Näytetään tekstit, joissa on tunniste siirtolaisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste siirtolaisuus. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, lokakuuta 01, 2016

Vaahteralaakson Aurora myös Elisassa e-kirjana


Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3.
Sisältää kirjani Aurora, vaahteralaakson tyttö (1991, 2. painos 1992); Aurora ja Pietarin serkut (1993) ja Aurora ja villikyyhkysten aika (1995). 408 sivua, 2014, BoD

https://kirja.elisa.fi/ekirja/vaahteralaakson-aurora

lauantaina, kesäkuuta 04, 2016

Vaahteralaakson Aurora: Nostalgiaa ja seikkailua

Vaahteralaakson Aurora. 1. osa yhteisnidoksesta

Yhteenliitetyt kädet Siirtolaisinstituutin kirjaani Vaahteralaakson Aurora (2014) lainaamassa kuvassa kertovat siitä, että nyt käsitellään 1900-luvun alun siirtolaisuutta Amerikkaan sortovuosien aikana. Tapahtumapaikkoina ovat Helsinki ja Toronto, pistäydytään myös Pariisissa ja Pietarissa. Ja seikkailu alkaa Savosta.

Esikoisromaanini vuonna 1991 oli nimeltään Aurora- Vaahteralaakson tyttö. Siinä teini-ikäinen koulutyttö lähtee Bobrikovin karkottaman toimittajaisänsä luo Kanadaan. Mutta isä ei olekaan Torontossa. Taiteilijaksi haaveileva Aurora joutuu palvelustytöksi suureen kanadalaiseen taloon ja tutustuu Edwardin ajan elämään. Tämän blogin lukijat muistanevat, että olen asunut 10 vuotta Pohjois-Amerikassa, Kanadassa joka on suomalaisille miehelle jääkiekon maa ja naisille Anna-kirjojen maa.

Ilahduin kovasti, kun löysin blogista Tuhansia sivuja kirja-arvostelun tästä ensimmäisestä Aurora-kirjastani, joka ilmestyi melkein neljännesvuosisata sitten.


"--  jostain syvältä nousi kaipuu Pienen Runotytön maailmaan ja Anna-kirjojen aikaan.--
Kun kyseessä on tyttökirja, voisin kuvitella sen kohderyhmää kiinnostavan ennen kaikkea tarinan romanttisen puolen ja matkajännityksen. Kirjalla on kuitenkin paljon ulottuvuuksia, ensinnäkin sen historiakytkökset ja silloiset olot Suomessa, Toisaalta Auroran palvelijan rooli ja tarinan vauraiden nuorten joutilas elämäntyyli asetetaan tarinassa rinnakkain. Yhteiskuntaluokkien erot ovat selkeät.
Mielenkiintoinen sukellus hetkeksi toiseen aikakauteen, omiin tyttökirjavuosiin vuosikymmenten taakse ja sipaisuun yhteen Suomen historian vaiheeseen."


Siirtolaisuus Pohjois-Amerikkaan, sortovuodet, suurlakko, Pohjois-Amerikan luonto. 1900-luvun alun elämä.
Vaahteralaakson Aurora yhteispainos sisältää alkujaan 1990-luvulla ilmestyneet kirjani: Aurora Vaahteralaakson tyttö (1991, 1992) , Aurora ja PIetarin serkut (1993) ja Aurora ja villikyyhkysten aika (1995). Myös e-kirjana, esim Elisasta ja muista nettikaupoista.

tiistaina, elokuuta 18, 2015

Siirtolaisromaani jäi kirjoittamatta

WilsonAve

Kirjoitin Torontossa tämän keittiönpöydän ääressä pienellä punaisella kirjoituskoneella lehtijuttuja ja aloittelin siirtolaisromaania 1920-luvusta, mutta siitä tulikin 1900-luvun alkua kuvaava nuortenkirja. En halunnut kirjoittaa ajasta, jolloin suomalaiset siirtolaiset jatkoivat Suomessa alkanutta sotaansa toisiaan vastaan. Kahtiajako ja väkivaltakin jatkuivat. Eurooppa oli koko ajan mukana elämässämme ja veti meidät takaisin Pohjois-Amerikasta.

keskiviikkona, tammikuuta 21, 2015

1960-luvun opiskelijana

Anna-Amnell-jpeg

Tämän kuvan ottamisen aikaan olin vielä optimisti, haaveilin tekeväni gradun ja ehkä myöhemmin jatkotutkimuksia C. S. Lewisin Narnia-kirjoista. Kun esitin tämän ajatuksen professori Irma Rantavaaralle, hän tyrmäsi sen kokonaan: Eihän nyt lastenkirjallisuus ole sopiva aihe yliopistolliselle tutkimukselle. Hän arvosti kylläkin C. S. Lewisia ja ehdotti, että tekisin graduni C. S. Lewisista kirjallisuuskriitikkona. Tunsin onneksi Lewisia sen verran, että tiesin, että se olisi ikuisuusaihe ja vaatisi oleskelua Englannissa, mikä olisi ollut minulle taloudellisesti mahdotonta. Olin myös mennyt juuri naimisiin ja odotin ensimmäistä lastani.

Minua lohduttivat graduasiassa muiden muassa sympaattinen ja lempeä Maija Lehtonen, joka oli tehnyt lisensiaattityönsä saduista ja samassa laudatusseminaarissa ollut Peter von Bagh, joka sai myöhemmin itse kovia kolhuja taistellessaan elokuva-aiheisen gradunsa puolesta ja kokiessaan lisensiaattiytyönsä hylkäämisen. Sadut ja elokuvat sekä yleensäkin tavalla tai toisella poikkeavat mielipiteet olivat salonkikelvottomia sen ajan yliopistolla. En jäänyt taistelemaan, vaan siirryin englantilaisen filologian turviin ja tein graduni englanniksi. Opintoni viivästyivät kovasti.

