytöstä 1940-luvun Suomessa.
Perhe, 1940-luvun loppu, evakot, vaatimaton elämä, kristinusko, mystiikka, muinaishaudat, huijarisaarnaaja Etelä-Suomesta, pedofilia.
Pidin hyvin paljon tästä kirjasta, sillä sen kieli on elävää. Ajankuvaus: tavoitettu 1940-luvun loppupuolen tunnelma.

Vaikka en ole varsinainen kirjabloggaaja, osallistuin Lukumaratoniin/Kirjamaratonin
Elokuun Lukumaraton
Blogiani ei listalla, mutta kommenttini näkyy kyllä.
Lisäys: ehdolla  2016 Runeberg-palkinnon saajaksi
Tapio Koivukari sai Runeberg -palkinnon.
Olen hyvin iloinen tästä!

sunnuntaina, kesäkuuta 07, 2015

"Sireenien aikaan valkeaan.."

IMG_3030

"Sireenien aikaan valkeaan"

Olavi Virta 1958: Sireenien aikaan valkeaan. Suomalaisten rakastama laulaja. Tämä kuului kotona usein radiosta, sillä
äidin mielestä Olavi Virralla oli jumalainen ääni. Niin kuin olikin. Vanhoissa suomalaisissa elokuvissa Virran ääni on loistava.
Alkuperäinen laulu:
"Wenn der weisse Flieder Wieder blüht" Willy Fritsch jakelee sireenikimppuja ja laulaa, naiset pyyhkivät kyyneleitä samanimisessä elokuvassa vuodelta 1953.
Ja alla 


image

Myös kauniit sinipunaiset sireenit kukkivat Mannerheimintien varrella. Tuulessa kukkia oli vaikeaa kuvata.Tämäkin on mieheni kännykkäkamerallaan kuvaaamaa.

image

"--sireenit kumartelivat korkean aidan yli ikään kuin sanoakseen: 'Jos meitä haluttaisi, voisimme kertoa somia salaisuuksia..' Louisa May Alcott: Sireenien alla

Camera phone. Lilacs blooming in Mannerheimintie,  Helsinki.

Sireenit

"Oi katso, sireenit on puhjenneet!
Nyt hymyy joka pensas lumottuna,
ne verhoo herkkä, armas sinipuna,
ja kimaltelee kasteen kyyneleet.

Oi runsautta kukkaisterttujen!
Kuin läpitunkemina onnen täyden
ne hengittävät hennon tuulen käyden,
valossa tummuen ja himmeten."

Saima Harmaja: Sateen jälkeen

Ilta

"Näen illassa kukkivan sireenien.
Hyvin kaukaa soittoa soi.
Olen sairas ja niin kovin onnellinen-
sitä tuskin käsittää voi."
Kaarlo Sarkia


Louisa M. Alcott: Sireenien alla

Löytyi myös Zarah Leanderin laumama "Sireenien aikaan". Tätä kuuli usein radiosta kouluaikoinani.




[sireeni, myös syreeni, ruots. lila, engl. lilac, ransk. lilas;  alkuperäiset lajit  Syringa vulgaris [Linne] et S. x persica

Kirjaston mukaan "syreeni" on ruotsia, siis suoraan sanoen svetisismiä.
http://www2.kirjastot.fi/kysy/arkistohaku/kysymys/?ID=0dc42df4-87f3-490c-918d-21c07920e863 

sunnuntaina, lokakuuta 26, 2014

Heidi Piipponen: Äänikirja kehittyvänä mediumina

Iltasatu

Viime keväänä ilmestyneessa Heidi Piipposen pro gradu  -tutkimuksessa oli aiheena äänikirja, ja sen historiaan liittyy olennaisesti ääneen lukeminen. Eräs blogikirjoitukseni on mukana tutkimuksessa pienenä viitteenä.
Luen kuvassa iltasatua vanhimmalle lapselleni, kirjojeni tulevalle kuvittajalle. Photo: Aune Kämäräinen

Piipponen, Heidi: Äänikirja kehittyvänä mediumina. Katsaus äänikirjan historiaan, käyttäjäkokemuksiin ja tulevaisuudennäkymiin.
Pro gradu –tutkielma
Jyyväskylän yliopisto
Taiteiden ja ja kulttuurin tutkimuksen laitos
Kirjallisuus
Huhtikuu 2014
Sivu 19
https://jyx.jyu.fi/.../URN%3ANBN%3Afi%3Ajyu-201405081650.pdf?...


