Näytetään tekstit, joissa on tunniste kommentit.. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kommentit.. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, tammikuuta 04, 2013

Kommentti: Rakas kamala Suomi, no ainakin Helsinki

Pohjois-Esplanadi

Rakastan Suomea ja Helsinkiä. Kesällä maailma tulee Helsinkiin. Se on silloin parhaimmillaan, kuin lupaus tulevaisuudesta, monikulttuurisesta suvaitsevaisesta Suomesta. Matkustan ulkomaille niin usein kuin voin ja voisin asua muuallakin. Saatan vielä muuttaa jonnekin muualle. Mutta täällä on kotimaani, jota kannan aina sydämessäni - halusinpa tai en.

Kommentti Leena Lumi -blogiin. Siellä oli jo 110 kommenttia ennen tätä.

En jaksa lukea kaikkia kommentteja. Mieleen ovat tulleet seuraavat havainnot:

Eihän" jytky "ole syy rasismiin, vaan seuraus vuosikymmenien eristyneisyydestä johtuneesta ja yleisesti hyväksytystä törkeästä rasismista, maan tavasta pilkata erilaista ihmistä.  Nyt vaan sanotaan ääneen, mitä on ennen kuiskailtu. Toisaalta se johtuu siitä, että kukaan ei ole kuunnellut vuosikymmeniin tavallisen kansan järkeviäkään toiveita esimerkiksi siirtolaispolitiikasta.

Suomi eli kauan suomettumisen ajan vaikenemiseen tottuneena. Vanhemmat ihmiset eivät olleet koskaan saaneet esittää julkisesti kritiikkiä esimerkiksi äärivasemmistolaisesta politiikasta, jota pursusi mediasta. Vain Amerikan haukkuminen oli sallittua TV:ssäkin. Itäisessä naapurissa tekniikka kukoisti, viljapellot lainehtivat ja taivas oli tullut maan päälle, mikäli uutisiin oli uskominen. Muuta mieltä ei saanut olla, jos halusi olla salonkikelpoinen.

Suomella on kasvukipuja. Eristäytyneen maan pitää muuttua monikulttuuriseksi eurooppalaiseksi maaksi. Se ei käy nopeasti.

Läksin suomettumista ja neuvostokommunismiin hullaantuneita pakoon Kanadaan yhdeksäksi vuodeksi perheeni kanssa. Kaikki Kanadaan niinä vuosina muuttaneet oli valittu tiettyjen pisteiden mukaan, joita sai ammattikoulutuksesta, kielitaidosta ja siitä, olisiko juuri heille sopivia töitä tarjolla. Sanottiin, että sen vuoksi siirtolaisia ei vihattu, he olivat toivottuja.

Katsottiin, että jokainen siirtolaisperhe oli lahja Kanadalle, sillä se työllisti suuren joukon ihmisiä. Erikseen olivat poliittiset pakolaiset. Heidät valtio otti vastaan avosylin, antoi starttirahan ja järjesti työpaikan. 60% Toronton lapsista ja nuorista puhui kotonaan muuta kieltä kuin englantia, jolla käytiin koulua. Kaikilla uskontokunnilla oli kokouspaikkansa, temppelinsä, kirkkonsa ja synagoogansa. (Iäkkkäiden vanhempien muuttoa Kanadaan suosittiin, mutta perheiden yhdistäminen on  tietääkseni koettu ongelmaksi myöhempinä aikoina.)

Elin monikulttuurisessa monimiljoonakaupungissa, jossa ketään ei pilkattu ihonvärin tai uskonnon vuoksi. Naapurimme edustivat kaikkia rotuja ja uskontoja. Meillä oli hyvät kohteliaat välit, vaikka oli tavallista, että vanhempien siirtolaisten lähipiiri muodostui oman kulttuurin edustajista. Lastemme lähimmät ystävät koulussa olivat kiinalaisia. Ihonväriin ei kiinnitetty yleensä ollenkaan huomiota.

Asuimme vaatimattomalla alueella vuokralaisina ja suurin osa naapureistamme oli paennut kommunisteja, vanhempi polvi natseja. Kotimaata arvostettiin. Kanadalainen sai olla samalla aikaa isänmaallinen omalle kotimaalleen, olla vaikkapa suomalainen tai ukrainalainen. Kenenkään uskonnollisia tapoja ei pilkattu. Kukaan ei sekoittanut juutalaisten ympärileikkausta tyttöjen silpomiseen. Muutkin kuin juutalaiset teettivät pojilleen ympärileikkauksen lapsen syntymän jälkeen sairaalassa, sillä sen uskottiin vähentävän naisten syöpiä.

Paluu Suomeen vuonna 1988 oli järkytys. Ihmiset olivat töykeitä, juopuneet virtsasivat kaduille, nuoret kauniit tytöt kiroilivat raitiovaunuissa ja makasivat oksennuksissaan Esplanadipuistossa vappuna. En ollut nähnyt sellaista missään Pohjois-Amerikan suurkaupungissa, joissa matkustimme kesäisin. Eräs newyorkilainen nuori mies sanoi, että Suomen vappu oli kuin Danten inferno.

Lehdistö ja TV-ohjelmat pilkkasivat kaikkia uskontoja ja monia kansanryhmiä. Muualla Suomessa oli varmaankin erilaista kuin Helsingissä, on ollut varmaankin aina.

Minusta Suomi on alkanut vähitellen muuttua tällä vuosituhannella eurooppalaiseksi maaksi, mutta olen kokenut että Keski-Euroopan entiset kommunistien miehittämät maat ovat enemmän länttä kuin Suomi.

Miksi sitten tulin Suomeen ja olen edelleen Suomessa?  Tulin kielen vuoksi ja tunnesyistä. Pidän Helsingistä. Uskon, että kaikki muuttuu paremmaksi, kun vihdoinkin voidaan puhua ja ehkä opitaan väittelemäänkin herjaamatta toisia.