Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapset. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, joulukuuta 21, 2015

Eräänä jouluna olin vähällä olla tiukkapipoinen

Jouluvalot

Oli ensimmäinen joulu Kanadassa. Asuimme pienessä Copper Cliffin kaupungissa 400 kilometrin päässä Torontosta pohjoiseen. Kesä oli ollut hyvin lämmin, tuulikin oli kuuma ja kolibrit lentelivät puutarhassa. Syksy jatkui pitkään lämpimänä. Ruska oli värikkäämpi kuin Suomessa. Siihen ei oikein tottunut.

Kissan turkki tuli hyvin tuuheaksi. Miten se osasi aavistaa, mitä oli tulossa: korkeita lumikinoksia ja yli 40 asteen pakkasia?

Jo kauan ennen joulua ilmestyivät jouluvalot talojen eteen. Ne vaikuttivat räikeältä kitschiltä, sillä lamput olivat kaikenvärisiä, ja niitä oli laitettu sikin sokin. Jollakin oli talon edessä mahtava valoasetelma, jossa joulupukki ajoi reellä. Me päätimme, että emme ikinä hanki tuollaisia räikeitä valoja.
Eräänä päivä nuorin lapsista tuli koulusta synkkänä: 
- Miksi meillä ei ole jouluvaloja? Kaikilla muilla on kotinsa edessä jouluvalot. Olisi iloisempaa tulla kotiin, jos meidänkin talon edessä olisi valot. Lue lisää--Kun meillekin ostettiin jouluvalot


keskiviikkona, elokuuta 12, 2015

Äänenlukeminen kehittää pikkulapsen aivojen toimintaa

Iltasatu

Tiedämme jo, että ääneen lukeminen kehittää lapsen sanavarastoa. Mutta se aktivoi myös hänen aivotoimintaansa. "Resultaten visar att ju mer högläsning som barnen exponerats för under tre- till femårsåldern desto mer aktiverades vissa delar av hjärnan när de fick lyssna på en uppläst berättelse." (linkki myös alkuperäiseen tutkimukseen, engl.) http://www.dagensmedicin.se/artiklar/2015/08/11/okad-hjarnaktivitet-hos-barn-som-fatt-mycket-hoglasning/
(Kuva: Luen vanhimmalle lapselleni. Kuvan otti Aune Kämäräinen)

tiistaina, heinäkuuta 07, 2015

Aivot : kirja, tietokone, meditaatio



”Tiede on jo luopunut käsityksestä, että aivot tulevat valmiiksi suunnilleen kouluiässä. Aivot muovautuvat koko ajan. Se, miten me käytämme mieltämme, vaikuttaa aivoihimme.”
 Jussi Ahlroth: Kannattaisiko meditoida? HS Pääkirjoitus 7.7.2015

Tietokone ja luetut kirjat vaikuttavat myös lasten aivoihin. Suomen tietokirjailijoitten seminaarissa "Tytöt ja lukeminen" vuonna 2007 Turun kirjamessuilla pitämäni esitelmä Miten minusta tuli lukija?   eli Lukijan aivot perustui omiin kokemuksiini lukemisesta ja aivotutkimuksiin, joista olin lukenut. 
http://blogisisko.blogspot.fi/2007/10/lukijan-aivot.html

Pienten lasten aivot ovat samanlaiset kaikkialla maailmassa, mutta kun lapsi oppii lukemaan ja kehittyy hyväksi lukijaksi, hänen aivonsa muuttuvat. Olin oppinut kahdeksassa vuodessa oikeaksi lukijaksi, saman mikä oli kestänyt ihmiskunnan historiassa vuosituhansia ja muuttanut vähitellen ihmisten kulttuurin. Lukeminen muuttaa lukijan, hän on sitä mitä hän lukee, ainakin hänen aivonsa ovat.
Lukeminen muuttaa aivoja. Aivoista tulee tehokkaat tulkitsemaan lapsen oman kulttuurin kirjoitusmerkkejä. Ei ole myöskään samantekevää, lukeeko lapsi kirjoja vai tietokoneen tekstiä.

Esitelmäni samoin myöhemmät kommentit aiheesta herättivät joissakin suoranaista suuttumusta. Klikkaa hakusanaa 'aivot', ja löydät kirjoitukseni tästä aiheesta.


Miten aivot muuttuvat? 
Nythän tästäkin kiistellään: Voidaanko aivoja muuttaa myös anatomisesti? "Meditointi vaikuttaa aivojen toimintaan. Näyttäisi siltä, että se voi vaikuttaa jopa aivojen rakenteeseen", kirjoittaa Ahlroth.

sunnuntaina, kesäkuuta 07, 2015

Neuvostoliiton rikoksia: Tsaariperheen murha

The Romanov Family

Photo: Anna Amnell. Kazanin katedraali oli neuvostoaikana ateismin museo.  Se on jälleen kirkko. Kaksi vuotta vuotta sitten näin venäläisten koulutyttöjen itkevän tsaariperheen ikonin edessä ja suutelevan sitä.
"'Olennaista ovat lapset', sanoo Sverdlovskin alueen kotiseutumuseon osastonjohtaja Nikolai Neuimina. 'Jos pelkkä tsaari olisi tapettu, olisi ajateltu, että kaikkea sitä sodassa ja vallankumouksessa sattuu. Mutta lapset! Ei tälle ole Euroopan historiassa mitään vertauskohtaa.'" Tämä oli kiinnostavin kohta tämän päivän Helsingin Sanomain artikkelissa, joka kertoo tsaariperheen kohtalosta vallankumouksellisten käsissä.


Vuoden 1918 heinäkuussa murhattiin julmasti viisi venäläistä sisarusta,  sairas poika ja hänen teini-ikäiset sisarensa sekä heidän äitinsä ja isänsä, perheen lääkäri ja muuta henkilökuntaa erään talon kellarissa. Kaoottiseksi verilöylyksi muuttunut teloitus suoritettiin bolshevikkijohtaja Vladimir Uljanovin eli  Leninin käskystä.

http://en.wikipedia.org/wiki/Shooting_of_the_Romanov_family

Tänään Helsingin Sanomat julkaisee sekavan artikkelin tsaariperheen murhasta.(Pekka Hakala: Possunotkon salaisuus HS/Ulkomaat 7.6.2015) Kiinnostava tieto oli se, että Venäjän ortodoksinen kirkko ei hyväksy DNA-tutkimuksia, joilla perheenjäsenten viimeinen olinpaikka on selvitetty. Se ei ole ihme, sillä eihän Neuvostoliitto hyväksynyt genetiikkaa. Kenen käsissä on Venäjä, sen hallitus ja kirkko? Ei ainakaan niiden vanhojen mummojen, joiden Hesari sanoo pitävän Vapahtajan kuvaa ja Stalinin kuvaa seinällään. Valta on muualla.


