Näytetään tekstit, joissa on tunniste pakolaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pakolaiset. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, joulukuuta 30, 2015

Siirtolaisina vieraassa maassa


Asuimme alueella, jossa oli paljon meitä siirtolaisia: korealaisia, afrikkalaisia.  Seinänaapurit olivat venäjänjuutalaisia poliittisia pakolaisia, yläkerrassa asui unkarilaisia poliittisia pakolaisia. Talomme omisti aikaisemmin inkerinsuomlainen pakolainen, ja sen osti italialainen siirtolainen. Perhelääkärimme oli samalla pinen juutalaisen seurakunnann rabbi. Luetteloa voisi jatkaa. Tultiin hyvin toimeen. Vanhemmat puhuivat lastensa kanssa omaa äidinkieltään, ja seurusteltiin omassa etnisessä tai kulttuurisessa yhteisössä. 60% Toronton lapsista ja nuorista puhui kotonaan jotain muuta kieltä kuin englantia. Englanti opittiin koulussa opettajilta ja koulutovereilta. Tunnekieli opittiin kotona.

Mieheni on käymässä Ikeassa ja kertoi puhelimessa, että siellä on samanalaista kuin oli Torontossa: ihmisiä kaikkialta maailmasta. Uskon, että ne turvapaikanhakijat, jotka jäävät Suomeen ja joilla on hyvää tahtoa, muuttavat monin tavoin Suomea myönteiselllä tavalla. Heillä on tietoa ja taitoa monista asioista, joista me emme tiedä. Pitkä rikas kulttuuri takanaan. Esim. joku suku alkaa valmistaa itämaisia mattoja, toiset perustavat ruokakioskeja, kukkakauppoja, kahviloita, ravintoloita, pesuloita, antavat kielikoulutusta, opettavat maalausta, musiikkia jne. Toivon, että heidän oma kielensä ja kulttuurinsa saa säilyä eikä heitä yritetä väkisin muuttaa "suomalaisiksi" tai ruveta nimittämään heti suomalaisilla oudoilla nimillä ym hassutusta. Olen ollut itse perheeni kanssa yhdeksän vuotta siirtolaisena ja tiedän, miltä se tuntuu. Tiedän, miten tärkeää on suomaklaisille Suomi-talo ja omat seurakunnat ja kuorot. Jos he palaavat omaan alkuperäiseen kotimaahansa, heistä tulee Suomen ystäviä. Kärsivällisyyttä.

tiistaina, joulukuuta 24, 2013

Kansakunnnan valikoiva muisti



Kuva: Anna Amnell

Joulu on pakolaisten, vainottujen ja toisinajattelijoiden muistamisen juhla. Joulurauhaa!

 Mielessä on Ben Zyskowicz, juutalaisen pakolaisperheen lapsi, joka on "tehnyt luokkaretken" ja jonka kotipaikkakuntani lehti HS unohti tänä aamuna kuten monet muutkin pakolaisten, siirtolaisten ja evakkojen lapset, jotka ovat kehittäneet maatamme ja kulttuuriamme. Yksi heistä Eeva Kilpi kirjoittaa tänä aamuna joulurunossaan muistista.

 Katolinen Antti Nylen pelasti aattoaamun lehdenluvun hienolla kirjoituksellaan Juhani Rekolasta, sota-ajan sotilaspapista, Tukholmassa työtään tehneestä siirtolaispapista. Nylenin esseen "Valosta ja synkkyydestä" aiheena ovat kirjat Juhani Rekola: Ilo pimeydessä. Esipuhe Kaarlo Kalliala sekä Torsti Lehtinen: Kova ja kaunis todellisuus. Juhani Rekolan teologia. Rekolan lehtikirjoitukset kulttuurista ja uskonnosta tuottivat minullekin paljon iloa.

On aika tuoda Juhani Rekola kansakunnan muistiin, josta hänet on torjuttu.

