Näytetään tekstit, joissa on tunniste kommunismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kommunismi. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, heinäkuuta 18, 2015

Jouduin DDR-museoon

DDR -museum in Wittenberg, Germany

Keräsin vuonna 2010 Berliinissä ja Wittenbergissä aineistoa kirjaani Lucia ja Luka (2013). Wittenbergin vanha keskusta oli kuin 1500-luvun ulkomuseo, ja hotellimme vieressä oli museo nimeltä Haus der Geschichte arki DDR:ssä, ks. kuvakansioni). Luulin sitä ensin satumuseoksi tuon yllä olevan kuvan vuoksi. Museo kertoi ainakin vielä vuonna 2010 DDR:n arjesta, lähinnä siitä mitä kansalla oli todellisuudessa.
 En tunne DDR-nostalgiaa, sillä inhosin DDR:ää.  Mutta olin utelias näkemään museon.
Vrt. esim. Selina Vuohela: Aatteen muotoilemat. Antiikki ja design. 3B/2015 Retroilu.
tänään HS/Uutiset: Etyk muutti Itä-Euroopan--

Etuoikeutettu luokka asui näin Itä-Saksassa

Ihanne ja todellisuus. "Ei meillä tavallisilla ihmisillä ollut koskaan tällaista, ", selosti oppaamme, herttainen rouva, joka oli elänyt tuossa kommunistisessa valtiossa. Kun kysyin häneltä, miten hän kesti ne vuosikymmenet, hän sanoi "Minulla oli niin ihanat lapset". Taisimme vähän kyynelehtiä.

770

Meillä oli kotona tuollainen vesihana ja tuollainen pyyheteline keittiössä, kerroin oppaallemme, ja meillä alkoi olla hauskaa.  1950-luvun alussa oli Suomessa hyvin vaatimatonta. Huonekalut olivat 1920- ja 1930-luvulta, ja DDR:ssä ne olivat sellaisia paljon kauemmin. Aika pysähtyi. Vanhat tavarat olivatkin museossa kauneimpia. On peseytymisvälineitä, astioita, helloja. Museota leimasi kuitenkin ankeus. Sellaista elämän kerrotaan olleen noina vuosikymmeninä. Mutta olihan heillä onneksi vanhat kauniit kaupungit jäljellä kommunismia edeltävältä ajalta.


Itä-Saksa

Nuori mies aamupalalla


826

Mitä kuunneltiin radiosta?

748 DDR
Kaupassa

842
Lastentarha

Toys in DDR

Leluissa elää kukin aikakausi. Lapsille haluttiin tietenkin mahdollisimman onnellinen lapsuus.

Esineistö oli noin vuosilta 1920-1990.  DDR 1949-1990.
Museo on laajentunut ja tullut hienommaksi.
"En missään nimessä ihaile itäsaksalaista yhteiskuntaa, mutta on mielenkiintoista nähdä, ettei totalitarismi ja kaikenkattava kontrolli kuitenkaan täysin nitistänyt ihmisten luovuutta", DDR-muotoilun tutkija Juha Järvinen kirjoittaa.


751

Halpoihin muoviesineisiin tavallisella kansalla oli nähtävästi varaa.


DDR, ideal man:  a Chemist

DDR halusi teollisuusmahdiksi kemianteollisuuden avulla. Ihanneihmiseksi tuli "poreilevia koeputkia katseleva kemisti", kertoo DDR-muotoilun tutkija Juha Järvinen Antiikki ja Design Retroilu- lehdessä  2B/2015. Kuvassa tsekkiläisen Olomoucin keskiaikaiseen kelloon laitettu uusi pyhimys.

DDR- ihmisen arki ei ollut länteen myytävän designin kaltaista, vaan vanhaa ja kulunutta, porvarillisen menneisyyden rakastettua perintöä.

Berliinin DDR-museo on suurempi ja hienompi  ja kertoo myös ihmisten arjesta. Siellä ei tullut käytyä, vaikka olin kaksi viikkoa Berliinissä.

keskiviikkona, marraskuuta 12, 2014

Berliinin muuri

Berliinin muuri

I took these photos in November 2010 in Berlin. Otin kuvat marraskuussa 2010.


