Näytetään tekstit, joissa on tunniste monikulttuurisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste monikulttuurisuus. Näytä kaikki tekstit

torstaina, kesäkuuta 14, 2007

Monikulttuurisuutta - Ahvenanmaa



Minun oli aikomus mennä koululaisena eräänä kesänä Ahvenanmaalle lapsenvahdiksi ja ruotsia oppimaan, mutta sitten tuli jokin este. En taida tietää Ahvenanmaasta muuta kuin Johannes Salmisen, jonka kirjoituksia olen lukenut Hesarista ja jota olen kuullut Villa Kivessä. Hän kertoi olleensa koululaisena Savossa suomea oppimassa.

Ei ole tullut käytyä Ahvenanmaalla. Nyt on mahdollisuus harjoittaa monikulttuurisuutta tutustumalla Ahvenanmaahan, joka esittäytyy Helsingissä tulevana viikonloppuna.

Tunnenhan minä tietenkin myös Myrskyluodon Maijan. Kirjailija Anni Blomqvist oli vähemmän tunnettu kuin kirjansa.

TV-sarjaa on vain Ylen tallennemyynnissä. Miksi näin kallista!

tiistaina, toukokuuta 08, 2007

Monikulttuurisuus lisää isänmaallisuutta




Kuva: Anna Amnell. Savolainen aitta.

Huomasin Kanadassa asuessani merkillisen asian. Kanadan perustuslaissa on säädetty monikulttuurisuus. Missään en ole tavannut yhtä isänmaallisia suomalaisia tai muita kansallisuuksia kuin Kanadassa. Eri ryhmien kansallisia juhlapäiviä vietettiin, kansallispuvut ja perinneruuat olivat suosittuja. Samoin mantereen alkuperäisimmät asukkaat, intiaanit ja inuitit, olivat ylpeitä omasta kulttuuristaan.

Kaikki olivat kuitenkin myös samalla kanadalaisia. He olivat kiinnostuneita muittenkin kulttuurista. Mutta oma alkuperäinen kulttuuri koetttiin tärkeäksi. Eräs kanadansuomalainen opiskelija sanoikin olevansa kiitollinen vanhemmilleen, jotka olivat opettaneet hänelle suomalaisen kulttuurin ja kielen.

Monikulttuurisuus käsitetään usein jonkinlaiseksi pluralistiseksi puuroksi, jossa kenelläkään ei ole mitään omaa identiteettiä. Mutta tosiassa aito monikulttuurisuus lisää kunkin identiteettiä, isänmaallisuutta ja "heimotunnetta". Sellaista maata rakastaa, jossa saa olla oma itsensä. Kunkin oma alkuperäinen kulttuuri on rauhallista, ollaan kiinnostuneita muistakin.

Olen savolainen, mutta se ei ole uhka suomalaisuudelle. Samalla tavalla muiden suomalaisten juuret, olivatpa ne Suomessa tai muualla maailmassa eivät ole uhka suomalaisuudelle eikä monikulttuuriselle kansojen yhteistyölle.

Vain poliittinen, kulttuurinen tai uskonnollinen "imperialismi", pluralismi tai nurkkakuntaisuus estää toiset olemasta oma itsensä. "Arvaa oma tilasi, anna arvo muillekin".

Monikulttuurisuus käsitetään Suomessa monesti sellaiseksi, että suomalaisten täytyisi luopua omasta uskonnostaan, lipustaan ja muusta kulttuuristaan ja muuttua joksikin epämääräiseksi "hajuttomaksi, mauttomaksi ja värittömäksi" monikulttuuriseksi ihmiseksi.

Jos suomalaiset eivät saa olla suomalaisia, eikä Suomi Suomi, suomalaiset kokevat itsensä uhatuiksi ja muuttuvat vihamielisiksi muita kulttuureja kohtaan.

Kuvia:Iisalmi eri vuodenaikoina

keskiviikkona, maaliskuuta 07, 2007

Monikulttuurisuutta voi harjoittaa näinkin

Hufvudstadsbladet sai eilen Wienissä European Newspaper Award - nimisen palkinnon. Jury sanoi HBL:n olevan "skandinaavinen sanomalehti parhaimmillaan". Se on "tydlig och funktionell, visuellt exakt och har perfekt läsbarhet. Den är modern, avslappnad och leder in läsaren i innehållet på ett snyggt sätt." (HBL snyggast i Europa 7.3.2007) On hauskaa kun kehutaan tuotetta, jonka on itsekin valinnut.