Suomi kävi yhä ahtaammaksi vasemmistolaisuudessaan. Olin lopettanut jo "punaiseksi muuttuneen" sosiologian opinnot. Koko 1970-luvun koetimme päästä Suomesta pois. Viisihenkinen perhe ei voi lähteä tyhjän päälle. Vihdoinkin vuonna 1979 mieheni sai työpaikan Kanadasta ja läksimme Suomesta pois yhdeksäksi vuodeksi. Oli varmaankin tyhmää palata, mutta ihminen kiintyy omaan maahansa, sen kieleen ja kulttuuriin eikä jätä kotimaataan eikä omaisiaan kevyistä syistä.

P.S. Saman laudaturseminaarin rinnakkaisryhmässä oli monia myöhemmin tunnettuja vasemmistokulttuurin tähtiä, osa SKDL:n ja kommunistipuolueen jäsenia, jotka valtasivat Suomen kulttuurielämän, ja siitä tuli poliittisesti ahdasta. Se näkyy edelleenkin.


perjantaina, lokakuuta 10, 2014

Työn perässä muuttajat


Photo: David Wilson Clarke/Wikipedia


Tänään tyttäreni, hänen miehensä ja heidän kolme kissaansa muuttivat Brittein saarille Newcastleen Englannin pohjoisosaan, josta he kumpikin saivat työtä. Seutu on minulle tuttua vain Catherine Cooksonin kirjoista ja joistakin elokuvista.

Nyt tiedän, minne suuntautuvat seuraavat matkamme.  Vihdoinkin myös Skotlantiin, joka on aivan vieressä ja eri puolille Englantia, josta eteläosa on jo tuttua. Ilmasto on leuto ja kaupunkia ei vaivaa samalla tavalla kosteus kuten muita Englannin kaupunkeja.
Millainen on Newcastle? Lonely Planet tietää.:)



perjantaina, heinäkuuta 04, 2014

Vaahteralaakson Aurora 2014 on yhteispainos Aurora-kirjoista

Aurora_kansi-2

Klikkaa kuva suuremmaksi. Click & look!

 Aurora-kirjat vihdoinkin yksissä kansissa. 362 sivua, kuvitettu, pehmeäkantinen
ISBN 978-952-286-355-3 Books on Demand
Lopussa on kirjoitukseni Lukijalle.
2014
Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora

Huom! Merkintä L842 puuttuu kannesta, sillä BoD laittaa vain ISBN:n.



Kuvituksena on poikani Matti Amnellin kuvitusta kirjasta Aurora ja Molly (1999)  sekä Matin tekemiä Aurora-kirjojen kansikuvia. Mukana on myös Insitute of Migration Instituten lainaama siirtolaisen postikortti ja Aune Kämäräisen ottama kirjailijakuva loppukirjoitukseni Lukijalle alkuun.


linkki on muuttunut, korjattu

Lukemista kaikenikäisille historian ja luonnon ystäville. Kirjat kertovat fiktiivisen taiteilijaksi aikovan Aurora Koivun elämästä 1900-luvun alussa, kaikkina vuodenaikoina, mutta valitsimme tämän talvisen Helsinki-kuvan kanneksi muistoksi ajoista, jolloin Helsingissä luisteltiin meren jäällä. Kuvituksena on myös muita Aurora-kirjojen kuvia, myös kuvitusta Aurora ja Molly-kirjasta ja yllätyskuva Siirtolaisinstituutin arkistoista.

Tätä suunniteltiin jo 20 vuotta sitten, mutta sitten kustantajani siirtyi monien lailla julkaisemaan pelkästään aikuisten kirjoja. Halusin nämä kirjat talteen. Nyt tämä yhteispainos on ostettavissa ( kirja kerrallaan = books on demand)  joko suoraan BoD:lta tai kirjakaupoista ostaen/tilaten tai eKirjana. Ei pelkoa makuloinnista! Pyydä kirjastoasi ostamaan se, niin mahdollisimman monet voivat lukea sen. Aurora-kirjat ovat olleet lukudiplomikirjoja.

Lisäys:


Tekijä: Amnell, Anna
Teoksen nimi: Vaahteralaakson Aurora/Anna Amnell ; kuvitus: Matti Amnell, Institute of  Migration Archive
Julkaisutiedot:  Helsinki: Books on Demand, 2014 (Norderstedt, Saksa: Books on Demand, 2014)
ISBN: 978-952-286-355-3
ekirja
Huomautus: Yhteispainos ilmestynyt ensi kerran vuonna 2014
Sisältö: Aurora – Vaahteralaakson tyttö; Aurora ja Pietarin  serkut ; Aurora ja villikyyhkysten aika  
Huomautus: Ilmestyneet aikaisemmin nimellä Pirkko Pekkarinen: Aurora – Vaahteralaakson tyttö (1991, 2.p 1992); Aurora ja Pietarin  serkut (1993); Aurora ja villikyyhkysten aika (1995) 
Kieli: suomi
Aineistolaji: KIRJA/BOK
Ulkoasu: 362 s. ; kuv. ; pehmeäkantinen; 14,8 x 21
Muu nimike:
Aurora 1-3
Asiasanat:
1903, 1905, 1906, 1900-luvun alku
Aurora Koivu, fikt. , Vaahteralaakso, fikt.
romaanit, historialliset romaanit, tyttökirjat, nuortenkirjallisuus, kaunokirjallisuus
siirtolaisuus, kanadansuomalaiset, Kanada, Toronto,
Helsinki, sortovuodet,  suurlakko
kansainvälisyys, luonto,
kummitukset,


