Näytetään tekstit, joissa on tunniste sukutarinat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sukutarinat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, marraskuuta 11, 2012

perjantaina, marraskuuta 02, 2012

Halloween ja pyhäinpäivä naistenlehdessä

Anna-lehdessä (1.11.2012) on "Pinnalla" -palstalla asiaa uskonnosta. Kerrotaan, että uusi "kirkollinen" hajuvesi Aurora Edt, suomalais-ranskalainen yhteistuoksu, on kuin "harras pyhäaamun auringonnousu" tuoksuyrittäjä Sakari Penttisen kauniiden sanojen mukaan.

Samalla palstalla sanotaan, että Halloween- tai vampyyri- asua muistuttava musta muotiasu on "kuin kirkkotellä" kulkijan mekko. Taitaa olla toimittajan mielessä Venny Soldan-Brofeltin körttimummot, sillä nykyajan kirkkotiellä näkee kaikkia värejä.

Lopuksi valitetaan sitä, että muiden maiden syksyä "valaisee" Halloween, mutta meillä pimeässä pohjoisessa on vain pyhäinpäivä.

Eikö Anna-lehden toimittaja todellakaan tiedä, että Halloween ja Pyhäinpäivä ovat kaksi eri asiaa? Suomessa voi juhlia kumpaakin. Alkujaan eurooppalainen Halloween-juhla on Pohjois-Amerikassa ja useimmissa muissa Euroopan maissa, myös Ruotsissa, lokakuun viimeisenä päivänä. Se on Pyhäinpäivän aatto. Pyhäinpäivää vietettiin Suomessakin aikaisemmin marraskuun ensimmäisenä päivänä.

Halloween on muinaista perua oleva kuolemalle ja pahoille hengille pilaa tekevä karnevaalimainen päivä, jolloin lapsilla on hauskaa naamiaisasuissa. Esimerkiksi Kanadassa monet opettajatkin pukeutuvat silloin Halloween-asuun. Aikuiset juhlivat sen sijaan Halloweenia toisinaan mauttomasti eli pilaavat senkin juhlan lapsilta.

Pyhäinpäivä on taas kristillinen vainajien ja pyhimysten muistopäivä. Kaikissa kulttuureissa ja uskonnoissa muistetaan rakkaita omaisia ja kansakunnalle tärkeitä henkilöitä sekä pohditaan koko ihmiskunnalle yhteistä kohtaloa, kuolevaisuutta.

On aika iloita ja aika surra. Suomalaisillakin voi olla sekä Halloween että pyhäinpäivä.


Lue myös Suomessa sekoitetaan Halloween ja Pyhäinpäivä
Klikkaa hakusanoja 'Halloween' tai 'pyhäinpäivä'

tiistaina, syyskuuta 21, 2010

1960-luku: lepakkotuoli




Kuva: Aune Kämäräinen
Meilläkin oli lepakkotuoli. Kun läksimme Kanadaan, annoimme sen mieheni sisarenpojalle. Hän taitaa asua tällä hetkellä Kiinassa. Lieneekö tuolista enää muuta kuin muisto jäljellä?

Kuva on otettu 1960-luvun lopulla Huopalahdessa, jossa asuimme ränsistyneessä venäläisessä dachassa, joka oli tuotu sinne Kaivopuistosta. Meillä oli ylimmässä kerroksessa kolme huonetta ja keittokomero, siinä kattoikkuna sekä kylpyhuone, jossa oli niin iso kylpyamme, että mahduimme kaikki kolme, mieheni, pieni poikamme ja minä istumaan siihen. Asuntoon kuului parveke, joka oli hyvin kaunis, mutta huonossa kunnossa. Kun tyttäremme syntyi, hän nukkui siellä lastenvaunuissa pakkasellakin, niin kuin Suomessa oli silloin tapana hoitaa lapsia. Pihalla kasvoi kuusikymmentä puuta. Huopalahden asema oli vastapäätä. Minulla on päälläni Marimekko, yksi lukuisista Marimekoista, joita minulla oli noihin aikoihin.

Tuo Huopalahden dacha esiintyy kirjassani "Aurora ja Pietarin serkut". Se on Auroran tädin huvila Terijoella. ja meidän asuntomme on siinä "tyttöjen vintti" eli  Auroran serkkujen Olgan ja Elisabetin käytössä. Olen palaamassa sinne pitkän tauon jälkeen.:) Siis Terijoen dachaan.

Tuolin alla mustavalkoien räsymatto, ainoa jonka olen koskaan kutonut.

perjantaina, syyskuuta 17, 2010

Niagaralla


Skannaamalla tulee vanhoista kuvistakin käyttökelpoisia, vaikka ne eivät aikoinaan kelvanneet albumeihin, vaan jäivät kenkälaatikoihin odottamaan parempia aikoja. Tämäkin kuva saattaa vielä parantua, kunhan tekniikka edistyy.
Posted by Picasa

perjantaina, heinäkuuta 16, 2010

torstaina, kesäkuuta 10, 2010

He ovat työssä vieraalla maalla

Ranskalainen diplomaatti työssään ottomaanien parissa 1700-luvulla. Diplomaatteja on ollut jo muinaisessa Egyptissä. He hoitavat nykyään poliittisia ja kaupallisia suhteita ulkomaihin ja pitävät huolta oman maansa kansalaisista, jotka joutuvat vaikeuksiin - vaikkapa kadottavat passinsa ulkomailla matkustaessaan. Diplomaatit pitävät yllä ystävällisiä suhteita asemapaikkansa kansalaisiin. Lähetystöjen kutsuilla käy monenlaisia ihmisiä. He eivät ole suinkaan kaikki julkisuuden henkilöitä tai rikkaita. He ovat vain jollakin tavalla tärkeitä juuri tälle maalle.


