Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkukaupunki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkukaupunki. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, elokuuta 10, 2013

Kommentteja: Camilla Läckberg

IMG_3962 by Anna Amnell
IMG_3962, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Kommentteja blogiin Leena Lumi (Läckbergiä koskeviin kirjoituksiin)

1. Leena, odotan kiinnostuksella, mitä ajattelet Camilla Läckbergin Enkelintekijästä. Päätin tutustua hänen tuotantoonsa, ja olen lukenut häneltä jo kaksi kirjaa, kirjan lahkolaissaarnaajasta ja Majakanvartijan. Hyvin kiinnostavia kirjoja. Hiukan minua häiritsee jatkuva näkökulman vaihtuminen jopa samalla sivulla. Saarnaajan alku on aivan loistava, ne ensimmäiset kaksi sivua. Enkelintekijä minulla myös on, ja aion ostaa loputkin kirjat.

2. Saarnaajasta pitäisi käyttää sanaa huijarisaarnaaja. Hirveä kirja, taitava juoni.
Ostan näitä kirjoja saman kadun varrella olevasta divarista. Kirjoja on kertynyt niin paljon, että en yleensä enää käytä niihin paljoa rahaa.


3. En ole vielä lukenut Enkelintekijää, joka kiinnostaa kovasti ja odottaa tuossa vieressäni kirjahyllyssä. Mutta tähän asti lukemieni kirjojen perusteella olen sitä mieltä, että Läckberg on kasannut Annalle [salapoliisin kirjailijavaimon sisarelle] liiaksi ongelmia ja onnettomuuksia.

Liioittelu on tyylikeino. Se toimii tehokkaasti huumorin keinona esimerkiksi elokuvassa Blues Brothers, jota katsoimme eilen illalla. Kerronnan täytyy olla Jobin kirjan tasoa, jotta onnettomuuksien ja vastoinkäymisten kasaaminen yhden henkilön niskaan ei muutu huumoriksi tai kiusalliseksi.

4. (Tuosta Jobin kirjasta. Lassi Nummen käännös on loistava, yltää samalle tasoille kuin englantilaisten King James, jonka vaikutus tuntuu edelleen  englanninkielisessä lehdistössä, kaunokirjallisuudessa ja puheessa. )

perjantaina, tammikuuta 11, 2013

Kerran pikkukaupunkilainen, aina pikkukaupunkilainen

DSC06450

Kommentti Arleenan blogiin:

Hauskaa, juuri tuollaista on pikkukaupungissa eläminen.

Totuin koululaisena siihen, että kaikki oli ihan vieressä. Vain rautatieasemalle oli pikkuisen pitempi matka. Kun muutin Helsinkiin opiskelemaan, sain opiskelija-asunnon ihan keskustasta, ja "pikkukaupunkielämä" Helsingin keskustassa on ollut normaali elämäntapani vuosikymmenet.

 Tunnen olevani nykyään kuin maanpaossa tai karkotettuna, kun piti muuttaa hirveän kauas: Töölöön Oopperan kohdalle. Teimme Ullanlinnassa ja Rööperissä asuessamme Töölönlahdelle eväsretkiä sorsia ruokkimaan. Täällähän olikin kauan vain soita ja kallioita ja muutama huvila. Minusta olisi luonnollista asua Aleksanterinkadun varrella. LOL

Ihminen on luonnostaan pikkukaupunkilainen. On todettu, että new yorkilaisetkin liikkuvat enimmäkseen omassa kaupunginosassaan. Kinkunmuotoinen keskiaikainen kaupunki oli kooltaan täydellinen. Sen ympäri käveli tunnissa lönkytellenkin. (Nyt tuli  kirjoitus kommentin sijasta)

Lisäys:
Valokuvassa Koulupuisto Ratakadun ja Korkeavuorenkadun kulmassa. Oikealta alkaa Ullanlinnnakatu.
Piirustuksessa Koulupuisto on keskellä vasemmalla, se näkyi olohuoneen ikkunasta.

Isoisäni sisarella oli asunto Ratakadulla, ja siellä ukki kävi tuodessaan suksia Helsinkiin myytäväksi, kerran Stockmannillekin suksinäyttelyyn. Kulman takana Pikku Robertilla oli opiskelija-asunto, jossa asuimme nuorena parina, lähellä Isolla Robertilla ensimmäinen opiskelija-asuntoni, mäellä Johanneksen kirkon vieressä asuimme koko perhe 20 vuotta. Pakostakin tuntuu siltä, että pitäisi palata Helsingin juurilleni. Vuokralla asujana on paljon vapaampi liikkumaan kuin ne, jotka hankkivat omistusasunnon.

tiistaina, kesäkuuta 15, 2010

Pikkukaupunkilainen

Trogir-2010 2013

Trogir, Dalmatia, Kroatia kuvattuna keskiaikaisen linnan muureilta. Kuva: beesi

Tähän kaupunkiin ihastuin: keskiaikaa, palmuja, meri, aurinko. Pieni kaupunki. Tekisi kovasti mieli muuttaa jonnekin Etelä-Eurooppaan ainakin osaksi vuotta. Mutta luin Dubrovnikissa paikallisesta englanninkielisestä lehdestä, kuinka eräs Yhdysvalloista muuttanut nainen valitti sitä, että talvella Dubrovnikissa on kylmää ja kurjaa, ei tapahdu mitään. Hän pakenee silloin New Yorkiin, jossa tapahtuu paljon talvella.