Helsinki Aurora-kirjoissa (Kirjasto/Tarinoiden Helsinki-sivut) SIVUT LOPETETTU
Lisätietoja Aurora-blogissa

perjantaina, marraskuuta 15, 2013

Monikulttuurisuuden realiteetit

Mirja Alhola- Anna Amnell

Suomalaisia maahanmuuttajia/emigrantteja/siirtolaisia/pakolaisia oli Amerikoissa paljon 1900-luvun alussa.  Heitä haukuttiin pallopäiksi ja juopoiksi, naisia kehuttiin siisteydestä ja miehiä ahkeruudesta. Uusimpia tulokkaita vieroksutaan aina. Suomalaiset olivat uusimpia 1900-luvun alussa. Kuva on Mirja Aholan kirjasta. Kuvassa näkyy myös aito ja alkuperäinen kukkahattutäti, jollaisia ilmestyi Suomeen sukulaisvierailuille.

Kommenttini FB:ssa

Nykyajan monikulttuurisuus on aivan uusi asia useimmille suomalaisille. Pitäisi olla lisää myönteistä ja realistista tietoa siitä, miten eri kulttuureita ja uskontoja edustavat ihmiset voivat elää sovussa. Ihmisten pakolla yhteen tunkemisesta on vain huonot seuraukset.  Se pitäisi hyväksyä realiteettina, niin tilanne rauhoittuisi.

Yhteiskunnassa on aina ollut ja on edelleen paljon ryhmiä, jotka toimivat omissa oloissaan, mutta kohtaavat muita monissa tilanteissa. Naapuruus, koulu ja opiskelu ovat tilanteita, joissa voi syntyä luonnollisella tavalla kestäviä ystävyyssuhteita hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa. Vanhoissa monikulttuurisissa maissakin eri ryhmät elävät kuitenkin enimmäkseen omissa oloissaan, mutta suhtautuvat toisiinsa kohteliaasti riippumatta siitä, mitä sisimmässään ajattelevat.
Lisäys 21.11. : Uussuomalainen on hyvä sana käytettäväksi niistä hwnkilöistä, jotka ovat tulleet aikuisina Suomeen.


maanantaina, toukokuuta 13, 2013

Suomalaiset synnyinmaassa ja maailmalla

Dinner in the Sky -restaurant

Kuvassa Helsingin päärautatieasema, jonka suunnitteli suomalainen, myöhempi amerikansuomalainen Eliel Saarinen.

Tämän päivän Helsingin Sanomat kertoo suomalaisista Amerikassa. Tuomas Niskakangas: 375 vuotta Amerikassa. Suomalaisten ja ruotsalaisten saapumisen vuosipäivää juhlistettiin Yhdysvalloissa suurin menoin. Helsingin Sanomat/Ulkomaat 13.5.2013. 375 vuotta sitten suomalaiset olivat Ruotsin kuningaskunnan kansalaisia, 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa Venäjän valtakuntaan kuuluneen Suomen Suuriruhtinaskunnan Suomen kansalaisia ja Suomen itsenäistyttyä Suomen kansalaisia.

Blogikirjoitukseni Helsinki Central Station (=Helsingin päärautatieasema) kommenteissa kysellään oliko Helsingin nykyisen rautatieaseman suunnittelija Eliel Saarinen suomalainen vai amerikkalainen ja oliko Helsingin entisen rautatieaseman suunnittelija Carl Albert Edelfelt, taiteilija Albert Edelfeltin isä, ruotsalainen vai suomalainen. Tässä täytyy ottaa esiin kaksi sanaa kansallisuus ja kansalaisuus : Monikulttuurinen työyhteisö -sivuilla kerrotaan: "Kansalaisuus tarkoittaa valtion jäsenenä olemista oikeuksineen ja velvollisuuksineen. Kansallisuus viittaa kansalliseen identiteettiin tai etnisyyteen kuten ”suomalaisuuteen” tai ”venäläisyyteen” [tai ruotsalaisuuteen tai amerikkalaisuuteen]."

 Eliel Saarinen pysyi koko elämänsä etnisesti eli kansallisuudeltaan suomalaisena, vaikka hän muutti Yhdysvaltoihin ja sai USA:n kansalaisuuden. Häntä voidaan sanoa suomalaiseksi tai amerikkalaiseksi. Hän oli yksi miljoonasta amerikansuomalaisesta, menestyneinen kaikista. Vai oliko sitä hänen poikansa Eero Saarinen, amerikansuomalainen hänkin? Henkilö voi olla toisen tai kolmannen polven amerikansuomalainen jne. Ks. Wikipedian artikkeli Amerikansuomalaiset.

Helsingin aikaisemman rautatieaseman suunnittelija arkkitehti Carl Erik Edelfelt oli kansallisuudeltaan ruotsalainen, mutta muutti Suomen Suuriruhtinaskuntaan 14-vuotiaana. Hän oli kahden kulttuurin lapsi. Oliko hänellä Venäjän keisarikunnan vai Ruotsin kuningaskunnan passi? Sitä en tiedä. Suomessa hän vietti koko aikuisuutensa, teki työnsä ja täällä hän kuoli.

 Kahden kulttuurin lapsi oli myös nykyinen paavi, sillä hän syntyi Argentiinassa italialaisten vanhempien lapsena. Voiko etnisyydeltään italialainen Francis saada Italian ja Argentiinan kaksoiskansalaisuuden? Vastaus: nykyisellä paavilla on Italian ja Argentiinan kaksoiskansalaisuus.

Tämä on monikulttuurisuutta, ja sitä on ollut koko ihmiskunnan historian ajan. Vapaissa maissa ihmiset muuttavat maasta toiseen.

