Näytetään tekstit, joissa on tunniste kodit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kodit. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, elokuuta 21, 2012

Kaupunkilaisparat



Meillä oli kotona aina kedonkukkia maljakoissa, ja minulla on tapana käydä poimimassa niitä juhannusaattona mieheni kanssa täällä Helsingissäkin. Niitä löytyy suurkaupungista joutomailta ja vanhojen ratojen varsilta. Käsittääkseni "baana" eli pyörätie alkaa nyt Eirasta juuri siitä paikasta, jossa kävimme poimimassa juhannukseksi piikikkäitä villiruusuja ja monenlaisia kedonkukkia. Voi teitä kaupunkilaisparkoja joku sukulainen sanoi, kun meillä ei ollut huvilaa eikä omaa pihaa. Kaikki pitää ostaa kaupasta, kun ei ole kasvimaatakaan. Kun Hesari äskettäin kertoi Etelä-Helsingin suosiosta, se unohti mainita, että kaikki sen alueen asukkaat eivät ole suinkaan rikkaita, vaan asuvat hyvinkin pienissä ja vaatimattomissa vuokra-asunnoissa.

Kaupunkilainen on kaupunkilainen, sille ei voi mitään. Minulla se johtuu varmaankin siitä, että asuin kouluvuoteni pikkukaupungin keskustassa. Kaikki oli vieressä: kirjasto, koulut, pankki, apteekki, halli, linja-auto-asema, kaupat. Rautatieasemalle piti vähän kävellä, kun meni ostamaan rautatiekioskista ulkolaisia lehtiä. Junaa en tarvinnut niinä vuosina monta kertaa. Kävin kaksi kertaa Kuopiossa, kerran katsomassa Puijon tornia ja toisen kerran radion järjestämässä kilpailussa. Helsingissä kävin vasta lukiossa ollessani, kun hain vaihto-oppilaaksi ja sitten Amerikkaan meno-ja tulomatkalla.

Helsinki oli alussa outo paikka. Kun tulin yksin Helsinkiin ja minun piti mennä käymään Amerikan suurlähetystössä, minulla ei ollut aavistustakaan siitä, missä se oli. Kysyin jossain Aleksilla neuvoa eräältä viisaan näköiseltä vanhalta herralta. Hän osoitti raitiotievaunun raiteita ja sanoi: "Kävelehän tuonnepäin näitä raiteita seuraten". Se oli viisas neuvo. Kävelin sohjoisia katuja Kaivopuistoon melkein Helsingin eteläkärkeen, jossa oli diplomaattien residenssejä, joitakin puuhuviloita ja vanhoja kivitaloja.

Raitiotievaunussa matkustaminen oli alussa täysin käsittämätöntä. Kun poikaystäväni ja minä tulimme ensimmäisenä opiskeluvuonna Helsinkiin, kävelimme alussa pitkätkin matkat, kun emme tienneet, miten raitsikassa piti käyttäytyä, mistä nousta sisälle, missä maksaa.

Olen asunut suurimman osan elämästäni Helsingin vanhassa keskustassa, alussa pienissä alivuokralaisasunnoissa ja kolhoosimaisessa opiskelija-asuntolassa sekä  ruumisarkkuvaraston yläpuolella Rööperissä. Olin opiskeluaikana työssä Kaivopuiston laidalla katolisen kirkon vieressä. Välillä tuli lyhyt jakso muuallakin ja Helsinki tuli tutuksi: venäläinen dacha Huopalahdessa, Tehtaankatu, 1700-luvun peruskorjaamaton kivitalo Suomenlinnassa, tavallinen kerrostaloasunto Herttomiemessä, Hämeentiellä ja Myllypurossa. Kanadan vuosien jälkeen tuli mieheni tilava virka-asunto Ullanlinnassa. Siellä asuimme 20 vuotta, ja se tulee olemaan aina mielessäni varsinainen kotimme.

Etelä-Helsingin vanhoissa kerrostaloissa on korkeat huoneet, korkeat ikkunat, parkettilattiat, marmoritakkoja, ruokakomeroita. Ennen oli kaasuhella ja häkkivarastot vintillä. Kopisteluparveke on ainoa parveke, pihat asvalttia. Mutta lähellä on puistoja, kaupunkilaisen puutarhoja, joissa voi käyskennellä kuin entisajan ylhäisaatelisto linnojensa puistoissa. Parasta on se, että on lyhyt kävelymatka Stockmannille, kirjakauppaan ja kirjastoon. Ennustan, että seuraava asuntomme tulee olemaan pieni vuokra-asunto Rööperissä. Toivon, että sieltä on hyvä näköala - jonnekin.

kodit
Suomenlinna

lauantaina, helmikuuta 11, 2012

Suomenlinna: Kylmä vesi ja puulämmitys




Nooakin arkin ovi Suomenlinnassa. Kuva: Anna Amnell

Kommentti blogiin, joka on lopetetti, jossa puhutaan asunnoista ilman mukavuuksia.
Ihminen on sopeutuvainen. Asuimme pari kolme vuotta Suomenlinnassa peruskorjaamattomassa Nooakin arkissa, 1700-luvulla rakennetussa kerrostalossa.

