Näytetään tekstit, joissa on tunniste lastentarha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lastentarha. Näytä kaikki tekstit

torstaina, tammikuuta 11, 2018

Carl-Erik Creutz ja muita mukavia ihmisiä




https://areena.yle.fi/1-1228918
Carl-Erik Creutz (1911-2000) oli Yleisradion kuuluuttajana vuodet 1939-1976. Hänen äänensä tuli tutuksi suomalaisille. Radio oli monissa perheissä aina auki. Creutzlla oli hyvän huomenen lisäksi tapana toivottaa, ”että tästä päivästä tulisi oikein mukava päivä”. Olenkohan minäkin oppinut häneltä tuon 'mukavaa' –sanan suosimisen?

Ceutz tuli tutuksi myös muulla tavoin. Näin hänet kerran tai kahdesti päivässä niinä vuosina, jotka olin opiskeluaikana puolipäivätyössä apuopettajana Finnish British Societyn lastentarhassa. Creutz tai hänen vaimonsa toivat ja hakivat tyttärensä Irmelin. (Ensimmäinen vaimo oli kuollut, ja perheessä oli myös neljä poikaa.) Creutz oli myös mukana lastentarhan joulujuhlassa, ja poikaystävälläni, nykyisellä miehelläni oli hyvä onni, hän istui Creutzin vieressä ja sai jutella hänen kanssaan. Creutz oli hyvin ystävällinen ihminen, eräs kaikkein miellyttävimpiä lasten vanhempien joukossa. Tunnelma oli muutenkin vapautunut ja kohtelias brittityyliin. Siihen vaikutti paljon lastentarhanopettaja, hurmaava Doris Dunstone, jolla oli punaiset hiukset ja hiukan vino nenä, sillä hän oli ollut työsssä myös poikakoulussa jossain päin maailmaa ja oli saanut krikettipallon nenäänsä.

Puistokatu
Finnish British Societyn lastentarha sijaitsi siihen aikaan tässä kauniissa rakennuksessa Puistokadulla Turkin Suurlähetystön alapuolella Pyhän Henrikin katolisen kirkon vieressä. Aamuisin kun avasin ikkunat, viereisen katolisen kirkon lastentarhalaiset olivat jo ulkona kirkon pihalla ja vaihdoin hyvät huomenet ja muutaman sanan nuoren ulkomaalaisen nunnan kanssa.

Lastentarha oli hauska työpaikka. Olin siellä myöhemmin sijaisena mentyäni naimisiin.
Mukavaa viikonloppua!

P.S. Katolisen kirkon puutarhassa oli myös miellyttävän näköinen puutarhatottu, joka tuli myös tutuksi.

perjantaina, toukokuuta 20, 2016

Jane Austen kirjoitti olohuoneen nurkassa



Jane Austen kirjoitti olohuoneen nurkassa. Hänellä oli tapana livauttaa tekeillä oleva käsikirjoitus muiden pöydällä olevien papereiden alle, kun joku tuli huoneeseen: äiti, sisar Cassandra, joku palvelijoista, naapuri tai muu vierailija.


http://blogisisko.blogspot.fi/2011/06/kommentti-nykyajan-tiukka-tahti.html

maanantaina, heinäkuuta 03, 2006

Nukketaloista ja kasvatuksesta



Taas kiinnostaa nukketalon laittaminen. Salin kalusto ja pikkutavarat kirpputorilta, tapetit ja parketti netistä ilmaiseksi tulostettuja, hieno kaappi joululahja aviomieheltä, miniatyyri Webster-sanakirja lainassa pojalta.

Näin ensi kerran nukketalon opiskelijana, kun olin Suomalais-englantilaisessa lastentarhassa opettajan avustajana. Lastentarhan opettaja oli yliopistokoulutuksen saanut nainen, joka oli ollut opettajana monissa maissa. Hän kummasteli sitä, että suomalaisilla lastentarhanopettajilla ei ollut (siihen aikaan) yliopistollista koulutusta. Opin nopeasti, miksi Englannissa on niin erinomaista lastenkirjallisuutta: lapsuutta arvostetaan. Lastentarhanopettajan piti tuntea lapsipsykologia ja kasvatustiede.