Haluan asua jossakin, missä on kirjakauppoja, mahdollisuus kävellä kaupungilla ja puistoissa. Helsinki on aika hyvä paitsi silloin, kun on kylmää, mitä on usein.

Asuin koululaisena keskellä pikkukaupunkia ja olen kai jäänyt ikuiseksi pikkukaupunkilaiseksi. Parasta olisi kai asua Aleksilla ja pitää keskustaa reviirinä. Vähän sellaista oli, kun asuin opiskelijana Isolla ja Pienellä Roobertinkadulla. Liikuin vain lähikortteleissa. Tekisin varmaankin samalla tavalla, vaikka asuisin New Yorkissa: Eläisin pikkukaupunkilaisen elämää. Niin tekevät monet siellä. Ihmisen reviiri taitaa olla luonnostaan pieni, keskiaikaisen kaupungin kokoinen.

keskiviikkona, huhtikuuta 11, 2007

Ääniä ja muistikuvia lapsuudesta



Like old times, originally uploaded by amnellanna.
Ikkuna oli äsken auki ja kuulin ulkoa tuttua ääntä, hevosten kavioiden kopinaa. Korkeavuorenkatua menivät Koffin vankkurit Kaivopuistoon päin jyllantilaisten hevosten vetäminä.

Lapsuuteni Iisalmessa liikuttiin yleensä hevosella ja reellä, hevosella ja rattailla. Autoja oli vain muutama. Kun lähdettiin ulos leikkimään, äiti varoitti aina: Älkää jääkö hevosen alle.

Asuimme sukulaisten omistamassa puutalossa keskellä kaupunkia. Se oli kuin elämää Pikku Pietarin pihassa. Markkinoiden aikaan talleja vuokrattiin markkinamiehille. Pihalla oli tällöin koko ajan hevosia.

Hiivin aina talliin hevosia ihailemaan. Tarkkailin niitä tallin ylisiltä. Alakouluikäisen vaistollani valitsin ystävällisen hevosen, jonka selkään saatoin liukua suoraan heinäluukusta. Makasin sitten hevosen lämpimän ja leveän selän päällä hiljaisessa tallissa.

Opin tuntemaan myös hevosten voiman ja pelottavuuden. Eräänä kauniina kesäpäivänä, kun leikin pihalla, kookas musta hevonen pillastui, karkasi hoitajansa käsistä ja alkoi ravata ympäri pihaa. Olin juossut ruusupensaiden taakse piiloon ja hevonen tuli perässä, seisoi takajaloillaan siinä ruusujen takana korkeana kuin torni.

Kuka taltutti hevosen? Sitä en muista. Saattoi olla äitikin. Mutta en pelännyt senkään jälkeen lapsena hevosia. Olin innokas eläinsuojeluyhdistyksen jäsen ja saatoin mennä moittimaan aikuisia miehiä, jos nämä kohtelivat hevosia huonosti. En pelännyt edes sen jälkeen, kun näin traagisen onnettomuuden markkinoiden aikaan.

Juopunut markkinamies sanoi haluavansa ostaa hevosen. Omistaja piteli hevosta ohjaksista kiinni kadulla. Minä seisoin tietenkin uteliaana portilla ja näin kuinka tuo tuntematon mies alkoi muka tutkia hevosta varoituksista huolimatta.

Näen edessäni hetken, jolloin hevonen potkaisi miesparkaa, tämä lensi kuin säkki ilmassa ja putosi kadulle kuolleena.

Tuo tapahtuma vaikutti varmaankin siihen, että minua pelotti, kun olin aikuisena ratsastuskoulussa. Sain vielä ensimmäiseksi ratsuksi Debizan, kauniin tummanruskean hevosen, joka tajusi heti, että olin avuton aloittelija ja juoksi suoraa päätä niitylle syömään heinää. Pysyin kuitenkin sen selässä. Vaikka minulla oli kurssin loppuajan hyvänluontoinen pieni hevonen, melkein poni, en jatkanut alkeiskurssia pitemmälle. Taisin pelätä sitä, että joutuisin satuloimaan hevosen.

Ehkä rakkaus hevosiin ja kaupunkiin, jossa kuului kodikas hevosen kavioiden kopina, on syynä siihen, että pidän niin paljon elokuvista, joissa liikutaan hevosilla ja vaunuilla, niin kuin esimerkiksi Sherlock Holmes - TV-sarjassa.