Berlin Wall

the map

Berliinin muurin uhreja


Berlinin muurin uhreja


Berliini2 157

Nuorten turistien ihmettelyä


Berlin in 2010

Glad it is gone

DDR-nostalgiaa WittenbergissÄ : DDR -museum http://blogisisko.blogspot.fi/2013/05/kommentti-ddr-nostalgiaa.html


Photos of the Berlin wall in a German blog:

Kuvia saksalaisessa blogissa muuriin vaiheista

Thank you. Danke schön!

Saman bloggaajan kuvia graffitista /katutaiteesta Berliinissä.
Berlin Street Art
http://you-wee-because.blogspot.de/2012/04/berlin-street-art.html

perjantaina, lokakuuta 31, 2014

Näin painajaisunta

Happy Halloween!

Halloween-lyhty Pietarissa lokakuussa 2013
Luin lehden aamulla aikaisin. Menin vielä nukkumaan ja näin painajaisunta isosta vihaisesta karhusta. Johtuiko se tästä Kuukausiliitteen kuvasta vai eräästä otsikosta Hesarissa? 
Niin, ja mitä on kuvassa? (karttalöytö: Sota-arkistosta löytynyt kartta, joka esittelee vuonna 1939 kaavailtua sosialistista suur-Suomea.)
http://www.hs.fi/kuukausiliite/a1414555952183

sunnuntaina, lokakuuta 14, 2012

Kommentti

IMG_1444

Krakowassa sai kiertää katsomassa natsien ja kommunistien jälkiä

Kommentti kirjailija Anita Konkan blogiin.
Kiitos tästä kirjoituksesta, Anita. Kun luin Makinen Ranskalaisen Testamentin, ihmettelin, miksi hän ei ollut katkera vaikka hänen lapsuutensa ja nuoruutensa oli mennyt Neuvostoliitossa. Hän oli varmaankin silloin hurmiossa, kun oli päässyt Ranskaan. Ehkä katkeruus pääsee pinnalle nyt vanhempana.

Asuin melkein koko 1980-luvun Torontossa Neuvostoliitosta ja sen miehittämistä maista paenneiden ihmisten naapurina. He olivat surullisia tai katkeria. Ainoa toivo oli lapsissa ja lapsenlapsissa.

On varmaankin ihmisiä, joiden ammatti tai ideologia oli sellainen, että he eivät niin paljon kärsineet. Toisaalta olen ollut viime vuosina viikkokausia Kroatiassa ja Tsekissä. Kyllä ne ihmiset ovat kkaikki kärsineen näköisiä. Mutta nuorissa on nykyään valtavaa energiaa. Vanhemmissa ihmisissä näkee, että heiltä oli siivet leikattu nuoruudessa.

Mieleeni tulee eräs entisestä "Itä-Euroopasta" kotoisin oleva kirjailija, jonka kuulin laulavan 1980-luvulla Kanadassa toimittajien matkalla. Mitään toivoa ei vielä näyttänyt olevan. Hänen laulunsa oli niin kuin haavoitetun linnun huuto. (Hän oli kookas, harmaatukkainen komea mies, suku oli ollut korkeassa asemassa ennen vallankumousta. Hän oli asunut Ranskassa ennen muuttoaan Kanadaan.)

P.S. Anita kertoo blogissaan myös toisesta kirjailijasta, joka käsittelee noita Venäjän historian karmeitakin vaiheita huumorilla. Ainakin romaanissaan.

tiistaina, heinäkuuta 10, 2012

Jotta emme unohtaisi. Czeslaw Milosz: Vangittu mieli

Miimikko


"Ihmisten välillä siellä vallitsevia suhteita on vaikea kuvata muuksi kuin näyttelemiseksi, sillä erotuksella, että tapahtumapaikkana ei ole teatterinäyttämö vaan katu, toimisto, tehdas, kokoussali ja jopa oma koti. Se on suurta taidetta, joka vaatii älyllistä valppautta. Ei riitä, että arvioi jokaisen sanan mahdollisten seuraamusten kannalta ennen kuin päästää sen suustaan. Myös väärinajoitettu hymy tai vääriä asioita ilmaiseva katse voi herättää vaarallisia epäilyksiä ja moitteita.

 --Idän ihminen järkyttyy suuresti tullessaan länteen. Ihmiset käyttäytyvät täysin rennosti, heissä ei näy jälkeäkään tuosta sisäisestä keskittyneisyydestä, jota kuvastaa maahan luotu katse tai levottomina pälyilevät silmät. Lännen ihmiset puhuvat mitä sylki suuhun tuo ja nauravat äänekkäästi".