Rita kirjoittaa lähetystökutsuista Helsingissä. Laman vaikutus tuntuu sielläkin.

Olen ollut varmaankin monesti samoilla kutsuilla Ritan kanssa. Kommenttini Ritan blogissa:

Tarjoukset vaikuttavat edelleen hyviltä. Minulle mansikat ovat olleet kuitenkin parasta - ja kävely pehmeällä nurmikolla.

Olen ostanut monta puutarhajuhlahattua näihin ja Yhdysvaltojen suurlähetystön juhliin, ja ne ovat vieläkin tallella hatturasioissa kiinalaisen kaapin päällä. Ostin aikoinaan juhlakengätkin juuri näitä juhlia varten, sellaiset joiden korko ei uppoa nurmikkoon.

Olemme olleet noilla juhlilla monen monena vuonna, mutta olettaisin, että nyt emme liene enää listoilla, sillä mieheni ei ole enää virassa vaan sijaisena. Asia ei tullut edes puheeksi Tukholman matkan vuoksi. Piti käydä keskiaikamuseossa, joka on taas avoinna pitkän remontin jälkeen.

Englannin suurlähetystön puutarha on ihastuttava ja talo kodikas. Kerran sateella me vieraat olimme yläkerrassakin.

Kaikkein ylellisimmät kutsut on ranskalaisilla tai oli ainakin silloin, kun siellä olin. Rivi kokkeja Pariisista, mitä ihmeellisimmät ruoat. Olin silloin siellä poikani kanssa. Sielläkin on viime aikoina lyhennetty vieraslistaa.

Alkujaan diplomaattien elämä tuli tutuksi siinä, kun olin puolipäivätyössä Finnish-British Societyn lastentarhassa. Jotkut englantilaiset perheet kutsuivat myös poikaystäväni ja minut juhliin kotiinsa.

Viime vuosina olen tutustunut taas diplomaattien elämään aivan uudella tavalla, kun eräs sukulainen on sillä alalla.

perjantaina, huhtikuuta 23, 2010

Kissan kätköt

050 Nestor Burma 2010

Nestorista paljastui uusi puoli: se kätkee esineitä maton alle. Tekevätköhän kissat useinkin niin? En ole ennen huomannut omista kissoistani. Poikani kertoi, että se kätkee miniän korvakoruja tai muita pikkuesineitä maton alle piiloon.

tiistaina, helmikuuta 16, 2010

Kommentti: koulutus ja sivistys

suksimestari Jaakko Rytkönen

Jaakko Rytkönen. Kuva: Anna Amnell
Tausta kommentilleni:
Isoisäni Jaakko Rytkönen oli viulupelimanni ja suksimestari, joka oli käynyt vain "lukkarinkoulun" eli rippikoulun. Hän oli hieno ihminen, jolla oli paljon elämänkokemusta ja sitä mitä sanomme sydämensivistykseksi. Hän luki ahkerasti lehtiä.

Hänen poikansa olivat taas sellaisia ihmisiä, joille olisi sopinut paremmin yliopistokoulutus ja teoreettinen, akateeminen ammatti. Siihen heillä ei ollut mahdollisuutta, sillä perhe asui sydänmaalla, siellä missä oli hyviä suksipuita. Koulut olivat kaukana kaupungissa ja vallitsi jako kansakouluun ja oppikouluunm. Ukki oli aikonut lähteä Amerikkaan kuten veljensäkin. Jos hän olisi mennyt sinne, hänen lapsensa olisivat käyneet highschoolin (= peruskoulun ja lukion) kuten kaikki muutkin lapset ja voineet mennä opiskelemaan, jos olisivat menestyneet koulussa. Koen pohjois-amerikkalaisen yhteiskunnan tässä asiassa tasa-arvoisemmaksi kuin esimerkiksi suomalaisen edes tänä päivänä. Missä viipyy todellinen koulu-uudistus?

Kommentoin Unan blogikirjoitusta.

Viisas kirjoitus.

Jokaisen pitäisi saada tehdä sitä, minkä tuntee omaksi asiakseen. Ja sydämen sivistys on eri asia kuin oppineisuus. Ne voivat tietenkin kulkea myös käsikkäin, mutta näin ei aina ole.

Olen sitä mieltä, että Suomessakin "peruskoulun" tulisi jatkua siihen asti, kunnes koululaiset ovat 18-19-vuotiaita. Oppilaita ei pitäisi laittaa valitsemaan omaa uraa liian aikaisin. Se on nuorelle aikuisellekin vaikea asia.

Pidän pohjois-amerikkalaisesta systeemistä, jossa kaikki käyvät samaa koulua loppuun asti. Se lisää demokratiaa ja vapautta valita sen jälkeen rauhassa oma tiensä, olipa se käytännön ammatti tai akateeminen ura. Kanadalainen koulusysteemi voisi olla esikuvana.

Kanadalainen yhteiskuntahan on "pohjoismainen" ja tasa-arvoinen ilman historiallisia rasitteita.