Tsaariperheen haudat

Tsaaariperheen haudat suvun hautakappelissa
Pietarin ja Paavalin linnoitus (kansioni Flickrissä, nimet tarkoittavat Pyhää Pietaria ja Pyhää Paavalia, mutta Venäjällä on ollut myös samannimiset keisarit. Saints Peter and Paul Fortress)

Venäjän keisariperheen hautakappeli





keskiviikkona, kesäkuuta 18, 2014

Miten vauva matkustaa?





Tämä taitaa olla paras kulkuneuvo, jonka olen nähnyt vauvalla:  Sade- ja aurinkokatoksella varustettu selkäreppu, jota kookas isä kantaa. 

Olen nähnyt myös hyvin vaudikasta vauvan ulkoiluttamista, kun filosofi Esa Saarinen juoksi Korkeavuorenkatua lenkille nähtävästi Kaivopuistoon  ja työnsi samalla kaksosiaan lastenvaunuissa.

Kun läksimme lasten pieninä ollessa Savoon kesälomalle, meillä oli mukana parhaimmillaan kolme alle kouluikäistä lasta, matkalaukut, potta muosikassissa ja kaksi isoa pehmolelua, ruskeaa apinaa, jotka seurasivat kaikkialle mukana. Kun vanhin lapsemme pääsi isänsä mukaan Italian matkalle, valmistin hänelle apinankuljetusrepun, sillä hän arveli, ettei voinut erota rakkaasta apinastaan kahdeksi viikoksi. Hän kantoi apinaa selässään muutaman päivän kotona, ja tuli sitten siihen tulokseen, että apina saa jäädä minun hoiviini kuten pikkusisko ja vauvaveli.

torstaina, maaliskuuta 27, 2014

Kommenttejani (FB): leikit ja lelut




Kommenttini: Barbiko aivoton? Barbi on vain leikkiväline. Riippuu lapsesta, mitä Barbie tekee. Barbie voi olla vaikka naispappi tai presidentti.

Lasten leikit heijastavat maailmaa, jossa he elävät. Vanhemmat koettavat järjestää lapsilleen onnellisen lapsuuden, olipa poliittinen systeemi mikä hyvänsä. Vain kiihkoilijat pilaavat lastensa lapsuuden kaiken maailman ismeillä. Kuvia DDR-museosta Wittenbergistä. Oli kiinnostavaa verrata oppaan kanssa lapsuutemme koteja. Paljon oli yhteistä, sillä eivät ihmiset luovu helposti vanhoista tavaroistaan tai perinteisistä leluista.http://www.flickr.com/.../amnellanna/sets/72157633401040474


Myyrällä ei ole ollut koskaan minkään puolueen jäsenkirjaa, vaikka jotkut tyhmät aikuiset niin kuvittelivat.


Barbeja ynnä muuta kamalaa:)
Minä ostin ihan kaikkia leluja. Lapseni olivat kokeneet Kyproksella vallankumouksen ja sodan, kun mieheni oli rauhanturvaajana. Heti kotiin tultua kaksi pienintä repivät vaahtomuovipatjaan kuopan ja sanoivat: Tämä on isin potero. (8-vuotias sanoi: jos isi kuolee, pidän sinusta huolta, äiti.) Ostin myöhemmin Action Man nuken ja jeeppiautonkin, ja lapset leikkivät perhettä, barbit olivat äitejä ja Action Man isä ja koko sakki oli rauhallaisella piknikillä olohuoneen maton päällä.  Jos TV-stä tulee sota- ja murhauutisia, lapset leikkivät luonnollisesti niitä leikeissä. Leikki on lapsen terapia. Tyttäreni rakasti barbeja. Eräänä jouluna tein kenkälaatikollisen nukenvaatteita niille. P.S. eräs amerikkalainen luokkatoverni (mies)  suunnitteli barbeja ja sanoi, että niillä on pitkä kaula, koska lapset pukevat monta kerrosta vaatteita niille. Kai laihuuskin johtuu siitä. Eivät lapset sekoita barbia ja äitiä - vain niuhottavat aikuiset tekevät niin.:)

keskiviikkona, maaliskuuta 26, 2014

Kommentti: ajattele ihmissuhteet uudella luovalla tavalla


Kommentti Iineksen blogiin, jossa keskustellaan muun muassa yksinäisyydestä ja omaisuudesta:

Entisinä aikoina omaisuus kasaantui muutamille siitä syystä, että sairaudet veivät paljon ihmisiä hautaan, ennen kuin he olivat ehtineet lisääntyä. Rutto tuhosi kolmanneksen eurooppalaisista ja teki sukujen eloonjääneistä rikkaita.

Nyt väestön harventajana toimivat ehkäisyvälineet, jotka ovat tulleet liian tehokkaiksi, niiden vaikutus voi tuhota lisääntymiskyvyn. Lapsettomat rikastuvat ja jättävät omaisuutensa suvun muutamille jälkeläisille. Niin yksinkertaista se on.

Kun kaikki eivät saa enää töitä, pitää hankkia elättäjä, kauniimmin sanottuna: varallisuutta voi jakaa hyväntahtoisuuttaankin. On muutakin rikkautta kuin aineellinen rikkaus, jonka jakaa.

Tarvitaan uudet selvitymistavat vaikeina aikoina, palataan suurperheisiin ja koti-isä tai kotiäiti systeemiin, sukulaiset tukevat toisiaan, jos ovat viisaita. Kannattaa olla ennakkoluuloton ja luova. Esim. Menestynyt uranainen menee naimisisiin ystävällisen miehen kanssa, joka hoitaa kodin ja lapset.

Huom!
Lisäys: olen ollut suurimman osan "työurastani" kotiäiti (=lastenhoitaja, siivooja, keittäjä jne). Arvostan sitä ammattia. Ainoa huono asia on pieni eläke. Neuvon tulevia kotiäitejä ja koti-isiä hankkimaan edes jonkinlaisen yksityisen eläkkeen - jos vain rahat riittävät sellaiseen, meillä ei ollut sellaiseen varaa.

sunnuntaina, tammikuuta 26, 2014

Kun Suomessa oli vielä lapsia

"Panu Pulman mukaan Töölössä ja Kalliossa asui sodan jälkeen yli 400 henkilöä hehtaarilla, mikä ylitti New Yorkin ahtaimpien alueiden asukastiheyden, ja Punavuoressa asumistiheys oli kaksinkertainen. Suurperheisten kerrostalossa Mäkelänkatu 78-82: ssa asui vuonna 1950 peräti 650 alle 18-vuotiasta lasta, yhtä paljon kuin nykyisin noin 3000 asukkaan kunnissa. Talon suurimmat asunnot olivat 61 neliön kolmioita, joihin pääsivät 6-9-lapsiset perheet."
Antti Karisto: Suuret ikäluokat kuvastimessa. - Suuret ikäluokat (Antti Karisto, toim.) 2005
Olen ihmetellyt, minne ovat kaikki lapset kadonneet.