Luvusta 'Ketman' kirjassa Czeslaw Milosz: Vangittu mieli (1953, suom. 1983), joka kuvaa älymystön elämää kansandemokratioissa. 
Czeslav Milosz (1911-2004 Krakovassa), diplomaatti ja kirjailija, sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1983.


Kuvassa miimikko Krakovan vanhan kaupungin torilla.  Alla Berliinin muuria on jätetty muistuttamaan menneestä. Photos: Anna 
Amnell



Berliinin muuri

sunnuntaina, heinäkuuta 08, 2012

Kolejka, 'jono', peli kommunistitaloudesta


Photo: Marta Malesińska (Wikipedia) 
Puolalaiset tutkivat natsien ja kommunistien aikoja ja informoivat niistä (Institute of National Remembrance eli IPN. Viimeisintä on peli Kolejka eli 'jono'.  Tässä kuvassa vessapaperijono Puolasta.

Tämä peli leviää (HS.fi) maailmalla. Puolalaisten keksimä peli Kolejka (france24, in English)
Maailman tylsimmäksi peliksi sanottu peli, jossa jonotetaan ja jonotetaan.


Pelataan Kolejkaa

torstaina, kesäkuuta 03, 2010

Kommunismi ja kauneus


Map: Orlovic. Brijunin (Brijonin) saaristo oli Titon yksityinen loma-alue. Keskellä suurin saarista, jossa Titon huvila sijaitsi. Saarella oli myös puisto, johon Tito sijoitti lahjaksi saamansa eksoottiset eläimet.

Väitin Häivähdys punaista - kirjoituksessanni, että kommunismiin ei kuulu kauneus. Mutta olin jossain määrin väärässä. Kauneus kuului kommunistijohtajille, mutta ei kansalle.

Tänään katsoin erästä matkailuvideota Istriasta, joka on eräs Euroopan kauneimmista seuduista. Jugoslavian diktaattori, kommunistinen presidentti Josip Broz Tito vietti vuodesta 1945 kuolemaansa eli vuoteen 1980 joka vuosi kuusi kuukautta Istriassa kuvankauniissa Brijonin saaristossa, jonne hänelle rakennettiin kesäresidenssi. Tämä seutu on myös mantereen puolelta äärettömän kaunista, kuten itsekin näin kaksi vuotta sitten Istrian matkallani.

Entinen vallankumouksellinen bolshevikki ja Venäjän kommunistisen puolueen jäsen, Stalinin komentoon kyllästynyt Tito vietti Valkoisessa huvilassaan niin ylellistä elämää, että "kapitalistiset miljonäärit olisivat voineet sitä kadehtia", kuten eräässä matkaoppaassa sanotaan. Hänen luonaan vieraili saaristossa 100 valtionpäämiestä kuten Indira Gadhi, joka toi hänelle tuliaisiksi kaksi norsua - mutta myös kuuluisuuksia kuten Sophia Loren, Gina Lollobrigida, Elizabeth Taylor. Titon kuoltua vuonna 1980 Brijonin saaristosta tehtiin kansallispuisto.

Myös Urho Kekkonen kävi Brijonissa. Serbialainen diplomaatti kertoo kiinnostavassa muistelmassaan, että Kekkonen vieraili Titon luona myös Bugojnossa manner-Jugoslaviassa, nykyisessä Kroatiassa, jossa heille järjestettiin mahdollisuus metsästää ja ampua karhu, kumpikin omalla alueellaan. Tito onnistui, Kekkonen ei.



P.S. Balkanilla näki niin selvästi kommunismin aiheuttamat vauriot ihmisille ja heidän ympäristölleen. Näki myös, että me suomalaiset olemme tässä mielessäkin itä-eurooppalalaisia, vaikka emme kärsi sitä myöntää.

keskiviikkona, kesäkuuta 02, 2010

Häivähdys punaista

Näköala erkkerin ikkunasta on muuttunut. Lehmukset ovat puhjenneet lehteen. Alakulmassa näkyy pilkahdus punaista. Ollaan Töölössä, jossa asuvat sanomalehden mukaan myös Lipponen ja Tuomioja. Uskoisin kuitenkin heidän asuvan Etelä-Töölössä, josta modernismi ja sosialismi eivät ehtineet tuhota koristeellisuutta ja vanhanaikaista kauneutta ja tyylikkyyttä.

