Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapsi siirtolaisena. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapsi siirtolaisena. Näytä kaikki tekstit

torstaina, marraskuuta 20, 2008

Pienten kieliryhmien ongelmia

Pienessä eristäytyneessä maassa tulee helposti ihmeellisiä käsityksiä asioista. Kadotetaan suhteellisuudentaju.

Nykyajan maailmassa puhutaan monia kieliä, ja maailmamme on tulossa yhä enemmän rajattomaksi. Euroopan kannalta suomi on vähemmistökieli, kuten Bo Lönnqvist muistutti eilisessä Hufvudstadsbladetissa.

"Om något är en minoritet i dagens Europa är det finskan, ett slutet språk i marginalen, effektiv motverkande all utländsk influens. Ett språk som isolerar mer än det öppnar."
(Bo Lönnqvist: Minoritetens förbannelse. HBL/Debatt 19.11.2008)

Suomi tarvitsee suojelua. "Yksi tehtävämme on vaikuttaa siihen, että suomi säilyisi käyttökelpoisena kaikilla elämänalueilla, ei vain kotikielenä. Tiedekielenä suomi uhkaa väistyä englannin tieltä", kertoi Kielikellon päätoimittaja Sari Maamies HS:n haastattelussa. (Tarja Ollikainen: Kielenhuoltaja ei ole kielipoliisi. HS/Kulttuuri/Päivän tekijä 19.11.2008)

Suomen kielen säilyttäminen kotikielenäkin on todellinen ongelma ulkosuomalaisten eli suomalaisten siirtolaisten keskuudessa eri puolilla maailmaa. Erikoisen ja harvinaisen äidinkielemme säilyttämisen vuoksi en minäkään mennyt Kanadan vuosina töihin kodin ulkopuolelle. Kotiäidin työhöni kuului puhuminen ja puhuminen suomeksi ja savoksikin, lähinnä kuitenkin kirjakielen puhuminen ja kirjojen ääneen lukeminen, jotta äidinkieli siirtyisi lapsille.

Se siirtyi, helpotti paluumuuttoa ja on ollut heille ratkaisevan tärkeä työelämässä Suomessa. He hallitsevat suomen niin hyvin, että heitä ei Suomessa oikein uskota täysin englanninkielisiksi, jollaisia he olivat englanninkielisessä maassa. Pitäisi olla englanninkielinen nimikin. Vanhin lapsistamme on oikeastaan kolmikielinen, ja Ranskassa häntä pidetään kanadanranskalaisena ja Quebecissä ranskalaisena. Hän puhuu kuitenkin aitoa suomea, jossa on lievä savolainen sävy, josta hän on ylpeä.

On hyvin julmaa ja käsittämätöntäkin, jos nimenomaan Suomessa yritetään vaikeuttaa tässä maassa asuvien muiden kieliryhmien oikeuksia. Meillä jos kellä pitäisi olla ymmärrystä tukea muita samassa asiassa, oman äidinkielen säilyttämisessä. Tämä ei koske vain ruotsinkielisiä suomalaisia vaan myös tänne muuttaneiden siirtolaisten - sanomme heitä maahanmuuttajiksi - perheitä.

Täällä saatetaan kannustaa maahanmuuttajaperheiden vanhempia puhumaan lastensa kanssa suomea tai ruotsia, heille vierasta kieltä. Tällöin menetetään niissä perheissä läheinen tunneside vanhempien omaan kieleen ja kulttuuriin - sekä vanhempiin. Kieli on keskeinen osa ihmisen persoonallisuutta.

Maahanmuuttajaperheiden lapset oppivat suomen tai ruotsin parhaiten leikkitovereilta ja opettajilta. Mutta sitä ihmettelen, millä ajalla päiväkaudet tarhassa oleva lapsi ehtii oppia vanhempiensa kielen.

Lisäys:

Ihmettelen sitä, miksi suomalaisia ulkomailla sanotaan siirtolaisiksi, mutta Suomeen muuttavia ulkomaalaisia "maahanmuuttajiksi".