(Kuvassa Helsingin Aleksin Suomalaisen kirjakaupan ikkunassa ollut jouluseimi)
Lisää kuvia jouluseimestä eri kulttuureissa

perjantaina, elokuuta 30, 2013

Tiskin alta löytyi tärkeä kirja

1500-luvun opiskelijat by Anna Amnell
1500-luvun opiskelijat, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Kun olin kolme vuotta sitten kaksi viikkoa Berliinissä ja Wittenbergissä, kolusin museoita ja kirjakauppoja. Mistään ei tuntunut löytyvän juuri sitä kirjaa, jota tarvitsin: kirjaa, joka kertoi opiskelusta Wittenbergissä 1500-luvun puolivälissä. Lutherista oli paljon kirjoja, mutta tarvitsin kirjan, joka kertoo vähän myöhemmästä ajasta.

Wittenberg oli suosittu yliopistokaupunki.  Siellä opiskelivat myös virkamiehiksi ja tutkijoiksi aikovat kuten fiktiivisen Lucia Olavintyttäreni veljet Erasmus ja Hannu.

Olin tutkinut jo itse wittenbergiläisen kirjakaupan hyllyt ja kysyin lopulta myyjältä, että eikö todellakaan ole mitään 1500-lvun Wittenbergistä. Olihan vähän aikaa sitten ollut uskonpuhdistuksen juhlavuosikin. Pyysin myyjää etsimään takahuoneestakin.

Äkkiä hän muisti, kumartui ja otti tiskin alta jostain alahyllystä komean kirjan, jota oli vielä yksi jäljellä. Juuri, se mitä minä etsin. Se oli englanniksi käännetty kirja Wittenbergin historiasta, ja sieltä löytyi kuvaus opiskelusta Wittenbergissä vuonna 1563.

Sieltä löysin sivun, jossa kerrottiin, kuinka kauan kesti opiskelu yliopistossa. Tarvitsin 19-vuotiaan maisterin, joka voi elättää pakolaisiksi joutuneen perheensä.

Se on aina ihmeellsitä, että historia kertoo myös meidän ajastamme. Nytkin perheet lähtevät pakolaisiksi, nuoret miehet joutuvat elättämään sukulaisiaan uudessa maassa, tytöt ja pojat naitetaan, jotta tullaan toimeen.

Historiallisten nuortenkirjojen kirjoittaminen alkoi Torontossa eräästä kohtaamisesta poliittisten pakolaisten kanssa. Olin haastattelemassa Nelson Mandelan tytärtä ja vävyä, kun puhe kääntyi siihen, että Suomestakin lähti aikoinaan poliittisia pakolaisia.

Kerroin Maki Mandelalle ja hänen miehelleen, että 1900-luvun alun Suomesta karkotetut muuttivat Kanadaan. Se oli etelä-afrikkalaisista kiinnostavaa. Ajattelin, että se voisi kiinnostaa muitakin. (Ne olivat 1990-luvulla kirjoittamani Aurora-kirjat.)

Lue myös 1500-luvun opiskelijat

sunnuntaina, lokakuuta 14, 2012

Kommentti

IMG_1444

Krakowassa sai kiertää katsomassa natsien ja kommunistien jälkiä

Kommentti kirjailija Anita Konkan blogiin.
Kiitos tästä kirjoituksesta, Anita. Kun luin Makinen Ranskalaisen Testamentin, ihmettelin, miksi hän ei ollut katkera vaikka hänen lapsuutensa ja nuoruutensa oli mennyt Neuvostoliitossa. Hän oli varmaankin silloin hurmiossa, kun oli päässyt Ranskaan. Ehkä katkeruus pääsee pinnalle nyt vanhempana.

Asuin melkein koko 1980-luvun Torontossa Neuvostoliitosta ja sen miehittämistä maista paenneiden ihmisten naapurina. He olivat surullisia tai katkeria. Ainoa toivo oli lapsissa ja lapsenlapsissa.