Parhaimmillaan modernismi voi toki luoda kauneutta. Rumista rakennuksista syytetäänkin yleensä kapitalismia, jossa kaikki halutaan tehdä mahdollisimman halvalla. Varmaan näinkin on.

Mutta kaksi pitkää lomamatkaa Balkanin maihin ovat olleet tehokasta havainto-opetusta siitä, mitä kommunismin vuosikymmenet tekivät sielläkin ympäristölle. Vanhan ajan rakennukset ovat kauniita ja tyylikkäitä, mutta marksilaisen maailmankuvan vallitessa luodut talot ankeita, jotkut suorastaan karmeita. Zagrebissa kerrottiin, että sosialismin tultua maahan työläiset lähetettiin hakkujen kanssa katujen varsille poistamaan porvarilliset koristeet pois 1800-luvun ja 1900-luvun alun rakennuksista!

Tietääkö joku, miksi sosialismiin ja kommunismiin liittyy rumuus, huono design? Onko sen taustalla jokin idea? Pitääkö se kansan katkerana ja kateellisena? Jos kommunistiset valtiot olisivat luoneet kauniita ja mukavia rakennuksia kansalle, se olisi uskonut ehkä asuvansa maanpäällisessä paratiisissa. Ehkä kansa olisi ollut liian tyytyväistä ja alkanut nauttia elämästään.
Posted by Picasa

maanantaina, toukokuuta 17, 2010

Ihmettelyä Itä-Euroopassa: junat

Serbia
Kuva: Anna Amnell
Tällaisiakin junia näki. Belgrad, kommunismin aikainen juna. Matkustmme eräällä näist vanhoista junista makuuvaunuss Belgradista Zagrebiin.  Se oli aikamoine järkytys.

lauantaina, marraskuuta 24, 2007

Viihderomaanit ja poliittinen historia



Punainen neilikka- romaanisarja syntyi Ranskan verisestä vallankumouksesta. Kirjoitetaanko joskus viihderomaaneja Suomen sisällissodasta/vapaussodasta/kapinasta, niin kuin sitä nimitetään tai lähihistoriasta, 1960- ja 1970-lukujen vaikutuksista?



Kommentti 24.11. 2007

Olisi aivan ihanaa, jos tuo vaihe Suomen lähihistoriaa [1960- ja 1970-luku] voitaisiin pyyhkäistä pois noin vain. Mutta valitettavasti ei näin ole.

Historian kriisivaiheet ovat usein aiheena viihdekirjoissakin. Ajatellaan vaikkapa sarjaa "Punainen neilikka". Taustalla on verinen historia, mutta siitä syntyy historiallinen romaanisarja, joka on viihdyttänyt ihmisiä jo yli 100 vuotta.

Viimeisimmässä "Punainen neilikka" -elokuvassa olin näkevinäni vakavan pohjavireen: on traagista, kun veli taistelee veljeä vastaan, ja sisaret myös omilla keinoillaan.

Niinpä Suomen historian tragedioistakin tullaan kirjoittamaan niin kauan kuin tarinoita kerrrotaan. Ehkä kestää kuitenkin kauan ennenkuin niistä kirjoitetaan vauhdikkaita seikkailuromaaneja tai romanttista viihdettä.

Ellis Peters, naiskirjailija hänkin, kertoo eräässä historiallisessa romaanissa, Veli Cadfael-kirjassa, kuinka vanhojen soturien haavat saattavat aueta vielä vuosia taistelujen jälkeeen.

Näin on myös niissä henkisissä haavoissa, joita suomalaisiin syntyi 1960- ja 1970 -luvun Suomessa. Parantumista tapahtuisi paremmin, jos vallitsisi oikeudenmukaisuus, rehellisyys ja avomielisyys myös Suomen kirjallisessa maailmassa.

Menestyneiden viihderomaanien kirjoittajat eivät ole kana-aivoisia bimboja, vaan yleensä hyvin älykkäitä ja jopa oppineita naisia. Pidetään mielessä, että parhaat hömpän helmetkin ovat syntyneet samalla tavalla kuin muutkin aidot helmet, kärsimyksestä.

"Tuulen viemää" syntyi suuresta tragediasta, sisällissodasta. Vielä nykyään Gettysburgin kedoilla voi tuntea "veren hajun", kärsimykset ja kuoleman. Ja tuo aika vaikuttaa vieläkin Amerikan historiaan ja sen kautta maailmanhistoriaan.

maanantaina, helmikuuta 26, 2007

Pitäisikö kouluissa kertoa kommunismin kauhuista?

