sunnuntaina, tammikuuta 30, 2011

Kiitos, lukijat!


Olen ottanut tämän valokuvan uudella kameralla, jonka ostin sen kunniaksi, kun tuli ensimmäisen kerran kirjastokorvauksia. Niitähän maksetaan sen perusteella, paljonko kirjoja on lainattu kirjastoista. Halusin ostaa pienen muiston tästä Suomessa uudesta tavasta, jolla halutaan tukea kirjailijoiden työtä. Olen julkaissut tähän mennessä vain kuusi kirjaa, joten suuria summia ei tule tililleni, mutta pienikin summa ilahduttaa. Kiitos siis teille, lukijat!

Kamera on samaa sarjaa kuin muutkin kamerani, pieni ja kevyt kamera, jonka voi pitää aina mukana, Canon IXUS 105, joka on nyt alennusmyynnissä. Se on vähän uudempaa mallia kuin edellinen kamerani, ja siinä on eräs tärkeä uudistus, jota tarvitsen: optinen kuvanvakain.

Uusi käsikirjoitus on valmistunut, ja sen ensimmäinen lukija toi kukkia. Kiitos niistä!

tiistaina, tammikuuta 25, 2011

Mennyt maailma: kangaskauppiaat, Helsinki, Nikosia, Toronto


Vanhan ajan herrasmiehen puku, 1920-luku

Kun muistelin Isolla Roobertinkadulla toiminutta kauppahallia, tuli samalla mieleen toinenkin samalla kadulla sijainnut kauppa, nimittäin Ymär Abdrahimin kangaskauppa. Abdrahim oli muuttanut 1800-luvun loppupuolella Helsinkiin Aktuk-kylästä, joka oli samaa Venäjän keisarikuntaa kuin Helsinkikin siihen aikaan. Hän oli auttanut alussa sukulaisiaan pitämään kauppaa, mutta  perustanut vuonna 1911 oman kangaskauppansa Isolle Roobertinkadulle. (ks. lisäykset lopusta)  Opiskelijana kävelin Abdrahimin kaupan ohi mennessäni yliopistolle luennoille. Abdrahimin kaupassa oli jotain hyvin kiehtovaa. Se toi tuulahduksen Tuhannen ja yhden yön satujen maailmasta.

Menneen maailman kangaskauppias oli myös se mies, joka työnsi kauppakärryjään Nikosian vihreällä linjalla. Katsoin  lasteni kanssa vaaleanpunaisen vuokrahuvilamme parvekkeelta miehen lähestymistä Kyreniasta maalaiskylästä päin. Hän oli arvokkaan näköinen ryhdikäs vanha mies. Hän oli rakentanut kärryjen päälle telineen, jossa riippui kangasnäytteitä, enimmäkseen arvokkaan näköistä raidallista miestenpukukangasta. 6-vuotias tyttäremme kirjoitti runon kangaskauppiaasta. Tämä modernisti lyhyt runo sisältää hänen ihmetyksensä vanhan, mutta hänelle täysin uudenlaisen kulttuurin kohtaamisesta.

Kangaskauppias
kävelee
keskellä katua.


 Näin samanlaisesta raidallisesta kalliista kankaasta valmistetun ruskeansävyisen miestenpuvun Jerusalemissa muutama vuosi myöhemmin. Pukuun kuului hyvin istuva puvuntakki, liivit ja pitkä hame, jossa oli halkio sivussa. Puvun kantaja oli hienostunut vanha herra, jolla oli  huolellisesti kiillotetut nahkakengät, tyylikäs huopahattu päässä ja The Times -lehti kainalossa.

Kun asuin 1980-luvulla Torontossa siirtolaisena, näin siellä paljon ihmisiä, jotka elivät edelleen kadottamassaan menneessä maailmassa. Toronton vanhassa kaupunginosassa oli tekstiilikauppoja, joissa myytiin ihmeellisiä kankaita ja valmiita vaatteita. Oli paljon samanlaisia eksoottisilta vaikuttavia kankaita kuin ne, joita olin nähnyt Ymär Abdrahimin kaupassa ja Nikosian kangaskauppiaalla.