Meillä oli uunilämmitys, keittiössä ja WC:ssä ei tosin ollut mitään lämmitystä. Taloomme tuli kylmä vesi, ja hankimme kaasulla toimivan vedenlämmittimen, jolla sai hetkessä kuumaa vettä keittiöön ja sieltä letkulla vessaan.

Meillä oli kolme pientä lasta, ja pesimme heidät joka ilta "vannassa" (vauvanpesuamme) tilavassa WC:ssä, jossa oli onneksi lattiakaivo. Sauna oli Merisotakoulun saarella. Talvipakkasilla työnsimme lapset vanhanaikaisessa lastenreessä saunaan ja takaisin. Sillalla kävi aikamoinen viima.

Lapset kävivät lastentarhaa ja koulua kaupungin puolella Eirassa ranskalaisessa koulussa, jonne kävelimme jään yli jäätietä myöten.
Lapset muistelevat Suomenlinnan asuntoa hienona asuntona. Olihan siellä kaunis valkoinen kaakeliuuni, melkein samanlainen kuin Louhisaaren kartanolinnassa, syvennys ruokien lämpiminä säilyttämistä varten puuttui.

Nooakin arkin restaurointi (asuntomme oli toisen kerroksen päädyssä. Kuvassa näkyvät ison lastenhuoneen kolme oikeaa ikkunaa ja keittiön ikkuna. Toisella puolen oli meidän pienempi olohuone. Sillä puolella olivat valeikkunat yhdellä seinällä. Linkissä olevassa tekstissä on virhe.)

2.


Siitä jäi hyvät muistot, sillä luonnon kauneus ja mielenkintoinen ympäristö voittivat asunnon epäkäytännöllisyyden. Se on nuoremmille lapsillemme ensimmäinen koti,jonka he muistavat ja aika joka on heille ruusuinen. Mutta kyllähän elämämme oli todella vaatimatonta.

Mutta koska asunto oli halpa, saatoin olla kotiäiti ja järjestää lapsille vapaan ja onnellisen lapsuuden, jossa on sekä luonnonkauneutta että uusien asioiden oppimista. Vanhimmalle lapselle se oli satujen ja seikkailun saari, jota hän tutki ystävänsä kanssa. Se oli ehkä onnellisinta aikaa perheessämme.


perjantaina, tammikuuta 21, 2011

Pyöreä vahakangasliina


uutta ja vanhaa, originally uploaded by Anna Amnell.
Kun muutimme uuteen asuntoon, keittiö tuntui hyvin pieneltä entiseen verrattuna. Emme raskineet kuitenkaan luopua pyöreästä keittiönpöydästä, vaikka se on vähän liian iso tähän keittiöön. Se on ollut opettajainhuoneen pöytä eräässä helsinkiläisessä koulussa, ja pelastettu joutumasta kaatopaikalle.

Entisessä keittiössä pidin tällä pöydällä isoja neliskulmaisia liinoja, joiden reunat ulottuivat maahan asti ja toivat pehmeyttä matottomaan huoneeseen. En löytänyt mistään vahakangasliinaa pyöreään pöytään.



Zagrebista löytyi eräästä kaupasta juuri sopivaa kokoa oleva pyöreä vahakangasliina. Pöytäliinan väri ei ollut ihan sopiva sinivalkoiseen keittiöön, vaikka onhan siinä vaaleansininen tausta.

Käytössä tämä liina tuntuu isolta kukkakimpulta, joka tuo väriä ja kesän tuntua keittiöön kautta vuoden. Vain muutama kirpputorila ostettu kuppi ja yksi muki olivat kuitenkin samaa väriperhettä. Vasta tänä vuonna ostimme lisää kukka-astioita, jotka sopivat liinaan, muutaman syvän ja matalan lautasen, kannun ja lisää teekuppeja. Piristystä arkeen.
Kirpputorilta ostetun halvan pikkukupin uusi elämä. Tilkka kahvia maistuu siitä hyvältä.