On varmaankin ihmisiä, joiden ammatti tai ideologia oli sellainen, että he eivät niin paljon kärsineet. Toisaalta olen ollut viime vuosina viikkokausia Kroatiassa ja Tsekissä. Kyllä ne ihmiset ovat kkaikki kärsineen näköisiä. Mutta nuorissa on nykyään valtavaa energiaa. Vanhemmissa ihmisissä näkee, että heiltä oli siivet leikattu nuoruudessa.

Mieleeni tulee eräs entisestä "Itä-Euroopasta" kotoisin oleva kirjailija, jonka kuulin laulavan 1980-luvulla Kanadassa toimittajien matkalla. Mitään toivoa ei vielä näyttänyt olevan. Hänen laulunsa oli niin kuin haavoitetun linnun huuto. (Hän oli kookas, harmaatukkainen komea mies, suku oli ollut korkeassa asemassa ennen vallankumousta. Hän oli asunut Ranskassa ennen muuttoaan Kanadaan.)

P.S. Anita kertoo blogissaan myös toisesta kirjailijasta, joka käsittelee noita Venäjän historian karmeitakin vaiheita huumorilla. Ainakin romaanissaan.

tiistaina, toukokuuta 24, 2011

Entä jos kuuntelisimme perussuomalaisiakin`?

Gerberameri

Kommentti Ikkunaiineksen blogissa:

Emme voi mitään sille tosiasialle, että perussuomalaisten menestys on kansan reaktio joihinkin asioihin. Pitäisikö tavallisia kansalaisia informoida paremmin, pitäisikö heitä jopa kuunnella, ennen kuin asiat menevät liian pitkälle?

Kun samat ihmiset ovat maata johtamassa vuosikymmenestä toiseen, toiset meistä ovat siitä vain hyvillään, toiset nukahtavat, mutta kolmannet suuttuvat. Niin on käynyt.

Olen asunut suuren osan elämästäni monikulttuurisessa maassa pakolaisten ja siirtolaisten joukossa yhtenä heistä. Se on minusta hyvä ja oikea tapa elää. Kannatan sitä.

Mutta siinä pitää olla järkeä ja suhteellisuudentajua molemmin puolin, maan aikaisempien asukkaiden ja uusien tulokkaiden välillä. Jos niitä ei ole, "kansa" hermostuu. Niin on käynyt Suomessa. Syyllisiä eivät ole maahanmuuttajat, vaan ne suomalaiset, jotka eivät tajua realiteetteja. Sekin on eräs rasismin laji. Siinä kalastellaan ääniä maahanmuuttajien varjolla. He joutuvat kärsimään eniten kaikista tyhmistä ja naiiveista ratkaisuista.

Perussuomalaiset oppivat nyt, miten olla eduskunnassa, miten asioita käsitellään. Heistä tulee vähitelleen "salonkikelpoisia".

Mutta opimmeko me muut mitään? Näen vain perussuomalaisten pilkkaamista. Se on todellakin tyhmää, eikä sillä ole hyvä vaikutus. Eikö voitaisi olla järkeviä kummallakin puolella? Kuulolaitteet korviin, jotta kuulisimme toinen toistemme viestit.:)

lisäys:
Meillä ei ole nälänhätää, kulkutautiepidemiaa tai muuta katastrofia. On vain sellainen tilanne, että entistä suurempi osa kansasta haluaa osallistua asioiden käsittelyyn.

perjantaina, heinäkuuta 30, 2010

Sortovuosina nuoret miehet pakenivat Amerikkaan

Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään  "Nuoret miehet pakenivat Venäjän armeijaa Amerikkaan." HS/Kulttuuri/HS 100 vuotta sitten 30.7.2010.

