Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotivoimistelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotivoimistelu. Näytä kaikki tekstit

torstaina, tammikuuta 18, 2007

Taukovoimistelua talvella

taukovoimistelu

"Sairauksien riski pienenee merkittävästi kävelemällä, hiihtämällä tai harrastamalla mitä tahansa muuta liikuntaa kaikkiaan esimerkiksi 30 minuutin verran (vaikka 10 minuutin jaksoissa)", kertoi Verkkolehti in Medias Res jo viime viikolla.

Mieheni käy talvisin muutaman kerran viikossa kuntosalilla ja kesällä puistossa juoksemassa viiden kilometrin lenkkejään, jotka päättyvät siihen, että hän juoksee portaat ylös kotiin kuudenteen kerrokseen (huh!). Minäkin juoksin siihen asti, kun polveni olivat kunnossa. Sitten kompastuin lumisessa puistossa, kun juoksin kiireessäni ja iskin polveni maasta törröttävään metalliputkeen.

Onneksi pidän eniten kävelemisestä. Kesällä käymme melkein joka päivä kävelyllä, usein kahdestikin päivässä. Kirpputori on hyvä houkutin. Talvella kaupunki ei ole aina yhtä miellyttävä. Torontossa ihmisiä neuvottiinkin käymään kävelyllä suurissa ostoskeskuksissa, joissa ilma on usein puhtaampaa kuin kaupungilla eikä ole vaaraa liukastumisesta.

Jo monta vuotta sitten omalääkärini sanoi, että päivittäisen liikunnan voi jakaa pikkutuokioihin. Toinen lääkäri sanoi, ettei tietokoneen ääressä saa istua yhtä menoa puolta tuntia kauemmin. Venyttelyä, varpaillaan kävelyä, tietokoneen ääressä kipeytyneiden olkapäiden "kohauttelua" ja käsipainojen nostelua voi tehdä, kun menee juomaan vettä keittiöön tai hakemaan postia. Muutama minuuttikin kuntopyörällä piristää.

Kaapin ovessa on lisää ohjeita voimisteluun. Lempivoimistelusarjani on Kanadan ajalta, sikäläisestä naistenlehdestä leikatut Kanadan armeijan voimisteluohjeet naisille, hyviä venyttelyliikkeitä. Ilmaista, en myöskään tarvitse erikoisvaatetusta. Olisin ihan jäykkä kuin puunukke, jos en voimistelisi.

kuntopyöräni