keskiviikkona, maaliskuuta 24, 2010

Kodit: Suomenlinna, Punavuori, Kaartinkaupunki, Ullanlinna, Eira

my-neighbourhoods-Helsinki

Vasemmalla Suomenlinnnan kodin Nooakin arkin ovi ja itse talo kirkkopuiston puolelta sekä Korkeavuorenkadun kodin ikkunasta nähtyjä 1800-luvun rakennuksia

Seuraavissa linkeissä kaksi erikoislaatuista tarinaa opiskeluajoiltani! Ensimmäinen opiskelija-asunto Helsingissä oli palvelijanhuone ruotsinkielisen varatuomarin perheessä Punavuoressa Pöllön korttelissa. Näin ikkunasta sisäpihalle, jossa oli sijainnut 1800-luvulla pieni puurakennus, jossa asuivat opiskeluaikanaan myös Runeberg, Snellman ja Cygnaeus. Runeberg kirjoitti mm Saarijärven Paavon siella asuessaan.


Iso Roobertinkatu 17-19. 100-vuotiaan talon historiikki

Iso Roobertinkatu 17-19 (kirjoitukseni talohistoriikissa)
Arkkitehti Gustaf Estlander, rakennusvuosi 1912. Lue myös: Kun myrsky riehui Rööperissä. Erikoislaatuinen tarina tämäkin monessa mielessä.

Oman perheen ensimmäinen koti oli Pikku-Konviktin opiskelija-asuntolassa Kaartinkaupunginosassa Ruutanan korttelissa.
Pieni Roobertinkatu 4-6, arkkitehti G.W. Nyberg, rakennusvuosi 1911.

Asuimme kolme vuotta Suomenlinnassa Nooakin arkki-nimisessä 1760 valmistuneessa kivitalossa. Lue Koti Suomenlinnassa 1970-luvulla (Kirjoituksessani on linkki Nooakin arkin restaurointisivuun)
Kuviani

Asuimme pari kolme vuotta myös Tehtaankadulla Lars Sonckin ja Arvo Muroman suunnittelemassa rakennuksessa Punavuoressa korttelissa 233. Rakennus on valmistunut vuonna 1935, ja tyyli oli karu. Modernismi oli vallannut arkkitehtuurin.

Kadun toisella puolen on Eira, ja vastapäätä korttelissa 218 kaunis Italian suurlähettilään residenssi. Arkkitehti Gustaf Estlander, rakennusvuosi 1912.

Meidän asuessamme Ullanlinnassa Korkeavuorenkadulla Sillin korttelissa lähellä oli monia 1800-luvulla rakennettuja kauniita taloja, esimerkiksi 1888 valmistunut Ohrana Punanotkonkadun ja Korkeavuorenkadun kulmassa Kultakalan korttelissa. Arkkitehti oli Axel Högberg.
Korkeavuorenkadun toisella puolella Kultakalan korttelissa on Karl Hård af Segerstadt ja Bertel Jungin suunnittelema Kihlmanin talo (1898).

Sillin korttelissa on myös kaunis vihreä talo, "Korkeavuori" (Vilho Lekman, 1908)

maanantaina, syyskuuta 07, 2009

Korkeavuorenkatu 10 Helsinki




 Asuimme ylimmässä kerroksessa, kuin ullakolla. Tästä kuudennen kerroksen näköalapaikasta otin suurimman osan Helsinki-valokuvista saatuani digikameran. Kerran vaelsi ikkunan ohi joukko pieniä pilviä, toisen kerran hyvin erikoinen leija. Ilotulituksetkin nähtiin ikkunoistamme.

Asuimme kaksikymmentä vuotta mieheni virka-asunnossa Ullanlinnassa Korkeavuorenkadulla Sillin korttelissa. Ensimmäiset kymmenen vuotta tämä kotimme oli vanhan ajan suuri virka-asunto, melkein 300 neliötä. Käytäviäkin oli 60 neliötä. Eksyimme alkuaikoina, kun harhailimme tyhjissä huoneissa. Mieheni kollega varoitti: Menette vararikkoon pelkästään verhojen ostossa. Hän ei tuntenut meitä, sillä ostimme verhot ja suurimman osan huonekaluista kirpputoreilta.

Verotus virka-asunnoissa on ollut jo jonkin aikaa pääjohtajien tulojen mukaan laskettuna, joten verotus piti meidät köyhinä, otettiinhan virka-asunnon arvoa vastaava vero mieheni rahapalkasta, joka ei ollut pääjohtajien palkan suuruusluokkaa. Päätimme sittenkin muuttaa tähän asuntoon, sillä olimme juuri palanneet Kanadasta. Mieheni ja minun tuloilla olisimme voineet ostaa Helsingistä vain yksiön. Meillä ei ollut - eikä ole edelleenkään - omistusasuntoa ja perheessämme oli kolme opiskelijaa ja pian myös näiden puolisot asumassa. Tilapäisesti asunnossa ovat asuneet myös muutamat lähisukulaiset, tietenkin ilmaiseksi, sillä eihän virka-asunnossa voi pitää vuokralaisia.

