Näytetään tekstit, joissa on tunniste puunhalaaja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puunhalaaja. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, heinäkuuta 18, 2010

Puut ja talot

Suuret puut kiehtovat meitä ihmisiä. Niihin kiintyy, ne herättävät kunnioitusta, kun ajattelemme, mitä kaikkea ne ovat nähneet. Koemme yleensä puut hyvinä. Niistä tulee miltei inhimillisiä, tai ehkäs sittenkin mieluummin Puita niin kuin Tolkienilla.  Taloja ja puita Tammisaaressa.
Posted by Picasa

keskiviikkona, tammikuuta 14, 2009

Runo puunhalaajille

Kuva Luminen puisto saa kuvittaa runoa, jonka opin jo vaihto-oppilaana ollessani. Osasin sen ennen ulkoa, mutta en tiennyt kuka sen oli kirjoittanut, netistähän se löytyi.

"I think that I shall never see
A poem lovely as a tree.
A tree whose hungry mouth is prest
Against the earth's sweet flowing breast;
A tree that looks at God all day
And lifts her leafy arms to pray;
A tree that may in Summer wear
A nest of robins in her hair;
Upon whose bosom snow has lain;
Who intimately lives with rain.--"
~Joyce Kilmer, "Trees," 1914

Runoja ja sanontoja puista (engl)

Yllä linkissä oleva kuva on mieheni ottama. Noin paljon lunta oli vuoden 2006 marraskuussa, ainakin muutaman päivän.

Nyt on niin syksyisen tai mieluummin keväisen näköistä, että alkaa odottaa oikeaa kevättä. Netissä kiertäessäni ihastuin kovasti blogipohjaan, jossa on kukkiva puu. Laitoin sen erääseen blogiini. Sepä olikin hankalaa, sillä "kettu" kaatuili koko ajan kyljelleen, ja blogi oli maan ja taivaan välillä, en tiennyt mikä oli mennyt perille. Luulin, että jokin virus on vallannut koneen, se on täynnä troijalaisia. Piti tarkistaa, ei ollut mitään. Tuli jo aamuyö ennen kuin pääsin nukkumaan.

Vaihdoin heti päivällä Operaan, ja kaikki sujuu aivan erinomaisesti. Lopputulos miellyttää. Blogi saattaa aueta hitaasti. Ehkä täytyy keventää. Kevättä kohti kun mennään.

Firefox toimii taas. Tuntuu parhalta vaihdella näitä.

keskiviikkona, marraskuuta 15, 2006

Luontoaiheisia kirjoituksia



Aamu Amerikan maaseudulla. Kun klikkaat kuvaani, näet sen suurena.

Puutarha taskussa (kirjoja)

Sokerivaahterametsässä tuoksuu savulle ja siirapille. (Kotisivublogissa, johon olen yhdistänyt myös Kirjoituslipaston vuonna 2008)

Muita löydät tästä blogista ja muista blogeistani hakusanojen avulla. Aurora -blogissa on kirjoitusnäytteitä myös luonnosta, sillä Kanadan luonto, etenkin Toronton laaksot ovat keskeisiä Aurora-kirjoissa. (Aurora ja Pietarin serkut kuvaa Helsinkiä 1900-luvun alussa.)

tiistaina, heinäkuuta 05, 2005

Puunvihaajia ja puunhalaajia

Meillä oli naapureina aktiivisia puunvihaajia, kun asuimme vuokralaisina torontolaisessa paritalossa, jonka pihalla kasvoi talonkorkuinen magnolia. Seinän takana eleli kreikkalainen pariskunta. Toisella puolen omassa erillisessä talossaan asui italialainen perhe. Kumpikaan naapuri ei voinut sietää puita, ei ainakaan sellaisia hyödyttömiä puita, joista me, meidän kissat ja pesukarhut, varsinaiset puunhalaajat, pitivät.

Seinänaapurimme veljellä oli sukutila ja laajat oliivitarhat Kreikassa. Tämä nuorempi veli oli lähtenyt onneaan etsimään Kanadaan. Hänellä oli suuri perhe, aikuisia lapsia ja runsaasti lapsenlapsia sekä ravintola, johon hän kasvatti pihallaan salaattia, paprikaa ja muita vihanneksia. Pihan yläpuolelle oli ripustettu kanaverkot, joista riippui viiniköynnöksiä.

Kreikkalainen naapuri himoitsi meidän puutarhaamme, joka oli hänen näkemyksensä mukaan nyt täysin hyödyttömässä käytössä. Siellähän kasvoi vain tulppaaneja, pioneja, orvokkeja ja ruusuja sekä ikäloppu päärynäpuu, josta oli hyötyä vain pesukarhuille. Ja tietysti magnolia. Ja olihan siellä kirsikkapuu, josta meidän kissat pitivät kovasti.

Seinänaapuri sanoi, että hän aikoi ostaa toisenkin puolen taloa. Ensimmäiseksi hän sanoi kaatavansa pihalta kaikki puut ja pensaat.
- Ette kai magnoliaa? kysyin.
- Sen nyt kaikkein ensimmäiseksi, mies sanoi. - No good. Vie kaiken ravinnon maasta.

Maria-rouva mutisi hiljaa jotain siitä, että magnolia oli oikeastaan aika kaunis.
Me aloimme haaveilla veikkausvoitosta, jotta voisimme pelastaa magnolian.

Toisella puolella asuva italialainen pariskunta vihasi myös puita. He osoittelivat pihamme puita ja pensaita ja tekivät käsillään leikkaavia eleitä, jotka tarkoittivat puiden hakkaamista tai kaulan katkaisua. Heidän karulla sorapihallaan kasvoi siro sypressimäinen kanadantuija, talon ainoa kaunistus. Mutta sekin oli nähtävästi liikaa.

Eräänä päivänä hento mustapukuinen italialaisrouva alkoi kaataa sypressiä hyvin omaperäisellä tavalla. Hän sitoi sen ympärille narun ja alkoi kiskoa. Hän riuhtoi narusta joka päivä. Tuo outo näky toi mieleen italialaiset elokuvat, joissa karut mustapukuiset naiset elävät vielä keskiaikaa.

Italialaisperheen kuvankaunis tytär kävi toisinaan äitinsä luona kookkaan kanadalaisen miehensä ja kauniisti puettujen kanadalaisten lastensa kanssa. Lapset olivat toisesta maailmasta ja toisesta aikakaudesta kuin heidän Italiasta tullut isoäitinsä. Nuori äiti heilui sillä välillä, näytti toisinaan vanhojen maalausten enkeliltä ja toisinaan Hollywood-tähdeltä.

Kukaan ei näyttänyt huomaavan isoäidin puunkaatoyritystä puhumattakaan siitä, että olisi auttanut häntä. Tämä jatkoi kuitenkin puun nyhtämistä tarmolla, joka muistutti suomalaista sisua ja peräänantamattomuutta. Muutaman viikon kuluttua puu naisen riemuksi irtosi maasta juurineen. Näin naisen hymyilevän ensi kerran ja tajusin, että hän oli ollut hyvin kaunis nuorena.

Pihalle jäi kuoppa. Vihattu sypressi katosi jonnekin. Meille ei tullut veikkausvoittoa. Suomalaisrouva möi talon kreikkalaiselle ravintoloitsijalle. Hän halusi meidän jäävän asumaan taloon, mutta me muutimme. Emme menneet koskaan katsomaan, miten magnolialle oli käynyt.