keskiviikkona, syyskuuta 18, 2013

Pietarilaisia koulutyttöjä

Ovatkohan nämä siskokset vai onko heillä koulupuvut? Keskustelin menomatkalla junassa pietarilaisen naisen kanssa, joka kertoi, että hänen kouluaikanaan oli kaikilla koulupuvut, alaluokkalaisilla ruskeat, lukiolaisilla tummansiniset. Hän kertoi, että nykyään koulut päättävät, käytetäänkö koulupiukuja. Näin kirjakaupassa lapsia, joilla oli kauniit tummansiniset koulupuvut.

tiistaina, maaliskuuta 19, 2013

Kommentit: Lapset ja ruoka


Kuvassa puolalainen ravintola

Monikulttuurisessa Göteborgissa asuva Hannele kirjoittaa lapsista ja ruokailusta.
Kommenttini:
1. Meidän lapset olivat nirsoja, heillä oli lempiruoat ja tein ruokalistat niiden mukaan. Kahdesta on tullut siitä huolimatta monikulttuuristen ruokien ja makujen ystävä. Yhdellä on allergiarajoitteita kuten minullakin. Lapsetkin ovat erilaisia kuten me aikuiset.:)
2. Lapsenlapsesi saavat kasvaa monikulttuurisessa maassa, jossa ruoka ja ulkona syöminenkin on edullista.  Se on suuri etu. 
Meille sama tuli vasta, kun muutimme Kanadaan. Suomessa ruoka oli ennen kallista. Erikoisruat piti laittaa itse, jos löysi aineksia. Lapset pitivät myös suomalaisista perinneruoista.

Toisaalta yksi lasten lempiruoista oli kyproslainen sgaghetti, jonka reseptin opin jo opiskeluaikana eräältä englantilaisleta työtoveriltani.


Aloitit kiinnostavan aiheen. Komenttini kasvoi kirjoitukseksi.:)

maanantaina, heinäkuuta 09, 2012

Hebbein kieli


puppets, originally uploaded by Anna Amnell.
Lastemme ollessa pieniä asuimme muutaman kuukauden Nikosiassa Kyproksella. Vuokrasimme rappeutuneen vaaleanpunaisen huvilan vihreältä linjalta turkkilaisen ja kreikkalaisen alueen väliltä. Aidan takana asui kyproksenturkkilainen perhe ja kadun toisella puolen kyproksenkreikkalaisia. Toisella puolen oli kreikkalainen vartioasema, jonka ohi kävelin Nikosian keskustaan ostoksille, toisella puolen turkkilainen vahtisotilas, jonka ohitimme mennessämme bussilla Kyreniaan uimaan. Molemmat olivat hyvänpäiväntuttuja, kohteliaita nuoria miehiä.

Talomme lattioissa oli reikiä, mutta jokaisen makuuhuoneen edessä oli pieni parveke. Ikkunat saattoi pitää auki yölläkin, ja ulkoa tuli ihana kukkien tuoksu. Pihalla kasvoi hedelmäpuita, ja verkkoaitaa vasten ruusuja - kunhan nostin ne ensin maasta.

Autotalllin ja talon välissä oli ristikko, jossa kasvoi viiniköynnöksiä. Ne muodostivat varjostavan katoksen. Se oli tarpeen, sillä alkoi olla kova helle.

YK:n rauhanturvajoukkojen auto haki mieheni varhain aamulla töihin. Iltapäivät ja illat olivat vapaita. Nuoremmat lapset leikkivät päiväkaudet katoksen alla helteestä kärsimättä. Vanhin lapsi ja minä tarvitsimme pitkän siestan keskipäivän aikaan. Naapuritalossa asui lääkäri, joka kertoi, että pienten lasten elimistö sopeutuu nopeasti ilmastonmuutokseen.

Olimme vuokranneet taloon huonekalut ja television, joka ihastutti lapsia, sillä meillä ei ollut Suomessa televisiota. Olimme tyytyväisiä television ohjelmiin. Oli englanninkielisiä uutisia ja muuta ohjelmaa ja hauskoja lastenohjelmia kolmella kielellä: englanniksi, kreikaksi ja turkiksi.

Ihastuimme kaikki varsinkin varjoteatteriesityksiin. Kuvassa olevat hahmot Zagrebin museosta vaikuttavat kovin tutuilta. Lapset sanoivat, että varjoteatterinuket olivat 'hebbejä'. Kaksi nuorinta alkoi puhua keskenään omaa salakieltään, jossa oli varmaankin yhdistelmä TV-ohjelman kielistä sekä  suomesta ja ranskasta, jota he olivat oppineet Suomessa koulussa. Siitä tuli 'hebbein kieltä'. Heille olisi saattanut kehittyä hyvinkin monimutkainen kieli, mutta sitten tuli vallankumous ja sota ja jouduin lasten kanssa lähtemään pois Kyprokselta.

Eräänä iltapäivänä tuttu kreikkalainen farmari tuli autollaan myymään meille hedelmiä, ostimme isoja vesimeloneja. Meillä oli tarkoitus lähteä koko perhe bussilla keskustaan ostamaan tuoleja, sellaisia tuoleja, joissa on punottu istuin. Muutama päivä aikaisemmin olimme ostaneet lapsille omat pienet matkalaukut, ja he olivat pakanneet kaikki lelunsa ja vaatteensa niihin.

Äkkiä kuului ampumista. Kreikkalaiselta vartioasemalta kuului huuto: Makarios on kuollut! Ampuminen jatkui. Pian tuli YK:n jeeppi pihaan ja nuori upseeri huusi tulleessaan: - Nyt äkkiä turvaan YK:n leirialueelle! Ei tarvitse pakata mitään, ei tämä kauan kestä. Kohta pääsette tänne takaisin.

Sanoin: - Minusta tuntuu, että emme tule takaisin tänne. Se, että lapset olivat pakanneet tavaransa, oli minusta enne. Pakkasimme loputkin tavarat matkalaukkuihin ja läksimme pois pienestä vaaleanpunaisesta talosta.

Emme palanneet sinne koskaan. Syttyi vallankumous ja sota. Jouduimme olemaan sirpalesuojassa ja hotellissa, jonka ympärillä ammuttiin. Läksimme Nikosiasta pitkässä autokolonnassa ja ajoimme poltetun napalmille tuoksuvan maan läpi ja lensimme Hercules-koneella Englantiin ja sieltä Suomeen. Mieheni jäi töihin, oli sodassa ja ajoi erään toisen upseerin kanssa eristetyissä kylissä viemässä lääkkeitä ja postia.