Tässä virka-asunnossa asui aikoinaan muiden muassa 1930-luvulla tunnettu henkilö Paavo Virkkunen, oman työnsä lisäksi mm opetusministeri ja eduskunnan puhemies. Se oli varmaankin suurten juhlien aikaa. Se oli myös sitä aikaa, jolloin virkamiesperheissä oli sali salin perään, isällä edustava työhuone, lapset sullottuina tyttöjen ja poikien huoneisiin kerrossänkyihin, nuoret herrat eli opiskelijapojat- myös sukulaispojat - nukkumassa saleissa sermien takana, keittäjä pienessä palvelijanhuoneessa ja sisäkkö keittiön nurkassa koottavassa vuoteessa.

Vaikka talo on rakennettu 1930-luvulla, sen alkuperäisten asuntojen pohjapiirros muistutti 1700-luvun pappiloiden ja kartanoiden pohjapiirrosta. Puuttuivat vain keittiönveranta ja vierasveranta, joiden tilalla olivat keittiönporras ja paraatiporras hisseineen. Keittiön portaasta pääsi alas kellariin ja ylös vintille, samoin näköalaparvekkeelle, josta olen ottanut muiden muassa kuvasarjan ensilumesta Helsingin katoilla.


Koti Korkeavuorenkadulla 1989-2009

Lapsemme ja heidän puolisonsa opiskelivat ja tekivät töitä tuossa asunnossamme, poika valmisti "Pariisin vuodenajat" taidenäyttelyn Ranskan kulttuurikeskukseen, kuvanveistäjäminiä näyttelyn veistoksistaan, sisareni tutustui helsinkiläiseen dementiapotilaiden hoitoon gerontologian opintojensa vuoksi, nuori lähisukulaiseni aloitti uran UM:ssä, mieheni kirjoitti työn ohella kaksi väitöskirjaa, joista toinen julkaistaan vuodenvaihteessa.
Tässä asunnossa pidettiin tyttäremme häät, ja miniämme sukulaiset olivat vierailulla useana vuonna.

Kirjoitin 1900-luvun alun taloja, Helsingin kattoja ja vaihtelevia pilvimuodostelmia ja iltaruskoja ihaillen kuusi historiallista nuortenkirjaa sekä yhden romaanin, jota ei ole vielä julkaistu. Paljon muutakin tekstiä on syntynyt, julkaisematonta ja julkaistua, myös lehtijuttuja.

Oikeastaan kirjoitin romaanin "maanpaossa" Kalliossa, jonne kaikki talon asukkaat siirrettiin vuosituhannen vaihteessa pitkällisen putkiremontin ja peruskorjauksen ajaksi (kaksi muuttoa samana vuonna). Asuntomme pieneni sadalla neliöllä, olohuoneesta tehtiin kaksi huonetta, meille makuuhuone ja työhuone miehelleni.


Meille jäi asunto, joka oli keinotekoisesti katkaistu isosta vanhanaikaisesta asunnosta, joka oli toiminut hyvin - käytäviä lukuunottamatta. Nyt meillä oli makuuhuoneissa kolmet pariovet ja työhuoneessa kaksi pariovea. Toisella tavalla jaettuna asunnosta olisi tullut varmaankin toimivampi. Entisen salin ulkonurkka on niin kylmä, että siinä oli voinut pitää aikaisemmin vain kirjahyllyjä. Pyysimme nyt vaatekaapit siirrettäviksi sille seinälle, ja vaatteet ja liinavaatteet olivat viileitä, kuin aitanorrelta otettuja.

Parasta tässä asunnossa ovat olleet loistavan kulttuurinäköalan lisäksi korkeat huoneet ja - mukavat naapurit. Se oli ystävällisten ihmisten talo, jossa tervehdittiin naapureita hymyillen, juteltiin kun ehdittiin.

Eniten taidan kuitenkin ikävöidä erästä parsakaalin muotoista vanhaa lehmusta, jota olen kuvannut usein.

Kuten jokainen muuttamisen kokenut tietää, muuttaminen on kallis ja sekä henkisesti että fyysisesti raskas juttu. Työ ja touhu jatkuu. Kirjoitan tätä töölöläisessä erkkerissä muuttolaatikoiden keskellä. Kaksi orkideaa on kukassa, kolmas juuri alkamassa kukinnan.