Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhoskämmekät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhoskämmekät. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, huhtikuuta 01, 2011

Kukka puhkesi vanhaan kukkavarteen


Ei kannata leikata kukkineen orkidean kukkavartta pois, jollei se ole kuivunut. Näin kauniita kukkia voi puhjeta perhoskämmekän vanhaan kukkavarteen. Kuva: Aune Kämäräinen

maanantaina, maaliskuuta 21, 2011

Kevään ensimmäinen orkidea


Huonosta valosta huolimatta yksi keittiössä talvehtineista orkideoista on puhkeamassa kukkaan sopivasti pääsiäiseksi. Kukka on vielä pieni, mutta uskon, että tämä kukka ja vielä nupussa olevat kasvavat normaaliin kokoon. Minulla oli edellisessä asunnossa leveä ja vedoton paikka orkideoille, ja saatoin ripustaa kunnolliset  kasvulampuilla varustetut kohdelamput orkideoiden yläpuolelle. Nyt on vain pari pöytälamppua. Onneksi en ole vielä luopunut orkideoistani.

perjantaina, lokakuuta 16, 2009

Valoverho

vastavaloon

Kuvan vasemmassa alakulmassa näkyy vastavalossa valoverho, jonka olen laittanut kokeeksi erkkeriin. Suurkaupungissa asuminen merkitsee yleensä sitä, että muut ihmiset ovat lähellä. He istuvat samassa bussissa ja raitiotievaunussa, he törmäävät vastaan tungoksessa, he seisovat vierellä tavaratalon rullaportailla ja ruokakaupan jonossa. Pidän siitä, että elämä kuhisee ympärilläni, mutta kaipaan samalla yksityisyyttä. Näin ajattelevat varmaan muutkin.

Kadun toisella puolen on korkeita kerrostaloja. Olen asunut tässä talossa kohta kaksi kuukautta ja olen nähnyt vain kerran jonkun henkilön katsomassa ulos ikkunasta. Vastapäisten talojen ikkunoissa on rullaverhoja, valoverhoja, laskosverhoja, puisia ja metallisia säleverhoja.

Istun pöydän ääressä kirjoittamassa. Tässä ikkunassa ei ole vielä valoverhoa. Verhot on vedetty useimmiten ikkunan eteen. Keittiössä on metalliset säleverhot, jotka toimivat siellä erinomaisesti. Ihmeellistä kyllä ne vaikuttavat tunnelmallisilta, koska ne siivilöivät valoa ja muodostavat kiinnostavia kuvioita vastapäiseen seinään. Makuuhuoneen ikkunoiden edessä on koko vuorokauden puuvillaiset toile de jouy -kuvioiset verhot. Entiset keittiönverhot, eräät lempiverhoistani. Ne ovat haalistuneen sinivalkoiset ja päästävät valoa sisään päivällä sopivasti ja pimentävät yöllä sopivasti.

Keittiössä aamulla

Olen tottunut siihen, että edessäni on avara näkymä yli kaupungin ja saan katsella rauhassa ilos ikkunasta. Nyt tuijotan noita vastapäisiä taloja ja tunnen itseni tirkistelijäksi. Joku on sanonut, että paras näkymä kirjailijalle on ruma varastonseinä, sillä silloin mielikuvituksen on pakko lentää. En ole ihan varma siitä, onko tuo totta.

tiistaina, lokakuuta 13, 2009

Ikikesä

030

Puutarhakirjoissani vallitsee ikikesä. Ne ovat saaneet nyt oman kaappinsa, jonka ne jakavat orkideoiden kanssa. Varsinaisten puutarhakirjojen lisäksi kaapissa on kirjoja muista aiheista, kuten kaskeaminen, lääkekasvit, suurkaupunkien luonto.

Muutamia pienen puutarhakirjastoni lempikirjoistani:

"Onnellisen elämän ohjekirja 600 vuoden takaa." Tämän 1300-luvulla alkujaan latinaksi kirjoitetun teoksen on suomentanut entinen kollegani Marja-Liisa Koivulehto.

Gerard's Herbal. The History of Plants. 1990 (1636)
Jane Brown: The Pursuit of Paradise. The Social History of Gardens and Gardening.
Miranda Innes & Clay Perry: Medieval Flowers.

Samassa kirjakaapissa on myös kirjoja muustakin luonnosta, muiden muassa Gerald Durrellin "Eläimet ja muu kotiväkeni", kertomus Durrellin poikavuosien ajasta Korfun saarella. Tämä kirja tuli minulle läheiseksi siihen aikaan, kun asuin Kyproksella.

Olisi hauskaa tehdä täydellinen luettelo "puutarhakirjoistani", mutta tämä ei ole se päivä. Keskuslämmitys ei ole alkanut, erkkerin lattia tuntui jääkylmältä, kun aloin polvillani tutkia tätä matalaa kirjakaappia.

Ks myös blogikirjoitukseni Puutarha taskussa kesältä 2005. Siinä on lueteltu lisää puutarhakirjojani. Yritin aloittaa ihan luettelon niistä.

tiistaina, lokakuuta 17, 2006

Orkideat lokakuu 2006



Edelleen kukassa kesästä asti ja vielä nuppuja.

Kuvia orkideoista Flickrissä



Valkoinen perhoskämmekkä on ollut kukassa vielä kauemmin. Samat kukat elokuussa: Perhoskämmekät kukkivat taas.

Kolmessa muussa orkideassa on nousemassa kukkavarsi. Jouluksi tulee kukkia.

maanantaina, elokuuta 14, 2006

Perhoskämmekät kukkivat taas







(Klikkaa kuvat suuremmiksi.)


Kukkien saaminen samaan kuvaan oli vaikeaa kasvien pituuseron vuoksi. Se onnistui vasta kun siirsin ruukut matalalle sohvapöydällle, laitoin toisen ruukun alle kasan kirjoja ja otin kuvan lattialla istuen. Valokuvaajien elämä on varmaankin jännittävää.

Lisää perhoskämmeköistä:

Orkideat syyskuussa

Ja orkideat joulunaikaan. Kommenteissa hoito-ohjeita.