 "Kaksoiskansalaisuus: yhdellä henkilöllä on kahden tai useamman maan kansalaisuus (1.6.2003 alkaen Suomen lakien mukaista). Näin ollen suomalainen ei menetä Suomen kansalaisuutta, kun hän saa toisen valtion kansalaisuuden. Myöskään ulkomaalaisen ei tarvitse luopua nykyisestä kansalaisuudestaan saadessaan Suomen kansalaisuuden mikäli alkuperäinen kotimaa sallii kaksoiskansalaisuuden."


torstaina, toukokuuta 09, 2013

Blogit kirjoistani

Aurora-blogi by Anna Amnell
Aurora-blogi, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Aurora-blogi kertoo Aurora-tyttökirjoistani ja1900-luvun alun kulttuurista. Siinä ovat jugend, sortovuodet, siirtolaisuus, Helsinki, Pariisi ja Toronto sellaisina kuin ne olivat 1900-luvun alussa, samoin pukuhistoriaa ja ruokaa. Siinä kuvataan toisin sanoen Aurora-kirjojen maailmaa. Aurora-kirjat ovat loppuunmyytyjä ja taitavat loppua kohta kirjastoistakin. (Aurora, vaahteralaakson tyttö 1991, 1992 2. painos, Aurora ja Pietarin serkut 1993 , Aurora ja villikyyhkysten aika 1995 ja lasten versio Aurora ja Molly 1999.


IMG_1144

Lucia Olavintytär-blogi käsittelee kirjojani Kyynäärn mittainen tyttö (2004) ja Pako Tallinnaan (2006) ja osittain kolmatta osaa, joka on valmiina, mutta ei ole löytänyt vielä kustantajaa. Se on keskiaika- ja renessanssiblogi, jossa on kuvia ja kirjoituksia keskiajasta Suomessa ja muissa Euroopam maissa. Myös siinä on pukuhistoriaa, rakennuksia, kuvia museoista, kaikkea 1500-lukua ja vähän varhaisempaa keskiaikaa koskevaa. Erityisaihe on lyhytkasvuisuus. Huomaamattani Lucia Olavintytär-blogin kävijämääärä oli ylittänyt 60000. En ole odottanut tällaista kiinnostusta ja olen siitä iloinen.


Auroran talo nukkekotiblogi

Nukkekotiblogini Auroran talo. Aiheet: nukkekodit, miniatyyrit, nuket, lelut. Kerron tässä blogissa myös kahdesta nukkekodista, jotka olen sisustanut. Ne ovat Auroran talo ja 1500-luvun Portinvartijan tornitalo (Gatehouse). Olen ommellut vaatteet historiaa elävöittävät 1500-luvun ja 1900-luvun alun vaatteet sekä nukeille että itselleni. Niistä on hyvin paljon valokuvia.

keskiviikkona, helmikuuta 06, 2013

Siirtolaisen ja pakolaisen koti-ikävä

A lake in Carelia

Kuvassa järvi Karjalassa. Kuvasin tämän ensimmäisellä Pietarin ja Venäjän matkallani junan ikkunasta. Minun sukulaiseni ovat asuneet Viipurin lähellä Ala-Sommeessa joskus 1400-luvulla, joten minulla ei ole omaa tunnesidettä Karjalaan.

Saako siirtolainen tai pakolainen ikävöidä menettämäänsä kotiseutua? Pakolaisia on keskuudessamme: karjalaiset siirtolaiset, heitä olivat Venäjän vallankumousta paenneet emigrantit, nyt eri puolilta maailmaa Suomeen tulleet pakolaiset ja muut maahanmuuttajat. Monia romaaneja on kirjoitettu pakolaisuudesta ja muutosta toiseen maahan. Paljon muuttaneet ovat monen maan kansalaisia, monen kulttuurin ihmisiä. Tämä oli lisäys seuraavaan kommenttiini, jonka kirjoitin Ruotsissa asuvan suomalaissyntyisen Hannelen blogiin:

Vanhempi polvi vietti elämänsä tärkeät vuodet Karjalassa, joten sillä on heille aivan eri merkitys kuin niille, jotka eivät ole siellä koskaan asuneet tai vain pikkulapsina.

Pakosta henkensä kaupalla kotiseudun jättäminen on eri asia kuin vapaaehtoinen muutto uuteen maahan. Vaikkapa  Ruotsiin muuttanut on saanut käydä Suomessa silloin, kun haluaa. Toista oli karjalaisten kohtalo.

 Välimatkakin merkitsee. Pitkä matka kotimaahan on kallis ja mahdoton monille pakolaisille ja siirtolaisille.

Asuin yhdeksän vuotta pakolaisten keskellä Kanadassa, ja kyllä heidän surunsa ja koti-ikävänsä oli suuri. Tutkimusten mukaan vasta kolmas polvi siirtolaisia ja pakolaisia muuttui kanadalaiseksi. Onneksi Kanadassa sai kaivata vanhaa kotimaataan ja juhlia sitä, olla samalla aikaa vaikkapa ukrainalainen ja kanadalainen.

P.S. Sana 'mamu' on minusta maahanmuuttajia halventava sana. Vai sanoisitteko Suomesta ulkomaille muuttaneesta: Sisareni on mamuna Amerikassa?

perjantaina, tammikuuta 04, 2013

Kommentti: Rakas kamala Suomi, no ainakin Helsinki

Pohjois-Esplanadi

Rakastan Suomea ja Helsinkiä. Kesällä maailma tulee Helsinkiin. Se on silloin parhaimmillaan, kuin lupaus tulevaisuudesta, monikulttuurisesta suvaitsevaisesta Suomesta. Matkustan ulkomaille niin usein kuin voin ja voisin asua muuallakin. Saatan vielä muuttaa jonnekin muualle. Mutta täällä on kotimaani, jota kannan aina sydämessäni - halusinpa tai en.