Pitäisikö kouluissa kertoa kommunismin kauhuista? -keskustelu. (HS.fi)

"Pitäisikö kouluissa kertoa kommunismin kauhuista?"kysyy Hesari tänään 26.helmikuuta 2007. Keskustelu liittyy kielitieteilijä Jaakko Anhavan tämänpäiväiseen puheenvuoroon Hesarissa. (Jaakko Anhava: "Punainen tuho on länsilukeneiston tabu" HS/Kulttuuri/Puheenvuoro 26.2.2007.)

"Uusimmassa Parnassossa 1/07 virolaissyntyinen [sic]kirjailija Sofi Oksanen kummastelee: 'Miksi hakaristi täyttää ihmiset kauhulla mutta sirppi ja vasara saa nauramaan?' Miksi agitprop-laulujen konsertit virittävät nostalgiaa, kun natsilaulukonsertista saisi syytteen?"

Anhava jatkaa, että sekä Sofi Oksanen että entisiä puoluetovereitaan moittinut Siimeskin "soimaavat ennen kaikkea taistolaisia, joiden taakse muu 1960-70-luvun vasemmisto yhä saa lymytä' nuo pilasivat kaiken' -hengessä."

Jaakko Anhava muistuttaa siitä, että " Maoa ihaili 1960-70-luvulla lähes koko vasemmisto, mutta vain ani harva on julkisesti katunut tämän tyrannin ylistystään, saati sitten joutunut siitä tilille".

Yleensähän sivistyneistö ja taiteilijat ovat sananvapauden soihdunkantajia. Miten Suomessa?

Anhava kirjoittaa: "Oksanen ehdottaa, että kun päättäjien suun tukkii kauppapolitiikka, taiteilijoitten tulisi rikkoa kommunismin hurmevaltaa ympäröivä hiljaisuus. Mutta hän taluttaa pukkia kaalimaan vartijaksi: aivan liian suuri osa taiteilijakuntaa - mitä kantaaottavampia, sen innokkaammin - odotti 1960-80-luvulla länsimaiden perikatoa, ja illuusioiden romahdettuakin lukuisia heistä, muitakin kuin kommunisteja, yhä karvastelee lännen voitto."

Pahinta on, että "Nykynuorilta alkaa unohtua, mikä oli Neuvostoliitto", kirjoittaa Anhava.

Mutta mitä tapahtuu kirjailijalle, joka uskaltaa muistuttaa Suomessa kommunismin kauhuista? Ainakin Kiiltomadossa minua kehotettiin pari vuotta sitten hoitoon, pilkattiin ja nettikivitettiin, ja Kiiltomadon silloinen (osittain nykyinen) toimitus hyväksyi kaiken. Sitä ei olisi uskonut, jos ei olisi kokenut. Joskus täytyy ihan katsoa kansioita, joihin tulostin ne keskustelut.

Ja mikäänhän ei ole muuttunut. Lehdistö kirjoittaa jatkuvasti ihannoivia kirjoituksia 60-70-lukulaisista ja heidän suvuistaan, heidän tuotantoaan kanonisoidaan kiireellä ja tuetaan kaikin tavoin. Suomi on tässä suhteessa outo maa. Neuvostoliiton ruplat eivät menneet todellakaan hukkaan suomalaisen sivistyneistön aivopesussa, sillä se torjuu edelleen karun totuuden: Kommunistien tuhoamiskoneisto tappoi miljoonia enemmän kuin natsien vastaavat toimet. Kummatkin pitäisi tuomita.

Lue Anhavan kirjoitus tämän päivän Hesarista. Osallistu keskusteluun.

P.S. Olen toki kirjoittanut samasta aiheesta jo aikaisemmin, mutta optimistisemmin.