Bellapais-Abbey

Mieheni otti tämän rauhalliselta vaikuttavan kuvan ollessaan vartiossa Kyreniassa. Hän koki siellä joitakin kauhun hetkiä. (Kuva: Matti T. Amnell, vuoteen 1998 Pekkarinen)


Matti T Amnell

YK:n rauhanturvaajien merkkipäivänä Torontossa ottamani kuva

 Rauli Virtanen alkoi sotareportterin uransa Nikosiassa. Hän kaivoi mieheni vieressä poteroa YK:n leirialueella ja kertoi siitä lehdessä. Mieheni sisarenpoika luki ne rivit saksankielisestä lehdestä Saksassa, jossa oli Interrail-matkalla: "Hiki säästää verta, sanoo --".  Kaksikymmentä suomalaista rauhanturvaajaa haavoittui.

Palasin lasten kanssa Lontoon kautta Suomeen. Jo lentoasemalla rauhanturvaajien perheitä oli haastattelemassa toimittajia. Minuakin haastateltiin. Sukulaisemme kuulivat haastattelut radiosta ja lukivat lehdistä. Ostin radion ja kuuntelin koko ajan uutisia. Soitin joka ilta YK:n toimistoon ja sain New Yorkin kautta tietää, oliko mieheni vielä elossa. Minusta tehtiin henkilöhaastattelu naistenlehteen. Olimme koko perhe etusivulla kahdessa valtakunnallisessa sanomalehdessä. Lasten koulussa luokkatoverit heiluttivat niitä lehtiä, kun lapset tulivat ensimmäisenä päivänä kouluun.

Ihmisten oli vaikeaa tajuta, että olimme olleet sodan keskellä. Pikkupoikaamme sanottiin valehtelijaksi, kun hän kertoi olleensa sodassa. Teveyskeskuslääkäri tuhahteli jotain talvisodasta, kun pyysin häntä ottamaan pojan silmästä ruostuneen metallinkappaleen, joka oli lentänyt sirpalesuojassa.

Mieheni kävi vaaleanpunaisessa talosssa ja haki ruukun, joka oli jäänyt kaapin päälle. Lastenhuonetta oli käytetty ampuma-asemana. Olohuoneen tarjoilupöytää samoin. Lääkärinaapurilta oli viety itämaiset matot, ja hänen kauniit hevosensa olivat jossain Nikosian lähellä valtoimillaan.

Emme ole käyneet koskaan sen jälkeen Kyproksella, mutta hebbet eivät unohdu. Ei myöskään turkkilaisen vanhan miehen surumielinen laulu, joka kuului iltaisin naapurista eikä eukalyptuspuu, joka kasvoi kreikkalaisen kauppiaamme myymälän edessä kylän aukiolla. Ei moni muukaan asia.

P.S. Lapset väittivät vielä monta vuotta myöhemmin, että meillä oli Kyproksella väritelevisio. Mielikuvitus antoi värit mustavalkoisille kuville.

Samasta aiheesta, kommentti Kemppisen blogiin 2011 syksyllä:

Lapset ovat mukana aikuisten maailmassa. Leikit heijastavat kokemusmaailmaa. Turha heitä on kieltää leikkimästä eli hoitamasta itseään leikin avulla. Sotalelut kuuluvat joskus lasten arkeen.

Kun läksimme Kyprokselle vuonna 1974, nuorin poikamme pakkasi pikkuautonsa metallilaatikkoon ja sitoi sen kiinni naruilla. Lensimme Tel Avivin kautta, sillä Keihänen oli tehnyt juuri konkurssin ja jouduimme ostamaan uudet liput. Tullimies avasi huolellisesti kaikki narut pojan autolaatikosta, vaikka sanoimme, että siellä oli vain leluja. Koko perheelle tehtiin ruumiintarkastus, 5-vuotiaallekin. Emme arvanneet, miten tulehtunut sen alueen tilanne oli.

Kukaan ei rakasta rauhaa niin paljon kuin sotilas. Hän tietää, mitä sota merkitsee. Nykyään useimmat suomalaiset ihmiset eivät ole kokeneet sotaa.

Asuimme Kyproksella, kun siellä alkoi vallankumous ja sota. Paratiisillinen Välimeren saari muuttui yhtäkkiä sotakentäksi. Taivaalta laskeutuivat laskuvarjot, vuokratun kotimme ikkunasta oli ammuttu naapurin teini-ikäisiä poikia, joilla oli romuaseet, ruosteiset vanhat kypärät ja niiden sisässä äidin tai isoäidin nimikoima nenäliina. 

Nikosian täytti huumaava sodan melu. Hotellihuoneen ikkunoiden eteen nostettiin patjat, käytävällä oli pitkät rivit vaahtosammuttimia. Pieni tyttäremme piirsi sirpalesuojassa valtavan kukan, jonka yläpuolella loisti aurinko. Pieni poikamme leikki pikkuautoillaan, 11-vuotias poika osasi jo pelätä.

Pakenimme lasten kanssa autokolonnassa satojen muiden ulkomaalaisten joukossa ja näimme ikkunasta, kuinka puhelinpylväät riippuivat ilmassa kuin puoliksi poltetut savukkeet. Oliivilehdot tuoksuivat napalmille. 

Lapsille jaettiin makeisia, kun muutakaan ruokaa ei ollut. Satojen piti juoda samoista mukeista. Ihmiset sairastuivat nopeasti vatsatauteihin. Meidat evakuoitiin Englantiin. Monet olivat uimapuvuissa ja saivat päälleen vaatteet avustusjoukoilta.

Kotona Helsingissä lapset kaivoivat lattiatyynyyn kuopan ja sanoivat: Tämä on isän potero. Mieheni oli rauhaturvajoukoissa ja muun muassa ajoi toisen upseerin kanssa jeepillä eristetyissä kylissä jakelemassa postia ja lääkkeitä. 11-vuotias poikamme sanoi minulle: Äiti, jos isä kuolee Kyproksella, minä pidän sinusta huolta. 

Koulussa 6-vuotta juuri täyttänyt poikamme kertoi sodasta. Toiset lapset sanoivat, että hän valehteli, sillä eivät lapset ole sodassa, vaan aikuiset.

Lapset ovat edelleen sodassa melkein joka päivä omissa olohuoneissaan, jonne sota ja rikokset tulvivat TV:stä ja sanomalehdistä.

keskiviikkona, maaliskuuta 14, 2012

Eläimet ovat niin kuin lapsia


Mukana kaikessa, originally uploaded by Anna Amnell.
Eläimet ovat niin kuin lapsetkin innokkaita kaikesta, uteliaita ja mukana kaikessa, jos ne saavat olla mukana.