(PDF)

Blogikirjoitukseni ääneen lukemisesta on mukana tutkimuksessa painamattomana lähteena.
Amnell, Anna (2014) “Ääneen lukeminen”. Anna Amnellin blogi Lukijana ja kirjailijana 27.1.2014. Viitattu 12.4.2014 sivulla 19
http://annaamnell.weebly.com/blogi/neen-lukeminen

perjantaina, lokakuuta 24, 2014

Armotonta menoa pikkukaupungin apteekkisuvussa





Olen menossa sivulla 204 (yht 331). kirjassa Armon aika. Elämää apteekin tiskin takana ja pikkukaupungissa. Tuija Lehtisen tunnetun sujuva ja raikas tyyli maalaa lukijan eteen kammottavan suvun ja nykyajan pinnallisen elämänmenon. Realismia viihteen naamion takana.

P.S. En ole kirjabloggaaja, mutta pistän joskus blogiini jonkin lyhyen havainnon lukemistani kirjoista

sunnuntaina, syyskuuta 14, 2014

Lukuvuorossa "Edda"



Nyt kannatamnme ihan tosissamme Akateemista kirjakauppaa. Joka viiikko on ostettu jokin kirja. Lukuvuorossa Edda, jonka mieheni osti tänään pyynnöstäni ruokakaupassa käydessään. Katsotaan, mitä 1948 syntynyt kirjailija kirjoittaa 1950-luvun Helsingistä.  Eeva Kaarina Aronen: Edda. 2014 Teos.

sunnuntaina, kesäkuuta 29, 2014

Yön sydän on jäätä



Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä, 2014
historiallinen dekkari, tapahtumapaikkana Helsinki

Sateisen kesäpäivän nautinto: hyvä dekkari, jonka tapahtumapaikkana on vanha rakas Helsinki. Pidin tämän romaanin yksityiskohdista yleensäkin. Täydellinen kuvaus salapoliisin työstä sivuilla 214-219. Älykästä ja sivistynyttä salapoliisia näyttäisi vaivaavan pidentynyt murrosikä, josta hän alkaa päästä kirjan loppupuolella.

P.S. Huomasin, että kirjan kannen värithän ovat täysin samat kuin tämän viikon värikollaasin värit.

Värikollaasi 185



keskiviikkona, kesäkuuta 04, 2014

Suloisessa Suomessa



Luterilaisuus ja kansallisaate toivat meille suomalaisen kirjallisuuden - myös suomeksi.
Tänään on Puolustusvoimain lippujuhlan päivä ja Mannerheimin syntymäpäivä (Kiinnostava artikkeli Seura-lehdessä siitä, mitä marsalkka Mannerheimista ajateltiin Sveitsissä ja emigranttiystävien keskuudessa.). Kiitos heille, jotka ovat pitäneet Suomen itsenäisenä.

torstaina, tammikuuta 16, 2014

Kommentti: Runoja ja romaaneja



 

John Irvingin kIrjassa "Kunnes löydän sinut" käydään välilä Helsingissä: Hotelli torni, Temppeliaukion kirkko, Johanneksen kirkko. Kuvassa hotelli Torni kuvatttuna yöllä ikkunastamme.


John Irving, Aila Meriluoto, Bo Carpelan, Ian McEwan

Yhteisiä suosikkeja [Leenan kanssa] : John Irving, jonka kirjoja suorastaan rakastan. Niissä on lämpöä, koko elämä rehevänä*, valloittavat juonet. Nuori Aila Meriluoto, hänen runonsa. Bo Carpelan, hieno kirjailija ja miellyttävä ihminen. "Axel" suosikkini. Carpelan ja Ian McEwan ovat minulle samalla tavalla suosikkeja kielen (Carpelan suomeksi, McEwan aina englanniksi) ja McEwan kirjojen rakenteen vuoksi. 

Kumpikaan ei ole minulle läheinen, sillä Carpelan kuvaa esim Alkutuulessa ja McEwan kaikissa kirjoissaan maailmaa karsittuna, täysin sekulaarina. Ja sehän on mahdotonta, sillä ainahan joku pohtii maailmankatsomuksellisia kysymyksiä, ajattelee, vaikka ei saa, uskalla tai halua sanoa ääneen. 