Miss Dunstone oli tehnyt itse nukketalon kuten niin monet muutkin lastentarhan tarvikkeista rakennuspalikoita myöten. Nukketalo oli lujarakenteinen mökki, johon kuului muutamia huonekaluja.

Nukketalolla leikkivät yleensä pojat. Siellä käytiin jännittäviä rosvojen kiinniajoja, se kumottiin ja asukkaat tulivat sisään usein savupiipusta. Ei mitään söpöilyä tai varoitusta "Älkää vain rikkoko nukketaloa!".

Aikuiset pilaavat usein lasten leikit ja jopa koko lapsuuden turhanpäiväisillä määräyksillä. Tuossa englantilaisten diplomaattien ja suomalaisen ylemmän keskiluokan ja yläluokan lasten käymässä lastentarhassa sai leikkiä vapaasti. Jotkut pojat rakensivat joka päivä palikoilla linnoja ja kumosivat ne innokkaasti kiljuen. Jotkut istuivat nurkassa kirjaa lukien, piirtäen, vesiväreillä maalaten tai muovailuvahalla leikkien. Yhteisinä hetkinä opettaja luki kirjaa, ja päivän kohokohtana lapset saivat kertoa jotakin omasta elämästään: puhe saippualaatikolla.

Tähän verrattuna suomalainen lastentarha oli minusta painajainen. Menin nimittäin Kanadasta tultuani 90-luvulla sellaiseen työhön eräänä kesänä - olihan pulaa lastentarhojen työntekijöistä. Olin kiinnostunut siitä, millainen suomalainen lastentarha olisi.

Ainoa lastetarhanopettajakoulutuksen saanut istui toimistossaan. Lastentarhan meno oli muodollista ja byrokraattista. Lasten leikit keskeytettiin joka päivä jatkuvasti milloin siivouksen tai muun syyn vuoksi. Lapset pakotettiin nukkumaan päiväunet "kenttävuoteissa". Ei kannata puhua enempää. Tulee paha mieli. Se oli minusta niin masentava työpaikka, että jäin sieltä pois kuukauden kuluttua. Lapsia ei pidä hjelmoida liikaa. Siinä katoaa luovuus eikä opita hallitsemaan itse elämäänsä.

Innokkaimmat miniatyyrien harrastajat saivat leikkiä nukketaloilla lapsinakin

Joskus sanotaan, että nukketaloista kiinnostuvat ne, jotka eivät ole saaneet niillä leikkiä lapsina. Siksi harrastusta saatetaan pitää lapsellisena. Innokkaimmat miniatyyrien harrastajat vaikuttavat minusta kuitenkin saaneen leikkiä niillä jo lapsinakin.

Usein lapselle hankittu nukketalo on liian hieno, ja enemmänkin kiusaksi kuin hauskuudeksi. Vanhemmat ostavat kalliita huonekaluja, joita täytyy varoa. Silloin pitäisi mielestäni olla äidillä oma hieno nukketalonsa ja lapsella oma, jolla hän saa leikkiä vapaasti.

Miniatyyrit kiehtovat aikuisia yhtä hyvin kuin lapsia. Kanadassa asuessamme kävimme usein miniatyyrinäyttelyissä. Siellä näki miehiä yhtä paljon kuin naisia. Sille, joka haluaa hienon nukketalon, jossa on kaikki "oikeaa" ja oikeassa mittakaavassa, nukketalo voi olla hyvin kallis harrastus - mutta maksavathan autot ja veneetkin. Käteville se sopii hyvin.

Usein aikuisen nukketaloharrastusta pidetään jopa höperöitymisen merkkinä, muistutetaan siitä, kuinka erittäin pitkäaikainen presidenttimme vihdoin jouduttuaan luopumaan presiudentinvirasta - leikki nukketalolla.

Kissa nukketalossa.