"Kun aloin kirjoittaa Auroraa, ajattelin, että sitä ei julkaistaisi Suomessa - kertoohan se sortovuosista. Miten onkaan maailma muuttunut tänä vuonna. Nyt Auroran voi julkaista vaikka Tartossa ja Pietarissa." (Kirjakauppalehti 1991 syksy, esikoiskirjailijoita, nimellä Pirkko Pekkarinen)

Kuvittelin, että Suomen kirjallisissa piireissäkin iloitaan tilanteesta eli Euroopan vapautumisesta kommunismin ikeestä. Kuinka erehdyinkään!

ja vuonna 1996:

"70-luvun radio ja televisio olivat niin 'punaisia', ettemme hankkineet kumpaakaan. Äänilevyjä ja kirjoja eri kielillä lainasimme ostoskärryittäin. --
Graduni Narnia-kirjoista valmistui ja tunsin halua aloittaa vihdoin itsekin kirjoittamisen. Mutta 1970-luvun suomettunut Suomi oli tullut henkisesti hyvin ahtaaksi. Kirjoitin kuitenkin yhden lehtijutun Suomen Kuvalehteen. Muutimme Kanadaan --

Ensimmäisen Aurora-kirjan ilmestyessä vihdoin vuonna 1991, maailma oli yhtäkkiä muuttunut. Koti-Suomikin on sen jälkeen alkanut hitaasti avartua, ikkunoita ja ovia avataan. " [Tuo oli vielä vuonna 1996 kovin optimistisesti kirjoitettu.]

Kun koti kävi ahtaaksi. Luovaa iloa. Suomen Nuorisokirjailijoiden 50-vuotisjulkaisu 1996. Nimellä Pirkko Pekkarinen.

Kiinnostavaa on, että minua ei mainita sanallakaan paksussa Suomen lasten- ja nuorisokirjallisuuden historiassa. Kun kysyin miksi, sanottiin: "mutta NN:n piti kirjoittaa Aurora-kirjoista" ja muita selityksiä. Lukijat saavat tehdä omat päättelynsä.

kirjallisuus ja suomettuminen

maanantaina, syyskuuta 26, 2005

Pitäisi voida verrata

Joskus pitäisi voida katsoa sama ohjelma englanniksi ja suomeksi. Voisi verrata. Kiinnostaisi nimittäin, millainen oli seuraavan lastuni kohde "Kirjeitä Karjalasta" englanniksi?

Pienet sävyerot vaikuttavat tällaisessa ohjelmassa. Näkivätkö ja kuulivatko kanadalaiset täysin saman tarinan kuin me, samat painotukset? Englanniksi kuultiin, että se on kuin holokaustitarina. Suomeksi surtiin kommunismin loppua. Holokaustin uhrit eivät sure kansallisosialismin loppua.

Kommentit seuraavan kirjoituksen loppuun, ole hyvä.

sunnuntaina, syyskuuta 25, 2005

Sinisilmäinen ja ihannoiva TV-ohjelma neuvostoliittolaisesta vakoilijasta

Joskus pitäisi voida katsoa sama ohjelma englanniksi ja suomeksi. Voisi verrata. Kiinnostaisi nimittäin, millainen oli seuraavan lastuni kohde "Kirjeitä Karjalasta" englanniksi?

Pienet sävyerot vaikuttavat tällaisessa ohjelmassa. Näkivätkö ja kuulivatko kanadalaiset täysin saman tarinan kuin me, samat painotukset? Englanniksi kuultiin, että se on kuin holokaustitarina. Suomeksi surtiin kommunismin loppua. Holokaustin uhrit eivät sure kansallisosialismin loppua.

Kommentit kirjoituksen loppuun, ole hyvä.

Hävetti olla kanadalainen ja suomalainen, kun katsoi National Film Boardin dokumenttia "Kirjeitä Karjalasta" (25.9.2005 TV 1 klo 21.15-22.35) , jossa nuori kanadansuomalainen kommunisti menee Neuvostoliittoon ja päätyy sodan aikana Suomeen vakoilijaksi ja partisaanien tukijaksi.

Itäisessä naapurimaassammekin puhutaan nykyään totuus esimerkiksi partisaaneista. He "terrorisoivat siviiliväestöä" --"ryöstivät ruokatarvikkeita, polttivat taloja ja surmasivat asukkaita --[eräässäkin suomalaiskylässä] nuorin uhri oli kahden kuukauden ikäinen vauva ja vanhin 80-vuotias mies. Oliko siviiliväestön surmaaminen sotilaallisesti välttämätöntä?" kysyy venäläinen Sulo Kirillov (Carelia-lehti 11/2002). Suomalaisia mielipiteitä täältä.

"Kirjeitä Karjalasta" oli kommunismin ihailussaan enemmän propagandaa kuin historiaa. Sukuhistoriassa koetetaan tietenkin ajatella kaikki parhain päin, mutta tässä käsiteltiin yleistä politiikka ja historiaa tavalla, jota ei enää uskoisi näkevänsä.