Voiko syyttää kirjailijoita? Suomessa sekulaari maailma on monien mielestä ainoa "sallittu" maailma. Olen jopa nähnyt Helsingin kaupungin suuren julisteen Helsingistä, jossa ei ollut yhtään kirkontornia. En tunnistanut sitä Helsingiksi. Mistähän se oli kuvattu? 






Turistit ihmettelivät usein, kun kirkkoja ei ole merkitty turistikarttaan, esimerkiksi mahtavaa Johanneksen kirkkoa, jota turistit kuvaavat paljon.  (vrt. Charles Taylor: A Secular Age) Se on vähän sama juttu kuin joiden totalitaaristen valtioiden tapa pyyhkiä virallisista valokuvista epäsuosioon joutuneiden ja eliminoitujen henkilöiden kuvat pois.





Temppeliaukion kirkko, eräs suosituimmista nähtävyyksistä

2. kommentti:
Juuri tuo on loistavaa McEwanin juonissa [mitä hyvänsä voi tapahtua.]Luen hänen kirjojaan moneen kertaan alleviivaten. Hänen kirjansa vaikuttivat paljon ensimmäisen Lucia Olavintytär -kirjan rakenteeseen. Hänellä on vain hyvin synkkä maailmankuva kirjoissaan. En tiedä mitään hänestä ihmisenä [muuta kuin myöhemmin mainitsemani New Yorkerin artikkelin verran.]
3. kommentti:
Leena, sainhän minäkin tietää hänestä jotain erikoista. Hän "löysi" veljen, jonka olemassaolosta ei ollut tiennyt. 

Tähän astisten tietojeni mukaan ihmisen psykologiasta kätketty salaisuus ei olekaan kätketty perheen lapsilta. Jollakin tavalla he sen tietävät ja tekevät elämässään valintoja sen mukaan. McEwan on siis kokenut kaksi suurta tragediaa [vaimo lähti lapsen kanssa pois]. Ehkä ymmärrän nyt, miksi hän on aina niiin synkän näköinen ja miksi hänen kirjansa ovat niin karmeita - vaikkakin hyvin kirjoitettuja.
4.
MInä näin sen suuressa elokuvateatterissa. Hirveä shokki se lopussa oleva kohtaus. Mutta sellaisten järjestäminen on tämän kirjailijan tyylikeino. Se taitaa tehota. Mutta kyllä elämänvaiheetkin selittävät. The New Yorker -lehdessä kerrotaan Ian Mc Ewanista. Pitkä artikkeli.
Lue:
McEwanin outo elämä: Hänen vanhemmillaan oli tapana hylätä lapsensa. [The New Yorker, pitkä artikkeli McEwanista]

keskiviikkona, joulukuuta 11, 2013

Enemmän kuin tuhat sanaa. Turun linna kirjallisuudessa ja taiteessa. Lucia ja Luka mukana



Turun linnassa avataan 20.12. näyttely Enemmän kuin tuhat sanaa? Turun linna kirjallisuudessa ja taiteessaNäyttely päättyy 8.3.2015.

"Turun linna tuhansine tarinoineen on vuosisatojen ajan innoittanut eri alojen taiteilijoita. Linnan muurien sisäpuolella on kuvattu elokuvia, esitetty teatteria, laulettu ja tanssittu. Rakennus on antanut teemoja oopperoille ja pienempimuotoisille sävellyksille. Kuvataiteilijoille linna on toiminut loputtomana inspiraation lähteenä ja se on esiintynyt jännitys- ja seikkailukertomuksissa, rakkaustarinoissa, lasten kirjoissa ja jopa runoissa. Näyttelyssä pääsee tutustumaan, minkälaisissa oloissa kirjojen sankarit ovat eläneet sekä miten eritavoin linnaa ja sitä ympäröivää maisemaa on voitu esittää."