Tämän päivän Kirkko ja kaupunki -lehdessä haastatellaan eäinlääkäri Mikael Ilvestä. Voit lukea haastattelun täältä netistä. (Sivut 12-13, klikkaa sivunumeroita, jotka näkyvät yläpuolella)

maanantaina, helmikuuta 27, 2012

Vanhoja kommentteja: kasvatus


Tunnen tarpeelliseksi koota nämä kommentit yhteen, sillä tuo keskusteluhan oli hyvä. Tutustukaa koko keskusteluun, kun teillä on aika. Kommentteja on siellä hyvin paljon, 123 kpl. (29.1. - 3.2. 2009)

Mutta lukekaa sitä ennen tämä: Suomalaiset lapset kuin spartalaisia (tutkimus lasten päivähoidosta)
Aihe Kasvatus: 
1. kommenttini: 
Judit Harrisin teoria on täysin epälooginen. Jos muu ympäristö vaikuttaa, täytyyhän vanhempienkin vaikuttaa. 
Keskenään jätetyt lapset ovat tuuliajolla, he tarvitsevat turvallista aikuista. ("Kärpästen herra"!) Heitähän sanotaan jenginuoriksi. 
Entä yhteiset geenit? Nehän vaikuttavat myös. 

Lapsi voi saada vanhemmiltaan rikkaan henkisen perinnön koko iäksi. Esim filosofi George Steiner kertoi TV-haastattelussa, että hänen isänsä oli hänen paras ystävänsä. Steineria ei voi moittia typeräksi ja rajoittuneeksi.

Jos vanhemmat ovat vaikeita luonteita, väkivaltaisia, välinpitämättömiä, poissaolevia jne, lapsen on pakko turvautua toisiin aikuisiin tai toveripiiriin, jossa joku on aina vanhempi kuin muut tai joku aikuinen toimii etäkasvattajana, ehkä popmusiikin tai elokuvan kautta.

Aikoinaan opiskelin myös sosiologiaa, ja tenttikirjojeni mukaan (ennen punaista sosiologiaa, joka lepää nyt kaatopaikalla) lapsi on onnellisempi jopa rikollisten vanhempien kanssa kuin lastenkodissa tai muuten huostaanotettuina. Lasten ja vanhempien välillä on vahva side, jota edes kuolema ei katkaise.

2.
Lukemieni geenitutkijoiden mukaan sisarukset ovat enemmän toistensa kuin vanhempien kaltaisia geneettisesti. Heillä on 50% yhteisiä geenejä, vanhempien kanssa 25%. 

Missä sisarukset seurustelevat toistensa kanssa? Kotona. Varsinkin sisaret ovat usein elinikäisiä läheisiä ystäviä toisilleen.

Ympäristön vaikutus on tuo 50%, ja siinä vaikuttavat kaikkein eniten varsinkin alussa vanhemmat ja koti.

Adoptoidut lapset ovat usein yllättävän samanlaisia kuin adoptiovanhempansa, jos nämä ovat olleet riittävästi lapsensa kanssa.

On ymmärrettävää, että vanhemmat eivät vaikuta paljoa lapsiinsa, jos lapset ovat koko varhaislapsuuden kokopäivähoidossa ja tuskin tutustuvat vanhempiinsa. Jos lapsi lisäksi muuttaa kotoaan pois teini-ikäisenä, yhteisiä kokemuksia ja perinteen siirtymistä ei ole.

Monesti nuoret ja nuoret aikuiset ovat suorastaan vihamielisiä aikuisia kohtaan. Se tuli esille esim ns kukkahattutätejä (myös miehiä) kohtaan syydetyistä vahvoista vihanilmauksista, joita kokosin kerran netistä. Se oli aika järkyttävää luettavaa. 

Kuinka paljon siinä oli vihaa siitä, että on tullut ainakin emotionaalisesti hyljätyksi?

Monet vanhemmat kuitenkin tekevät kaikkensa voidakseen viettää mahdollisimman paljon aikaa lastensa kanssa.

3.

Hyvä J.,
nuoriso on liittänyt kukkahattujen listaan mm Tasavallan presidentin ja monia muita julkisuuden henkilöitä. Kyllä minäkin sinne mahtuisin, samoin sinä.

Tunnen oikein hyvin todelliset kukkahattunaiset, nuo Viktorian ja Edwardin ajan, Belle Epoquen, sortovuosien ajan naiset, joita voi nähdä vanhoissa maalauksissa ja valokuvissa. Olihan nuori Agatha Christiekin heitä. Hän kertoo heistä muistelmissaan. Sen ajan kotirouvilla ja "vanhoilla piioilla" saattoi olla enemmän poliittista vaikutusvaltaa kuin poliitikoilla.

On yllättävää, että nykynuoret nimittävät jopa vasemmistopoliitikkoja ("Arkadian kukkahattutädit", "sosiaalitantat" jne) kukkahattutädeiksi. Myös miehiä. Outoja ilmauksia: "musta auto ajaa pihalle", (kun sosiaalitantta tulee noutamaan.)

Varhaisemminhan tuolla nimityksellä tarkoitettiin Amerikasta Suomeen lomalle tulleita siirtolaisia.

Siinä sanassa olisi jollekin kiinnostava tutkimusaihe.

Lisää samasta aiheesta "Seksismiä ja ikärasismia kielessä".
http://blogisisko.blogspot.com/2006/05/seksismi-ja-ikrasismia-kieless.html

3.

Hyvä R,

tuo sanontasi "henkis-hengellinen ja aavisteleva intuitio" ei taida sopia ainakaan tuohon geeniosuuteen.

Se perustuu nimittäin useisiin laajoihin tutkimuksiin, joita selostavat mm Matt Ridley (Genomics) ja muut. Hengellisyys on niistä kaukana.

Niissä korostetaan: geenit ja ympäristö 50-50. Vanhempia ei suinkaan suljeta pois, päinvastoin. (Jotkut geenit ovat heidän mukaansa kuitenkin hyvin hallitsevia, mm taipumus alkoholismiin. Kaksostutkimukset)

Mutta kommenttisi on osuva, lasten ja lapsuuden suhteen emme voi puhua mitään varmuuksia, elämä on yllätyksellinen, monet tekijät vaikuttavat.

Vanhemmat voivat kuitenkin luoda turvallisen pohjan lapsilleen, mikäli heidän oma elämänsä ei ole täysin hajalla.

N.M. on tehnyt suurtyön herättämällä keskustelun lapsista. Ymmärrän hänen kiihtymisensä, kun eteen tupsahti se nuori mies, joka yhden ruotsalaisen tutkimuksen perusteella julistaa lehtikirjoituksessaan: "Päivähoito pakolliseksi". Äitien reaktio on: Lastani et saa!

Hänestä saattaa tulla ihan hyvä esiintyjä ja jopa poliitikko, sillä hänen ajatuksillaan näyttää olevan laajaa kannatusta, kunhan karsitaan pois sensaatiomainen aines.

Mitä tulee hänen "huonoon käytökseensä", eikö se ole ennemminkin normi TV:ssä. Katson harvoin TV:tä, mutta usein sattuu niin, että kun avaan telkkarin, joku räyhää ja kiroilee siellä täyttä päätä
asiasta kuin asiasta.

