Lomatunnelmissa: kirjallisuudenrakkaus ja omakustantaminen

                                                                                                    Kuva: Wkipedia

Sukupuuttoon kuollut Villikyyhky eli muuttokyyhky oli vuonna 1995 ilmestyneessä kirjassani "Aurora ja villikyyhkysten aika" symbolina 1900-luvun alun maailmasta, joka tuhoutui ensimmäisessä maailmansodassa.

Valmistellessani Aurora-kirjojen yhteispainosta luin netistä, että Amerikassa aiotaan herättää muuttokyyhky henkiin käyttäen 1800-luvulla kuolleen villikyyhkyn eli muuttokyyhkyn DNA:ta. (passanger pigeon, wild pigeon). Se varmaankin onnistuu.

On lomatunnelma, sillä olen lähettänyt Aurora-kirjojen yhteispainoksen tekstin Bod:lle. Teen yhteispainoksenkin BoD:n avulla, sillä eihän mikään kustantaja ryhtyisi sitä painamaan. Haluan kuitenkin Vaahteralaakson Aurorasta kertovista kirjoista uudet painokset, jotta uudet sukupolvet lapsia saavat Aurora-kirjat luettaviksi.

Kirjojen alkuperäinen kustantaja on luopunut kokonaan nuortenkirjojen kustantamisesta kuten monet muutkin kustantajat. "Historiallisten lasten- ja nuortenromaanien määrä on vähentynyt viime vuosina: Amnellin lisäksi tästä lajityypistä pitää huolta tällä hetkellä vain Maijaliisa Dieckmann ja Kari Vaijärvi", kirjoittaa Lastenkirjahylly-blogin Päivi Heikkilä Halttunen. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden asiantuntijoissa on toki tätä lajia arvostavia, minkä sain kokea ilokseni heti Lucia ja Luka -kirjan ilmestyttyä (kirja-arvosteluja).

Helsingin Sanomat on - viimeksi tänään- kirjoittanut myönteisesti omakustanteista, sillä tiedetään, että tällaisen pahenevan laman aikana omakustantaminen tulee vain lisääntymään.

Kirjastojen ostot ovat vähentyneet taloudellisen tilanteen vuoksi. Minulla on edullisesti ostetut oikeudet Lucia ja Luka -kirjan kannen kuvaan viideksi vuodeksi. Uskon, että sinä aikana kertyy tarpeeksi myyntiä ainakin korvaamaan kulut.
Seuraava kirjani on uutta lajia ja on jo tekeillä.

Ei mitään aprillia: myrskyjä ja rajuilmoja

On pelottavaa nähdä, kun myrsky alkaa, puut alkavat heilua kuin joku ravistelisi niitä ja suuri puu kaatuu rytisten.

Tänä aamuna luen sanomalehdistä, että suomalaistenkin täytyy varautua äärisäihin. Olen kuvannut jostain syystä myrskyä kaikissa Aurora-kirjoissani. Siinä on symboliikkaa: 1900-luvun alun yhteiskunnan myrskyisä muutos tai oikeammin sen tulon tietoisuus kirjoittajan ja lukijan alitajunnassa on keskeinen näissä kirjoissa. Olen käyttänyt kuvauksissa myös omaa kokemustani. 

Olin Korkeavuorenkadulla kuudennessa kerroksessa sijaitsevan asuntomme avoimen ikkunan ääressä, kun edessäni olevassa Johanneksen puistossa alkoi aivan yhtäkkiä myrsky. Se oli pelottava kokemus. 

Ensin kuului, kuinka tuuli yhtäkkiä kiihtyi. Kuudennesta kerroksesta katsottuna näytti siltä, niin kuin puut olisivat nousemassa ylös juuriltaan ja puisto olisi lähdössä liikkeelle. Sitten kaatuikin yksi puista rytisten ja kuului huuto. Myrsky oli hetkessä ohi. Valtava puu oli maassa.

Suljin ikkunan ja juoksin aamutakkisillani alas puistoon katsomaan, oliko joku jäänyt puun alle. Onneksi paikalla ei ollut ketään. Helsingin kaupungin puisto-osaston miehet olivat hetkessä puistossa.

Siirsin tämän myrskyn alkamisen havainnon kirjaani. Siinä puut eivät kaadu - vielä:

Eivät Olga ja Elisabet pelänneet enää myrskyä, vaan katselivat usein sen alkamista parvekkeeltaan [Terijoen huvilalla]. Ensin linnut lentelivät levottomina edestakaisin puitten yläpuolella. Sitten tuuli alkoi kieputtaa kuivuneita lehtiä ja oksia ja nosti niitä yhä ylemmäksi aivan puitten latvoihin asti. 