Näyttely käsittelee mm. sitä, miten lasta kuvataan linnasta kertovassa kaunokirjallisuudessa. 
Kirjani Lucia ja Luka on mukana, ja siitä on esillä myös seuraava ote:

Naisen pitää osata oikeat naistentyöt. Kun joulunpyhät ovat ohi, otetaan värttinät esille ja ruvetaan kehräämään… Tule tänne, Lucia Olavintytär, niin neuvon sinulle kädestä pitäen, miten neulotaan sukkaa Naantalin nunnien tapaan.
Anna Amnell, Lucia ja Luka. Kyynärän mittainen tyttö ja poika. BoD 2013


keskiviikkona, lokakuuta 23, 2013

Lokakuinen aamu saa piristystä kirjoista

October in Helsinki by Anna Amnell
October in Helsinki, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Lokakuisen aamun ankeutta piristää paikkakuntani sanomalehti Helsingin Sanomat kertomalla sivukaupalla kirjallisuudesta ja Helsingin kirjamessuista.
Jostain syystä Turun kirjamessuista kirjoitettiin aika vähän Hesarissa.

Vain muutama lasten- ja nuortenkirja on mukana. Aikuislukijoiden sanotaan olevan historian lumoissa, mutta lapsille sitä ei suoda. Saako kirjoittaa lapsille ja nuorille historiallisia romaaneja?




torstaina, lokakuuta 10, 2013

Kirjailijat ja kriitikot: kerro miltä kritiikki tuntuu

Aleksisi Kivi, Finland's national writer. Photo: Anna Amnell

Aleksis Kiven päivänä 2013

Pitääkö kirjailijan kärsiä hiljaa muistaen, kuinka paljon pahempaa oli Aleksis Kiven elämä? 

Kirjailijoiden pitäisi ottaa julkisesti kantaa siihen, mitä heidän kirjoistaan kirjoitetaan. Pitäisi muistuttaa siitä, että kirjan takana on ihminen, vaikka kriitikko ei satukaan tuntemaan tätä. Asiaton ja jopa ilkeä kritiikki voi haavoittaa kirjailijaa.

Tämähän on täysin päinvastaista, kuin mitä Suomessa yleensä ajatellaan: kirjailijan pitäisi kärsiä hiljaa jalosti muistellen, miten paljon pahempaa oli Aleksis Kiven elämä.

Lue Arthur Krystalin artikkeli Should Writers Reply to Reviewers? Krystal kirjoittaa, että hyvä kritiikki on hyödyksi, mutta asenteellinen kritiikki on vahingollinen sekä kirjailijalle että lukijalle. Jos kritiikki on asiaton, Krystal neuvoo kirjailijaa reagoimaan.

Katso kuvasarjani Aleksis Kiven kuolinmökki

Aleksis Kivi died here

tiistaina, lokakuuta 08, 2013

Sara Kokkonen: Rasavillejä ja romantikkoja


Kotimaista tyttökirjaperinnettä
Sara Kokkosen kirjassa Rasavillejä ja romantikkoja. Rakkaat suomalaiset tyttökirjat  (Avain 2013, 261 sivua) kerrotaan tunnetuimmista suomalaisista tyttökirjojen kirjoittajista, heidän tuotannostaan ja esitetään sitten lukijoiden muistoja lukuelämyksistään. Sara Kokkonen kirjoittaa Saran kirjat - blogia, jota olen seurannut jo pitemmän aikaa. Jokin aika sitten hän pyysi lähettämään lukijamielipiteitä suomalaisista tyttökirjoista. 

Koska olin lukenut vähän aikaisemmin uudestaan Mary Marckin kirjoja tutkiakseni niiden ajankuvaa, olin valmis kirjoittamaan oman mielipiteeni niistä: Yhteiskoululaisia Helsingissä (lue kirjoitukseni), sivut 72-76. Valitsin Eeva-kirjat, jotka muistan varmasti lukeneeni lapsena ja joista lienen oppinut alkujaan rakkauteni Helsinkiä kohtaan ja sen, että suomalaisuus ja kansainvälisyys voivat kuulua yhteen.

Sara Kokkonen tekee väitöskirjaa Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekuntaan suomalaisesta tyttökirjallisuudesta, joten lisää julkaisuja on varmaankin tulossa tästä kiinnostavasta aiheesta. Tyttökirjojen ystävät voivat löytää tästä kirjasta omat suosikkinsa ja saada hyvän yleiskatsauksen suomalaisiin tyttökirjoihin.