4.
T.,

tuo 50% geeneistä-50 &ympäristöstä tarkoittaa ihmisen kokonaisuutta, ei pelkkää älykkyyttä. Ja geenit hyppivät todellakin, kuten sanoit, mutta ei niiden vaikutusta voi kieltää.

Ei edes nobelistien jälkeläisistä tule varmuudella huippuälykkäitä. Amerikassahan on ollut ainakin aikaisemmmin nobelistien spermaa välittäviä klinikoita. Siitä oli TV-dokumentti muutama vuosi sitten.

Geenitutkijat korostavat sitä, että ihmisen kohtalo ei ole geeneissä. Perheessä koettu lämpö, läheisyys, rohkaisu vaikuttavat, samoin koulu ja ystävät. Toisaalta vanhempien geenit vaikuttavat heidän ominaisuuksiinsa, ja lasten omat geenit siihen, mistä he kiinnostuvat. Näin sanotaan. On hyvin kiinnostava asia, mutta ei mikään dogmi.

En ole toki mikään geeniasiantuntija, olen ihan vain lukenut kirjoja siitä aiheesta, koska se on mielestäni tärkeä asia ja tarvitsin tietoja myös työhöni.
5.

Iines [keskustelu käydään Iineksen blogissa] , kirjoitit:

"Jos nyt tosissaan mietittäisiin lasten ja perheitten etuja, tapahtuisi se parhaiten tukemalla perheitten valitsemaa hoitomuotoa, oli se mikä tahansa. Kyse on siis todellisesta valinnanvapaudesta, mahdollisuudesta siihen."

Kiitos, Iines tuosta.

Päivähoitopakkoa ei näytä olevan edes Kuubassa tai Kiinassa, joten M:n natsi/NL -kortti taisi olla paikallaan T:n kanssa väitellessä, kun T. vaatii lehtikirjoituksessaan päivähoitoa pakolliseksi.

Lieneekö päivähoitopakkoa ollut todellisuudessa edes noissa maissa? Tunsin yhden venäläisen isoäidin, laivanrakennusinsinöörin, joka hoiti kotirouvana Suomessa ollessaan tyttärensä pikkupoikaa, jonka äiti oli NL:ssa jossain kaukana Aasiassa töissä. Poika leikki meidän pojan kanssa puistossa, ja me aikuiset juttelimme.

Suomessa on menossa omalaatuinen totalitaristinen ilmiö: pieni äänekäs vähemmistö vaatii kaikkia lapsia tarhaan, kaikkia suomalaisia käyttämään Common Era -merkintöjä vastaavia eaa/jaa -merkintöjä ajasta, kaikkia luopumaan uskonnostaan ja omaksumaan "tieteisuskonto", jollaista jo ihan oikeasti on (mm kansainvälinen panteistinen liike, johon kuuluu huomattavia henkilöitä mm Margaret Atwood).

Tontin vaatimus on ihan samaa kuin jos ruotsinkieliset suomalaiset vaatisivat, että kaikkien on puhuttava vain ruotsia tai isä M. vaatisi, että kaikkien suomalaisten on liityttävä ortodoksiseen kirkkoon. Todellisuudessa on kysymys vielä pienemmästä ryhmästä.

Tämä on jonkinlainen taistolaisajan uusi muoto, joka saa vauhtia Dawkinsin ja muiden toiminnasta "uuden ihmisen" luomiseksi.

On outoa, että Hesarikin menee tähän mukaan. Sehän rinnastaa pilapiirroksessaan lapsen laittamisen päivähoitoon oppivelvollisuuteen, joka velvoittaa laittamaan lapsen kouluun.

6.
[Hesarin] Piirros oli onnistunut, mutta sanoma oli epäonnistunut: pilkattiin kotiäitiä, joka puolustaa pikkulasten hoitoa kotona.

Pahinta oli kuitenkin se, että oppivelvollisuus ja "päiväkodit pakolliseksi" ajatus rinnastettiin. Siitä viimeistään hymykin hyytyi.

Pilapiirtäjän täytyy olla eettisesti oikeilla linjoilla, jotta hänen piirroksilleen voidaan nauraa.

Onko Suomen vasemmisto niin epätoivoisessa tilassa, että tekee mitä hyvänsä asemansa vahvistamiseksi?
7.
Iines, kirjoitit:
"kun Kari Suomalainen julkaisi kuuluisan joulupiirroksensa, jossa hän piirsi Jeesuksen kulkemaan Mannerheimintien (?) jouluvilinään kaiken joulumarkkinatouhun keskelle, monet pitivät piirrosta jumalanpilkkana."

En ole ikinä kuullut tuollaista. Tuota piirrosta arvostetaan ainakin Helsingin kirkollisissa piireissä eräänä Karin parhaimmista ja siihen viitataan jatkuvasti.

Esimerkkinä hyvästä huumorista voisin mainita kirjailija Hannu Väisäsen tämänpäiväisen pakinan ajokortin hankkimisesta ja auton ostamisesta Ranskassa, jossa hän asuu. (Haanu Väisänen: Kiiruhda hitaasti. Kirjeitä Ranskasta/HS D2 30.tammikuuta 2009.)
8.
Lapseni kävivät Helsingin suomalais-ranskalaista koulua ja siihen aikaan muutamat ranskalaiset opettajat olivat aika tiukkapipoisia ja käyttivät menetelmiä, joita ei Suomessa hyväksytä.

Puolipäivälastentarha, johon omat lapsenikin menivät 4-5 -vuotiaina, oli kuitenkin aivan toista, opettajat olivat herttaisia ja äidillisiä, oppiminen tapahtui leikin varjolla. 0-luokka aloitettiin 6-vuotiaana.

Uskon, että Ranskassakin on monenlaisia opettajia, ja opettajan persoonallisuus on ratkaisevan tärkeä oltiinpa missä maassa tahansa.
9.
Iines, kysyit:
"Onko tämä [Hesarin pilapiirros] siis heikomman läiskimistä?"

Juuri sitä ja siksi niin vastenmielistä.

Pilapiirros esittää ensinnäkin ajatuksen, että N.M olisi sitä mieltä, että lapsia ei pidä viedä kouluun.

Ja toiseksi annetaan ymmärtää, että pienten lasten vieminen kokopäivähoitoon kodin ulkopuolelle on samanlainen kansalaisvelvollisuus kuin isompien lasten lähettäminen kouluun.

Pilapiirtäjä ei ajatellut loppuun asti sitä, mitä teki tai halusi tietoisesti vaikuttaa ihmisiin.

Suomalainen media on nykyään varsinainen sirkus. Sen tarkoitus onkin saada meidän päät pyörälle, jotta emme tajuaisi, mistä on kysymys.

J.,

sekä kasvatus että opetus kuuluvat molemmille - sekä kodille että koululle. Koulu opettaa, mutta opettajat kasvattavat omalla esimerkillään (puhetyyli, tavat) ja koulun sääntöjen ja oppituntiensa sisällön kautta.