Samoin ihmettelen sitä, miten harvoin käytetään Suomessa sanoja suomensomali, suomenvenäläinen, suomenamerikkalainen. Vrt vastaavat ruotsinsuomalainen, australiansuomalainen, kanadansuomalainen jne.

lauantaina, syyskuuta 29, 2007

Kommentti: Vieraan kielen oppiminen


bDSC00003, originally uploaded by amnellanna.


Kommentti Kemppisen blogiin.
Tuntuu hyvältä lukea, että joku uskaltaa tunnustaa, että vieraiden kielten oppiminen kunnolla on vaikeaa.

Kokemukseni mukaan pitkällä saksan kurssilla (9 vuotta) ja ruotsin kurssilla (8 vuotta) ei vielä pysty lukemaan romaaneja. Täytyy harrastaa kieltä erityisen paljon, jotta se tulee tutuksi.

Meidän kannattaa muistaa tämä myös silloin, kun puhumme Suomeen aikuisina muuttaneista ihmisistä.

Lapsena maahan muuttaneet oppivat leikkitovereiltaan ja opettajiltaan uuden kotimaansa kielen. Vanhempien on parasta puhua lapsilleen omaa äidinkieltään. Niin siirtyy vanhempien kulttuuri, suhde vanhempiin säilyy läheisenä ja tunne-elämä kehittyy.

Uskon, että suomalainen kulttuurielämä virkistyy ja avartuu kovasti, kun maahanmuuttajien lapset ja lapsenlapset alkavat kirjoittaa - ja kääntää kirjallisuutta.

sunnuntaina, marraskuuta 19, 2006

Lapsi ja vieraat kielet

Lapsi ja kielten oppiminen on kiinnostava aihe. Siitä voisi kirjoittaa kirjoja, on kirjoitettukin. Niitä kannattaa lukea.

Aihe on minulle läheinen, sillä olen ollut työssä Suomessa englanninkielisessä lastentarhassa, lapseni ovat aloittaneet koulunkäynnin Suomessa ranskaksi ja jatkaneet englanniksi Kanadassa. Kotona on puhuttu aina suomea, jollei läsnä ole ollut joku muunkielinen vieras. Olen myös opettanut englantia suomalaisille ja suomea vieraskielisille.

Havaintojeni ja lukemieni kirjojen mukaan lapsi oppii nopeasti useita kieliä yhtä aikaakin, jos hän on normaalilahjainen ja jos kieliä puhutaan hänelle johdonmukaisesti, kukin aikuinen omaa kieltään.

Lapsi voi oppia vieraan kielen leikkitovereilta ja opettajilta. Hän voi oppia sitä aika pitkälle TV:stäkin. Yleensä noin 11-12-vuotiaaksi voi aloittaa vieraan kielen "tyhjästä" ja oppia sen ilman vierasta aksenttia (mikäli sitä seikkaa arvostetaan).

Paljon vaikeampaa on oman äidinkielen säilyttäminen uudessa maassa. Siirtolaisen lapsen on parasta puhua aina vanhempiensa kanssa näiden omaa äidinkieltä. Se on perheen tunnekieli ja kehittää lapsen ajattelua ja tunne-elämää sekä pitää yllä yhteyden vanhempien ja esivanhempien kulttuuriin. Olen tavannut kolmannen polven amerikansuomalaisia, jotka ovat puhuneet suomea, vaikka eivät ole käyneet koskaan Suomessa.

Yhdysvalloissa ja Kanadassa on ollut jo monia sukupolvia ihmisiä, jotka ovat oppineet englannin vasta koulussa opettajilta ja luokkatovereilta. Huonoin tapa on oppia vieras kieli vanhemmilta, jotka puhuvat sitä murteellisesti.

Torontossa 60% koululaisista puhui kotonaan jotain muuta kieltä kuin englantia. Usein siirtolaisten lapset pärjäsivät kuitenkin koulussa parhaiten.

(Kommentti Ikkunaiineksen blogissa.)