Kun ensimmäisen Aurora-kirjani "Aurora Vaahteraalakson tyttö" ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1991, Hesarin vasemmistolainen kirjallisuustoimittaja tuijotti minua kuin naskaleilla kirjani julkistamistilaisuudessa ja kirjoitti muutoin kohtuullisessa kirja-arvostelussaan lopuksi "kirjoittakoon seuraavaksi kansalaissodasta". Siirtolaiset olivat minulle tuttuja. Olin kuullut heidän tarinoitaan jo American Field Service -vaihto-oppilaana muun muassa Red Lodgessa, josta Helsingin Sanomissa on kuva, ja varsinkin Kanadassa, jossa olin itse "suomettumista paossa" yhdeksän vuotta. Aurora-kirjat kertovat sortovuosien ajan Suomesta, josta ei saanut kirjoittaa edes poikakirjoja Kekkosen aikana.


Lue koko juttu ja tekstinäyte

maanantaina, toukokuuta 17, 2010

Ihmettelyä Itä-Euroopassa: hökkelikylät

Hökkelikylä Belgradissa

Belgrad 2010

Ensimmäiset näkymät Belgradista olivat lohduttomat. Ihan ensimmäiseksi näimme hökkelikylän, jonka pihoilla roskakasojen välissä juoksenteli paljon lapsia. Tämä näkymä tuli myöhemmin. Serbialla on ihan tarpeeksi ongelmia itsellään, ja niiden lisäksi tulevat muualta siirtyneet kodittomat. Muistathan klikata tunnistetta 'Belgrad', jotta näet myös myönteisen kuvan tästä suurkaupungista!
Please, click the label 'Belgrad' to see other, more pleasant pictures of this city!

tiistaina, huhtikuuta 21, 2009

Politiikasta riippumatta

 


Samovaari Haikon kartanon vitriinikaapissa. Haikossa on 1900-luvun alun kulttuuria ja etenkin venäläistä esineistöä ja huonekaluja.

Seuraava on kommenttini blogiin Kielten ihmeellinen maailma:

Tämä oli hauska kirjoitus. Venäläiset sanonnat ovat tulleet jossain määrin tutuiksi venäläisessä kirjallisuudessa, joka oli yhtenä kohteenani kirjallisuuden opiskeluissa. Venäläisissä ihmisissä on mielestäni jotain hyvin lämmintä ja kodikasta riippumatta siitä, mitä heidän valtionsa on tehnyt milloinkin.

Olen opiskellut valitettavasti venäjää vain alkeiskurssin verran, ja melkein kaikki on unohtunut.

Mutta juuri vieraaseen kulttuuriin tutustuminen on mielestäni eräs kielten opiskelun kiehtovimpia puolia.

Koin sen myös kiinan alkeiskurssilla, jossa opettaja kertoi merkkien taustaa. Siinä tuli esiin ihmisten arki, jossa oli paljon samaa, mutta myös paljon täysin erilaista ajattelua. Merkeillä on monien satojen, ehkä monien tuhansien vuosien takainen historia.

P.S. Kun opiskelin yliopistossa "estetiikkaa ja maailmankirjallisuutta", joksi kirjallisuuden opiskelua siihen aikaan nimitettiin, olivat pääkohteinani venäläinen ja ranskalainen kirjallisuus. Englanninkielistä kirjallisuutta luin runsaasti englantia opiskellessani.

Venäläisyys ja kiinalaisuus merkitsevat minulle hyvin suuressa määrin emigrantteja, jotka ovat paenneet kotimaittensa poliittista systeemiä maailmalle. Tunsin heitä jo vaihto-oppilasvuonna, ja lisää tuli Kanadassa. Torontossa suuri osa naapureistani oli poliittisia pakolaisia. Tunsin myös emigranttitoimittajia ja muutaman kirjailijankin. Heille ja heidän lapsilleen ei olisi tullut mieleenkään leikitellä marksilaisuudella, mutta he olivat venäläisiä ja kiinalaisia sanan syvällisessä aidossa merkityksessä.

