Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotouttaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotouttaminen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, elokuuta 12, 2018

Siirtolaisuus. Kotouttaminen

Ratsastuskoululla huivi päässä

Ratsastuskoululla Torontossa. At a riding school in Toronto.
It takes lots of time to get used to the new country. Your heart is still in your old country. Own language and ancestors are important. Siirtolaisten ja varsinkin poliittisten pakolaisten elämä on usein hyvin kovaa. Siirtolainen turvautuu omaan ryhmäänsä. Ei hän halua kotoutua mahdollisimman nopeasti uuteen maahan. Tässä asiassa Suomi on tekemässä pahan virheen. Ottakaa oppia maista. joihin on tullut jo satoja vuosia sitten siirtolaisia. #kotouttaminen #siirtolaisuus #pakolaisuus #pakolaiset #immigrants#emigrants #refugees
Sattui ihmeellinen tapaus kerran Torontossa. Minulla oli nuo kansikuvassa olevat vaatteet päällä: intialainen huivi suojaamassa herkkiä korviani, ruskea pitkä samettitakki. Olin menossa siirtolaislehden toimitukseen, joka oli silloin Gerrardkadulla. Kadun toiselta puolen tuli juoksujalkaa iloisesti hymyillen vanha mies. Kyyneleet silmissä hän puhui minulle jotakin jollain vieraalla kielellä. Kun aloin puhua englantia, hän pettyi, mutisi jotakin ja meni nopeasti pois. Olen ajatellut usein tuota tapausta. Hän oli luullut minun olevan kotiseudulltaan jossain Itä-Euroopassa.

(kirjoitin tämän alkujaan Facebook-sivulleni.)

keskiviikkona, maaliskuuta 30, 2011

Taas keskustellaan maahanmuutosta


Tulkaa meille, maahanmuuttajat. Meillä on ainakin lunta!

Kommentti  maahanmuutosta  [Keskustelua käytiin blogissa, jonka kirjoittaja on lopettanut ja sulkenut sen. Onneksi talletan aina tärkeimmät kommenttini.)

Olen asunut 10 vuotta Pohjois-Amerikassa ja seurannut maahanmuuttopolitiikkaa sekä USAssa että Kanadassa vaihto-oppilasvuosistani asti.

USAssa oli vallalla pitkään tuo" kotouttamisaate", jota on realistisemmin nimitetty sulatusuunipolitiikaksi. Sitä oli myös Neuvostoliitossa, joka oli varsinainen kansojen sulatusuuni. Kaikista yritettiin tehdä neuvostoihminen ja tuhottiin kokonaan pienet kulttuurit ja kielet.

Miksi ihmeessä tuollaista systeemiä ihaillaan Suomessa?

Kanadassa on laitettu reilusti perustuslakiin monikulttuurisuus, ja se onnistuu aika hyvin.
Miksi ei oteta mallia Kanadasta?

Tee muille se, mitä toivoisit tehtävän itsellesi. Tee maahanmuuttajille sama, mitä toivoisit tehtävän suomalaisille Ruotsissa ja muualla maailmassa. Anna heidän elää rauhassa.

Klikkaa hakusanaa 'siirtolaisuus' ja lue muita kirjoituksiani siirtolaisuudesta.

Lisää kommenttejani. Lue koko keskustelu linkin kautta


uusi kommenttini:

Miksi oletat heti, että tarkoitin maahanmuuttajan omalla kulttuurilla huonoa käytöstä?
kommentti:
Me suomalaiset olemme juopottelevia epäkohteliaita tuppisuita mörököllejä, joiden maassa puolet avioliitoista hajoaa, teinitytöt juovat itsensä säännöllisesti humalaan ja nuorten tyttöjen itsemurhaluvut ovat Kiinan jälkeen suurimmat. Kulttuurimme on mennyt jostain syystä pahasti pieleen. Ehkäpä meillä on opittavaa maahanmuuttajilta.

jälleen uusi kommenttini:
Oppiminen tapahtuu parhaiten silloin, kun ihmiset elävät yhdessä, koulutovereina, naapureina ja työtovereina ja ovat kohteliaita ja ystävällisiä toisilleen.

Mutta välttämättä eivät hyvin erilaisia uskonnollisia ja poliittisia näkemyksiä omaavat ihmiset halua seurustella jatkuvasti toistensa kanssa koulun tai työn ulkopuolella. Miksi pitäisikään? Jokainen valitsee pienen lähipiirin itse.

Eräs kanadalainen nainen sanoi kerran, että yliopisto ja koulu ovat utopistisia yhteisöjä. Siellä ollaan hyvinkin hyviä ystäviä, mutta valmistumisen jälkeen kukin palaa yhteisöönsä.

Ystävällinen rikkaiselo on ihan hyvä. Jutellaan kun tavataan, kysellään kuulumisia. Ei ihmisellä ole yleensä hyvin monta todellista, läheistä ystävää.