Olemme lukeneet kokeilumielessä Hufvudstadsbladetia vähän yli puolen vuoden verran. Se oli mieheni idea. Hän oli koulupoikana kahtena kesänä Ruotsissä renkinä ja oli mukana muun muassa sikaa porsittamassa (yli kaksikymmentä possua syntyi sillä kertaa). Mieheni osasi kouluaikaan niin hyvin ruotsia, että meni ruotsalaisesta ainakin viidentoista minuutin ajan, mutta hänen ruotsinsa on vuosien varrella unohtunut. Minä taas elätin itseäni opiskeluaikana olemalla työssä muun muassa Stockmannilla, jossa piti ainakin siihen aikaan osata myös ruotsia.

Meidän kotiseudullamme Savossa ei ruotsia juuri kuullut, ja kouluvuosien ruotsikin unohtui varsinkin Kanadassa asuessa. Koetin pitää ruotsia yllä sisustuslehtiä lukemalla. Viime kesänä ajattelimme, että on hyvä tapa harjoittaa monikulttuurisuutta opettelemalla oman maan toista kieltä. Mieheni lukee aina vieraskielisiä sanomalehtiä sanakirjan kanssa ja merkitsee muistiin vihkoon uudet sanat. Minä olen laiskempi. Alussa luin vain otsikot, mutta nyt enemmän, sillä olen huomannut, että HBL täydentää sopivasti Hesarin juttuja.

torstaina, joulukuuta 21, 2006

Joulu on kansainvälinen ja monikulttuurinen juhla



Kuva: Anna Amnell

Ikkunaiineksen blogissa keskustellaan siitä, pitääkö "suomalaista joulua" viettää kouluissa.

Kommenttini:

Jouluhan on hyvin kansainvälinen juhla. Joulukuvaelman päähenkilöt ovat ulkomaalaisia, paimenet samoin, tietäjät Afrikasta ja Aasiasta asti- ja enkelit ulkoavaruudesta. Voiko sen globaalimpaa asetelmaa olla?

Joululaulut ovat syntyneet useiden kulttuurien parissa. Joulukuusi on alkujaan Saksasta. Joulupukin esikuva on turkkilainen.

Mehän vietämme monikulttuurista juhlaa, hyvät ystävät. Kristinusko on ollut kansainvälistä ja monikulttuurista alusta alkaen.

Iloista ja onnellista joulua!
Jokainen voi tuntea joulun omakseen, kielestä ja kansallisuudesta huolimatta. Joulu on myös hyvin suomalainen, jos olet suomalainen.

tiistaina, syyskuuta 12, 2006

Kokemuksia eri uskontojen välisistä suhteista



Kappa Phi (Cosmopolitan Club)- klubin hallitus [Indonesia, Hawaiji, USA, Indonesia, Suomi, Japani, Korea] Vasemmalla Darwin.

Kun menin teini-ikäisenä vaihto-oppilaaksi Amerikkaan, tutustuin ensi kerran ihmisiin, joilla oli eri uskonto kuin minulla. Kuuluin vastaperustettuun kansainväliseen kerhoon, jonka muut jäsenet olivat jo yliopistossa.



Musisointia flyygelin ääressä. Darwin laulaa ja David nauraa.

Eräässä kokouksessa, joka pidettiin AFS-perheeni kodissa, eräs meistä, Darwin-niminen indonesialainen opiskelijapoika, sanoi, että nyt hänellä on rukoushetki. Hänen tulee rukoilla Mekkaan päin kääntyneenä. Me muut olimme hiukan hämmentyneitä, mutta Darwin ehdotti, että kukin rukoilisi hiljaa oman uskontonsa mukaan. [ns. samanaikainen rukous] Darwin oli ensimmäinen muslimi, jonka tunsin. Hän oli älykäs, kohtelias ja miellyttävä ihminen.



