Näytetään tekstit, joissa on tunniste kiusaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kiusaaminen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, heinäkuuta 13, 2011

Glass ceiling - lasikatto

IMG_0533

Lasikatto, näkymätön este tai torjunta,  on laajempi ilmiö, kuin mitä tavallisesti käsitetään. Tavallisesti sen katsotaan merkitsevän estettä naisen työuralla. Mutta mielestäni sen voidaan käsittää tarkoittavan myös laajemmin torjuntaa, joka kohdistuu johonkin ihmisryhmään, jota estetään olemasta mukana yhteisön elämässä. Se voi olla pitkälle kehitettyä byrokraattista järjestelmää säilyttää valta jonkin ryhmän käsissä.

Kokosin merkityksiä englanninkielisistä teksteistä. Glass ceiling: Racial, ethnic, religious discrimination or harassment, exlusion from informal networks.

tiistaina, toukokuuta 31, 2011

Nettikiusaajat tuhlaavat aikaansa


Mikki herätyskello, originally uploaded by Anna Amnell.
Blogisisko ® : Olen saanut joitakin päiviä sitten Patentti- ja rekisterihallitukselta virallisen todistuksen rekisteröinnistä.

En ole suinkaan ainoa bloggaaja, joka on hankkinut bloginsa nimelle suojaa. Muualla maailmassa meitä on jo paljon, Suomessa ainakin muutamia.

Kannattaa rekisteröidä ajoissa, jotta mitään vahinkoa ei pääse tapahtumaan. Suurin osa bloggaajista on onneksi hyvin kohteliaita ja ystävällisiä ihmisiä ja kunnioittaa toisten bloggaajien henkistä omaisuutta - sitähän nämä blogit ovat. Joillakin on myös konkreettisia ideoita: reseptejä, blogipohjia, käsityömalleja ym.

Useimmille meistä blogit tuottavat iloa ja huvia. Niihin tallentuu muistoja, mietteitä ajan tapahtumista, ajatuksenvaihtoa blogiystävien kanssa.

Kuluneen kuukauden aikana olen saanut yllätyksekseni lisää pysyviä lukijoita kaikkiin blogeihini, varsinkin nukkekotiblogiin ja kirjallisuusblogeihin. Se on ollut hauskaa, vaikka en ole ehtinyt niihin kirjoittaa uutta asiaa. Blogit alkavat elää omaa elämäänsä.

Tästä blogista ovat vähentyneet tilapäiset Googlen kautta tulevat lukijat. He ovat hämmentyneitä siitä, että Googleen on ilmestynyt "Blogisisko", joka kirjoittelee outoja ja jonka blogi on lakkautettu häiriöiden vuoksi. Varsinkin englanninkieliset ovat ymmärtäneet Wordpressin syyt lakkauttamiseen.

Wordpressissä hetken oleillut henkilö oli hakenut blogistani joitakin sanontoja, joita hän jäljitteli, niin että monet lukijat hämmentyvät. Muutamat kanssakiusaajat ovat esittäneet asiattomia väitteitä.

Jos tulet usein tähän blogiin Googlen kautta, voit klikata tämä blogin nimen alla olevaa kohtaa, jossa sanotaan "lisää kohteesta Blogspot tms." Silloin tulevat esille vain tämän blogin kirjoitukset. Voit kirjoittaa hakuikkunaan myös tämän blogin osoitteen "blogisisko.blogspot.com".

Tästä tilanteesta on ollut eniten haittaa niille, jotka ovat hakeneet tästä blogista tietoa eri aloilta. Sen löytäminen on tullut vaikeammaksi. Sitä vartenhan tavaramerkkien rekisteröinti on otettu käyttöön: jotta saman tuotenimen käyttö ei aiheuttaisi sekaannusta!

Nettikiusaajat ovat tuhlanneet aikaansa minun kannaltani. Minulle ei ole ollut tästä blogista mitään taloudellista hyötyä. En etsi myöskään kansansuosiota. Suuret kävijämäärät ovat syntyneet itsestään, vähitellen. (Luonnollisesti voin myöhemmin käyttää tekstejäni muuallakin.)

Tämä on ollut tietenkin epämiellyttävää, mutta valitettavan tuttua Kiiltomadon ajoilta, jolloin esiintyi samanlaisia kiusaajia, pahempiakin.

Onneksi olen aikuinen ihminen. Lapsille ja nuorille nettikiusaajien kohteeksi joutuminen voi olla tuhoisaa.

Herätys, kiusaajat netissä ja muualla, keksikää parempaa tekemistä!

Ks nettikiusaaminen poliisin sivuilta

Klikkaa hakusanoja 'nettikiusaaminen', koulukiusaaminen'.

keskiviikkona, lokakuuta 27, 2010

Suomalaiset tarvitsevat haukkumisen kohteen

Kun nykyään ei ole enää salonkikelpoista haukkua Amerikkaa, eikä eräitä muita tahoja uskalleta haukkua, on etsitty uusi kohde: erittäin suvaitsevainen ja vapaamielinen luterilainen kirkko, jonka palveluja suomalaiset saavat hyvin edullisesti ja myös täysin ilmaiseksi. Eräässä nettikeskustelussa joku sanoikin, että uskovaisten kiusaaminen ja ärsyttäminen on hänen lempiharrastuksensa. Samalla tavallahan puhuvat koulukiusaajat.

