Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonnonsuojelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonnonsuojelu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, elokuuta 18, 2013

Kirsti Ellilä: Johannes ja Jura


krjaus
Kirsti Ellilä: Johannes ja Jura Karisto 2013, 108 s.
Kansi ja kuvitus: Loviisa Raussi.  Kaunis kansi ja lämminhenkinen kuvitus.

"Olet ehkä huomannut, että on sellainen tietty hetki, kun kesä lakkaa olemasta kesä ja muuttuu syksyksi. Eräänä sateisena päivänä vesipisaroihin vain tulee uusi muheva tuoksu. Pilvet putoavat pihoille ja kietovat puut ja talot, koirat, kissat ja ihmiset pisaroivaan harmaaseen usvaan. Nyt oli sellainen hetki."(sivu 6) 

Syksyisessä kaupungissa liikkuu yksinäinen vaeltaja, sukunsa viimeinen, ilman ystäviä ja omaisia, mutta hän seuraa kaupungin asukkaiden elämää. Hän asuu kadulla, korkeiden rakennusten välisessä kuilussa ja syö ravinnokseen jätteitä. Hän kerää tyhjiä pulloja ja tölkkejä ja palauttaa ne kauppaan. Hän lahjoittaa saamansa rahat perheelle, josta äiti on kuollut ja isä on työtön. Hän tutustuu rikkaaseen poikaan, joka on yksinäinen, ja köyhä poika ja rikas poika ystävystyvät hänen kauttaan. Tarina on melko tavallinen, ja sillä on onnellinen loppu poikien kohdalla. Hyväntekijä on kaikkea muuta kuin tavallinen. Se on erinomainen löytö. 

Jura on niin suuri, että sitä eivät huomaa muut kuin tarkkasilmäiset koulupojat ja yksinäinen rotta, joka kuten hiiri Aisopoksen sadussa auttaa kärsivää jättiläistä,  poistaa lasinsirun dinosauruksen varpaasta. Jura, maailman viimeinen dinosaurus painaa kymmeniä tuhansia kiloja, on yli 20 metriä pitkä, pelkästään sen sydän on auton kokoinen. Kun luen sukunimen brachiosaurus, tiedän täsmälleen kenestä on kysymys ja muistan, että olen nähnyt hänen kaukaisen coloradolaisen sukulaisensa luurangon Chicagon luonnonhistoriallisessa museossa. *)

Tämä dinosaurus kulkee neljällä jalalla, hänellä on pitkät etujalat, pitkä kaula ja taipuisa häntä, sopiva pullojen palauttamiseen. Pää on pieni ja suippo, mahtuu rakoihin, leuat ovat tukevat, sopivat jätteidensyöjälle. Lusikkamaiset hampaat ovat myös avuksi. 

Kirsti Ellilä on löytänyt täydellisen kävelevän jätemyllyn, sillä se hotkaisee pahatkin jätteet ja sulattelee niitä vatsansa alaosassa kivien avulla niin kuin krokotiili. Tällainen ruoansulatus soveltuu hyvin Juran toimintaan nykyajan yhteiskunnan hyödyllisenä jäsenenä. Sen laaja sydän tekee siitä ”surumagneetin”, terapeutin. 

 Dinosaurus Jura vaikuttaa surulliselta. Se ei ole ihme. Suurten dinosaurusten kultakaudella 205-140 miljoonaa vuotta sitten nämä maailman suurimpiin kuuluvat brachiosaurus-dinosaurukset vaelsivat saniaispreerioilla ja havumetsissä. Kasvissyöjädinosauruksen terveellinen ruokavalio on muuttunut trooppisten metsien havupuista ja savannien jättiläissaniaisista pizzalaatikoiksi, tupakantumpeiksi, styroxrasioiksi ja sanomalehdiksi. 

Tunnen suurta myötätuntoa Juraa kohtaan. Meidän on vaikeaa kuvitella, kuinka puhdasta ilma oli Juran esivanhempien aikaan. Jura ei ole kuitenkaan menettänyt herkkää hajuaistiaan:

 ”Hän oli huomannut, että kun heille [ihmisille] tapahtui jotain ikävää, he erittivät tuoksua, joka toi mieleen lehtien ja ruohojen syksyisen lahoamisen ja hapantumisen tuoksun. Kun heille tapahtui jotain mukavaa, kevyt kielojen tuoksu levisi heidän ympärilleen, ja siihen saattoi sekaantua joskus myös vastaleikatun ruohon ja linnunlaulun tuoksua." (sivu 10)

Kirjan kieli on kaunista ja selkeää. Jura ja Johannes sopii koko perheen kirjaksi. Eräällä tavalla kirja liittyy myös jouluun, sillä aikuinen lukija voi huomata, että kuten legendan Pyhä Nikolaus, dinosaurus antaa rahat köyhälle perheelle salaa, Nikolaus savupiipusta, Jura kerrostalon tuuletusluukusta.