Kun palasin Suomeen, kirkkokuntien ja uskontojen väliset suhteet askarruttivat minua. Menin seurakuntanuoriin ja kysyin siellä papilta klassisen kysymyksen: Mistä tietää, mikä uskonto on oikea? Pappi suuttui ja käski minun poistua.

Opiskelijana kuuntelin yliopistossa yhden lukukauden teologian professori Osmo Tiililän luentoja tästä aiheesta, sillä tiesin hänen tehneen väitöskirjansa uskonnollisesta turvallisuudentunteesta suurissa maailmanuskonnoissa. Kävin hänen kotonaankin keskustelemassa.

Tiililä oli oikein ystävällinen ihminen, harrasti kaunokirjallisuutta ja näytti minulle eri uskontojen jumalakuvia, joita hänellä oli kokonainen rivi kaapin päällä. Minä rauhoituin kokonaan tässä asiassa ja opin, että kunnioitus toisen ajattelua kohtaan on tärkeä. Tiililä sanoi, ettei pidä mennä toisen omantunnon edelle, ei edes oman lapsen.



Käytännön harjoittelua toisiin kirkkokuntiin ja uskontoihin suhtautumisessa tuli ensin Kyproksella, jossa mieheni oli rauhanturvajoukoissa. Sitä ennen olin opiskellut sivuaineena uskontotiedettä valmistumiseni jälkeen.

Kanada oli
monikulttuurisuuden korkeakoulu





Yhdeksän vuotta Kanadassa, niistä seitsemän Torontossa, olivat todellinen monikulttuurisuuden korkeakoulu. Asuimme siitä ajasta viisi vuotta talossa, jossa seinänaapurit olivat Neuvostoliitosta paenneita juutalaisia. Asuimme juutalaisella alueella. Perhelääkärimme oli myös pienen seurakunnan rabbi, ja kaikki muutkin lääkärimme olivat juutalaisia.



Yläkerran asukkaat olivat Unkarista vuonna 1979 paenneita katolisia, alakerran nuoren katolisen naisen miesystävä oli pakistanilainen muslimi.



Lastemme ystävistä enemmistö oli kiinalaisia. Mieheni vapaapäivänä kävelimme usein kiinalaisessa kaupunginosassa ja söimme siellä lounasta. Yliopistossa kiinaa opiskelevan poikamme opettaja oli käynyt Kiinassa kristillisen koulun ja paennut Kiinasta Kanadaan vanhempiensa kanssa.



Työtoverini eräässä työpaikassa oli hindu. Kävimme mielenkiinnosta paikallisessa hindutemppelissä. Ostimme eri uskontoihin liittyviä esineitä.




Useimmat tuntemani intiaanit olivat kristittyjä. Lehtityössä tutustuin myös sellaisiin intiaaneihin, jotka harjoittivat perinteisiä intiaaniuskontoja.



Vain kaksi yhteenottoa
yhdeksässä vuodessa


Yhdeksän vuoden aikana oli vain kaksi yhteenottoa uskonnon alalla. Jonkin aikaa alakerrassa asuva Jehovan todistaja tuli kerta toisensa jälkeen ovelle käännyttämään meitä. Sanoin ensimmäiset kerrat ystävällisesti "Minulla on jo uskonto", mutta lopulta suutuin ja sanoin: "Jos jatkatte tuota vielä, en sano teille päivääkään. Jos lopetatte, ollaan ystäviä". He lopettivat käännytyksen. Olimme pelaamasssa heillä pingistä ja tapaamassa miehen isää, joka oli Intiassa lähetystyössä.

Toinen tapaus oli hurjempi. Olin ollut messuilla, joilla oli myös intiaanitaiteilijoita. Eräällä oli kauniita perinteiseen tyyliin tehtyjä naamioita. Vähän sen jälkeen menin haastattelemaan erään amerikkalaisen intiaanien kulttuurikeskuksen johtajaa. Näytin hänelle innoissani maissintähkänkuoresta punotun naamion kuvaa. Tämä 190 cm pitkä mies suuttui aivan silmittömästi ja alkoi karjua minulle: Teillä ei ole mitään oikeuttaa pitää edes valokuvaa meidän pyhästä esineestämme.