Hyvät tavat ja hymy auttavat.

vielä uusi kommentti:
Vieraan kielen oppiminen on vaikeaa aikuiselle. Olen nähnyt sen opettajana, siirtolaisena tarkkaillessani toisia siirtolaisia Kanadassa ja itse yrittäessäni opetella vaikkapa kiinaa tai venäjää aikuisena.

Täytyy olla hyvin vahva motivaatio, jotta jaksaa nähdä sen vaivan, mitä kielen oppiminen vaatii. Toisaalta esim jotkut diplomaatit opettelevat tarmokkaasti ja nopeasti uuden asemamaansa kielen. Se sujuu nopeimmin yksityisopettajan avulla.

Suomessa on eräs erinomainen asia: alatekstit TV-ohjelmissa!

Lapsethan oppivat kielen nopeasti leikkitovereiltaan ja opettajiltaan. Toivokaamme, että he säilyttävät myös äidinkielensä.

Nämä asiat ovat vaikeita. Suomessa ei ole realistisia käsityksiä siitä, mitä voi tehdä.

Nuori, ja varsinkin oppinut ja kielitaitoinen ihminen on aivan eri tilanteessa kuin vieraita kieliä osaamaton kouluja käymätön ihminen. Toiselta ihmiseltä ei pidä vaatia liikaa. Se on ajattelematonta ja jopa julmaa. Eivät kaikki ole kielellisesti huippulahjakkaita.

Olen nähnyt Pohjois-Amerikassa onnellisia suomalaisia siirtolaisia, joilla on heikko englannintaito, mutta elämä sujuu, kun on oma suomalainen yhteisö, jossa voi toimia vapaa-aikoina.

Toinen ja kolmas sukupolvi muuttuu kielitaitoiseksi, usein kaksi- tai kolmikieliseksi ja uuden kotimaansa täysin toimivaksi jäseneksi. Heillä saattaa olla kuitenkin aivan toisenlainen käsitys perheestä ja suvusta kuin suomalaisilla. Uuden kotimaan kieltä osaamaton isoäiti voi olla erittäin arvostettu suvussa. Hän siirtää lapsille suvun perinteen ja kielen ja antaa lasten vanhemmille mahdollisuuden harjoittaa vaativaakin ammattia.

Kirjakauppa, apteekki ja ravintola Toronton kiinalaisessa kaupunginosassa. Kuva: Anna Amnell

Mieleeni tulee tyttäreni kiinalainen oikomishoitoa antava erikoishammaslääkäri, elegantti nainen, joka työskenteli kotonaan. Kiinaa puhuva arvokas isoäiti toi lapsenlapsen sylissään katsomaan, miten äiti tekee työtään ja tervehtimän minua.

Hiukan nöyryyttä, jotta hyväksymme, että asiat voidaan hoitaa muutenkin kuin pohjoismaisella tavalla. Afrikkalaisten ja aasialaisten tapa toimia kunnioittaa kaikkia ikäluokkia ja koko sukua. Se on lämmintä ja tuottaa tasapainoisia ihmisiä.

perjantaina, huhtikuuta 17, 2009

Elämää kahden kulttuurin välissä

Tutustuin Torontossa moniin korealaisiin. He olivat ystävällisiä ja hyvin käyttäytyviä ihmisiä, jotka koettivat luoda lapsilleen uuden elämän uudessa maassa. Aikuiset elivät itse kahden maailman välillä, enemmän vanhassa kuin uudessa maassa, jossa eläminen oli monessa mielessä nöyrryyttävää ja huonompaa kuin entinen elämä oli ollut. Upseerista, lentäjästä, kotirouvasta, muusikosta oli tullut elintarvikekioskin pitäjä - se oli hyvin yleinen ammatti korealaisten siirtolaisten keskuudessa. Keskustelimme usein kokemuksistamme. He kertoivat mielellään lastensa koulusta, soittotunneista ja yliopistosta, johon toivoivat lapsensa pääsevän opiskelemaan. He toivoivat, että lapset saavuttaisivat ainakin sen elintason, joka vanhemmilla oli ollut kotimaassaan.

Vuonna 1995 ilmestyi amerikankorealaisen Chang-rae Leen kirja "Native Speaker". Olen säästänyt haastattelun, joka oli hänestä tuolloin International Herald Tribunessa. Haastattelun otsikko kertoo, mistä siirtolaisuudessa on kyse: kahden kulttuurin välissä eläminen on tuskallista. ("Living Between 2 Cultures: Pain of Assimilation") Se on tuskallista myös siirtolaisperheen lapsille.