*) Brachiosauruksen luuranko oli vuoteen 1999 museon sisällä. Sitten se siirrettiin Chicagon O'Hare-lentokentälle, ja museon viereen tehtiin pronssinen kopio, joka näkyy linkissä olevassa kuvassa.

Tästä kirjasta kirjoittaa myös Periaatteessa kirjoista:  Dinosaurus surumagneettina

maanantaina, elokuuta 02, 2010

Luontoa säästävä muovipussi

Tässä pussissa tuli tuliaisia Quebecistä, Kanadasta. Sitä voi käyttää biojätteiden kokoamiseen.
Quebec City on eräs kauneimmista paikoista Pohjois-Amerikassa. Myös Kanada on kaksikielinen maa.

sunnuntaina, helmikuuta 24, 2008

Outoa ihmisvihaa TV-ohjelmassa "Dodon selviytymisopas".



Dodo. Kuva: Mansur 1600-luku. (keskellä oleva lintu)

Katsoin televisiosta Prisman ohjelman "Dodon selviytymisopas" (TV 1. 24.2.2008 klo 13.50-14.45). Ohjelma oli selvästikin kohdistettu myös lapsille ja nuorille, sillä siinä oli runsaasti huumoria ja kauniita kuvia luonnosta. Se oli tavallaan kuin hauska eläinsatu, jossa eläimet puhuvat kuten ihmiset ja antavat toisilleen ja ihmisille neuvoja. Uskoisin, että tämä osa ohjelmasta lisäsi ihmisten rakkautta luontoa ja eläimiä kohtaan ja halua suojella niitä.

Ohjelmassa näkyi myös vanha ystäväni Martha, maailman viimeinen muuttokyyhky eli villikyyhky, jolle olisin voinut omistaa kirjani "Aurora ja villikyyhkysten aika". Olihan Torontossa ja varsinkin Don-joen laaksossa vielä vähän ennen kirjan tapahtumien aikaa eli 1800-luvun loppupuolella vielä suuria määriä muuttokyyhkyjä (passenger pigeons, wild pigeons). Niitä oli niin paljon, että niitä piti pyydystää verkoilla, jotta ne eivät olisi tuhonneet kokonaan satoa. Villikyyhkyjen hävittämisessä mentiin kuitenkin liian pitkälle. Siihen vaikutti myös lintujen kyvyttömyys tajuta vaara ja paeta. Tätä "viallisuutta" korostettiin monien lajien tuhoutumisessa.

Ohjelma oli mielenkiintoinen ja hyvin tehty, hauskakin, kunnes ruutuun ilmestyi englantilainen paleontologi Michael Boulter. Harvoin näkee sellaista pohjatonta ihmisvihaa, kuin mitä Boulter osoitti ilmeillään ja sanoillaan. Hänen sanomansa oli selvä: Ihminen on tuhoutumassa, ja se on hyvä. Jää tilaa paremmille eläimille.

On sanottu, että Boulterin kirjan mielipiteet voivat herättää ihmiset tajuamaan luonnonsuojelun tärkeys. Mutta tuollainen ihmisvihahan synnyttää vain suuttumusta ja toisaalta toivottomuutta ja tietenkin ihmisvihaa ja itseinhoa katsojassa. Boulterin kaltaiset ihmisvihaajat eivät tuo optimismia ja toivoa varsinkaan lapselle ja nuorelle ihmiselle, vaan masennusta ja epätoivoa, jotka voivat purkautua dramaattisella tavalla.

Mikä saa ihmisen tuntemaan ihmisvihaa Boulterin tavalla? Mitkä asiat hänen henkilökohtaisessa elämässään ovat synnyttäneet tuollaisen asenteen? Eiväthän muut samoja asioita tutkineet syydä ilmoille tuollaista halveksuntaa ihmiskuntaa kohtaan? Rasistisia mielipiteitä pidetään sopimattomina ja suorastaan laittomina. Entä rasistiset mielipiteet koko ihmislajia kohtaan?

Ei tarvitse ihmetellä Jokelan tapausta, kun "luonnonsuojelu" lähettää tuollaisia viestejä.