Kommentti Leena Lumi -blogiin. Siellä oli jo 110 kommenttia ennen tätä.

En jaksa lukea kaikkia kommentteja. Mieleen ovat tulleet seuraavat havainnot:

Eihän" jytky "ole syy rasismiin, vaan seuraus vuosikymmenien eristyneisyydestä johtuneesta ja yleisesti hyväksytystä törkeästä rasismista, maan tavasta pilkata erilaista ihmistä.  Nyt vaan sanotaan ääneen, mitä on ennen kuiskailtu. Toisaalta se johtuu siitä, että kukaan ei ole kuunnellut vuosikymmeniin tavallisen kansan järkeviäkään toiveita esimerkiksi siirtolaispolitiikasta.

Suomi eli kauan suomettumisen ajan vaikenemiseen tottuneena. Vanhemmat ihmiset eivät olleet koskaan saaneet esittää julkisesti kritiikkiä esimerkiksi äärivasemmistolaisesta politiikasta, jota pursusi mediasta. Vain Amerikan haukkuminen oli sallittua TV:ssäkin. Itäisessä naapurissa tekniikka kukoisti, viljapellot lainehtivat ja taivas oli tullut maan päälle, mikäli uutisiin oli uskominen. Muuta mieltä ei saanut olla, jos halusi olla salonkikelpoinen.

Suomella on kasvukipuja. Eristäytyneen maan pitää muuttua monikulttuuriseksi eurooppalaiseksi maaksi. Se ei käy nopeasti.

Läksin suomettumista ja neuvostokommunismiin hullaantuneita pakoon Kanadaan yhdeksäksi vuodeksi perheeni kanssa. Kaikki Kanadaan niinä vuosina muuttaneet oli valittu tiettyjen pisteiden mukaan, joita sai ammattikoulutuksesta, kielitaidosta ja siitä, olisiko juuri heille sopivia töitä tarjolla. Sanottiin, että sen vuoksi siirtolaisia ei vihattu, he olivat toivottuja.

Katsottiin, että jokainen siirtolaisperhe oli lahja Kanadalle, sillä se työllisti suuren joukon ihmisiä. Erikseen olivat poliittiset pakolaiset. Heidät valtio otti vastaan avosylin, antoi starttirahan ja järjesti työpaikan. 60% Toronton lapsista ja nuorista puhui kotonaan muuta kieltä kuin englantia, jolla käytiin koulua. Kaikilla uskontokunnilla oli kokouspaikkansa, temppelinsä, kirkkonsa ja synagoogansa. (Iäkkkäiden vanhempien muuttoa Kanadaan suosittiin, mutta perheiden yhdistäminen on  tietääkseni koettu ongelmaksi myöhempinä aikoina.)

Elin monikulttuurisessa monimiljoonakaupungissa, jossa ketään ei pilkattu ihonvärin tai uskonnon vuoksi. Naapurimme edustivat kaikkia rotuja ja uskontoja. Meillä oli hyvät kohteliaat välit, vaikka oli tavallista, että vanhempien siirtolaisten lähipiiri muodostui oman kulttuurin edustajista. Lastemme lähimmät ystävät koulussa olivat kiinalaisia. Ihonväriin ei kiinnitetty yleensä ollenkaan huomiota.

Asuimme vaatimattomalla alueella vuokralaisina ja suurin osa naapureistamme oli paennut kommunisteja, vanhempi polvi natseja. Kotimaata arvostettiin. Kanadalainen sai olla samalla aikaa isänmaallinen omalle kotimaalleen, olla vaikkapa suomalainen tai ukrainalainen. Kenenkään uskonnollisia tapoja ei pilkattu. Kukaan ei sekoittanut juutalaisten ympärileikkausta tyttöjen silpomiseen. Muutkin kuin juutalaiset teettivät pojilleen ympärileikkauksen lapsen syntymän jälkeen sairaalassa, sillä sen uskottiin vähentävän naisten syöpiä.

Paluu Suomeen vuonna 1988 oli järkytys. Ihmiset olivat töykeitä, juopuneet virtsasivat kaduille, nuoret kauniit tytöt kiroilivat raitiovaunuissa ja makasivat oksennuksissaan Esplanadipuistossa vappuna. En ollut nähnyt sellaista missään Pohjois-Amerikan suurkaupungissa, joissa matkustimme kesäisin. Eräs newyorkilainen nuori mies sanoi, että Suomen vappu oli kuin Danten inferno.

Lehdistö ja TV-ohjelmat pilkkasivat kaikkia uskontoja ja monia kansanryhmiä. Muualla Suomessa oli varmaankin erilaista kuin Helsingissä, on ollut varmaankin aina.

Minusta Suomi on alkanut vähitellen muuttua tällä vuosituhannella eurooppalaiseksi maaksi, mutta olen kokenut että Keski-Euroopan entiset kommunistien miehittämät maat ovat enemmän länttä kuin Suomi.

Miksi sitten tulin Suomeen ja olen edelleen Suomessa?  Tulin kielen vuoksi ja tunnesyistä. Pidän Helsingistä. Uskon, että kaikki muuttuu paremmaksi, kun vihdoinkin voidaan puhua ja ehkä opitaan väittelemäänkin herjaamatta toisia.

keskiviikkona, huhtikuuta 11, 2012

Maastamuuttajat


IMG_6601, originally uploaded by Pink Lady on the Loose!.
Kun Suomi ei pysty tarjoamaan enää työpaikkoja, muuttavat nuoret suomalaiset ulkomaille. Tyttäreni on muuttanut miehensä kanssa Tšekin tasavaltaan.