Kotona vanhemmat ja muut aikuiset voivat opettaa paljon sellaisia asioita, joita koulu ei ehdi opettaa. He voivat siirtää henkisen perintönsä lapsille, jotta nämä voivat aikuisina paremmin tehdä valintoja.

Erinomainen esimerkki on Kuusiston poikien äiti, akateemisen koulutuksen saanut nainen, joka jäi kotiäidiksi huolehtiakseen lastensa kasvatuksesta ja etenkin musiikkiopinnoista.

Monet taiteilijat, lääkärit ja muut siirtävät tietojaan lapsilleen. Vanhemmat voivat opettaa myös käytännön taitoja.

Joissakin suvuissa lapset ovat kotonaan ihan huomaamattaan ikään kuin yliopistossa tai ammattikoulussa.
10.
Iines,

niinhän meitä pyöritetään median avulla.

"Päiväkoti pakolliseksi!" julistava -- on tänään Uutisvuodossa.

Keskustelu jatkui..

tiistaina, tammikuuta 17, 2012

Kommenttini: Lasten vihaaminen on yksi rasismin muoto

Pomppulinna Lohjan markkinoilla

Photo: Anna Amnell

 Iineksen blogissa Iines kirjoitti itse eräässä kommentissa: "Uskon, että on myös naisia, jotka eivät pidä lapsista. Olen joskus miettinyt, onko naisessa jokin vika, jos hän ei pidä lapsista."
Kommenttini:

Se on varmaankin vain ennakkoluuloa, jota on muitakin ihmisryhmiä kohtaan.

Eräs mies kertoi, että hän ei voinut sietää lapsia nuorena. Mutta sama mies oli aivan hullaantunut lapsiinsa, kun hänelle tuli lapsia. Sen jälkeen hän on pitänyt kaikista lapsista.

On siis kysymys samasta asiasta kuin rasismissa, ennakkoluulosta: kun ei tunne, karttaa, jopa vihaa.

Tässä mielessä aikamme tehokkaat ehkäisykeinot ovat tuhoisia: monet ihmiset menettävät elämästään sen suuren ilon, mitä lapset tuovat elämään.

keskiviikkona, lokakuuta 26, 2011

Lapset sodassa

Kommentti Kemppisen blogiin, jossa ovat aiheena rauhanomaiset lasten lelut, pikkuautot, mutta ne liittyvät tähän:

Lapset ovat mukana aikuisten maailmassa. Leikit heijastavat kokemusmaailmaa. Turha heitä on kieltää leikkimästä eli hoitamasta itseään leikin avulla. Sotalelut kuuluvat joskus lasten arkeen.

Kun läksimme Kyprokselle vuonna 1974, nuorin poikamme pakkasi pikkuautonsa metallilaatikkoon ja sitoi sen kiinni naruilla. Lensimme Tel Avivin kautta, sillä Keihänen oli tehnyt juuri konkurssin ja jouduimme ostamaan uudet liput. Tullimies avasi huolellisesti kaikki narut pojan autolaatikosta, vaikka sanoimme, että siellä oli vain leluja. Koko perheelle tehtiin ruumiintarkastus, 5-vuotiaallekin. Emme arvanneet, miten tulehtunut sen alueen tilanne oli.

Kukaan ei rakasta rauhaa niin paljon kuin sotilas. Hän tietää, mitä sota merkitsee. Nykyään useimmat suomalaiset ihmiset eivät ole kokeneet sotaa.

Asuimme Kyproksella, kun siellä alkoi vallankumous ja sota. Paratiisillinen Välimeren saari muuttui yhtäkkiä sotakentäksi. Taivaalta laskeutuivat laskuvarjot, vuokratun kotimme ikkunasta oli ammuttu naapurin teini-ikäisiä poikia, joilla oli romuaseet, ruosteiset vanhat kypärät ja niiden sisässä äidin tai isoäidin nimikoima nenäliina.

Nikosian täytti huumaava sodan melu. Hotellihuoneen ikkunoiden eteen nostettiin patjat, käytävällä oli pitkät rivit vaahtosammuttimia. Pieni tyttäremme piirsi sirpalesuojassa valtavan kukan, jonka yläpuolella loisti aurinko. Pieni poikamme leikki pikkuautoillaan, 11-vuotias poika osasi jo pelätä.

Pakenimme lasten kanssa autokolonnassa satojen muiden ulkomaalaisten joukossa ja näimme ikkunasta, kuinka puhelinpylväät riippuivat ilmassa kuin puoliksi poltetut savukkeet. Oliivilehdot tuoksuivat napalmille.

Lapsille jaettiin makeisia, kun muutakaan ruokaa ei ollut. Satojen piti juoda samoista mukeista. Ihmiset sairastuivat nopeasti vatsatauteihin. Meidat evakuoitiin  Englantiin. Monet olivat uimapuvuissa ja saivat päälleen vaatteet avustusjoukoilta.

Kotona Helsingissä lapset kaivoivat lattiatyynyyn kuopan ja sanoivat: Tämä on isän potero. Mieheni oli rauhanturvajoukoissa ja muun muassa ajoi toisen upseerin kanssa jeepillä eristetyissä kylissä jakelemassa postia ja lääkkeitä. 11-vuotias poikamme sanoi minulle: Äiti, jos isä kuolee Kyproksella, minä pidän sinusta huolta.

Koulussa 6-vuotta juuri täyttänyt poikamme kertoi sodasta. Toiset lapset sanoivat, että hän valehteli, sillä eivät lapset ole sodassa, vaan aikuiset.

Lapset ovat edelleen sodassa melkein joka päivä omissa olohuoneissaan, jonne sota ja rikokset tulvivat TV:stä ja sanomalehdistä.

Tähän liittyy kirjoitukseni Hebbein kieli

lauantaina, huhtikuuta 16, 2011

Maailman vanhin ammatti


Äiti
Jokin aika sitten kerrottiin tutkimuksesta, jonka mukaan lapsettomat ihmiset ovat onnellisempia kuin lasten vanhemmat. Se aiheutti kiivaan väittelyn. (ks linkki lopussa)

Tunnen velvollisuudekseni ja oikeudekseni kirjoittaa, että tuo väite ei tunnu todelta sen mukaan, mitä olen kokenut ja nähnyt.

Varhaisesta lapsuudesta asti muistan aikuisten ilmeet heidän seuratessaan lapsia, minua tai muita. Mikään ei saa aikuisen kasvoja säteilemään samalla tavalla kuin pieni lapsi, joka on juuri oppinut kävelemään, lapsi joka antaa omatekoisen kortin tai lahjan vanhemmilleen, keskittyy täysin leikkiin.

Opiskeluaikana näin ilon, jolla vanhemmat tulivat hakemaan lapsiaan puolipäivätarhasta, jossa olin työssä useita vuosia, kun hankin siten opiskelurahat.