Lopulta tuli sovinto. Minä lupasin, etten laita lehtijuttuun tämän naamion kuvaa ja hän lupasi, että saan näyttää sitä esimerkiksi luennoilla, niin kuin olen tehnyt. Erosimme hyvinä ystävinä ja sain ison jutun intiaanien kulttuurista suomalaiseen lehteen.

Miten siis suhtautua
erilaisiin maailmankatsomuksiin?


Jokainen ihminen seisoo maailmankatsomuksessaan jollakin "kivijalalla". Sitä kivijalkaa ei voi todistaa oikeaksi millään. Se todistus olisi uusi kivijalka jne. Mailmankatsomus omaksutaan uskonnon kaltaisella luottamuksella olipa kysymyksessä uskonto tai jokin ideologia, vaikkapa ateismi tai maolaisuus.




Tämän maailmankatsomuksen selitysvoima on se, miksi se omaksutaan. Jos jonkin maailmankatsomuksen selitysvoima tuntuu suuremmalta kuin oman, silloin maailmankatsomusta vaihdetaan.

Vapaassa sivistyneessä yhteiskunnassa - olipa kyeessä Espanjan suvaitsevaisuuden kulta-aika tai nykyajan Kanada - uskonnot ja maailmankatsomukset voivat olla reilussa ja ystävällisessä kilpailussa keskenään. Selitysvoimaltaan vahvempi voittaa ja leviää.

Toisen maailmankatsomuksen pilkkaaminen ja halveksiminen osoittaa asianomaisen kypsymättömyyttä ja sitä, että hän ei todellakaan luota omaan asiaansa, vaan yrittää todistella itselleen näkemystään halveksimalla toisia. Toisten uskontojen kunnioittaminen ei tarkoita sitä, että pitäisi luopua omasta uskonnostaan.




Voidaan olla yhtä mieltä siitä, että ollaan eri mieltä. Se ei myöskään tarkoita sitä, että omaksuttaisiin pluralistinen näkemys: kaikki uskonnot ovat samaa. Se ei ole totta. Uskontojen harjoittajat eivät ajattele näin, ja heidän mielipidettään ei saa turhentaa.

On myös elitististä käsitystä, että kaikkien täytyy luopua oman uskontonsa erikoispiirteistä ja omaksua jonkinlainen supermarket sekoitus. Se on kulttuuri-imperialismia, sillä jokaisella uskonnolla on oikeus omaan identiteettiin.

perjantaina, joulukuuta 16, 2005

Joulu monikulttuurisessa maassa. Xmas stamps from Canada



Joka joulu minua hävettää, kun lähetän joulukortteja Kanadaan ja muualle ulkomaille. Saan sieltä kortteja ja kirjeitä, joissa on kauniita jouluaiheisia postimerkkejä. Suomessa on vain tonttumerkkejä. Mitään varsinaisia joulumerkkejä eli uskonnollisesta juhlasta kertovia merkkejä ei yleensä ole.

Yleensä varaamme jo kesällä joitakin merkkejä, joissa on kirkkojen ja keskiaikaisten patsaiden kuvia tai kuvia talvisesta luonnosta. Joulun aikaan niitä ei ole useinkaan enää saatavissa. Periaatteesta emme osta tonttumerkkejä, vaikka pidämme joulutontuista, käytämme niitä joulukoristeina kodissamme ja otamme jouluna esille kaikki kauniit tonttukirjat. Saatamme käyttää tonttumerkkejä tms kirjeensulkijoina.

Uskonnollisaiheisten joulumerkkien ja yleensä joulun vieton laimentamista ja jopa poistamista mainostetaan Suomessa sillä, että täällä on niin paljon ihmisiä, jotka eivät vietä joulua. Todellisuudessa suurin osa suomalaisista on kristittyjä ja viettää joulua.

Asuin yhdeksän vuotta Kanadassa, kaksi vuotta ontariolaisessa pikkukaupungissa ja seitsemän vuotta Torontossa. Kanadan perustuslakiin on kirjoitettu monikulttuurisuus. Jokainen voi viettää siellä rauhassa omaan kulttuuriinsa ja uskontoonsa liittyviä juhlia, myös enemmistö eli kristityt.