Toisaalta tämä kaikki vaikuttaa siis lapselliselta, mutta toisaalta se tuo mieleen natsit, jotka polttivat kirjoja sekä  Ranskan ja itäisen naapurimaamme vallankumoukselliset, jotka tuhosivat ja räjäyttivät kirkkoja ja tappoivat uskonnon harjoittajia. Tilanne ei ole hauska. Kysymyksessä on erittäin voimakas ja ehkäpä taitavasti organisoitu taistelu uskontoa vastaan. Juutalaisten vainoaminenkin alkoi "leikinlaskulla" ja "lapsellisilla" tempuilla.

Lue myös Valdemar Kallunki: Politiikkaa ja uskontoa ei voi eristää toisistaan HS/Vieraskynä A2 lokakuun 28.päivä 2010.
"Uskonnon  pois sulkemisen ongelmiin on kiinnittänyt huomiota eurooppalaisen yhteiskuntafilosofian kärkinimi Jürgen Habermas. Hänen käsityksensä mukaan elämme yhteiskunnassa, jossa uskonnoilla on julkiselle elämälle myönteistä annettavaa. --
Uskontoon myönteisesti suhtautuvassa yhteiskunnassa uskonnolliset ja maallistuneet ihmiset ovat aidosti tasavertaisia keskustelukumppaneita. "

Tämä ei näytä toteutuvan  Suomessa. Mistähän se johtuu?

torstaina, kesäkuuta 14, 2007

Koulukiusaaminen on osa suurta ongelmaryhmää



Kiusaamista on ollut aina. Sitä on sekä lasten että aikuisten keskuudessa. Näiset syyllistyvät siihen yhtä hyvin kuin miehet. Se on alistamista, jopa äärimmäistä väkivaltaa ja kokonaisten kansojen tuhoamista.

Keskustellaan siitä, onko uhri syyllinen siihen, että häntä kiusataan. Suuri aihe, josta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon. Siitä tulee varmaankin pitkä keskustelu.

Oma kokemus koulukiusattuna olemisesta: Sain alakoululaisena koululta monot. Innoissani laskin koulun jäämäessä muiden kanssa. Ehkä pysyin seisaallaan liian kauan, sillä eräs varakkaammasta perheestä oleva poika huomautti: "Sinä et saa laskea koulunmäestä, kun olet saanut koulusta monot." En välittänyt mitään mokomasta huomautuksesta, vaan kiipesin mäelle entistä tarmokkaammin. Mutta koulukiusaamista se oli. Ei sitä ole mukavaa muistella. Siihen se kuitenkin loppui.

Tuon pojan asenne on kuitenkin hyvin tyypillinen. Ainakin Savossa sanoivat jotkut, että köyhän pitää olla nöyrä. Se oli niitä kansantyhmyyksiä, joita ei kannattanut oppia. Se oli pyrkimystä hallita ja alistaa toisia, käyttää valtaa.

Kiusattu syyllistetään helposti. Ei saa olla erilainen, ei huonompi eikä parempi kuin muut. Älä ole liian kaunis, tyylikäs, älä ole liian ruma, älä ole erilainen, häviä tapettiin. Kiusaamista on aina, sillä sen avulla yritetään hallita muita, pitää valta itsellään.

Viime aikoina on kehittynyt suorastaan uusi tutkimuksen laji, victimiology, jossa pohditaan, voiko kiusattu olla syyllinen, hakeutua väkivallan kohteeksi. Mainitaan Kennedyt ja jopa pankkivirkailijoiksi ryhtyneet. "Is the Victim Guilty?" Time-lehti.

Tietenkin aihe on laaja. Kaukana toisessa laidassa on halukas uhri numero yksi, Jumala, joka suostuu uhriksi. Se tuo asiaan uusia ulottuvuuksia ja syvyyttä.

Kiusattua ei saa syyllistää esimerkiksi työpaikkakiusaamisessa.

Euroopan unionin lakialoite syrjinnästä, uhrin syyllistämisestä ym

sunnuntaina, marraskuuta 12, 2006

Koulukiusaaminen ja nettikiusaaminen



Kuva: jeltovski/morguefile.com

Nettikiusaaja on monesti bloggaajien maskotti, sillä hän tuo uteliaita blogiin ja tyydyttää omia piileviä kaunantunteita. Parasta olla kiusaajan puolella, ettei joudu itse kiusatuksi.

Tämän päivän Helsingin Sanomissa kerrottiin Päivi Hamaruksen koulukiusaamista koskevasta väitöskirjasta. (Päivi Hamarus: Koulukiusaaminen ilmiönä. Yläkoulun oppilaiden kokemuksia kiusaamisesta. Jyväskylän yliopisto.)