Luin koulutyttönä melkein kaikki Swanin tyttökirjat, joitakin Mary Marckin kirjoja ja aikuisena muutamia Tuija Lehtisen kirjoja ja nuo Eeva-kirjat uudestaan. Pikkusiskoni rakastivat erityisesti Marjatta Kurenniemen Annelia ja Onnelia sekä kirjaa Kuinka-Kum-Maa on kaikkialla. Asuimme Kanadassa 1980-luvun, jolloin tyttäremme oli tyttökirjaiässä, joten uudemmat tyttökirjat eivät ole tulleet tutuiksi, mutta Anni Polvan Tiina-kirjoja hän ehti jo lukea lapsena. Tuija Lehtisestä ja hänen erittäin laajasta tuotannostaan kerrotaan sivuilla 195-219. Lisäksi hän kertoo lukijamuistojaan useista kirjailijoista.

Tyttökirjat voivat kulkea mukana aikuisuuteen asti, olla kuin lapsuudenystävä, joka muistaa, millaisia olimme lapsina. Emme arvostele niitä ehkä yhtä ankarasti kuin muita kirjoa, emme vertaa niitä muihin parempiin, vaikka näemme niiden ilmeiset heikkoudet. Tunnemme kiitollisuutta siitä, että ne auttoivat meitä pienen matkan kohti aikuisuutta.


Tästä kirjasta kirjoittavat blogeissaan mm.  Sinisen linnan Maria Liisa Ava (Kirjapiiri), Montgomery-tutkijan blogissaan,  Leena Lumi, jonka blogiin kirjoitin seuraavat kommentit:
1. Kirjailijoiden nuoruudenkuvat ovat hyvin valittuja: Haaveileva Anni Swan vuonna 1899, kirja sylissä taustanaan tyypillinen viktoriaaninen koti, jossa on hapsureunaiset oviverhot ja samanlainen ölylamppu kuin Juhani Ahon museossa Iisalmella. Tulee mieleen myös Dostojevskin kotimuseo. Ja sitten yli 170 sivua - ja yli 70 vuotta - myöhemmin teini-käinen vaaleakiharainen Tuija Lehtinen, jolla on otsatukka, koira sylissä, kynnet lakattu ja tuijamainen hiukan ilkikurinen hymy, ikään kuin hänellä olisi jotain oikein mukavaa mielessä.

Tässä kirjassa on paljon katseltavaa ja luettavaa. Tyttökirjallisuuden hakuteos.

2.

Leena, minäkin olen lukenut aika vähän tyttökirjoja. Lapsena, siis alaluokilla, luin Anni Swanin kirjoja useita, Mary Marckin ja Montgomeryn kirjoja vain muutaman vähän vanhempana. Anni Swan loi minulle lapsuuden historian, LMM kaksi tyttöä, jotka olivat ystäviä kuten luokkatoverini ja minä. Mary Marck loi utopian suuresta kaupungista, ja sitä jatkoi Waltari. Minullekin Salainen puutarha oli läheinen, onhan se jo psykologinen romaani. Olisi hauskaa nähdä kirjaston tilastot, jotta tietäisi, mitä todella luki, sillä muisti muuttaa asioita. Suurimpaan osaan lastenkirjoista tutustuin vasta silloin, kuin luimme niitä lapsillemme vuosikaudet ääneen mieheni kanssa. 

3.


Tyttökirjat ovat erittäin tärkeitä siinäkin mielessä, että ne johtavat pian vaikkapa Jane Austenin ja Bronten siskosten kirjoihin, ja vähitellen avautuu maailmankirjallisuuden avara ihana maailma.


Kai minullakin tuli luettua ihan mitä hyvänsä, kun luin kirjan päivässä kouluaikana. Jalnoista pidin myös, varsinkin siitä talosta, Jalnasta. Näin Torontossa Benares-nimisen talon, josta Mazo de la Roche sai idean kirjasarjaan. Mazo de la Roche ja L. M. Montgomery asuivat samaan aikaan Torontossa!


http://blogisisko.blogspot.fi/2007/06/mazo-de-la-roche-jalna-sarja.html




sunnuntaina, lokakuuta 06, 2013

Turun kirjamessuilla

IMG_7045 by Anna Amnell
IMG_7045, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Turkuun junalla!


IMG_7053

Ihmeen paljon tarvitsee kaksi ihmistä tavaraa, vaikka aikoo olla vain yhden yön ja yhden päivän Turussa.