Mieheni on kertonut, että nuorena miehenä hän luuli, että ei pitäisi lapsista. Hänelle oli suunnaton yllätys, että hän rakasti lapsiaan, ja nämä toivat hänen elämäänsä suuren onnen.

Kun ensimmäinen lapseni syntyi, ja näin hänen kasvonsa, tajusin, että halusin hoitaa itse hänet ja muut tulevat lapsemme. Se merkitsi meille suuria taloudellisia vaikeuksia niinä vuosina, jolloin olin kotiäiti. Emme voineet koskaan hankkia omaa asuntoa, autoa, ulkomaanmatkoja, hienoja vaatteita, juhlia.

Saimme sen sijaan onnelliset vuodet, jolloin elimme tavallaan uuden lapsuuden omien lastemme kanssa. Luimme yhdessä kirjoja, ja näin maailman lasten kirjallisuus tuli perin pohjin tutuksi. Kuuntelimme yhdessä musiikkia, lapset kävivät soittotunneilla. Olimme yhdessä ulkona, kun opetimme lapset uimaan, luistelemaan ja hiihtämään.

Melkein neljän vuoden ajan mieheni oli koti-isä ja jatko-opiskelija ja minä elätin perheen. Se oli lastemme koulun rehtorista niin järkyttävä tilanne, että hän sanoi, että meidän lasten täytyy päästä heti vapaaoppilaiksi (he kävivät koulua, jossa oli siihen aikaan lukukausimaksut jo alaluokilla), vaikka todellisuudessa hankin enemmän kuin mieheni oli hankkinut, sillä tein kahta työtä kieltenopettajana.

Siirtyminen työelämään oli tapahtunut vähitellen. Ensin olin sijaisena kouluissa lyhyitä aikoja, ja äitini kävi hoitamassa lapsia sen ajan.

Tänä aikana maailma muuttui niin paljon, että yhden ihmisen palkalla ei tullut enää millään toimeen. Yhteisverotus oli poistettu. Lapsiperhe ei saanut mitään muuta tukea kuin lapsilisät. Vähitelleen oletettiin, että vanhemmat antavat lapsensa valtion hoidettaviksi - asuimmehan Neuvostoliiton naapureina. Lisäksi naisasialiike korosti siihen aikaan vain naisten ansiotyössäoloa unohtaen kokonaan naiset jotka tekevät työtä kotonaan. Kotiäidit olivat jääneet kaikin tavoin ilman yhteiskunnan henkistä tai aineellista tukea. Heillä on nyt pienet eläkkeet "kiitoksena" yhteiskunnan puolesta tehdystä työstä.

Nyt on vallalla hedonismin aika, ja lapset unohdetaan. Onneksi Suomeen muuttaa muualta ihmisiä, jotka arvostavat perhettä ja lapsia. Mutta kyllä nytkin löytyy lapsia arvostavia ihmsiä. Monet heistä miehiä. Lue seuraavaa keskustelua, joka jäi ehkä joulua ennen huomaamatta.

Lapset ja onnellisuus -kirjoitus ja keskustelu, jossa esitettiin paljon vastakkaisia mielipiteitä.
HS:n toimittaja herjasi kotiäitejä 1970-luvulta tuttuun tyyliin.

perjantaina, joulukuuta 17, 2010

Jouluiloa lapsille


Christmas in Helsinki, originally uploaded by Anna Amnell.
Stockmannin jouluikkunat tuovat iloa helsinkiläisille lapsille ja lapsenmielisille.

Nukkekotiblogissani ja Flickrissä on kollaasi kaikista "nukkekodeista", joita on rakennettu pehmoleluille.
Christmas in Helsinki

Jukka Relanderin joulukirjoitus

perjantaina, marraskuuta 19, 2010

Rattaat monilapsisille tai päiväkodeille


080, originally uploaded by Anna Amnell.
Nämä lastenrattaat lapsiryhmälle olivat eräs hauskimmista asioista, joita näin Berliinissä. Pyörät ovat varmaankin erinomaiset, sillä tämä joukko liikkui niin vilkkaasti, että ehdin juuri ja juuri ottamaan valokuvan. Olisipa meillä ollut tällaiset, kun asuimme Suomenlinnassa. Talvella työnsimme lapset toiselle saarelle saunaan vanhanaikaisessa reessä, johon mahtuivat kaikki kolme lasta istumaan.

Kaikkea ne saksalaiset keksivät. Kaikkialla Berliinissä näki mitä erilaisimpia pieniä autoja ja muita värikkäitä kulkuneuvoja. Oli vähän samanlainen olo kuin pikkupojalla lelukaupassa.

(Riehmers Hofgartenin sisäpihalla)

tiistaina, helmikuuta 03, 2009

Imetys piti lapsen lähellä äitiä kautta historian

Arvostan kovasti Mirka Lappalaisen kirjoituksia, mutta tänään ihan kaikki ei ollut kohdallaan hänen kolumnissaan. (Mirka Lappalainen: Aivoituksia/Perinteisen perhemallin historiattomuus. HS /Tiede ja luonto 3.2.2008)

Teemana hänen kirjoituksessaan on, että nykyinen ns. ydinperhe (isä, äiti, pari lasta) on monien ihannoima ja perinteisenä pidetty, mutta syntynyt historiassa myöhään. Perheet olivat ennen aikaan suuria, ja kokonainen suku oli tärkeä, ja samassa talossa tai linnassa (Lappalainen on tutkinut aatelistoa) asui paljon väkeä. Tämä kaikki on tietenkin totta.

Lappalainen kirjoittaa: "Ihmissuku on pitkän taipaleensa aikana taipunut monenlaisiin perhe- ja sukumalleihin. Pysyvää on vain äidin ja lapsen välinen suhde". Tämähän on koko tällä hetkellä suomalaisia kiihdyttävän keskustelun ydin: äidin ja lapsen välinen suhde, ja se jää Lappalaisen kirjoituksessa pelkäksi mainininnaksi. Lisäksi eräs pikkulapsen elämään ratkaisevasti vaikuttanut ja edelleen vaikuttava asia jäi häneltä kokonaan mainitsematta: imetys.

Rintaruokinta jatkui melkein aina 3-vuotiaaksi ja vanhemmaksikin vielä jopa 1900-luvun puolivälissäkin. 5-vuotiaskin saattoi saada rintaruokaa. Tämä teki lapsen ja imettävän äidin tai entisaikojen imettäjän (yläluokassa) hyvin läheisiksi. Sillä oli varmaankin ratkaiseva vaikutus lapseen. Nykyajan vauva voi saada ravintoa pullossakin, mutta läheistä suhdetta äitiin tai muuhun pysyvään hoitajaan ei saa kaupan hyllyltä.

Päivähoidossa on mahdotonta säilyttää sama jatkuvuus ja läheisyys kuin kodissa olipa se sitten pieni ydinperhe tai suurperhe.