Tavallinen yksityinen ihminen ei voi yleensä muuttaa yhteiskuntaa tyrannien valtakunnissa ja ääriliikkeitten saadessa vallan. Hänen täytyy vaieta tai paeta, jos ei halua menettää henkeään tai joutua vankileireille tai hyljeksityiksi ja pilkatuiksi. Sitten ovat tietenkin poikkeusyksilöt, joilla on ollut sisua - ja hyvää onnea - kun ovat säilyneet hengissäkin toisinajattelijoina siihen asti, kunnes olot ovat tulleet normaaleiksi.
Posted by Picasa

sunnuntaina, joulukuuta 21, 2008

Maahanmuuttajien työllistäminen Kanadassa vaikeaa

Helsingin Sanomat kertoo tänään, että työllistymisellä mitattuna pakolaisten kotoutuminen Suomeen on epäonnistunutta (Kauppinen HS/Kotimaa 21.2.2008). Kanadassa myös tavallisten kielikokeiden jälkeen pisteytyksellä valittujen maahanmuuttajien työllistyminen on nykyään vaikeaa.

Akateemisen tutkinnon suorittaneiden maahanmuuttajien tilanne on kanadalaisen ystävän lähettämällä videolla olevien haastattelujen mukaan katastrofaalinen. Kanadan siirtolaispolitiikkaa arvostellaan siinä ankarasti. Maa tarvitsee siirtolaisia. Mutta uskaltavatko hyvin koulutetut ihmiset enää muuttaa Kanadaan?

ks "The Truth about Immigration to Canada" sivuilla http://www.notcanada.com

Akateemiset hyvissä asemissa omissa maissaan - mm Englannissa - olleet lääkärit ja tutkijat ovat joutuneet lumenluojiksi ja siivoojiksi voidakseen elättää itsensä ja perheensä.

Videon lähetti naapurini, joka pakeni perheineen Kanadaan vuonna 1979 eräästä Itä-Euroopan maasta. Sekä mies että vaimo ovat akateemisesti koulutettuja, vaimo edelleen työssä Torontossa yliopistonopettajana, mies yksityisenä tutkijana, jolla on oma yritys.

maanantaina, maaliskuuta 19, 2007

Pakolaisia ja pakolaisten lapsia eduskunnassa



Minna Canth

Tänään liputetaan Minna Canthin kunniaksi. Minna olisi mielissään, jos näkisi kaikki ne naiset, jotka pääsivät näissä vaaleissa eduskuntaan. Minna oli suorapuheinen nainen, joten hän olisi varmaankin iloinen myös siitä, että suorapuheiset miehet ovat menestyneet näissä vaaleissa erityisen hyvin.

Zahra Abdulla, somalialaissyntyinen kätilö, entinen lääketieteen opiskelija oli vähällä päästä eduskuntaan vihreiden listalta. Onhan Suomeen tullut pakolaisia ennenkin ja ollut mukana eduskunnassa.

Venäjän vallankumousta pakoon tulleiden maahanmuuttajien lapsia on Jutta Zilliacus. Hän on syntynyt Helsingissä, jonne hänen virolaiset vanhempansa Jenny ja Johan Kingo olivat muuttaneet vallankumouksen jälkeen vuonna 1920 tyhjin käsin Pietarista. Jutta Zilliacuksen isä oli pianonvirittäjä.

Pakolaisten lapsi on myös Ben Zyskowicz. Hänen taustansa on järkyttävä: isä oli sukunsa ainoa jäsen, joka selvisi hengissä keskitysleiriltä ja kuoli Benin ollessa vain 6-vuotias. Perhe eli suomessa suuressa köyhyydessä, mutta tarmokas äiti antoi hyvän esikuvan lapsilleen selviymisestä. Hänestä olisi Minna saanut hyvän näytelmän.

Zahra sai 4174 ääntä, mutta ei sittenkään päässyt. Mutta isommallakin pistemäärällä tiputtiin: esim. kristillisdemokraattien edustaja Varsinais-Suomesta Sari Essayah sai 7716 ääntä, mutta ei päässyt eduskuntaan. Maahanmuuttajaisän lapsi on muuten Sarikin.

Varmaan on muitakin pakolaisten lapsia, jotka ovat päässeet eduskuntaan.