IMG_7215

Huivi ja pinssi, jonka tilasin, mutta joka tuli myöhässä vasta maanantaina. Pieni vihje kannesta. Tekstin fontti on varmaankin erilainen.

IMG_7142

Suunnistimme Suomen Nuorisokirjailijoitten (nettimatrikkeli ja muut tiedot) osastolle, joka oli sisustettu kodikkaasti kuten monet muutkin osastot. Tuolla sohvalla syntyi juttua. Vaihto-oppilasvuodesta Yhdysvaltoihin minua haastatteli Tuija Lehtinen,  Katja Krekelää ja minua kirjoittamisen iloista ja vaikeuksista Jade Lehtinen. Onneksi puheääneni oli palannut flunssaviikon äänettömyyden jälkeen.


IMG_7144

FK Jade Lehtinen, eräs taitavista haastattelijoistamme

Markku Kapio ja vaimo Susanna

Kirjailija Markku Karpio ja hänen kääntäjävaimonsa Susanna Sjöman olivat tulleet Utön saarelta Turkuun.

Sunrise in Turku, Finland

Suurin yllätys ja paras show oli se, kun näimme sunnuntaiaamuna loistavan auringonnousun Turun yllä hotellihuoneemme ikkunasta.

Kun palasimme kotiin, olin tyytyväinen mutta romahdusmaisen väsynyt, sillä en ole vielä täysin toipunut flunssasta.


sunnuntaina, syyskuuta 22, 2013

Pushkin

Pushkin by Anna Amnell
Pushkin, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Kuvia Pushkin-museosta. Kuolinnaamio sopiva alkuun, kun olen lukenut Hannu Mäkelän kirjaa Pushkinin viimeisestä päivästä.
Kuvat: Matti T. Amnell


  IMG_6600

Pushkin's library. Pushkinin kirjasto on laaja ja edustava omalta ajaltaan.


IMG_6589

Leluja Pushkin-museossa. Some toys of Pushkin's children

tiistaina, syyskuuta 10, 2013

Hirvittävä salaisuus uusin sanoin

writers

Kirjallinen maailma on vanhenevan naisen silmissä ahdistavan ulkonäkökeskeinen. Vrt."Maailma on nuoren naisen silmissä ahdistavan ulkonäkökeskeinen". (Helsingin Sanomat/Nuorten posti 10.9.2013)

Ulkonäkö kertoo iästä, ja nuoruus on valttia kirjallisessa maailmassa. Tässä ei ole kysymys vain tunteista, sillä kirjamainoksissa esitetään menestyskirjailijat kaunottarina ja kirjastoapurahalautakunta on nostanut ikäsyrjinnän periaatteekseen:


"Julkisuudessa on jäänyt lähes huomiotta, että apurahaa jakava lautakunta on radikaalisti muuttanut jakoperusteita ilman, että ministeriö, maan hallitus tai eduskunta olisi lakia mitenkään muuttanut. Lautakunta on ottanut käyttöönsä ikäleikkurin, jolla vanhemmat  kirjailijat ja kääntäjät syrjäytetään." 


Näyttelijät ja poliitikot teettävät kauneusleikkauksia. Pitäisikö plastiikkakirurgien perustaa apuraha kirjailijoiden kauneusleikkauksia varten? Pitäisikö kirjailijalla olla kaapissaan ikinuori klooni, jonka voi lähettää kirjamessuille ja PR-tilaisuuksiin? Entä se apurahaongelma? Eikö siihen ole jo ratkaisu?

”Jos apuraha evätään iän, sukupuolen, poliittisen kannan, uskonnon tai muun sen kaltaisen perusteella, on kysymys syrjinnästä, joka loukkaa kansalaisten perustuslaillista yhdenvertaisuutta,” kirjailija Heikki Palmu kirjoittaa.




keskiviikkona, elokuuta 28, 2013

Vesitetty Sakari Topelius

Sakari Topelius by Anna Amnell
Sakari Topelius, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Lue Silja Massa: Topeliusta Angry Birds -sukupolvelle. HS/Kulttuuri 28.8.2013

Ymmärrän hyvin, miksi Mäkinen epäröi ryhtyä modernisoimaan Topeliusta, mutta sitä en ymmärrä, miksi hän lisäsi Adalmiinan helmen alkuun oman anti-rojalistisen kommenttinsa. Se rikkoi sadun tunnelman. Onko tultu taas aikaan, jolloin satujen täytyy olla poliittisesti korrekteja?