  Kun puut alkoivat huojua ja taivas muuttua synkäksi, oli aika rynnätä sisään. Tytöt polvistuivat ikkunan edessä olevalle sohvalle ja toisiinsa nojaten ihailivat salamoita ja kuuntelivat kaatosateen ropinaa katolla.

(Aurora ja Pietarin serkut, 1993)

Pohjois-Amerikassa sään muutokset ovat olleet aina rajuja. Vanha siirtolainen kertoo laivalla:

Kun olin poikanen, meille tuli eräänä kesänä niin paljon mustia heinäsirkkoja, että ne pimensivät auringon ja söivät kaikki jyvät. Toisena vuonna satoi peukalonpään kokoisia rakeita. Vilja meni lakoon ja oli tulla nälkäkuolema. Kesällä on toisinaan niin kuuma kuin saunassa. Talvella on kylmää kuin Siperiassa. Ei käy pitkäksi aika Amerikassa. Aina jotain tapahtuu, jos ei hyvää niin pahaa, tulee vaikkapa pyörremyrsky ja vie tuvan oven mennessään.

(Aurora –Vaahteralaakson tyttö, 1991, 1992)

Myrsky on juonen alkuun paneva voima kolmannessa Aurora-kirjassa. Se alkaa myyttiseltä Niagaralta ja mullistaa laakson reunalla olevan talon ihmisten elämän. Ollaan edelleen 1900-luvun alussa, ensimmäiseen maailmansotaan ja vallankumousten aikaan on vain muutama vuosi:

Kevätmyrsky lähti liikkeelle Niagaralta ja pyyhälsi vaahtopäät aallot kintereillään Ontariojärven toiselle puolen Torontoon. Se repi kattopeltejä, kiskoi puita juurineen ja ravisteli kaupungintalon kellotornia niin kovaa, että kivinen koira irtosi tornin seinämästä ja loikkasi villinä vapauteen. Myrskytuuli riensi sitten kaupungin ulkopuolelle vihreille kukkuloille ja sukelsi syvälle tummaan laaksoon.

  Kyhmyinen villiomenapuu natisi rajuilmassa, muutama kiemurainen oksa taittui ja lensi laakson pohjalla juoksevalle purolle, mutta omenapuu ei murtunut. Se oli kokenut pahempiakin myrskyjä.

  Ukkonen jyrisi ja salamoi. Korkeat sokerivaahterat huojuivat laakson reunoilla, vanha hemlokki kaatui rytisten ja puitten juurilla pesissään kyyhöttävät pesukarhut ja haisunäädät vapisivat pelosta.

  Salamat välähtelivät ja valaisivat laakson reunalla kohoavaa isoa kartanoa. Myrsky alkoi riehua tuulen ja sateen pieksämissä suipoissa torneissa. Valot sammuivat kartanosta. Myrskytuuli kolisutteli kattoa ja kieppui parvekkeilla. Se lennätti ilmaan kokonaisen pilven kuivia oksia ja lehtiä puutarhasta ja kasvimaalta, heitti ne verannoille ja valurautapenkeille ja pujahti sitten alastomien marmorikerubien kannattelemaan sementtiruukkuun nauttimaan kaatosateesta.

(Aurora ja villikyyhkysten aika, 1995)

Muokkaan yhteispainosta Aurora-kirjoista. 
Anna Amnell:  Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3, yhteisnide 1990-luvulla ilmestyneistä kirjoistani. Myös eKirja. Noin 400 sivua. Ilmestyy syyskesällä 2014.  Sisältää kirjat Aurora Vaahteralaakson tyttö 1991 (2. painos 1992), Aurora ja Pietarin serkut 1993 ja Aurora ja villikyyhkysten aika 1995.

p.s. Myrskyt ovat usein hyvin rajuja Toronton laaksoissa, jotka ovat oikeastaan enemmänkin rotkoja (ravines).

Hyödyllisiä lahjoja

lahjoja, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Mieheni antoi minulle joululahjaksi kauan toivomani paperinsilppurin, josta on ollut viime aikoina kovasti hyötyä, kun olen tuhonnut ikivanhoja versioita kirjoista, joista teen yhteispainosta.

Kemistiystävät ovat lahjoittaneet koeputken, joka on erinomainen paitsi koristeena myös maljakkona, jossa ruusu voi hyvin.

Venäläinen dacha Huopalahdessa

Haagan Pappilantie 2, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Asuin tässä talossa opiskelijana. Kuvassa mukana sisareni Tuula, joka asui lukioajan meillä ja vanhimmat lapseni Matti ja Mimi.