Lastemme ollessa ala-asteella heidän koulussaan pienessä kanadalaisessa kaupungissa vietettiin joulujuhlaa, jossa oli joulukuvaelma "Sininen jouluenkeli". Joulun kuten pääsiäisenkin aikaan eri kirkkokuntien papit kävivät vierailulla koulussa. Joulun aikaan on sanomalehdissä ja aikakausilehdissä paljon kauniita ja kiinnostavia artikkeleita joulusta. Jouluaatto on siellä arkipäivä, ja aattoiltana käydään usein vierailulla ystävien luona. Joulupäivä on uskonnollinen juhlapäivä.

Samalla tavalla hindut, muslimit ja juutalaiset viettivät omia juhliaan. Lähetimme perhelääkärillemme ja naapureillemme Hanukka-kortin [ Hanukkah osuu melkein samaan aikaan kuin joulu], muille Season's Greetings-kortin.


Uudenkaupungin museon joulupostimerkkinäyttely

joulumerkit Wikipedia

Joulumerkkejä maailmalta

Onnellista joulua ja virkistävää juhla-aikaa kaikille lukijoille! Joulukorttina lähetän teille kuvan, jonka olen ottanut jouluseimestä, joka oli Torontossa kadun varrella katoksen alla. Maria ja Joosef olivat luonnollisen kokoisia. Seimi oli valaistu.

maanantaina, lokakuuta 24, 2005

Helsinki on ollut aina kansainvälinen kaupunki

Kustaa Vaasa perusti Helsingin 1500-luvulla kilpailijaksi Tallinnalle. Hän halusi, että siitä tulisi nopeasti kansainvälinen kaupunki, johon muuttaisi varakkaita kauppiaita Hollannista ja Englannista. Jonkin verran heitä muuttikin, mutta suurin osa tuon pikkukylää muistuttavan kaupungin asukkaista oli väkipakolla muista kaupungeista siirrettyä väestöä.

Helsingissä puhuttiin jo silloin suomen ja ruotsin lisäksi ainakin saksaa, viroa ja venäjää, ehkä muitakin kieliä. Huonosta alusta huolimatta Helsinki kasvoi varsinkin kun se siirrettiin nykyiselle paikalleen. Se on ollut todellisuudessa koko ajan kansainvälinen kaupunki.

Helsingin Sanomien kaupunkitoimituksen esimies Kaius Niemi ilahdutti tänä aamuna kirjoituksellaan "Kaikuja menneisyydestä". (HS 24.10.2005 C/Näkökulma).

Näin kertoo Niemi 1900-luvun alun Helsingistä:

"Autonomian aikana Helsinki muuttui pikkukylästä erittäin kansainväliseksi kaupungiksi.

Aivan kuten Pietarissa, täälläkin kuuli puhuttavan monenlaisia kieliä. Oli baltteja, puolalaisia, saksalaisia...Venäjän sotaväen mukana Helsinkiin kulkeutui myös juutalaisia, tataareja ja romaneja. Ulkopuolelta tulleista kansallisuuksista venäläisväestö oli suurin ryhmä Helsingissä."

Niemi jatkaa: "Jälkeenpäin tarkasteltuna vielä 1980-luvulla täällä vallitsi hämmästyttävän sulkeutunut ilmapiiri.
Kansainvälistyminen jouduttiin aloittamaan alkeista--."

Sanoisin, että vielä 1990-luvulla oli samanlaista. Olen kuvannut nuortenkirjoissani 1900-luvun alkua ja tuntuu, että vasta nyt, 2000-luvulla, alan saada sijaa ajatuksilleni ja näkökulmalleni.

Vielä Kaius Niemi:
"Kansainvälistyminen on pitkä ja monimutkainen prosessi. Kehitys ei aina ole kitkatonta. Siksi kannattaa välillä vilkaista taakseen ja miettiä Helsingin menneisyyttä monikulttuurisena pääkaupunkina."

lauantaina, elokuuta 27, 2005

Monikulttuurisen maailman ongelmia

Keskustelussa eilen alustamastani aiheesta "Kun kieli sortaa" Jasmo, joka pitää blogia täällä ,toi esiin niin kiinnostavia näkökulmia, että vastaukseni paisui uudeksi alustukseksi.