Topelius: Adalminan helmi (alku)
Kirsti Mäkisen versio: Adalminan helmi (alku)

Odotan kiinnostuksella milloin ilmestyy aikuisillekin jotain vastaavaa, vaikkapa Kadotettu ostoparatiisi, Uskontoneutraalin vaellus ja Tuntematon siviilipalvelushenkilö.

Lue ilmaiseksi alkuperäinen Topelius: Lukemisia lapsille
http://www.gutenberg.org/files/16223/16223-h/16223-h.htm

maanantaina, elokuuta 19, 2013

Kommentti: Outo, outo kirjallinen maailma







Kommentti kirjoitukseen Elämme uusromanttista aikaa: Yleismaailmallisestikin naisia koetetaan hallita karsinoinnilla ja vähättelyllä. Se näkyy jo kielessä. Esim englannin 'lady' sanan käyttö: Siivoojaa alettiin sanoa 'cleaning ladyksi'. Emme voisi kuvitellakaan sanaa 'cleaning lord'.

En ole miesvihaaja, mutta on pakko sanoa, että ihmiskunnassa näyttää olevan pysyvä trendi, jolla naisen menestystä tai toimintaa yleensäkin kahlitaan. Onko se jonkinlainen biologinen tarve miehillä, sillä miehistä parhaimmatkin sortuvat siihen? Ja monesti naiset menevät mukaan vähättelyyn vaikuttaakseen miehiltä.

Jos laitetaan yhteen nainen ja lapsi, kohtelu on vielä oudompaa, ja yleensä naiset hyväksyvät sen.  Joku on saattanut julkaista vaikkapa kymmenen lastenkirjaa (tai nuortenkirjaa), mutta häntä silti kutsutaan esikoiskirjailijaksi, kun hän julkaisee aikuisille suunnatun kirjan. Lajia pidetään niin ala-arvoisena, että vain 'palkitut' lasten- ja nuortenkirjat noteerataan. Mikähän elämä syntyisi, jos "aikuistenkirjoja" kirjoittaneita miehiä kohdeltaisiin samalla tavalla? Ajatellaanko, että lapsille ja nuorille kelpaa mikä hyvänsä?

Samalla tavalla ajatellaan, että naista viihdyttää mikä hyvänsä. Miesten "viihderomaaneja" parjataan yleensä vain, jos kirjoittajat edustavat puhujan vastustamaa poliittista suuntausta.

P.S.
 Kotonani asuva "miehistä parhain" on sitä mieltä, että syynä ovat perinteet. Naista väheksyvä asenne periytyy. Lähellä on aika, jolloin naisella ei ollut omaa rahaa, ei omistusoikeutta, ei perintöoikeutta, hän ei saanut opiskella yliopistossa jne.

Tärkeä lisäys: Naisten syrjintä lievenee kansainvälisen kilpailun avulla. Syrjintä on "suljettujen markkinoiden ongelma", ja suomenkielinen kirjallisuus taitaa olla pitkälle suljettu markkina-alue. (Pertti Haparanta: Globalisaatio ja naisen asema. - Halko et al. : Naiset miehet ja talous. 2010)

2.Lukeminen on pohjimmiltaan hyvin yksityinen tilanne, jossa lukija kohtaa kirjailijan ja hänen luomansa maailman.
3.
Etsit siis nimeä jollekin kurssille? 

Eikö Naistenromaanityöpaja olisi hyvä nimi? Se sisältää kaiken paitsi "miestenromaanit", vaikka miehetkin kirjoittavat naistenromaaneja (Madame Bovary on aikamoinen naistenromaani.)

Naistenromaanihautomo voisi kuulostaa hiukan "kanamaiselta" , vaikka se olisi aika kodikas mielikuva: Naiskirjailijat hautovat kuin kanaemot lapsiaan. Sinnehän voisi ilmaantua joku kultamunia hautova kanakin.


4. Hyvä. 'Viihderomaanihautomo' on silloin uusi vihreä oksa käsitteeseen yrityshautomo, joka on jo tuttu ja sukupuolineutraali termi.:)