He asuvat alussa opiskelija-asuntolassa ja etsivät asuntoa. Toinen on aloittanut jo työt uudessa kotimaassa, joka on keskellä Eurooppaa. Prahaan, Wieniin, Bratislavaan ja muihin keski-Euroopan suurkaupunkeihin pääsee muutamassa tunnissa, ilmasto on lempeämpi kuin Suomessa. Siinä on jo monta hyvää puolta.

Kumpikin voi tehdä työtään englanniksi, mutta arjen helpottamiseksi täytyy opetella aivan uusi kieli, tšekki.


  IMG_6591

Yliopiston alueella oleva taideteos.









Tšekin tasavaltan lippu

maanantaina, helmikuuta 06, 2012

Kanadansuomalaiset muistivat: haastattelu Kanadan Sanomissa

Olin Kanadassa siirtolaisena vuodet 1979-1988, suomettumista paossa. Sain tänään postissa thunderbayläisen sanomalehden, jossa oli haastattelu minusta ja Aurora-kirjoistani - nehän ovat seuraus Kanadan vuosistani. Anna-Leena Pyykönen: Kanadan vuodet näkyvät Anna Amnellin tuotannossa. Laaksot ja sokerivaahterat jättivät jälkensä. Kanadan Sanomat 25.1.2012 . Skannattu haastattelu on luettavissa toisessa blogissani tuon linkin kautta. Kiitos, Anna-Leena!
Kiitos Thunder Bay!

perjantaina, joulukuuta 02, 2011

1980-luku: Lumiukkokin jäi näkemättä


Mr & Mrs Snow, originally uploaded by Anna Amnell.

Ihastuin Lumiukkoon ja lumimuoriin ja ostin ne joulunajan koristeiksi. Leena Lumi -blogissa näin äsken linkin hurmaavaan lentävään lumiukkoon, Raymond Briggsin kirjan pohjalta tehtyyn piirroselokuvaan "Mr. Snowman", jossa laulaa raikas pojanääni, tuleva oopperalaulaja Peter Auty. Sitä vaille jäin, kun olin poissa Euroopasta 1980-luvun. En ole koskaan syventynyt tutkimaan sitä, mitä muuta menetin Suomen ja Euroopan 1980-luvusta.

Jotain kuitenkin tiesin Suomesta, sillä 1980-luvun puolivälistä alkaen vein Torontossa siirtolaislehteen joka viikko kolumnin ja sain samalla edellisen viikon Hesarit luettavakseni. Suomessa taisi olla hyvät vuodet. Se hyödytti minuakin, sillä lehdet ostivat paljon juttuja vapailta toimittajilta, jopa siihen aikaan epämuodikkaasta Kanadasta, jossa asuin. Joitain lehtijuttujani eri aloilta on luettavissa kotisivublogissani.

Olimme vähällä muuttaa Los Angelesiin tai New Yorkiin, jolloin mahdollisuudet olisivat olleet paremmat. Matkustamaan en ryhtynyt lehtijuttujen vuoksi USA:n lähiseutuja lukuun ottamatta, sillä meillä oli kolme teini-ikäistä lasta.

Katso ja kuuntele "Walking in the Air" "Mr Snowman" -elokuvasta (1982).

torstaina, lokakuuta 06, 2011

Kommentit. Kieli ja sen säilyminen

St-Louis, MO_1986_August_059


Eero Saarisen siirtolaismonumentti "Gateway Arch" , St. Louis, Missouri. Kuva: Matti Amnell (Jr)

Ikkunaiineksen blogiin tänään (Kirjoituksen nimi 'Napakymppi', aloitettu 29.9.2011, jo 172 kommenttia)

Palaan varhaisempaan kommenttiin, kun en ole ehtinyt käydä täällä pitkiin aikoihin.

Kuunkuiske, kirjoitit: "Ulkomaanshokeista tuli mieleeni eräs vaihto-oppilas, joka jenkkivuoden jälkeen paluulennolla ei suostunut koneessa puhumaan vielä suomea! Kuulin jutun yhdeltä toiselta vaihto-oppilaalta, joka sattui olemaan ystäväni ja samassa koneessa. Siis silloin 80-luvulla.

Niin ameriikkaa oli poika pullollaan."

Olin vaihto-oppilaana USA:ssa kauan sitten, ennen Internetiä ja muita nopeita yhteyksiä Suomeen. Eräs meidän ryhmän tytöistä itki laivamatkalla Eurooppaan palatessa, kun suomi tuntui täysin unohtuneen. Hän koki sen epämiellyttävänä, ei ylpeillyt siitä. Vaihto-oppilaat ovat usein vielä lapsia, 16-vuotiaita.

Äidinkieli katoaa nopeasti lapsilta ulkomailla asuttaessa, jos sitä ei pidetä aktiivisesti yllä vanhempien toimesta. Siirtolaisten pitäisi aina puhua omaa äidinkieltään lapsilleen. Se on tunteen kieli ja pitää ihmisen ehyenä. Kirjeenvaihtotoverit olivat tärkeitä tyttärelleni. Nyt on onneksi Internet, mutta se ei korvaa äidin ja isän juttelua ja vitsien kertomista.

Toivon myötätuntoista suhtautumista siirtolaisiin ja vaihto-oppilaisiin.

perjantaina, toukokuuta 06, 2011

Punainen matto meillekin


red carpet, originally uploaded by Anna Amnell.
Punainen matto meillekin, vaatii kansa.

"Nykyinen suomalainen yhteiskunta on pysähtyneempi ja jäykistyneempi aikaisempaan verrattuna. - -Sosiaalisen kohoamisen mahdollisuudet ovat kaventuneet verrattuna 40 vuoden takaiseen aikaan."
(Blom & Melin & Pyöriä: Tietotyö ja työelämän muutos.)

