tiistaina, maaliskuuta 01, 2011

Elokuvahullut

Kun olin alaluokilla kansakoulussa, kävin usein elokuvissa naapurin samanikäisen pojan kanssa. Me hankimme itse elokuvarahat keräämällä tyhjiä viinapulloja lähikortteleista ja puistosta. Pesimme pullot keskellä pihamaata vanhassa vauvanpesusoikossa ja veimme ne sitten puiston toisella puolen sijaitsevaan viinakauppaan, joksi alkoholiliikettä aina sanottiin.

Leikkitoverini määräsi mitä katsottiin. Minä vasta maalta kaupunkiin muuttaneena en tiennyt mitään elokuvista sitä ennen. Elokuvissa tulivat tutuiksi Helsinki korkeine kivitaloineen ja pihakuiluineen ja hassusti kävelevä veitikkamainen Charlie Chaplin, joka oli ollut myös äitini nuoruuden lempinäyttelijöitä. Erityisen suuren vaikutuksen tekivät Tarzan-elokuvat . Kerran loukkaannuin siitä, kun Tarzan läpsäytti poikaansa takamuksille, kun tämä oli lakaissut roskat maton alle. Tarzan-kirjoja en koskaan lukenut.

Kerran turvauduimme elokuvanhimossamme vilppiin. Leikkitoverini sanoi, että voimme pujahtaa jonkun sopivan pariskunnan vieressä muka heidän lapsinaan ilmaiseksi. Elokuvan meni kuitenkin pilalle, sillä kyyhötimme koko elokuvan ajan penkkien takana ja pelkäsimme, että poliisi tulee hakemaan meidät. Niskasta kiinni ja putkaan. Huomasimme, että emme olleet kovanaamoja.

Tiemme erkanivat. Jotkut pojat taisivat kiusata ystävääni siitä, että tämä leikki tyttöjen kanssa. Sitten nähnytkään elokuvia pitkään aikaan. Sain rahaa vain harvoihin ja valittuihin lastenelokuviin.

Kuvassa Edgar Rice Burroughsin ex-libris vuodelta 1918.

Aamupala vai ei aamupalaa?


Eilinen brunssini puolenpäivän aikaan. Kaksi vapaa omega -kananmunaa, tomaatteja, kurkku, vitamiinit, teetä maidon kanssa ja leipää, mutta ei mitä hyvänsä leipää.


Ruokaostokset tekevä mieheni on löytänyt luomuruisleipää, jossa ei ole perunaa, sokeria, siirappia tms lisukkeita. Suolaakin on hyvin vähän.

Kanadalainen lääketieteen professori neuvoi minua, että paras tapa laihduttaa on olla syömättä koko päivä ja syödä vasta illalla. Silloin ei yksinkertaisesti ehdi syödä liikaa.  Hän on itse hyvin hoikka. Voisin tehdä niin,
mutta käytän kolesterolia alentavaa lääkettä ja sen kanssa täytyy syödä jotakin. Jos otan lääkkeen vasta illalla, näen painajaisunia seuraavana yönä.

Syömisestä on tullut vaikeaa. Neuvotaan milloin mitäkin.

maanantaina, helmikuuta 28, 2011

Lönnrotin patsas

EliasLönnrot

Elias Lönnrotin patsas, kuva: Anna Amnell
Hyvää Kalevalan päivää!

Kalevalan päivän muistoja suomettuneesta Suomesta


Aurora ja Pietarin serkut (esittely Sanojen aika-sivuilla) Suurlakko 1905 oli kiistanalainen asia vuonna 1993 ja taitaa olla vielä nytkin.

Tasan 20 vuotta sitten Kalevalan päivänä sain tietää, että ensimmäinen kirjani julkaistaan. Sortovuosien ajasta ja siirtolaisuudesta Kanadaan kertova "Aurora, vaahteralaakson tyttö" ilmestyi vuonna 1991 syksyllä. Siitä otettiin uusi painos heti vuoden 1992 alussa. Alku oli lupaava.

Olin ajatellut kirjoittaa vain tuon yhden kirjan. Olinhan paluumuuttaja ja kokopäivätyössä, ja historiallisen romaanin kirjoittaminen on työlästä. Minua pyydettiin kuitenkin kirjoittamaan jatko-osia, ja seuraavana vuonna ilmestyi kirja, jossa kuvataan Ateneumissa opiskelevan Auroran ja pietarinsuomalaisen koulutytön Olgan kokemuksia Helsingissä lukuvuonna 1905-1906. Vuoden 1905 suurtapahtuma oli suurlakko. Se oli kiistanalainen aihe vielä 1993 ja taitaa olla vielä nytkin joissakin piireissä.

Olen saanut maksaa siitä, että "uskalsin" kirjoittaa jo vuonna 1993 "porvarillisen" suurlakkokuvauksen, jonka lopussa juhlitaan Senaatintorilla näin:

" Kun [marraskuun manifestin] julistus oli luettu Senaatin portailta, kajahti riemuhuuto, miehet ottivat lakit päästään, ja laulettiin Maamme-laulu ja virsi. Sitten käveltiin Porilaisten marssin tahdissa kotiin."

Kotona Bulevardin puutalossa pietarinsuomalainen Olga kysyy tätinsä mieheltä, vanhalta kaartin ratsumestarilta, miksi kaikki eivät olleet iloisia Senaatintorilla, eivät ottaneet edes hattua päästään.

" - Ne olivat sosialisteja, kapteeni Kockin miehiä. He eivät olleet tyytyväisiä. Mutta se on kokonaan toinen juttu, sanoi Kasimir-setä vakavana. - Mutta toivokaamme, että kaikki jää tähän, ja mennään sovinnolla eteenpäin. Maamme ei ole ollut koskaan näin hyvässä asemassa."
Aurora ja Pietarin serkut, 133-135

Kirjan julkistamistilaisuudessa tuntematon nainen tuijotti minua vihaisesti. Sain kuulla, että hän oli  Hesarin kirja-arvostelija. Hän kehottikin minua seuraavan kirjani  kritiikissään kirjoittamaan "seuraavaksi kansalaissodasta".  (Ahola Suvi: Rakkautta ja sortoa. HS 13.3.1994). Maaseutulehtien ym arvostelut olivat toisenlaisia.

En päässyt Kirjailijaliittoon ennen kuin vasta vuonna 1998, vaikka olin hakenut sinne monta kertaa samoilla kirjoilla. Erään kirjallisen järjestön tilaisuudessa minulle siihen asti täysin tuntematon vasemmistolainen kirjailija käyttäytyi verbaalisesti hyökkäävästi ja nälvi minua sen jälkeen jatkuvasti muissakin tilaisuuksissa. Päättelin, että on parempi olla kotona ja seurustella ystävällisempien ihmisten kanssa. Kiusaamista on kirjallisissa piireissäkin. Pudotuspeli toimi tehokkaasti. :) Onneksi olen saanut koko ajan pieniä apurahoja. Isoja en ole hakenutkaan.

En usko, että olen ainoa, joka on kokenut epäystävällisyyttä ja jopa syrjintää poliittisista syistä. Nythän vasemmistolaistoimittajat "puhdistautuvat", kuten eräässä lehdessä hauskasti sanottiin. On ollut kiinnostavaa lukea, että jopa demarit kirjoittavat nykyään, että olisi ollut viisaampaa hoitaa asiat laillista tietä (= Sisällisotaan lähtö oli virhe.) eli noudattaa Kasimir-sedän neuvoa.