"Koulukiusaamisen perusmotiivit ovat vallanhimo, aseman tavoittelu ryhmässä ja kateudentunne. --Hyvin usein kiusaaminen alkaa siitä, että joku on joukossa erilainen kuin muut -- Alussa erilaisuus on havaittavaa ja totta. Jatkossa kiusaajat voivat kehitellä tietoisesti valhetarinoita.--
Kiusaaminen jakaa joukot 'meihin' ja 'heihin' sekä paljastaa, mitä yhteisössä arvostetaan ja mitä halveksitaan."
Timo Siukonen. "Väitöstutkimus: Vallanhimo johtaa koulukiusaamiseen." HS/Kotimaa 12. marraskuuta 2006

Kiusaajaan liitytään, jotta ei tultaisi itse kiusatuksi.

Matti Vaaranmäki kirjoittaa Mielekäs lehdessä:
"Väitetään, että kiusaaja kärsii narsistisesta luonnevauriosta, itsetunnon häiriöstä, joka ilmenee ihmissuhteissa ja sosiaalisessa käyttäytymisessä. Tällaiselta ihmiseltä puuttuvat inhimilliset kontrollimekanismit, kuten häpeän- ja syyllisyydentunteet. Narsistinen luonnehäiriö pahenee yleensä iän myötä. Luonne-häiriöisellä ihmissuhteet ovat paremminkin hyötysuhteita kuin tunnesuhteita. Usein luonne-häiriöinen kiusaaja saa kannattajia puolelleen, mikä tekee kiusatun aseman vielä tukalammaksi." Kiusaajakin kärsii.

Kiusaamista esiintyy myös aikuisten keskuudessa kodeissa, työpaikoilla, yhdistyksissä ja Internetissä myös bloggaajien keskuudessa. Netissä ei ole puhalluskoetta, joten sinne saatetaan kirjoittaa myös huumeiden ja alkoholin vaikutuksen alaisina.

Kiusaaminen jakaa nettiyhteisöjenkin ihmiset 'meihin' ja 'heihin' ja paljastaa, mitä arvostetaan ja mitä halveksitaan. Aikuisetkin liittoutuvat usein kiusaajaan, jotta heitä ei kiusattaisi tai saavuttaakseen suosiota ja valtaa nettikiusaajan avulla.

Kiusaaja ei ole koskaan yksin.

Huom!
Neulekirpun blogissa Kuvauksia on kirjoitus Koulukiusaaminen ja selostus tästä väitöskirjasta, myös abstract.

Hamarus, Päivi
School bullying as a phenomenon. Some experiences of Finnish lower secondary school pupils
Jyväskylä: University of Jyväskylä, 2006, 265 p.
(Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 288
ISSN 0075-4625; 288)
ISBN 951-39-2513-7
English Summary
Diss.

Aikaisempi kirjoitus samasta aiheesta.

Nettikiusaaminen voi tulla kalliiksi kiusaajalle

Mutta vielä kalliimmaksi kiusatulle. Aikuisten velvollisuus on suojella lapsia. Kiusaaminen voi ajaa koululaisen itsemurhaan. (Jared's story)

torstaina, maaliskuuta 16, 2006

Kiusaaja ei ole koskaan yksin



Ihmisillä on ollut aina monenlaisia tapoja hoitaa niitä, jotka ovat erilaisia kuin he: kansanmurhat, palkkamurhaajat, sota, kaksintaistelu, selkään puukottaminen, kivittäminen, mustamaalaaminen, kuoliaaksi vaikeneminen, syrjintä, pelottelu jne. Eräs tapa on kiusaaminen, josta puhutaan nykyään lähinnä koulukiusaamisena ja työpaikkakiusaamisena, viimeksi myös politiikassa ilmenevänä eri mieltä olevan puoluetoverin tai puoluejohtajan kiusaamisena.

Panun blogin kirjoituksen ”Maanlaajuinen yläaste ”kommenteissa keskustellaan koulukiusaamisesta. Kirjoitin sinne seuraavan mielipiteen

Valitettavasti monet kiusaajat (tytöt tai pojat) eivät kasva koskaan aikuisiksi. Kiusaaminen (myös nettikiusaaminen) on suorastaan hyve tietyissä kirjallisissa ja poliittisissa piireissä. En uskoisi, jos en olisi kokenut.

Bloggaajat ovat huomattavasti kypsempiä tässä asiassa. Ehkä se johtuu siitä, että kirjoitetaan nimellä tai ainakin suhteellisen pysyvällä nimimerkillä.

Kiusaajat ovat täällä blogimaailmassa aika harvinaisia. Sanoisin, että yhtä harvinaisia kuin sellaiset olivat minun kouluaikoinani.

Kiusaaja ei ole kuitenkaan koskaan yksin. Hän tietää tai ainakin vaistoaa, että hänelle tärkeä auktoriteettiasemassa oleva henkilö tai ryhmä hyväksyy sen, että jotain henkilöä, "toista", kiusataan. On tiettyjä ihmisryhmiä, joita saa kiusata. Kiusaaja vain tekee likaisen työn.