Tuo on kirjoitettu jo vuonna 2001, ja tilanne on pahentunut. Voisiko yksi syy perussuomalaisten nousuun olla se, että suomalainen yhteiskunta on tullut jähmeäksi? Keskiluokka on linnoittautunut saavuttamaansa asemaan.

Eteneminen elämässä sujuu vain niiltä nuorilta ja keski-ikäisiltä, joilla on jokin vahva tukiryhmä - hyvässä asemassa oleva suku tai perhe, poliittinen puolue, klikki. Suhteet merkitsevät entistä enemmän.

Tällaisessa pienessä maassa on suunnaton kilpailu hyvistä työpaikoista. Tavallinen ihminen jää yksin. Ainoa mahdollisuus tavallisille ihmisille on muodostaa uusi tukiryhmä.

Kanadassa puhuttiin hyvin paljon siitä, että ihmiset kokevat maahanmuuttajat kilpailijoinaan, jos heidän oma yhteiskunnallinen asemansa on huono, toisin sanoen he eivät pysty toteuttamaan itseään yhteiskunnassa kykyjensä ja koulutuksensa mukaan.

Tuntuu , että perussuomalaisissa ilmenevä rasismi ja maahanmuuttajavihamielisyys ovat vain pintakuori syvemmällä olevasta yhteiskunnallisesta kriisistä.

Maahanmuuttajia on Suomessa niin vähän, että he eivät ole todellisuudessa uhka kenenkään yhteiskunnalliseen nousuun. Päinvastoin he voivat olla mukana elvyttämässä Suomea.

Tämä tilanne pitäisi saada muuttumaan myönteiseksi. Miten voimme saada ihmiset uskomaan, että mitä enemmän on maahanmuuttajia, sitä menestyneemmäksi, varakkammaksi ja myös hauskemmaksi Suomi voi tulla.

Kanadassa laskettiin, että yksi maahanmuuttajaperhe synnyttää paljon uusia työpaikkoja. Se oli ihan laskettu, ja määrä oli yllättävän suuri.

1900-luvun alussa Helsingissä ja Torontossa oli saman verran asukkaita, noin 100 000. Nyt Toronton väkiluku on viisi kertaa suurempi kuin Helsingin. Tilanne on sama kun verrataan suur-Torontoa ja suur-Helsinkiä. Siirtolaiset ovat tehneet Torontosta suurkaupungin. Sama voisi tapahtua Suomelle. Täällä on paljon tilaa.

keskiviikkona, maaliskuuta 30, 2011

Taas keskustellaan maahanmuutosta


Tulkaa meille, maahanmuuttajat. Meillä on ainakin lunta!

Kommentti  maahanmuutosta  [Keskustelua käytiin blogissa, jonka kirjoittaja on lopettanut ja sulkenut sen. Onneksi talletan aina tärkeimmät kommenttini.)

Olen asunut 10 vuotta Pohjois-Amerikassa ja seurannut maahanmuuttopolitiikkaa sekä USAssa että Kanadassa vaihto-oppilasvuosistani asti.

USAssa oli vallalla pitkään tuo" kotouttamisaate", jota on realistisemmin nimitetty sulatusuunipolitiikaksi. Sitä oli myös Neuvostoliitossa, joka oli varsinainen kansojen sulatusuuni. Kaikista yritettiin tehdä neuvostoihminen ja tuhottiin kokonaan pienet kulttuurit ja kielet.

Miksi ihmeessä tuollaista systeemiä ihaillaan Suomessa?

Kanadassa on laitettu reilusti perustuslakiin monikulttuurisuus, ja se onnistuu aika hyvin.
Miksi ei oteta mallia Kanadasta?

Tee muille se, mitä toivoisit tehtävän itsellesi. Tee maahanmuuttajille sama, mitä toivoisit tehtävän suomalaisille Ruotsissa ja muualla maailmassa. Anna heidän elää rauhassa.

Klikkaa hakusanaa 'siirtolaisuus' ja lue muita kirjoituksiani siirtolaisuudesta.

Lisää kommenttejani. Lue koko keskustelu linkin kautta


uusi kommenttini:

Miksi oletat heti, että tarkoitin maahanmuuttajan omalla kulttuurilla huonoa käytöstä?
kommentti:
Me suomalaiset olemme juopottelevia epäkohteliaita tuppisuita mörököllejä, joiden maassa puolet avioliitoista hajoaa, teinitytöt juovat itsensä säännöllisesti humalaan ja nuorten tyttöjen itsemurhaluvut ovat Kiinan jälkeen suurimmat. Kulttuurimme on mennyt jostain syystä pahasti pieleen. Ehkäpä meillä on opittavaa maahanmuuttajilta.

jälleen uusi kommenttini:
Oppiminen tapahtuu parhaiten silloin, kun ihmiset elävät yhdessä, koulutovereina, naapureina ja työtovereina ja ovat kohteliaita ja ystävällisiä toisilleen.

Mutta välttämättä eivät hyvin erilaisia uskonnollisia ja poliittisia näkemyksiä omaavat ihmiset halua seurustella jatkuvasti toistensa kanssa koulun tai työn ulkopuolella. Miksi pitäisikään? Jokainen valitsee pienen lähipiirin itse.

Eräs kanadalainen nainen sanoi kerran, että yliopisto ja koulu ovat utopistisia yhteisöjä. Siellä ollaan hyvinkin hyviä ystäviä, mutta valmistumisen jälkeen kukin palaa yhteisöönsä.

Ystävällinen rikkaiselo on ihan hyvä. Jutellaan kun tavataan, kysellään kuulumisia. Ei ihmisellä ole yleensä hyvin monta todellista, läheistä ystävää.