Mutta oli myös valmiita vaatteita, jotka vaikuttivat täysin käsittämättömiltä. Ne olivat rumasta, huonosta kankaasta tehtyjä, ankean värisiä ja kömpelösti leikattuja. Arvoitus selvisi, kun eräs toimittaja kertoi, että niitä vaatteita lähetettiin sukulaisille itäblokin maihin. Niiden piti näyttää samanlaisilta kuin muutkin vaatteet niissä maissa, jotta ne eivät herättäisi kateutta naapureissa tai epäluuloja viranomaisissa. Tuo oli eräs niistä oudoista ilmiöistä, jotka liittyivät tuohon onneksi jo kadotettuun aikakauteen.

Ymär Abdrahimin kangaskaupan mainos on tällä sivulla alimpana.

Helsingin kaupunginmuseon vuosikertomus  [PDF] vuodelta 2006 kertoo, että Ymär Abdrahim saapui 16-vuotiaana Helsinkiin auttamaan setäänsä torimyynnissä. Kaupunginmuseolle on lahjoitettu "Ymär Abdrahimin kangasliikkeen esineistöä, muun muassa Mälarn-pakettipolkupyörä, liikkeen lasi- ja valomainoskilpi, kymmenysvaaka punnuksineen ja puisia mittakeppejä."

Jugurttimuisto


Söll_2009_June_146, originally uploaded by Brin 
Ensimmäinen opiskelija-asuntoni oli pieni palvelijanhuone Rööperissä vanhan ruotsinkielisen pariskunnan suuressa asunnossa. Vaikka huoneeni oli keittiön vieressä, en saanut laittaa keittiössä muuta kuin teetä, enkä uskaltanut laittaa sitäkään, kun en ollut nähnyt koskaan aikaisemmin kaasuhellaa.

Olin yleensäkin täysin tietämätön kaikissa Helsingissä elämiseen liittyvissä asioissa. Vaikka olin ollut vuoden Amerikassa [vaihto-oppilaana], matkustanut laivalla Atlantin yli, asunut viikon New Yorkissakin ja käynyt Empire State Buildingissä, en osannut ajaa Helsingissä raitiovaunulla. En tiennyt, kummasta päästä piti nousta sisälle ja missä piti maksaa. Kysyminen olisi paljastanut maalaismaisuuteni, joka oli häpeällistä Helsingissä.

Podin jatkuvaa rahapulaa, mutta jos sattui olemaan rahaa, kävin kadun toisella puolen kauppahallissa ostamassa jotain syötävää, yleensä ranskanleipää, sillä se oli tarpeeksi halpaa. Eräänä päivänä näin hallissa kaksi laihaa ranskankielistä nuorta naista, jotka ostivat kumpikin pienen pahvipurkillisen jotain ruokaa, josta he käyttivät nimeä 'yoghurt'. He olivat nähtävästi myös kovin nälissään, sillä he avasivat purkin ja joivat tuota valkeaa piimältä vaikuttavaa mutta oudolta tuoksuvaa ruokaa. Kesti varmaankin useita vuosikymmeniä ennen kuin maistoin jugurttia.

Kauan oli kestänyt jugurtin tulo Suomeen. Jugurttia on nimittäin käytetty jo noin 3400- 2000 eKr. Plinius vanhempi (23-79 jKr) kirjoitti jo siitä. Venäläinen lääketieteen Nobel-palkinnon saanut Ilja Metsnikov (1845-1916) toi terveellisen jugurtin eurooppalaisille.

Iso Roobertinkatu 17-19. 100-vuotiaan talon historiikki

P.S. Asuntoni osoite oli Iso Roobertinkatu 17-19, sama paikka, jonka pienessä piharakennuksessa asuivat 1800-luvulla opiskelijat Cygnaeus, Snellman ja Runeberg, jotka potivat myös jatkuvaa rahapulaa. Maitotuotteita käyttivät 1800-luvun opiskelijatkin, sillä tiedetään, että Cygnaeukselle ei ollut muita "huonekaluja" kuin maitoastia, kirjoja ja matkalaukku. Yhdellä pojista taisi olla jopa tuoli, jota käytettiin vuorotellen.