Tästä talosta tuli 25 vuotta myöhemmin Terijoen huvila kirjaani Aurora ja Pietarin serkut (Kirjapaja 1993) , joka kertoo (fiktiivisen) Aurora Koivun suomalais-venäläisestä suvusta 1900-luvun alussa. Huom. Kirja on myös yhteispainoksessa  Anna Amnell: "Vaahteralaakson Aurora. Aurorakirjat 1-3," 2014 ISBN 978-952-286-355-3. On myös eKirjana.

"Olgan isä Fredrik Grahn oli pietarilainen, mutta ei venäläinen. Hänen sukunsa oli suomalaista. Hän oli mennyt naimisiin tummasilmäisen, lempeäluonteisen Anna Mihailovan kanssa, jonka suvussa oli suomalaisia, saksalaisia ja ruotsalaisia.

  Heti avioiduttuaan oli Fredrik Grahn ostanut perheelleen Terijoelta kesähuvilan eli datshan. Suuri osa huvilan kalusteista, kuten kristallikruunut, tummat raskaat barokkikaapit ja sametilla päällystetyt sohvat ja nojatuolit, olivat tulleet talon mukana. Fredrik Grahn oli antanut huvilalle uuden nimen Annala vaimonsa mukaan.

  Olgan kesäkoti Kannaksella oli kaunis vaaleansininen kolmikerroksinen huvila, jossa oli monta suippoa tornia, puuleikkauksin koristettua verantaa ja parveketta. Sen ympärillä oli oma rehevä puisto, joka ulottui Suomenlahden rantahiekkaan asti.

--

Muutin huvilan siniseksi. Koristeleikkakset puuttuvat, ne oli poistettu huvilaa siirrettäessä. Ehkä ne olivat näyttäneet liian koristeellisilta.  Ylimmän kerroksen ikkunarivi kuului makuuhuoneeseemme. Siitä näki Huopalahden aseman ja junat, mikä ilahdutti pientä poikaamme (joka teki opiskelijana kansikuvat Aurora-kirjoihin). Pitsikoristeinen parveke oli vasemmanpuoleisessa päädyssä. Siitä näki punatiilestä tehtyjä kerrostaloja, jollainen on nyt tämänkin talon paikalla.

Kerta toisensa jälkeen Olgan mieleen palasi viimeinen onnellinen aamu kesähuvilalla.

--

 Ylimmän kerroksen keskimmäinen ikkuna, Olgan huoneen ikkuna, oli auki, ja tuuli heilutti hiljalleen valkoisia pitsiverhoja. Pääskyset visersivät taukoamatta ja lentelivät edestakaisin räystään alla oleviin pesiinsä viemään ruokaa suut ammollaan odottaville poikasilleen.

  Huvilan pihalta kuului yksitoikkoinen ääni. Olga kurkisti ikkunasta ulos. Vanha renki Aleksei tallusteli hitaasti piippu suussa pihalla ja lakaisi ruutukuvioita koivukujalle vievään sorakäytävään.

  Vanha Aleksei, entinen maaorja, vartioi ovea, meni nukkumaan viimeisenä ja heräsi ensimmäisenä, nukkui eteisen portaitten alla olevassa syvennyksessä, kulki talossa ja puutarhassa äänettömänä kuin kotitonttu."

Meidän asunnostamme tuli tyttöjen kerros, jossa olivat Auroran Pietarin serkkujen Olgan ja Elisabetin huoneet.

"
Kaupunkikodissa Olgalla ja hänen sisarellaan Elisabetilla oli omat huoneet, mutta huvilassa heillä oli kuin oma asunto, jossa kummallakin oli oma huone ja lisäksi yhteinen iso huone, jota sanottiin tyttöjen saliksi.
Isossa huoneessa oli korkeat pieniruutuiset ikkunat ja ikioma pieni parveke, jossa oli valkoiseksi maalatut koristeelliset kaiteet. Parveke oli ruokasalin vieressä olevan lasiseinäisen vilpolan yläpuolella, ja sieltä näki kauas Suomenlahdelle."


Tässä huoneessa tapahtui kirjassa dramaattinen kohtaus, joka pani liikkeelle kirjan juonen: Elisabet melkein onnistuu karkaamaan kotoaan naapurin Sashan kanssa, josta on tullut yliopistossa anarkisti. Mutta onneksi äidin kamarineidon hammasta särkee yöllä ja hän kuulee, etä jotain outoa on tapahtumassa. Elisabet viedään ulkomaille kouluun ja Olga lähetetään tädin luo Helsinkiin, jossa häntä kiusataan venäläisyyden vuoksi.

Lisäys: Olen jo jonkin aikaa muokannut Aurora-kirjoista yhteispainosta. Siitä tulee myös omakustanne,  sillä silloinen kustantajani lopetti jo viime vuosituhannella nuortenkirjojen julkaisun. (Myös eKirja)