Hyvät tavat ja hymy auttavat.

vielä uusi kommentti:
Vieraan kielen oppiminen on vaikeaa aikuiselle. Olen nähnyt sen opettajana, siirtolaisena tarkkaillessani toisia siirtolaisia Kanadassa ja itse yrittäessäni opetella vaikkapa kiinaa tai venäjää aikuisena.

Täytyy olla hyvin vahva motivaatio, jotta jaksaa nähdä sen vaivan, mitä kielen oppiminen vaatii. Toisaalta esim jotkut diplomaatit opettelevat tarmokkaasti ja nopeasti uuden asemamaansa kielen. Se sujuu nopeimmin yksityisopettajan avulla.

Suomessa on eräs erinomainen asia: alatekstit TV-ohjelmissa!

Lapsethan oppivat kielen nopeasti leikkitovereiltaan ja opettajiltaan. Toivokaamme, että he säilyttävät myös äidinkielensä.

Nämä asiat ovat vaikeita. Suomessa ei ole realistisia käsityksiä siitä, mitä voi tehdä.

Nuori, ja varsinkin oppinut ja kielitaitoinen ihminen on aivan eri tilanteessa kuin vieraita kieliä osaamaton kouluja käymätön ihminen. Toiselta ihmiseltä ei pidä vaatia liikaa. Se on ajattelematonta ja jopa julmaa. Eivät kaikki ole kielellisesti huippulahjakkaita.

Olen nähnyt Pohjois-Amerikassa onnellisia suomalaisia siirtolaisia, joilla on heikko englannintaito, mutta elämä sujuu, kun on oma suomalainen yhteisö, jossa voi toimia vapaa-aikoina.

Toinen ja kolmas sukupolvi muuttuu kielitaitoiseksi, usein kaksi- tai kolmikieliseksi ja uuden kotimaansa täysin toimivaksi jäseneksi. Heillä saattaa olla kuitenkin aivan toisenlainen käsitys perheestä ja suvusta kuin suomalaisilla. Uuden kotimaan kieltä osaamaton isoäiti voi olla erittäin arvostettu suvussa. Hän siirtää lapsille suvun perinteen ja kielen ja antaa lasten vanhemmille mahdollisuuden harjoittaa vaativaakin ammattia.

Kirjakauppa, apteekki ja ravintola Toronton kiinalaisessa kaupunginosassa. Kuva: Anna Amnell

Mieleeni tulee tyttäreni kiinalainen oikomishoitoa antava erikoishammaslääkäri, elegantti nainen, joka työskenteli kotonaan. Kiinaa puhuva arvokas isoäiti toi lapsenlapsen sylissään katsomaan, miten äiti tekee työtään ja tervehtimän minua.

Hiukan nöyryyttä, jotta hyväksymme, että asiat voidaan hoitaa muutenkin kuin pohjoismaisella tavalla. Afrikkalaisten ja aasialaisten tapa toimia kunnioittaa kaikkia ikäluokkia ja koko sukua. Se on lämmintä ja tuottaa tasapainoisia ihmisiä.

sunnuntaina, helmikuuta 06, 2011

Aina ei selviä pelkällä suomella

Suomalaisten siirtolaisuus Pohjois-Amerikkaan oli vilkkainta 1900-luvun alussa.

Meillä kävi Kanadassa useita "Suomi-vieraita", niin kuin siellä on tapana sanoa. Kerran sattui, että eräs heistä puhui joka paikassa itsepintaisesti vain suomea, taksille, museoiden lipunmyyjille, kauppojen kassoille.
 - Hyvinhän tässä pärjää, hän kehui.
Niin todellakin oli, asiat selvisivät. Ne selvisivät tilanteen vuoksi.

Joskus voi tulla pahoja ongelmia. Kerrotaan, että suomalaistyttö oli kotiapulaisena amerikkalaisessa perheessä. Perheen rouva eli "misis" ei ollut eräänä päivänä tyytyväinen apulaisensa työhön. Hän alkoi moittia tätä kovalla äänellä, jolloin tyttö tokaisi vihaisena: Elä kilju!

Rouva syöksyi kauhuissaan toiseen huoneeseen ja soitti poliisille: She said she will kill me!  (kill =tappaa)
(Matti Amnellin piirros kirjasta "Aurora ja Molly")

perjantaina, heinäkuuta 30, 2010

Sortovuosina nuoret miehet pakenivat Amerikkaan

Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään  "Nuoret miehet pakenivat Venäjän armeijaa Amerikkaan." HS/Kulttuuri/HS 100 vuotta sitten 30.7.2010.

Kun ensimmäisen Aurora-kirjani "Aurora Vaahteraalakson tyttö" ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1991, Hesarin vasemmistolainen kirjallisuustoimittaja tuijotti minua kuin naskaleilla kirjani julkistamistilaisuudessa ja kirjoitti muutoin kohtuullisessa kirja-arvostelussaan lopuksi "kirjoittakoon seuraavaksi kansalaissodasta". Siirtolaiset olivat minulle tuttuja. Olin kuullut heidän tarinoitaan jo American Field Service -vaihto-oppilaana muun muassa Red Lodgessa, josta Helsingin Sanomissa on kuva, ja varsinkin Kanadassa, jossa olin itse "suomettumista paossa" yhdeksän vuotta. Aurora-kirjat kertovat sortovuosien ajan Suomesta, josta ei saanut kirjoittaa edes poikakirjoja Kekkosen aikana.


Lue koko juttu ja tekstinäyte

tiistaina, maaliskuuta 02, 2010

Kotikatu ja näköala Intiassa



Tyttäreni koti on seuraavan puolen vuoden ajan Intiassa banaanifarmin vieressä. 15 minuutin automatkan päässä on kuuden miljoonan asukkaan suurkaupunki.




A room with a View in India



Kunnon kodissa on tietysti keinu!