Minusta tuntuu siltä, että Kanadassa kauan asuneena minulla on kanadalainen eli suomalaista paljon vakavampi asenne näihin kysymyksiin.

Joskus tuntui Kanadassa siltä, ettei oikein uskaltanut puhua mistään, kun aina oli vaarana loukata jotain ryhmää (eri uskonnot, feministit, kasvissyöjät, animal rights -ihmiset jne) Muutkin sanoivat samaa.

Täällä Blogistaniassa on vähän samaa: aina joku loukkaantuu ja pudottaa suosikkilistaltaan.:)

Vähemmistöryhmien
oikeudet ja velvollisuudet

Elämme monien kulttuurien, uskontojen ja rotujen maailmassa, siksi ne täytyy ottaa huomioon.

Onhan Suomessakin edelleen heimorajat. On esim. savolaisvitsejä, joihin savolaisena suhtaudun lähinnä huvittuneesti itsekin. Mutta tällaisesta ryhmästäkin puhuttaessa voidaan ylittää joku raja, jolloin ei olekaan enää kysymys vitsistä vaan eräänlaisesta "rasismista", savolaisvihasta. En tarkoita normaalia kritiikkiä jonkun ihmisen huonosta käytöksestä.

On totta, että kaikkialla toisaalta pienryhmiä "lellitään" ts. heidän annetaan määrätä outoja asioita perheenjäsenilleen pukeutumisessa, aviopuolison valinnassa yms. Vastaavaa ei valtaryhmän jäseniltä suvaittaisi. Minusta sellainen "lelliminenkin" on yksi rasismin muoto.

Kaikilta pitäisi vaatia samaa. Mutta sitten tulevat yksilön oikeudet. Tulee törmäys.
Sivistysvaltiot tunnustavat esimerkiksi oikeuden harjoittaa uskontoa. Sitä oikeutta suojellaan. Useimmissa maissa on myös oikeus olla harjoittamatta mitään uskontoa.

Tajuavatko esimerkiksi
suomalaiset enää ihmisiä,
jotka pitävät jotakin pyhänä?

Tunnen intiaanitaiteilijan, joka ei antanut minun laittaa edes valokuvaa (!) heille pyhästä esineestä (punotusta naamiosta) lehtiartikkeliin, jossa oli haastattelu mm. hänestä ja hänen johtamastaan kulttuurikeskuksesta.

Pääsimme kompromissiin. Hän lupasi, että voin käyttää tätä itse täysin sekuläärissä intiaanitaiteen näyttelyssä ottamaani kuvaa esimerkiksi esitelmissä kuten olen tehnytkin. Mutta lehtijuttuun sitä ei laiteta.

Samoin eräs pariisilainen sekatavarakauppias suostui vasta kovan neuvottelun jälkeen myymään [!] minulle, ei-muslimille, muovisen halvan taulun, jossa oli Koraanista otetun lauseen muodostama kuvio.
Sain ostaa sen vain sillä ehdolla, että lupaan pitää sitä joko seinällä, kaapissa muovipussissa tai kohtelen sitä muutoin kunnioittavasti. Mies oli hyvin ystävällinen ja kohtelias. Asia ei ole tuottanut ongelmia. Esine on kaapissa ja sitä on näytetty vieraille tai käytetty esitelmissä asiallisesti.


Jotain opittavaa
meilläkin

Meidän suomalaistenkin on parasta tottua siihen, että suuri osa maailman väestöstä kunnioittaa kovasti omaa uskontoaan ja yleensä myös muidenkin uskontoa kansainvälisten lakien mukaan.

Jotkut pitävät rotuakin tärkeänä, vaikka genetiikan avulla tiedämme, että rodut eivät ole sen kummempaa kuin silmien tai hiusten väreissä olevat erot. Miten suhtautua ihmisiin, jotka haluavat säilyttää oman ryhmänsä "puhtaana", ehkä jonkun katoamassa olevan ryhmän? Haluammeko me tai he itse museoida heidät ja heidän kulttuurinsa?

Miten me suomalaiset sijoitumme tässä ihmeellisessä palapelissä, jota elämämme ihmisinä nykymaailmassa?