Lee muutti Yhdysvaltoihin 3-vuotiaana, ja hänen isänsä oli psykiatri, joka sopeutui nopeasti amerikkalaiseen yhteiskuntaan ja pystyi tarjoamaan perheelleen hyvän toimentulon. Lee tunsi häpeää ja kärsimystä äitinsä puolesta, jolle muutto ja kielen oppiminen oli vaikeaa. Uuden kielen hallitsemisesta tuli Leelle tärkein asia, ja hän onnistui siinä, tuli arvostetuksi kirjailijaksi. Siitä huolimatta hän tunsi elävänsä ei-kenenkään-maalla vanhan ja uuden maailman välissä. Hän tunsi pettävänsä itsensä ja perheensä. Nyt Chang-rae Lee opettaa luovaa kirjoittamista Princetonissa , ja häntä pidetään eräänä Amerikan johtavista kirjailijoista.

Suomessa puhutaan kotouttamisesta. Kai sillä tarkoitetaan assimilaatiota. Vaikuttaa siltä, että ei ymmärretä, miltä "kotouttaminen" tuntuu siirtolaisesta itsestään, maahanmuuttajasta - niin kuin nykyään jostain syystä sanotaan. Kotouttaminen on jotakin, jota yhteiskunta pyrkii tekemään siirtolaiselle. En pidä siitä termistä enkä siitä asenteesta. Kotiutuminen on eri asia, sitä voi kokea vähitellen ihminen itse, jos hän viihtyy uudessa maassa.

Ihminen ei voi kotiutua noin vain. Vaikka olot uudessa maassa olisivat paljon paremmat kuin omassa kotimaassa, ihminen kaipaa yleensä siitä huolimatta kotimaataan, haluaa ehkä palata sinne, jos suinkin voi ja vaikka tietää, että hän on oleva sielläkin muukalainen, koska on muuttunut niin paljon. Tuntuu, että vain toinen samaa kokenut voi ymmärtää häntä ja tuntuu heti tutulta. Joskus pahinta on se, että ympäristö haluaa lyödä helposti hallittavan leiman ihmiseen, joka on muuttanut maasta toiseen.

Tästä samasta asiasta keskustelin toisen monikulttuurisen kirjailijan, Caryl Phillipsin kanssa, kun hän oli Suomessa PEN-konferenssissa. Vielä tuskallisempaa oli pakolaisrunoilija Mazisi Kunenen eläminen vuosikausia erossa sukulaisista ja ystävistä. Hän kertoi seurustelevansa näiden kanssa unissaan. Nämä siirtolaiset ovat pystyneet käsittelemään sitä, miltä tuntuu olla muukalainen. Heidän muukalaisuutensa, toiseutensa on näkyvää. Ehkä vielä vaikeampaa on sellaisen maahanmuuttajan tai paluumuuttajan osa, joka näyttää samanlaiselta kuin muut, mutta on sisäisesti ehkä vielä enemmän erilainen kuin joku toinen maahanmuuttaja. Vaikeinta lienee niillä, jotka vain hiljaa kärsivät uskaltamatta tai osaamatta puhua siitä, miltä heistä tuntuu.

tiistaina, helmikuuta 24, 2009

Elämän hauraus

Minun on hyvin vaikeaa kirjoittaa mitään tänne omaan blogiini, kun en voi kirjoittaa sitä, mikä on tällä hetkellä ajatuksissani kaikkein keskeisintä: suru siitä, että eräs meidänkin perheelle läheinen nuori ihminen kuoli yllättäen tapaturmaisesti. Sellaisen asian rinnalla kaikki muut kysymykset tuntuvat täysin mitättömiltä.

Internet ei ole sellainen maailma, jossa haluaa puhua herkistä asioista. Niinpä olen kirjoittanut muiden blogeihin kommentteja ajankohtaisista aiheista kuten suhtautumisesta maahanmuuttajiin (Minne on jäänyt sana 'siirtolainen'?)ja pakolaisiin. Koen, että Suomessa asiaan suhtaudutaan joidenkin teorioiden mukaan ilman käytännön kokemusta. Sanoipa mitä hyvänsä maahanmuuttaja- ja pakolaiskeskustelussa, joku suuttuu, usein sellainen henkilö, jolla ei ole mitään omakohtaista kokemusta asiasta.

Edellä mainitsemani nuori henkilökin asui vuosikausia ulkomailla, joten nämä kaksi asiaa liittyvät mielessäni toisiinsa. Olen asunut kymmenen vuotta ulkomailla, ja perheeni jäsenet ovat asuneet eri puolilla maailmaa työn ja opiskelun vuoksi.

Meidän tulisi ajatella Suomeen muuttavia ihmisiä yksilöinä, ihmisinä joilla on oma kielensä, kulttuurinsa, sukunsa ja maailmankatsomuksensa. Heitä ei voi muokata noin vain Suomi-muottiin. En pidä sanasta 'kotouttaminen'. Ihminen tuntee kodikseen vain sen paikan, jossa hän saa olla oma itsensä.

P.S. Euroopassakin on odotettavissa liikehdintää. Luin juuri International Herald Tribunesta, että laman vaikutukset tulevat nähtävästi tuntumaan eniten Itä-Euroopassa, varsinkin Baltiassa, Unkarissa, Kroatiassa ja Romaniassa.